Kumppanuusvanhemmaksi Pirkanmaalla

Olen 37-vuotias heteronainen Tampereelta ja etsin itselleni henkilöä tai paria, jotka olisi halukas kumppanuusvanhemmuuteen kanssani.

Äidiksi tulemisesta olen haaveillut pitkään. Olen aiemmin ollut töissä lasten parissa esim. lastensuojelussa useamman vuoden ja nauttinut siitä suunnattomasti. Lisäksi minulla on useita läheisiä, joiden lasten kasvun ja kehityksen tukemisessa olen saanut olla mukana. Noin vuosi sitten pitkäaikainen parisuhteeni päättyi, koska olin siinä lapsihaaveeni kanssa yksin. Nyt koen olevani valmis tekemään haaveestani totta ja minusta olisi ihanaa, että voisin tehdä samoin toiselle tai toisille. Tiedän, miltä tuntuu kaivata omaa lasta; Häntä, jota ei vielä edes ole. Lisäksi toivon kanssakulkijaa lapselleni sekä itselleni tällä suurella matkalla.

Sinulta toivon, että olet luotettava, läsnäoleva, avoin sekä hyvät elämänhallinta- ja keskustelutaidot omaava aikuinen ihminen. Halukas olemaan läsnä juhlassa sekä ennen kaikkea arjessa, selvittämään yhdessä erilaisia ongelmakohtia ja nauttimaan sekä jakamaan onnen hetkiä. Asun itse Tampereella, joten toivoisin, että myös sinä asuisit tai olisit valmis muuttamaan lähelle. Myös itse olen valmis muuttamaan Tampereella sekä sen lähiseudulla.

Minä olen luotettava, reilu, lempeä, iloinen, rauhallinen, avoin ja avarakatseinen. Arvoni ovat toisia ihmisiä, itseäni ja ympäristöäni kunnioittavia, pehmeitä. Olen työelämässä kulttuurialalla sekä terapeuttina. Pärjään hyvin taloudellisesti, mutta mitään kroisosta minusta tuskin koskaan tulee. Nautin työstäni todella paljon, mutta se ei ole minulle koko elämä. Vapaa-aikani kuluu rentoutuen, kulttuurin, ihmisten, eläinten ja luonnon parissa, erilaisissa vapaaehtoistoiminnoissa sekä liikkuen.

Suvussani on diabetesta, mutta muita perinnöllisiä sairauksia suvussa ei ole. Olenkin täysin terve ja tutkimusten mukaan myös sukukypsä. Ikäni vuoksi ajatuksissani kuitenkin on, että haluaisin tulla raskaaksi jo tämän vuoden (2020) aikana.

Jos innostuit ajatuksesta, niin otathan yhteyttä kumppanuusvanhemmaksi.wordpress.com kautta. Tehdään tästä unelmasta yhdessä totta!

Entäs jos kaikki meneekin hyvin
entäs jos elämä asettuukin uomiinsa
lipuu oikealle paikalleen
pyrkii vähin äänin kohti parempaa

Entäs jos kaikki ne yön painajaiset
ovatkin vain kevyitä varjoja
jotka valossa kulkevatkin
kohti onnellisia loppuja

Ja entäs jos se en olekaan yksin minä
joka elämäni sotkuista lankaa
koittaa vyyhdeistä selvittää

Entäs jos minä vain pidänkin kiinni
kun joku muu sitä kanssani parhaillaan kerii

Elina Salminen

2

1100

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tarkennuksena vielä, että haluaisin itse olla lähivanhempi tai max. 50-50 sopimuksella. Jos itse haluat olla vähemmän tekemisissä lapsen elämässä, ei Pirkanmaalla asuminen ole tietenkään pakollista.

    • Vieläkö asia on ajankohtainen? Olemme aviopari Pirkanmaalta joka etsii kumppanuusvanhemmuutta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      882
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      862
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      548
      781
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe