Heinolassa

Kaksi kuukautta sitten ennen täysin hiljaiseen taloon muutti pariskunta, jonka rouvasihminen mölysi päivällä ja yöllä. Keittiön liesituulettimen kuilu toimii megafonina eli kaiuttimena. Sen ääressä hän terrorisoi naapureita. Ilta ja iltayö olivat kestämättömiä. Apu tuli ilmeisesti isännöitsijän puhuttelusta. Osoittautui, että rouva halutessaan pystyy olemaan niin kuin muutkin talon asukkaat.

Mutta äläppäs. Tänään ulkoa alkoi kuulua järkyttävällä volyymilla ns. musiikkia. Jatkui ja jatkui. Lopulta lähdin katsomaan infernaalisen mökän lähdettä. Se oli kahdella lähikadulla pystyyn pistetyt isot kaiuttimet ja tosiaan viisarit kaakossa. Kävin sammuttamassa ne. Arvasin jo heti, mikä vaikutus mökällä tulisi olemaan juuri rauhoittumaan saatuun häirikköön. Ja niinhän siinä kävi heti. Liesituulettimen alle istumaan ja täyttä kurkkua ääntelemään. Kello kymmenen illalla ei merkitse mitään. Miten nyt, musikantit? Ensin olin vihainen, nyt lähinnä epätoivoinen.

Nyt nämä, jotka katsoivat asiakseen miehittää mökällään kokonaiset kerrostalot, ovat kaiketi hyvin loukkaantuneita. Hehän vain koettivat piristää ihmisparkoja. Miten sokeaa ja itsekästä, typerää ja lapsellista terroria. Nämä toimijat ilmeisesti liittyvät kansalaisopiston toimintaan, josta ennestään olen havainnut ällistyttävän vähämielisiä juttuja.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaksi kuukautta sitten ennen täysin hiljaiseen taloon muutti pariskunta, jonka rouvasihminen mölysi päivällä ja yöllä. Keittiön liesituulettimen kuilu toimii megafonina eli kaiuttimena. Sen ääressä hän terrorisoi naapureita. Ilta ja iltayö olivat kestämättömiä. Apu tuli ilmeisesti isännöitsijän puhuttelusta. Osoittautui, että rouva halutessaan pystyy olemaan niin kuin muutkin talon asukkaat.

Mutta äläppäs. Tänään ulkoa alkoi kuulua järkyttävällä volyymilla ns. musiikkia. Jatkui ja jatkui. Lopulta lähdin katsomaan infernaalisen mökän lähdettä. Se oli kahdella lähikadulla pystyyn pistetyt isot kaiuttimet ja tosiaan viisarit kaakossa. Kävin sammuttamassa ne. Arvasin jo heti, mikä vaikutus mökällä tulisi olemaan juuri rauhoittumaan saatuun häirikköön. Ja niinhän siinä kävi heti. Liesituulettimen alle istumaan ja täyttä kurkkua ääntelemään. Kello kymmenen illalla ei merkitse mitään. Miten nyt, musikantit? Ensin olin vihainen, nyt lähinnä epätoivoinen.

Nyt nämä, jotka katsoivat asiakseen miehittää mökällään kokonaiset kerrostalot, ovat kaiketi hyvin loukkaantuneita. Hehän vain koettivat piristää ihmisparkoja. Miten sokeaa ja itsekästä, typerää ja lapsellista terroria. Nämä toimijat ilmeisesti liittyvät kansalaisopiston toimintaan, josta ennestään olen havainnut ällistyttävän vähämielisiä juttuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu