Kuka

Kuka sinä olet, en sinua eilisestä muista. Kissasi syö ruohoa ikkunalaudallasi eikä vilkaisekaan minuun. Näppiksesi on outo, sänkysi, ajatuksesi, jotka uivat unissaan.

Pilviä taivaalla, pölyä lattialla. Kuka minä olen?

Kuka olenkin, minulla on ikävä sen kotiin, koska en ymmärrä nukkuvaa murrettasi elävää. Tämä ei ole minun kaupunkini, maani, maailmani.

Tämä on aamupainajaisen shaali harteillani. Nukut.

Saisinko kerran vielä upota siihen kuin uneesi, uneni?
9639
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Haluaisin teksteissä pysyttävän kauniissa kotimaassamme, jos ei ole uutta ja olennaista kerrottavaa.
Toisaalta, voihan henkilö olla täällä käymässä.

Arvostelu 1-10

Tästä läiskähtää 7

Sherlokki

Äänestä
  • Tuosta vastauksesta naurahdan kohtuullisesti.

    Äänestä

  • Hieraisin silmiäni kaksi kertaa luettuani viestisi mutta toinen lukukerta antoi saman tuloksen kuin ensimmäinen: Luin oikein, sinä sherlokki haluaisit että teksteissä pysyttäisiin kotimaassa jos ei ole uutta ja olennaista kerrottavaa. Miten ihmeessä kuvittelet tämän palstan palvelevan sinun tarkoitusperiäsi ja että kaikkien kirjoitusten pitäisi olla rakennettu sinun miellyttämistäsi silmällä pitäen? No on kyllä kaverilla suuret luulot itsestään.

    Ja - en ole koskaan lähettänyt tänne omia tekstejäni joten turha kuittailla tyyliin: voi voi pikkuinen etkö ole saanut omasta mielestäsi tarpeeksi pisteitä omista kirjoituksistasi. Pisteilläsi ei ole merkitystä koska a) sinä et ole Jumala vaikka sellaista tällä palstalla yrität leikkiäkin b)pisteytyksesi on vain yhden pienen ihmisen arvostelu ei totuus.

    Palautetta voi antaa niin monella tavalla: Rakentavasti tai lannistavasti. Ja sinä kyllä hallitset tuon viimeksi mainitun. Totta on, että negatiivinen palaute on kirjoittajalle joka haluaa kehittyä, tarpeellista, mutta jotakin positiivistakin löytyy varmasti jokaisesta tekstistä.

    Äänestä

  • clarissa kirjoitti:

    Hieraisin silmiäni kaksi kertaa luettuani viestisi mutta toinen lukukerta antoi saman tuloksen kuin ensimmäinen: Luin oikein, sinä sherlokki haluaisit että teksteissä pysyttäisiin kotimaassa jos ei ole uutta ja olennaista kerrottavaa. Miten ihmeessä kuvittelet tämän palstan palvelevan sinun tarkoitusperiäsi ja että kaikkien kirjoitusten pitäisi olla rakennettu sinun miellyttämistäsi silmällä pitäen? No on kyllä kaverilla suuret luulot itsestään.

    Ja - en ole koskaan lähettänyt tänne omia tekstejäni joten turha kuittailla tyyliin: voi voi pikkuinen etkö ole saanut omasta mielestäsi tarpeeksi pisteitä omista kirjoituksistasi. Pisteilläsi ei ole merkitystä koska a) sinä et ole Jumala vaikka sellaista tällä palstalla yrität leikkiäkin b)pisteytyksesi on vain yhden pienen ihmisen arvostelu ei totuus.

    Palautetta voi antaa niin monella tavalla: Rakentavasti tai lannistavasti. Ja sinä kyllä hallitset tuon viimeksi mainitun. Totta on, että negatiivinen palaute on kirjoittajalle joka haluaa kehittyä, tarpeellista, mutta jotakin positiivistakin löytyy varmasti jokaisesta tekstistä.

    " Miten ihmeessä kuvittelet tämän palstan palvelevan sinun tarkoitusperiäsi ja että kaikkien kirjoitusten pitäisi olla rakennettu sinun miellyttämistäsi silmällä pitäen? No on kyllä kaverilla suuret luulot itsestään."

    Ei ole mitään tarkoitushakuisuutta.
    Jos olet vaivautunut yhtään lukemaan arvosteluperusteita.

    Lainaus Sherlokki:
    "Jokaisen kirjoituksen arvostelu on tehty sen hetkisessä, mielentilassa, viretasossa, metelissä j.n.e
    Arvostelut eivät tee kirjaa huonommaksi, eikä paremmaksi, ovat vain yhden lukijan mielipide, yllämainituissa puitteissa.

    Mikä sinulle jäi tuossa tekstissä epäselväksi?

    "Palautetta voi antaa niin monella tavalla: Rakentavasti tai lannistavasti. Ja sinä kyllä hallitset tuon viimeksi mainitun. Totta on, että negatiivinen palaute on kirjoittajalle joka haluaa kehittyä, tarpeellista, mutta jotakin positiivistakin löytyy varmasti jokaisesta tekstistä."

    En niinkään etsi positiivisuuksia tai negatiivisuuksia. Pistän vaan REHELLISESTI näytille sen, mikä mielikuva kirjoituksesta tulee.

    Varsinkaan en halua ohjata kirjoituksia mihinkään suuntaan, mutta ihan hyvä kommentit eivät ulos tule, jos ei siltä tunnu.
    Sinä taas yrität ohjailla mielipiteitä omaan suuntaasi.Mielipide vapaus, katsos.

    Jos sinusta mielipiteeni ovat liian negatiivisia, etsi itse ne positiiviset puolet ja pistä näytille.
    Näin yksinkertaista.
    Nyt energiasi meni toisen henkilön antaman mielipiteen manipulointi yritykseen, kun samalla innolla olisit voinut kehuskella itse kirjoitusta.

    Tälläinen juupas eipäs keskustelu osaltani loppuu tähän.

    Sherlokki

    Äänestä

  • Sherlokki kirjoitti:

    "Ja - en ole koskaan lähettänyt tänne omia tekstejäni joten turha kuittailla tyyliin: voi voi pikkuinen etkö ole saanut omasta mielestäsi tarpeeksi pisteitä omista kirjoituksistasi."

    Uskoo kuka haluaa.

    "Pisteilläsi ei ole merkitystä koska a) sinä et ole Jumala vaikka sellaista tällä palstalla yrität leikkiäkin"

    Oman mielipiteen ilmaiseminen Jumalan leikkimistä?
    Merkillinen yhtälö.
    Olen aikaisemmin kommentoinut ainostaan kirjoituksia, henkilökohtaisuuksiin menemättä. Pisteytys on mielestäni yksi keino arviointiin ja olen sen kanssa sinut.
    Sinulla taas on pakkomielle yrittää vaikuttaa toisten mielipiteisiin.
    Jos ei ole samaa mieltä kirjoituksesta, täytyy kaivaa jotain negatiivista mielipiteen antajasta.
    Jospa keskittyisit olennaiseen ja jättäisit sen Jumalan leikkimisen.

    Olen puhunut.

    Tuot mieleen entisen poikaystäväni.
    Kuitenkin, olen kanssasi samaa mieltä.
    Olen lukenut arvostelusi ja menetteleväthän ne. Joskus olet neuvonut, joskus taas vain sanonut sanottavasi ja antanut pisteet.
    Minusta kenekään ei pitäisi ottaa pultteja sanomisistasi, koska mielipide on vapaa. (toisin kuin siellä mistä minä tulen)
    Ei sen enempää tästä aiheesta. Jatka arvosteluasi Sherlokki. Uskon, että siitä on apua monille tai ainakin muutamille.
    Arvostaen
    Shiyo Chiji

    Äänestä

  • Sherlokki kirjoitti:

    "Ja - en ole koskaan lähettänyt tänne omia tekstejäni joten turha kuittailla tyyliin: voi voi pikkuinen etkö ole saanut omasta mielestäsi tarpeeksi pisteitä omista kirjoituksistasi."

    Uskoo kuka haluaa.

    "Pisteilläsi ei ole merkitystä koska a) sinä et ole Jumala vaikka sellaista tällä palstalla yrität leikkiäkin"

    Oman mielipiteen ilmaiseminen Jumalan leikkimistä?
    Merkillinen yhtälö.
    Olen aikaisemmin kommentoinut ainostaan kirjoituksia, henkilökohtaisuuksiin menemättä. Pisteytys on mielestäni yksi keino arviointiin ja olen sen kanssa sinut.
    Sinulla taas on pakkomielle yrittää vaikuttaa toisten mielipiteisiin.
    Jos ei ole samaa mieltä kirjoituksesta, täytyy kaivaa jotain negatiivista mielipiteen antajasta.
    Jospa keskittyisit olennaiseen ja jättäisit sen Jumalan leikkimisen.

    Olen puhunut.

    Sherlokki

    ...on pakkomielle? Onko niin vaikea ottaa vastaan negatiivista palautetta? Ajattelepa sitä, sitä sinun arvostelemasi tekstin kirjoittajat saavat ottaa vastaan koko ajan.

    Sille en voi mitään jos et usko että en ole lähettänyt tänne yhtään tekstiä. Se on aivan oma asiasi, ei kiinnosta minua. Säästin vain sinulta sen kuittailun vaivan kun muistan vastaavan jollekin nähneeni sinun kirjoittaneen.

    Pointtini oli se että "ei hääppönen", "ei kolahtanut" ynnä muilla vastaavilla otsikoidut palautteet voisivat sisältää jotain pientä kannustintakin. Jokaisessa tekstissä on varmaan jotain positiivistakin sanottavaa,koska kerran ahkerasti kommentoit. En voi mitään sille että minun mielestäni palautteistasi kaikuu besservisserin omahyväinen ääni. Sitä tarkoitin Jumalan esittämisellä. "Minun mielestäni kirjoituksissa pitäisi pysyä kotimaan kamaralla..."jne kirjoitit. Oletat että kirjoittajat ottavat huomioon mitä sinä toivot? Tämä on MINUN mielipiteeni. En tiedä vaikuttaneeni kenenkään mielipiteisiin arvostellessani tapaasi antaa palautetta.

    Äänestä

Nätti teksti. En osaa antaa kunnollista mielipidettä noin lyhyestä pätkästä, mutta jouduin lukemaan tekstisi pariinkin otteeseen, ennen kuin ymmärsin tai "ymmärsin" mistä on kyse.
Jatkoa tai muuta sinulta olevaa tekstiä olisi mukava lukea ihan vaihteluksi. Tekstisi kun ei ole niin kaavoihin kangistunutta.
Shiyo Chiji

Äänestä
  • Rakkausrunoihin, runoihin, pröösaan kun mikään ei sovi, on etsittävä siten minulle, minun sanoilleni sopiva lovi.

    Lyhyyys on vain silmänlumetta: Yksikin osuva sana on omien jumalten yhteistä puhetta.

    Nöyrim...min:

    minä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Psyche kirjoitti:

Kuka sinä olet, en sinua eilisestä muista. Kissasi syö ruohoa ikkunalaudallasi eikä vilkaisekaan minuun. Näppiksesi on outo, sänkysi, ajatuksesi, jotka uivat unissaan.

Pilviä taivaalla, pölyä lattialla. Kuka minä olen?

Kuka olenkin, minulla on ikävä sen kotiin, koska en ymmärrä nukkuvaa murrettasi elävää. Tämä ei ole minun kaupunkini, maani, maailmani.

Tämä on aamupainajaisen shaali harteillani. Nukut.

Saisinko kerran vielä upota siihen kuin uneesi, uneni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu