Hei
Olen 14-vuotias tyttö. Minulla on kaksi kotia(välimatkaa 210km)vanhempani ovat yhdessä, mutta isä vain töissä muualla. Äitini on kotona kaikki päivät. Molemmat kotimme ovat omakotitaloja isoilla pihoilla. Olemme viikot ja useimmat viikonloput kotona(käyn koulua tällä paikkakunnalla ja tämä paikka on taajaaman ulkopuolella), mutta joskus myös isäni kotona. Meillä on myös mökki jossa asumme kaikki kesät. Olen vastuuntuntoinen, järkevä, aktiivinen, reipas ja fiksu. Olen hyvä koulussa ja urheilullinen.
Asiaan. Sukulaisellani on 2-vuotias koira, josta hän joutuu valitettavasti luopumaan. Koira on ollut meillä hoidossa todella monta kertaa(lähes viikottain), ja kotimme on koiralle kuin toinen koti. Vanhempani tulevat toimeen hyvin koiran kanssa ja koira viihtyy meillä. Käytän koiraa lenkillä ihan vähintään viisi kertaa päivässä, kahdella pitkällä lenkillä ja kolmella vähän lyhyemmällä. Ruokin koiran kaksi kertaa päivässä. Leikin sen kanssa ja olen muutenkin. Nautin olostani koiran seurassa ja se minun. Ulos koira lähtee aina kanssani ja pysyy pihassa ja lenkillä vapaana hyvin. Koira ei ole ikinä karannut. Meillä on hyvät tilat koiralle. Rakastan tätä eläintä niin paljon kun vaan mitään voi rakastaa. Huolehdin ja välitän siitä todella paljon. Mutta. Vanhempani eivät suostu, että ottaisimme koiran omaksi. En ymmärrä miksi. Toisaalta kotiemme välimatka on ikävä, mutta koira on tottunut olemaan autossa(siis nukkuu koko matkan tyytyväisenä). Vanhemmillani on ollut koiria aikasemmin, mutta ei minun aikana. Vanhempani ehkä pelkäävät, että jos koira sairastuu ja se joudutaan viemään ell. Heillä ei ole oikeastaan mitään muita syitä, vaikka ymmärrän, että nuo ovat painavia syitä.
Sanokaas. Mitä teen? Luovutanko vaan vai yritänkö suostutella vanhempiani? Kysykää jos on kysyttävää. Vinkkejä kaipailisin kovasti. Kiitos jos luit tänne asti<3
Olen 14-vuotias tyttö. Minulla on kaksi kotia(välimatkaa 210km)vanhempani ovat yhdessä, mutta isä vain töissä muualla. Äitini on kotona kaikki päivät. Molemmat kotimme ovat omakotitaloja isoilla pihoilla. Olemme viikot ja useimmat viikonloput kotona(käyn koulua tällä paikkakunnalla ja tämä paikka on taajaaman ulkopuolella), mutta joskus myös isäni kotona. Meillä on myös mökki jossa asumme kaikki kesät. Olen vastuuntuntoinen, järkevä, aktiivinen, reipas ja fiksu. Olen hyvä koulussa ja urheilullinen.
Asiaan. Sukulaisellani on 2-vuotias koira, josta hän joutuu valitettavasti luopumaan. Koira on ollut meillä hoidossa todella monta kertaa(lähes viikottain), ja kotimme on koiralle kuin toinen koti. Vanhempani tulevat toimeen hyvin koiran kanssa ja koira viihtyy meillä. Käytän koiraa lenkillä ihan vähintään viisi kertaa päivässä, kahdella pitkällä lenkillä ja kolmella vähän lyhyemmällä. Ruokin koiran kaksi kertaa päivässä. Leikin sen kanssa ja olen muutenkin. Nautin olostani koiran seurassa ja se minun. Ulos koira lähtee aina kanssani ja pysyy pihassa ja lenkillä vapaana hyvin. Koira ei ole ikinä karannut. Meillä on hyvät tilat koiralle. Rakastan tätä eläintä niin paljon kun vaan mitään voi rakastaa. Huolehdin ja välitän siitä todella paljon. Mutta. Vanhempani eivät suostu, että ottaisimme koiran omaksi. En ymmärrä miksi. Toisaalta kotiemme välimatka on ikävä, mutta koira on tottunut olemaan autossa(siis nukkuu koko matkan tyytyväisenä). Vanhemmillani on ollut koiria aikasemmin, mutta ei minun aikana. Vanhempani ehkä pelkäävät, että jos koira sairastuu ja se joudutaan viemään ell. Heillä ei ole oikeastaan mitään muita syitä, vaikka ymmärrän, että nuo ovat painavia syitä.
Sanokaas. Mitä teen? Luovutanko vaan vai yritänkö suostutella vanhempiani? Kysykää jos on kysyttävää. Vinkkejä kaipailisin kovasti. Kiitos jos luit tänne asti<3
Vastaukset 2
Vanhimmat
??????????
Jos nyt niin sen koiran haluat niin voithan sä yrittää suostutella mieti onko se sen vaivan arvoista🐕