Oon miettinyt jo jonkun aikaa että voisko mulla olla lukihäiriö kun käsiala aivan kamala, yhdys sanat on vaikeita ja luen helposti (etenkin pitkät ja vaikrat) sanat väärin(on myös paljon kirjoitus tai huolimattomuus virheitä) ja vaikka lukisin tai kirjoittaisin jonkun sanan oikein se saatraa kuulostaa vääraltä ja joskus lukiessani jätän pois tai lisään jonkun sanan esim edeltävältä riviltä ja lauseesta tuleen järjetön välillä myös kirjaimet ovat toisellapuolella sanaa mutteivät hypi ympäriinsä, esim. pilkkuja ei oikeista kohdista löydy ja myötä- ja vasta päivä sekä oikea ja vasen menevät väärin jos nopeasti pitää vastata. Tykkään lukemisesta(en ääneen ja vain jos teksti on mielenkiintoista ja semi helppoa) vaikka luenkin jonkun testin mukaan hitaasti(?) Luetun asian sisäistäminenkin on vaikeaa etenkin jos on yhtään väsynyt tuntuu että en kahden lauseen päästä tiedä yhtään mistä on kyse ja joudun lukemaan saman monesti. Tästä pika luki testistä sain jotain 16/22 eli yli puolet. On myös vaikea jos on useampi keskustelu yhtä aikaa niin joudun välillä kysymään että mitä kun en voi seurata kahta keskustelua täusillä yhtä aikaa, sama jos katson telkkaria tai olen kännykällä ja muut puhuu jostain niin en välttämättä tiedä mistä ne puhuu, on pidetty vähän tyhmänä ja huono kuuloisena tämän takia joita en tietääkseni kumpaakaan ole. Laskin myös jonkun äidinkielen kirjoitelmat ja siellä kahden aukeaman tekstissä oli jotain 25 virhettä niin monta pilkku virhettä että en jaksa laskea. Välillä joutuu tosissaan miettimään että mitenkä päin tämä kuutonen tai B kirjain yms. kirjoitetaan ja näin partiolaisena pitäisi muista miten baden powel eli b-p vai oliko p-b kirjoitetaan ja sit onko sana school vai shcool. Ainiin isälläni on lukihäiriö eli vois olla geeneissä.
Eli pitäiskö yrittää päästä testeihin, paljonko ne maksaa ja pitääkö niihin olla vanhemmilta lupa?
T.15 tyttö
Lukihäiriö??
4
98
Vastaukset
Koetappa tätä:
https://www.eoliitto.fi/tukea-ja-neuvontaa/luki-ja-matematiikkatestaus/
"Jos olet opiskelija, ota yhteyttä ensisijaisesti oppilaitoksesi erityisopettajaan, psykologiin tai terveydenhoitajaan."Maksaako se peruskoululaiselta ja tosta listasta löytyi meidän koulun opettaja mut se trkee kait vaan 16 ylöspäin ja nyt ei oikein pääse terkkarille koronan takii eli pitäskö mun oottaa lukion lukiseulaan asti vai yrittää päästä jo nyt/ysillä
Lillukoita kirjoitti:
Maksaako se peruskoululaiselta ja tosta listasta löytyi meidän koulun opettaja mut se trkee kait vaan 16 ylöspäin ja nyt ei oikein pääse terkkarille koronan takii eli pitäskö mun oottaa lukion lukiseulaan asti vai yrittää päästä jo nyt/ysillä
Vai ylireagoinko mä vaan kun ei lukemisessa mitään suuria ongelmia ole
Lillukoita kirjoitti:
Vai ylireagoinko mä vaan kun ei lukemisessa mitään suuria ongelmia ole
No älä nyt ota tätä pahalla, mutta kyllä sinulla jotain kirjoittamisen ongelmia ainakin ensimmäisen viestisi perusteella on. Kerrot niistä siinä ihan itse ja suoraan sanottuna teksisi ei ollut ihan parasta a-ryhmää.
Saat kyllä sanottua asiat ihan ymmärrettävästi, mutta kyllä ainakin minun käsittääkseni sinun ikäisen tulisi jo halutessaan pystyä kirjoittamaan melko virheetöntä tekstiä ilman sen kummempia ponnisteluja. Voihan se olla, että et vaan jaksanut näin vapaa-ajalla panostaa, mutta pointti olikin se, että ei siihen normaalisti tarvitsekaan panostaa, vaan se tulee melko itsestään.
Minä en tiedä noista maksuista. Ne saattaa olla jopa kuntakohtaisia. En tiedä edes sitä, että onko se lukion lukitesti valtakunnallinen homma vai päättääkö siitä kunnat itse.
Vaikka se bongaamasi koulusi opettaja ei tekisikään testejä sinun ikäisille, niin kyllä hän varmasti osaa sinua neuvoa. Mitä jos ottaisit häneen yhteyttä? Kai etäyhteydet toimii näin korona-aikanakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23518Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a1023389"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin662892IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-612673Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.922485Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭542251Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä251377- 961308
Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä
On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten3751215Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!
Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll171085