Hehkuva puna ystävän lämmöstä pohjoisen taivaanrannassa.
Järvet savuaa aavemaista usvaa, kietoen maat luonnontaikurin valkeaan viittaan.
Sydämeni verho raottuu , tehden tilaa elämän ihmeen aistimiselle.
Pidät pientä sydäntäni harsoisella kämmenelläsi,
saat minut kyyneliin.
En itke surusta vaan siitä, että saan kokea tämän hetken,
oi ystäväin!
Järvet savuaa aavemaista usvaa, kietoen maat luonnontaikurin valkeaan viittaan.
Sydämeni verho raottuu , tehden tilaa elämän ihmeen aistimiselle.
Pidät pientä sydäntäni harsoisella kämmenelläsi,
saat minut kyyneliin.
En itke surusta vaan siitä, että saan kokea tämän hetken,
oi ystäväin!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei, ei niin vaan;
Sinä saat minut kyyneliin.
Melkein, mutta vain melkein;
olin jo unohtanut.
Itken, mutta hymyilen;
ystäväin!
Oi katso ystäväin,
pisaramme poskilla on meren suolaista vettä.
Eväsi läiskähdys meren pinnalla pärskäytti vettä kaikkialle.
Sinä ilman rihman kiertämää , ja minä räpylöissäni.
Potkimme kohti laguunin rantaa,,,,
ihania kielikuvia.
Mutta kenties viimeinen huudahdus hieman latisti sitä. Suo anteeksi kritiikkini. :)
Moi!
Kiitos palautteesta.
Oi ystäväin, ehkä tässä luettuna latistaa tunnelmaa.
Mutta Levi tunturin päällä ,aamuyöstä klo 05.oo
Heinä - elokuun vaihteessa sillä ei ollut mitään väliä...
Katselin jokilaakson valkeaa harsoa,,se oli ihmeellinen taianomainen tila ,,ja sieltä ystäväni aurinko teki itselleen tilaa ,punahehkuisena.
Kirjoitin hetkestä ja olin iloinen ystävästäni ..
Ruudulla tunnelma kieltämättä latistuu. Jännä ajatella, että tarkoititkin sillä viitalla tunturin lumihuippuja... itse ajattelin heti tietysti orastavaa kevättä ja sulavia lumipenkkoja. :D
Niin ei tunturin laet..
Jokilaakso peittyi usvaan,,oli lämmintä ja aamuyöstä,,tietysti kylmää..joesta nouseva usva täytti ympäristöä aavemaisesti,,se oli huomattavan valkeaa..kuin harsoa..
Tästä näemme taas,
miten monella tavalla sinunkin runosi voi ymmärtää.
Ja oikeastaan, eikö hyvän runon voi tulkita miltei miten vain - riippuen lukijansa näkökulmasta, olotilasta, mielenlaadusta..?