Tanssikaranteeri

Tämä pakollinen tauko kaikissa ravintola- ja tanssipaikkatapahtumissa
jättää pysyvät jäljet yrittäjien toimintaa. Olen ollut aktiivinen kävijä
tanssilavoilla ja joskus käyn myös ravintoloissa. Toiminnan pysäytys ja
uudelleen käynnistys tulee viemään niin paljon voimavaroja tanssipaikkayrittäjiltä,
että moni paikka lopettaa toiminnan. Pitkä tauko tanssimisessa tuo uusia
liikuntaharrastuksia.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Niinpä....vaikka liikkumisrajoitukset ehkä kesään mennessä poistuvat, niin kuinka pitkään kestävät isommat kokoontumisrajoitukset. Muualla pystyy sentään hieman kontrolloimaan, mutta tanssipaikalla vähän vaikeata. Joten ennen kuin rokote saadaan tai virus muutoin katoaa, niin tuskinpa sitä lähtee riskeeraamaan omaa terveyttään. Joten tämän vuoden tanssireissut ovat näillä näkymin jo tehtynä. Ehkä sitten joskus uudelleen.

Äänestä
  • Ne jotka ovat sairastaneet viruksen starttaavat heti. Jos heitä on puolet lavalla olijoista, niin se jo suojaa muutkin melkein.
    Tanssilavan kustannukset eivät ole isot. Siellä se lava seisoo ihan itsekseen. Pakkasella hieman lämpöä. Siivous- ja henkilöstökulut säästyvät. Yritystoimitaa tuetaan. Älyäisvätpä nyt kaikki hakea ne tuet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne jotka ovat sairastaneet viruksen starttaavat heti. Jos heitä on puolet lavalla olijoista, niin se jo suojaa muutkin melkein.

    Niinpä, mutta mistä sen tietää onko sairastanut influenssan, nuhakuumeen vai koronan kun ei testeihin pääse, joten varmuutta siitä että ei tautia levittäisi ei todellakaan ole kuin ainoastaan niillä jotka ovat sinne testeihin sattuneet pääsemään ja oikeesti sen koronan sairastaneet.
    Heitä ei varmasti kuitenkaan ole niin runsain joukoin että kaikille aukeaville lavoille riittävästi olisi joten tuskimpa vielä tänä kesänä kannattaa .

    Nimismiehen tehtäviin kuuluu myös joukkmurhan suunnittelusta epäillyn kiinniotto.

    Laskettelu- ynnä muitten sen semmoisten keskusten paikkatietokoordinaattien ja matkustusasiakirjojen perusteella kiinniotetut Suomen Kansan terveyden ja talouden törkeästä tuhotyöstä epäillyille kerrotaan, että tällä hetkellä sinun osuutesi vahingonkornaussummasta on hieman alle parimiljardia. Mutta tilanne ei ole niin paha kuin sinusta nyt tuntuu: mitä enemmän annat ilmi kanssakoronarikollisiasi, sitä pienemmäksi korvaussummasi kehittyy.

    Näin siksi, että marttakerhon jälkeisellä uudella Suomen Hallituksella ei ole koronan toista aaltoa odotellessaan mitään muuta vaihtoehtoa kuin tehdä nyt itsensä iltapäivälehdissä ja televiisiossa kansainvälistä koronakäsimerkkiä näytelleistä varoittavia esimerkkejä vastaisen pandemian varalle.

    Yksityiset lääkäriasemat ovat aloittaneet Koronatestaukset. Soitto ensin lääkäriasemalle, sieltä saa tarkan ajan ja ohjeistuksen missä testi käytännössä otetaan. Se saattaa olla teltta jossain lähistöllä. Maksaa n. 200 ekeä.
    Jos on Koronan oireet jotka poikkeavat tavallisen flunssan oireista, testin saa julkisellakin puolella nykyään. Maku-ja hajuaistin menetys, yskää, vatsatautia, kovaa kuumetta, hengenahdistusta .... jos vielä on ollut kontakti Koronaa sairastavan kanssa ennen oireita niin kyllä pitäisi testiin päästä jos oireet ovat hankalat.
    Vasta-ainetestitkin ovat alkaneet. Tosin sitä en tiedä ketkä muut sen saavat tässä vaiheessa kuin satunnaisotannalla Uusmaalaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä, mutta mistä sen tietää onko sairastanut influenssan, nuhakuumeen vai koronan kun ei testeihin pääse, joten varmuutta siitä että ei tautia levittäisi ei todellakaan ole kuin ainoastaan niillä jotka ovat sinne testeihin sattuneet pääsemään ja oikeesti sen koronan sairastaneet.
    Heitä ei varmasti kuitenkaan ole niin runsain joukoin että kaikille aukeaville lavoille riittävästi olisi joten tuskimpa vielä tänä kesänä kannattaa .

    Näinhän se on. Jos kesällä tansseja järjestetään niin uskon tanssimisen käynnistyvän hitaasti ja varovaisesti.
    Ensin tulevat lavoille tanssivat parisknnat ja sitten vakio parin kanssa tanssivat. Vieraiden kanssa tanssiminen alkaa varovaisesti koska tiedetään viruksen leviävän pääasiallisesti juuri ihmiskontakteissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nimismiehen tehtäviin kuuluu myös joukkmurhan suunnittelusta epäillyn kiinniotto.

    Laskettelu- ynnä muitten sen semmoisten keskusten paikkatietokoordinaattien ja matkustusasiakirjojen perusteella kiinniotetut Suomen Kansan terveyden ja talouden törkeästä tuhotyöstä epäillyille kerrotaan, että tällä hetkellä sinun osuutesi vahingonkornaussummasta on hieman alle parimiljardia. Mutta tilanne ei ole niin paha kuin sinusta nyt tuntuu: mitä enemmän annat ilmi kanssakoronarikollisiasi, sitä pienemmäksi korvaussummasi kehittyy.

    Näin siksi, että marttakerhon jälkeisellä uudella Suomen Hallituksella ei ole koronan toista aaltoa odotellessaan mitään muuta vaihtoehtoa kuin tehdä nyt itsensä iltapäivälehdissä ja televiisiossa kansainvälistä koronakäsimerkkiä näytelleistä varoittavia esimerkkejä vastaisen pandemian varalle.

    On noudatettava vähä-älyisten tapauksissa samaa oikeuskäytäntöä kuin kurapuvussa vielä olleitten lastenne tapauksissa, joissa he saivat käsiinsä teidän joko huolimattomasti tai huolellisesti heiltä piilottamanne tulitikut. Minkä jälkeen lapsenne raapaisivat naapurinne asuinkiinteistön nurkalla tulta, jonka jälkeen naapurinne kiinteistö paloi kivijalkaa myöden. Kun kysyitte lapsiltanne, miksi he menivät raapimaan tulitikkuja naapurinne nurkalle, lapsenne vastasivat kyynelehtien: me ei tiedetty, siitä tulee tulipalo! Tämän jälkeen lapsenne tuomittiin ainoastaan maksamaan täysimääräisenä korkoineen kaikkineen naapurillenne tuottamuksellisesti aiheuttamansa menetys.

    Täysjärkinen aikuinen olisi samanmoisesta teosta vahingonkorvausvelvollisuuden lisäksi saanut linnatuomion törkeästä tuhotyöstä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne jotka ovat sairastaneet viruksen starttaavat heti. Jos heitä on puolet lavalla olijoista, niin se jo suojaa muutkin melkein.
    Tanssilavan kustannukset eivät ole isot. Siellä se lava seisoo ihan itsekseen. Pakkasella hieman lämpöä. Siivous- ja henkilöstökulut säästyvät. Yritystoimitaa tuetaan. Älyäisvätpä nyt kaikki hakea ne tuet.

    Jos vielä Suomi nousuun saada tanssilava ja ravintola, sekä kultuuri js urheilu toiminta ovat ne ainoa mahdolliset, joita kannataisi tukea ja pelastaa ensisijaisesti, vaikkapa valtion velkarahalla. Pimeä bortelli toiminta ja aasialaisten thaihierontakin on turvattava näin laman-aikana. Kaikkea muuta kulttuuritoimintaakaan unohtamatta, on se ikävä asia,että näiden tulot laskevat ja pahimmassa tapauksessa jotkut joituisivat lopettamaankin, ja siitymään jonnekin työvoimapulaa kärsivälle rakennusalalle töihin. Eräskin taiteilija tuli Helsigistä kotipaikkakunnalleen töihin rakennukselle ja sai pian lopputulin, niin tuumasi, ettei Helsingissä tehty rakennuksilla näinkään paljon töitä ja nyt ei ollut tehnyt yhtään mitään.

    Äänestä

Ööööööö .... pakollinen taukoo
tanssussa 🙄
Mä oon jo hukannut tanssikengät 👣
Jalatkin muuttuneet jo levottomiks
Ramppaa ihan alvariinsa lepotilassa .
Vaatekaappiin on koiperhonen jo
kotiutunut liekkö helmat jo reikiä täynnä.
https://youtu.be/lCAEYN_yvkE
Karppa jaksaa irrotella 😁

Äänestä

Höps. Tanssikieltojenkin jälkeen on aina alkanut hillitön buumi. Talous- ja muut ongelmat eivät korjaudu hiljaisuudella vaan aloittamalla toiminta.

Äänestä
  • Uusien ennusteiden mukaan vanhemman väen karanteeri saattaa jatkua
    vuoden loppuun. Kukas siellä lavoilla sitten käy? Nuorempien tanssin-
    harrastajien määrä pienenee vuosittain.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uusien ennusteiden mukaan vanhemman väen karanteeri saattaa jatkua
    vuoden loppuun. Kukas siellä lavoilla sitten käy? Nuorempien tanssin-
    harrastajien määrä pienenee vuosittain.

    Niinpä, ja kun itsekin kuulun sitten taas tuohon eniten tartuntoja saaneeseen ryhmään eli 50-59 vuotiaat miehet, joka lienee suhteellisesti suurin ryhmä viejistä, niin eihän tuo tilanne hyvältä vaikuta.

    Äänestä

  • Valtava buumi rajoitusten jälkeen jokapaikassa. Siitä pitävät nyt jo tuskastuneet nuoret ihmiset jotka kokoontuvat kielloista huolimatta tälläkin hetkellä jossain.
    Toisena liikenteeseen lähtijäryhmänä ovat Covid 19 viruksesta parantuneet tai oireettomana sairastaneet vasta-ainetestissä menestyneet.
    Mikään maailmanloppu tämä ei todellakaan ole. Paitsi pelkureille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uusien ennusteiden mukaan vanhemman väen karanteeri saattaa jatkua
    vuoden loppuun. Kukas siellä lavoilla sitten käy? Nuorempien tanssin-
    harrastajien määrä pienenee vuosittain.

    Nuoret ja nuorekkaat saavat painella 100 lasissa. Good.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valtava buumi rajoitusten jälkeen jokapaikassa. Siitä pitävät nyt jo tuskastuneet nuoret ihmiset jotka kokoontuvat kielloista huolimatta tälläkin hetkellä jossain.
    Toisena liikenteeseen lähtijäryhmänä ovat Covid 19 viruksesta parantuneet tai oireettomana sairastaneet vasta-ainetestissä menestyneet.
    Mikään maailmanloppu tämä ei todellakaan ole. Paitsi pelkureille.

    Vappuna
    Nuoriso
    Juhlii
    Kaupungilla
    Puistossa
    Satamassa
    Koti pileet
    https://youtu.be/SFSxvbQTKdY
    Sään lämmetessä kaos tulossa !
    Helsingin keskustassa ja alueilla järjestetään nuorten auttamisoperaatio vappuiltana ja -yönä. https://youtu.be/1y77lUqbxls
    Operaation tarkoituksena on auttaa alle 18-vuotiaita nuoria muun muassa antamalla
    heille ensiapua kaduilla, hoitoa ensiapukeskuksessa ja ohjaamalla sairaalahoitoon tarvittaessa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Tämä pakollinen tauko kaikissa ravintola- ja tanssipaikkatapahtumissa
jättää pysyvät jäljet yrittäjien toimintaa. Olen ollut aktiivinen kävijä
tanssilavoilla ja joskus käyn myös ravintoloissa. Toiminnan pysäytys ja
uudelleen käynnistys tulee viemään niin paljon voimavaroja tanssipaikkayrittäjiltä,
että moni paikka lopettaa toiminnan. Pitkä tauko tanssimisessa tuo uusia
liikuntaharrastuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu