Elmersson kysyy

Miksi juuri Jyväskylästä tuli sotien jälkeen savolaisten ja karjalaisten pakopaikka? Nyt näiden jälkeläiset ovat sotkemassa kulttuurielämäämme, jopa virkavaikuttajina.
Paljon parempi paikka molemmille olisi ollut jossakin Kemin suunnalla.
Nyt tämä sekarotuinen populaatio vetää myöskansainvälistä kiertolaista tänne kuin magneetti. Pian väestö on mitään kestämätöntä mutaatiota.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"Mielenterveyden sairaudet ovat nousseet ensimmäistä kertaa yleisimmäksi syyksi, miksi ihmiset jäävät työkyvyttömyyseläkkeelle, kertoo Eläketurvakeskus." (IS)
Tuossa yksi seuraus aloittajan kertomasta ongelmasta.

Äänestä

Karjalaiset evakot jälkeläisineen ajettava nyt viimeistään takaisin Neuvostoliittoon.

Äänestä

Aikoinaan käytin yhden mummon koiraa lenkillä, kun se ei itse jaksanut. Muuten mukava mummu, mutta evakoja ei sietänyt.

Sen ukko oli ollu tuomitsemassa punasia sisällissodan aikana ja jokainen tietänee mitä ne tuomiot oli. Sen veli oli saksan jääkäreitä ja mummo oli niin hiton isänmaallinen olevinaan.

Anna olla kun sen luo oli asutettu evakkoperhe menetetyiltä alueilta. Se hauku niitä vielä 90 vuotiaana. Ja mummo oli varmasti niitä jotka oli tekemessä suur-Suomea, mutta kun homma kusi niin sehän oli evakkojen ja muiden vika.

Mummon isänmaallisuus loppui siihen evakkoperheeseen. Hän oli kykenemätön näkemään sitä mikä toisen tilanne oli.

Tämän viestiketjun aloittaja on yhtä teennäinen isänmaan ystävä kuin tämä mummo. Yhtä itsekäs ja kykenemätön näkemään tilannetta muiden kannalta. Korostaa vain omaa "isänmaallisuuttaan" mitä ei todellisuudessa omaa tipan tippaa. Oma napa heillä on se tärkein.

1Äänestä
  • Juurikin näin mutta sellaisia nämä kaikki jotka tänne aloituksia pistää. Ei tarvitse olla mikään järjenjättiläinen

    Äänestä

  • Hyvin tiivistit, minkälaista mustaa kovuutta noiden vaikeiden aikojen kasvateista voi löytyä vielä vanhoinakin.
    Aina voi sanoa oman käsityksensä asioista perusteluineen myös vanhoille ihmisille ja käydä vuoropuhelua.
    Oman kokemukseni mukaan on ollut myös vanhalle ihmiselle helpottavaa, että joku sanoo suoraan eriävän mielipiteensä hänen ajatuksistaan asiallisesti ja voidaan avata keskustelu hänen kokemuspohjastaan.
    Ja niinhän olet varmaan toiminutkin, kun mummun koiraakin kusetit kammottavista mielipiteistään huolimatta.

    Äänestä

Aloittajahan kysyi vain että miksi juuri Jyväskylä? Ehkä siksikin että savolaiset olivat suupaltteja helppoheikkityyppejä ja joku keisari teetti niille tunnelin jonka kautta ne pääsivät ihan oikealla junalla Jyväskylään.
Suuret työnantajat taas tarvitsivat nöyriä työntekijöitä joita saatiin karjalaisista. Savolaisista ei sellaiseen ollut. Karjalaiset olivat tottuneet asumaan jossakin majanrähjässä, joten työnantajan ei tarvinnut juurikaan panostaa asumiseen.
Pikkuhiljaa, kun kummallakin rodulla kiima-aika osui kohdalleen, populaatiot sekoittuivat porukaksi joka kulkee "käet taskussa". Käki tulee sieltä karjalasta ja taskubiljardi Savosta!

Äänestä
  • Tuohon ei Matilla ja Tepolla ole lisäämistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksi juuri Jyväskylästä tuli sotien jälkeen savolaisten ja karjalaisten pakopaikka? Nyt näiden jälkeläiset ovat sotkemassa kulttuurielämäämme, jopa virkavaikuttajina.
Paljon parempi paikka molemmille olisi ollut jossakin Kemin suunnalla.
Nyt tämä sekarotuinen populaatio vetää myöskansainvälistä kiertolaista tänne kuin magneetti. Pian väestö on mitään kestämätöntä mutaatiota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu