Eläkeyhtiö Elo

Olen ollut pakotettu keskustelemaan pitkään ja hartaasti eläkeyhtiöni toiminnasta.
Eläkeotteeltani puuttui pari erää. Niiden saaminen eläkepalkkaani on ollut lähes mahdottomuus. Asiaani on nyt vetkuteltu noin kolme kuukautta. Olen kyllä saanut lupauksia asian hoidosta mutta lupaukset ei ole pitäneet paikkaansa. Olen saanut mm. ilmoituksen ettei heillä ole henkilöä joka osaisi laskea eläkepalkkani. Olen tietoinen yhtiön johdon palkkioista jamyös työntekijöiden ylisuurista palkoista, joten olettaisin että osaaminen on huippuluokkaa. Olen todella pettynyt yhtiön toimintaan.
0257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen ollut pakotettu keskustelemaan pitkään ja hartaasti eläkeyhtiöni toiminnasta.
Eläkeotteeltani puuttui pari erää. Niiden saaminen eläkepalkkaani on ollut lähes mahdottomuus. Asiaani on nyt vetkuteltu noin kolme kuukautta. Olen kyllä saanut lupauksia asian hoidosta mutta lupaukset ei ole pitäneet paikkaansa. Olen saanut mm. ilmoituksen ettei heillä ole henkilöä joka osaisi laskea eläkepalkkani. Olen tietoinen yhtiön johdon palkkioista jamyös työntekijöiden ylisuurista palkoista, joten olettaisin että osaaminen on huippuluokkaa. Olen todella pettynyt yhtiön toimintaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu