Väittävät julkisuudessa, että latuja ei enää ajettaisi ja pohjoisessa parhaat kelit kuin koskaan. Mihinkähän kannattaa suunnata, jos vielä viikon pari olisi suksella ?
Hiihtämään Pääsiäisena
11
207
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä Sirkan ja Aakenusseudun ladut ovat hyvässä kunnossa. Kaveri Jeriksellä, sielläkin hyvää, ei priimaa tietenkään enää, mutta täysin hiihdettävää.
- Anonyymi
Lapissa on kovat pelot ihmisillä turisteja kohtaan. Kannattaa miettiä, meneekö ainakaan mihinkään sellaiseen paikkaan, missä on ihmisiä. Erässä lappilaisia ei tietenkään enää ole, nehän ei paljon pankolta persettään nosta.
- Anonyymi
Levillä ja Rukalla ajetaan ladut. Ylläksellä ei.
- Anonyymi
Jaa, no sitten on tapahtunut Joulun Pääsiäisen taivaallinen ihme, kun ladut on kuitenkin koneella ajetut.
- Anonyymi
Niin siis rinteitä ei ole taidettu hetkeen ajaa, mutta vapaalaskijoita toki on liikkeellä, myös muillakin seitsemästä tuntureista kuten aina tähän aikaan. Taitavat asustella teltoissa ja yksi lasku vie kolmisen tuntia nousuineen.
Tuo toiminta on kaukana mistään vinkkariessa klotaamisista. Etelän kokkelinokkia ei täällä näy, ei suhaa vailla järkeä olevat audit eikä bmwt. - Anonyymi
Saariselällä on latuverkko huippukunnossa, vain hiihtäjät puuttuu.
- Anonyymi
Sanoivat uutissa, että Rukalla laskurit rekisteröi alle tuhat ohitusta, yleensä pääsiäisenä laskureiden ohituksia tulee puoli miljoonaa.
Niin, porothan ovat aitauksissaan. Ne voisi viedä karanteeniin tuonne Hellsinkiin. - Anonyymi
Ken hiihtämään vielä haluaa, niin tilaa on, viime vuonnahan pääsiöinen olikin tällä viikolla.
- Anonyymi
Saariselällä parhaat olosuhteet vuosiin ja erässä voi kuunnella susien ulvontaa, kelkkamiehet eivät rällää.
- Anonyymi
Yllättävää, miten pääsiäisenä oli Saariselkä kuin neutronipommi olisi yli pyyhkäissyt, mutta nyt vappuna joku tuolla laduilla taas liikkuu. Laanilassa ei toki tanssita.
- Anonyymi
Yllättävän hyvä hiihtotalvi, jatkuu vieläkin, aamut ja illat aina lentokeliä, päivällä hieman sulaa, niin voi hiihdellä aurikoa ottaen ilman paitaa, nautinnolla.
Tulistelupaikoilla on turha odottaa, että hiillos odottaisi, nuotio on tehtävä aina itse alusta alkaen, vaan kun kiirettä ei ole, niin mikäs tässä.
Hiihtokeskuksissa tilaa riittää ja ladut huippukunnossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2402734- 1011144
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231111Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581005Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717917- 63851
- 42839
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto238825- 130820