Perheemme hankkii koiran tulevana kesänä. Koira tulee maaseudulle lapsiperheeseen (5. ja 6. luokkalaiset). Asumme omakotitalossa metsän reunassa, ja kesät koira saisi olla mökillä veden ääressä 1 - 2 kk.
Laitan seuraavassa listamuodossa omia toiveitamme ja epätoiveitamme:
Plussaa:
- rauhallinen
- vähähaukkuinen
- lapsiystävällinen
- vesileikeistä pitävä
- keskikokoista isompi
- jaksaa tarvittaessa toimia vetokoirana lapsille
- omalla pihalla pysyvä
- helppo koulutettava
- pari kolme pidempää (yli 10km) lenkkiä riittää viikossa
Miinusta:
- viettien ja vaistojen vietävissä >> karkaavainen
- "räksyttäjä"
- agressiivinen, arvaamaton
- vaatii päivittäin 10 km:n juoksulenkin
Itse olemme ajatelleet Berninpaimenkoiraa, Leonberginkoiraa, Noutajia(?). Mitähän muita rotuja voisi harkita?
Näissä isoissa koirissa arveluttaa niiden terveys ja elinikä. En haluaisi todellakaan koiraa, joka pitäisi lopettaa viisivuotiaana jonkin lonkkavaivan vuoksi.
Sitä varsinkin pidän tärkeänä, että koira pysyy omalla tontilla eikä lähde jokaisen nartun/uroksen hajun perässä livohkaan. Kuinkahan sukupuoli vaikuttaa tässä asiassa?
Vai kannattaako unohtaa rotuun ja sukupuoleen tuijottaminen ja alkaa etsimään sitä oikeaa yksilöä pentueista??
Mialta varsinkin toivoisin kommentteja, sinulla kun tuntuu olevan terve näkemys koiramaailmasta.
Laitan seuraavassa listamuodossa omia toiveitamme ja epätoiveitamme:
Plussaa:
- rauhallinen
- vähähaukkuinen
- lapsiystävällinen
- vesileikeistä pitävä
- keskikokoista isompi
- jaksaa tarvittaessa toimia vetokoirana lapsille
- omalla pihalla pysyvä
- helppo koulutettava
- pari kolme pidempää (yli 10km) lenkkiä riittää viikossa
Miinusta:
- viettien ja vaistojen vietävissä >> karkaavainen
- "räksyttäjä"
- agressiivinen, arvaamaton
- vaatii päivittäin 10 km:n juoksulenkin
Itse olemme ajatelleet Berninpaimenkoiraa, Leonberginkoiraa, Noutajia(?). Mitähän muita rotuja voisi harkita?
Näissä isoissa koirissa arveluttaa niiden terveys ja elinikä. En haluaisi todellakaan koiraa, joka pitäisi lopettaa viisivuotiaana jonkin lonkkavaivan vuoksi.
Sitä varsinkin pidän tärkeänä, että koira pysyy omalla tontilla eikä lähde jokaisen nartun/uroksen hajun perässä livohkaan. Kuinkahan sukupuoli vaikuttaa tässä asiassa?
Vai kannattaako unohtaa rotuun ja sukupuoleen tuijottaminen ja alkaa etsimään sitä oikeaa yksilöä pentueista??
Mialta varsinkin toivoisin kommentteja, sinulla kun tuntuu olevan terve näkemys koiramaailmasta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
suosittelen lämpimästi newfoundlandinkoiraa. erittäin lapsirakas ja tulee toimeen myös pienempien koirien kanssa. suorastaan rakastaa niitä. suojeluvietti on näiden suhteen meiilä ainakin ( 2 nöffi urosta) erittäin voimakas. oppii nopeasti ja on seurallinen.vaatii huumorintajuisen perheen, keksii omia juttuja joskus( harmittomia)
Toiveesi sopivat erinomaisen hyvin samojedinkoiraan. Kaikki sammarit eivät pidä uimisesta, mutta kahlaaminen kyllä käy.
Ihana, ystävällinen, leikkisä koira. Tutustu samojediyhdistyksen sivuilla
Olen kanssa samojedinkoiran kannalla. Ja kun sen opettaa heti pennusta olemaan irti, niin ei tule karkaamis ongelmia. Eikä paljon hauku.
Samojedi on mitä ihanin perhekoira, ystävällinen vieraille ja tutuille eli kaikkien kaveri.
Näitä teille sopivia rotuja mun mielestä on esim. newfoundlandinkoira, landseer, leonberginkoira, berninpaimenkoira. Noutajista novascotia, labradori tai kultainennoutaja, tosin yksikään niistä ei vetokoirana jaksa. Jos taas koiran enempi kouluttaminen kiinnostaa, niin rottweiler ja suursnautseri ovat myös tutustumisen arvoisia.
Roduista ylipäänsä sen verran, että rotua kannattaa harkita tarkkaan. Se kuitenkin luo tietyt kehykset sille, mitä voi/kannattaa odottaa. Harva sitä autoakaan lähtee ostamaan sokkona. Rotujärjestöiltä saa yleensä hyvin tietoa, rotujärjestöt löytyvät esim. täältä:
www.kennelliitto.fi/linkit_tiedot_roduittain.htm
Sellaisia asioita kannattaa myös miettiä, haluaako käydä näyttelyssä vai riittääkö ns. kakkoslaadun pentu (väri/purentavirhe, tiputtaa hintaa), uros vai narttu(kaikissa roduissa ei ole suurempia eroja, narttu saattaa olla hyvinkin poissaoleva ekojen juoksujen aikana, uros saattaa olla siinä vuoden iässä hyvinkin hanakka kokeilemaan rajojaan).
Miinuslistasta sen verran, että pentueen emän ja isän käytöksestä voi päätellä jotain pennustakin. Jos emä on kovin rauhaton, se usein siirtyy myös pentuihin -> pennusta voi tulla arvaamaton. Emä kuitenkin opettaa pennulle käyttäytymisen alkeet.
Hyvän kasvattajan etsiminen onkin sitten ihan oma ruljanssinsa, hyvä kasvattaja auttaa teitä löytämään pentueesta sen sopivimman pennun. Hyvä kasvattaja myös antaa kirjalliset hoito- ja ruokintaohjeet, joita ehdottomasti kannattaa noudattaa, varsinkin jos päädytte isoon koiraan.
Oletettavasti olette jo selanneet koirakirjoja/netin koirasivuja, mutta silti tutustumisen arvoisia ovat:
http://www.tunturisusi.com/koiralinkit/
http://www.interrogatum.com/cgi-bin/fun/kintro.pl
http://www.koirat.com/
http://www.hauhau.net/
Onnea matkaan, toivottavasti löydätte sen oikean koiran =)
Eli rodun perinnöllisiin vikoihin ja sairauksiin kannattaa tutustua huolella ja miettiä, kuinka suuren riskin ottaa. Esim. newfoundlandinkoiran lonkkavikaprosentti huitelee lähellä 70%. Isoilla koirilla on usein myös kyynärnievissä kasvuhäiriöitä.
Samojedistä sen verran, että yksi samojedi (tai muukaan sen kokoinen koira) ei jaksa vetää lasta muutamaa metriä pidemmälle. Sammari on valjakkokoira ja esim. nelivaljakolla menee yksi aikuinen ja reki metsässä, mutta yksi sammari jaksaa vetää ehkä pari kauppakassia kaupasta kotiin.
Mikäli terveys koirassa asettuu etusijalle, siis ohi sen, että haluatte vedessä viihtyvän ja vetokoiraksi soveltuvan hauvan, voisi lapinporokoira tai suomenlapinkoira olla soveltuva.
Yksi tutustumisen arvoinen koirakirja on Maarit Laaksosen kirjoittama Suomen suosituimmat koirarodut. Siinä on hyvät perustiedot sadasta yleisimmästä koirarodusta; historia, ulkonäkö, luonne ja terveys.
Kiitos Mia vastauksestasi!!
Vielä perinnöllisistä sairauksista sen verran, että onko tiedossasi linkkiä/kirjaviitettä josta löytyisi faktatietoa eri rotujen tautiperimästä.
Tuntuu että kaikki noutajaa isommat kärsivät vaikka mistä perinnöllisistä sairauksista.
Entäpä jos pennun vanhemmat ovat A-luokkaa sairauksien suhteen, niin kannattaako olla huolissaan jos rotu kuitenkin kuuluu ns. "pilalle jalostettuihin"
Perinnöllisiä sairauksiahan on lähes kaikilla roduilla, ikävä kyllä. Itse olen pitänyt iltalukemistona Saki Paatsaman Terve ja sairas koira-kirjaa. Siellä on oikeastaan lähes kaikki(koiran alkuperä, koiran rakenne, terveydenhoito ja ruokinta, koiran luonne ja opettaminen yhteiskuntakelpoiseksi, jalostus, astutus, pentujen hoito, elin- ja perinnölliset sairaudet, tarttuvat taudit jne...) mitä koiranomistajan tulee tietää =) Tosin eri rotujen tautiperimästä ei siinäkään ole kattavasti, johtuen siitä, että aihe on erittäin laaja. Lonkkavika näin esimerkkinä ei yksinomaan johdu huonosta perimästä, vaan siihen vaikuttaa myös ravinto ja liikunta.
Se, että pennun vanhemmat ovat parasta A-luokkaa, ei poissulje sitä, että ne saattavat periyttää ei-toivottuja ominaisuuksia. Itse varmaan katsoisin tarkkaan, että pentu ei ole sisäsiittoinen, se kun lisää alttiutta perinnöllisille sairauksille. Ja jos vain suinkin voit, selvitä myös pennun emän&isän sisarusten terveystutkimusten tulokset.
Nykyroduista terveimmästä päästä taitavat olla lappalaiskoirat (suomenlapinkoira&lapinporokoira) ja osa vinttikoirista.
Näitä lonkkavika ja muita prosentteja tutkiessa kannattaa aina muistaa, että se prosentti kertoo vain sairaiden määrän tutkituista, mikä saattaa olla hyvinkin kaukana rodun koko populaatiosta. Karhukoiria esim. rekisteröidään vuosittain n. 800-900, mutta lonkat tutkitaan vain n. joka kymmenenneltä. Vika% on noin 45, mutta kuinka luotettava se on noin pienellä otannalla?
Miten olisi suomenlapinkoira? Käväiepä muuten osoitteessa www.koirat.com niin saat aika tarkat tiedot eri koiraroduista, valokuvilla varustettuina!
Kultainennoutaja on vähähaukkuinen ja se pysyy pihalla jos sen kouluttaa hyvin. (se on helppo kouluttaa!!) Kultainennoutaja on muutenki lapsirakas ja iiiiihana koira! meiltä kuoli vasta sellanen....=(
Landseer vaikuttaisi juuri siltä, mikä vastaa toiveitanne. Olen tietenkin hieman puolueellinen, sillä perheeseemme kuuluu 3 lansua.
Meillä on kasi narttua ja yksi uros landseer. Koiramme ovat erittäin rauhallisia, eivätkä hauku turhasta. Meillä on kuusi alle 12 vuotiasta lasta ja uros ja toinen narttu jaksavat olla niiden retuutettavana. Toinen narttu (12-vuotias) suhtautuu lapsiin viileän välinpitämättömästi, se ei ikinä ole ärähtänyt lapsille eikä muille koirille, vaan kävelee tyynen rauhallisesti paikalta jos kyllästyy lapsiin. Voin täysin huoletta jättää koirat vaikka yksin puolivuotiaan vauvamme kanssa samaan huoneeseen.
Vettä koirat rakastavat, ne hyppivat laiturin päästä lasten kanssa, eivätkä kyllästy ikinä veteen, vanhin narttu kävisi jopa avannossa jos saisi.
Vetokoirana olemista emme varsinaisesti ole kokeilleet, mutta jos ottaa potkukelkan mukaan lenkille, niin yhden koiran kanssa saa kyllä aikamoista kyytiä...
Pihallamme ei ole aitoja, eikä koirat lähde pihasta, edes uros ei ole vielä koskaan karannut vaikka naapurin koiralla on juoksuaika.
Olen kouluttanut vain kaksi ensimmäistä koiraa eikä se ole vaatinut mitään erityisiä ponnistuksia. kolmas koira on oppinut kaiken seuraamalla vanhempien esimerkkiä.
Vien koirat päivittäin metsään, missä päästän ne vapaaksi, pari tuntia ne juoksevat ja riehuvat metsikössä, eikä itse tarvitse juurikaan reippailla.
Koiramme ovat olleet täysin terveitä, vanhimmalla alkaa olla jo vanhuuden vaivoja...
turkin hoito on koirillamme helppoa, harjaan ne läpi kerran viikossa.
Voin läpimästi suositella lansua omien kokemuksiemme perusteella. Ongelmiakin voi tietysti esiintyä, esimerkiksi hinausköysi saattaa olla tarpeen, sillä omia koiriamme ei saa vedestä pois uimisen makuun päästyään =)
Ruokakustannukset toki isoja tällä laumalla...
ja kaikkihan ovat yksilöitä, mikään ei takaa koiran luonnetta!!!
Onnea koiran hankintaan!!!
edellisen perusteella koiramme vaikuttavt täydellisiltä, mutta eivät sitä tietenkään ole. Hieman itsepäisiä ruokamoottoreita saa kyllä komentaakin silloin tällöin, mutta tottelevaisia ne joka tapauksessa ovat. Ja vanhin narttumme ei voi sietää kissoja, se jahtaa ne aina muristen pois pihalta. mutta koskaan hihnassa se ei ole kissojen perään lähtenyt. Uroksemme ollessa pentu se pursekeli pöydän jalat tohjoksi keittiönpöydästä ja söi mieheni toisen lenkkitossun, mutta nartut ovat harrasteleet vain pienimuotoisia pentujen kepposia.
Landseerit sopivat ainakin meidän perheeseen täydellisesti!!
Kerroppa vielä onko Nöffillä ja Landseerilla juurikaan muuta eroa kuin väritys? Lähinnä kiinnostaisi tuo terveyspuoli ja luonne. Läheistä sukuahan nuo kumminkin ovat.
Landseer taitaa olla terveempi, vuosina 1993-2000 tutkituista koirista lonkkavika ilmeni 45%:lla vuonna 1999 tutkituista 15%:lla ilmeni kyynärniveldysplasiaa. Lisäksi landseerilla on taipumusta silmä- ja korvatulehduksiin.
Newfoundlandilaisella vuosina 1993-2000 tutkituista koirista löytyi 72%:lla lonkkavikaa ja vuonna 1999 tutkituista koirista 15%:lla todettiin kyynärniveldysplasiaa.
Näin kertoo Maarit Laaksosen "Suomen suosituimmat koirarodut"-kirja
Oma ehdotukseni olisi lapinkoira.Erittäin lapsirakas rotu, ja on omiaan maalla, mutta sopii myös kaupunkioloihin. Ei ole yhtä hulluna veden perään kuin esim.jotkut noutajat tai spanielit, mutta oma koirani ainakin tykkää kahlata. Turkki tulee sen verran painavaksi kastuessaan...
Pystykorvana ja paimenkoirana lapinkoirasta tietysti saa herkkähaukkuisenkin, mutta se on pitkälle koulutuskysymys. Erittäin helppo 1.koiraksi, suosittelen kuitenkin narttua,koska uros vaatii tiukemman omistajan ja ei ole yhtä nöyrä luonteeltaan. Lapinkoira on keskikokoa hieman pienempi. Vetokoira ominaisuuksista en oikeen osaa sanoa, riippuu yksilöstä. Oma koirani varmasti olisi innoissaan, en ole koskaan kokeillut. Ja kaikki paimenkoirat ovat yleisesti ottaen ns. paikkasidonnaisia, eli pysyy hyvin omalla pihalla vapaanakin, varsinkin nartut
( paitsi ei tietenkään kiima-aikoina)
Helppo kouluttaa, kyllä vaan! Ainakin makupalojen avulla;-)Oppii todella nopeasti. Metsästysviettiä ei löydy, eli senkin puolesta pysyy pihassa ja lenkeillä vapaana. Ystävällinen ja yhteistyöhaluinen. Erittäin terve rotu,
elää n.13-15 vuotiaaksi. Korvatulehduksia, silmätulehduksia, ihottumia, allergioita vain yksittäistapauksina. Omalle koiralleni ei ole edes hot-spot ihottumaa tuosta kahlaamisesta tullut, vaikka turkki onkin mahtava. Turkki helppohoitoinen, aikuisella koiralla se harjataan n.2 kertaa kuukaudessa, liika harjaaminen vain kuluttaa pohjavillaa. Narttu on tietysti aloittelijalle helpompi kuin uros. Uroksella on ns. ikuinen kiima-aika, eli kun naapuriston nartut ovat kiimassa, koira käyttäytyy levottomasti. Tietysti se riippuu yksilöstäkin, jotku eivät välitä yhtään, mutta jotkut eivät edes suostu kunnolla syömään silloin. Mutta lapinkoirissa ei pahemmin "yliseksuaalisia" uroksia ole, niin kuin esim. labbiksissa usein on. Lisää tietoa saat lappalaiskoirat ry:n kotisivuilta, www.lappalaiskoirat.fi