Kuinka?

Minulla on kohta kaksi vuotias koira. Ongelmani on että koirani hyppii jokaisen päälle joka häntä tulee katsomaan. Saanko sen kitkettyä vielä pois vaikka koirani on jo noin vanha? ja kuinka se onnistuu? kiitos näin etukäteen vastauksistanne!
4318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Koiran ikä ei ole opetuksen este. Huomioimattomuus toimii tässä parhaiten. Katso aiempia keskusteluja aiheesta, niistä saat selville mitä huomioimattomuus tarkoittaa.

Äänestä

Koirahan tekee sen, mistä sille on hyötyä, ja jättää tekemättä sen, mikä ei tuota mitään tulosta / tuottaa negatiivisen tuloksen. Joskus pelkkä kumartuminen koiran tasolle voi auttaa, silloin, kun koira haluaa ystävällisesti nuolaista kanssaolijansa huulia / kasvoja. Hyppiminen taas pitäisi jäädä huomiotta. Kehu koiraa koko ajan vuolaasti sen tassujen ollessa maan pinnalla. Sillä hetkellä, kun ne pomppaavat ylöspäin, käännä selkäsi ja esitä välinpitämätöntä. Kaikki kanssakäyminen koiran kanssa loppuu epätoivottuun käytökseen. Käske vieraitasikin tekemään näin -> toivottu käytös tuottaa runsaan ryöpyn kehuja, epätoivottu vie kaiken huomion ja ihminen alkaa vaikkapa "leikkiä" jonkun muun kanssa!

Äänestä
  • Oma koirani ainakin lakkasi hyppimästä, kun kyykistyin sen tasolle tervehtimään. Koirahan vaan yrittää tulla vastaan samassa asennossa, kuin ihminen tulee. Ethän sinäkään tervehdi vieraita lattialla kontaten.

    Äänestä

kun vieraita tulee..
Käskemme koiran omalle paikalleen ja sitten kun saa luvan niin sitten koira saa tulla tervehtimään vieraita.. Ei ole hyppimistä ja riekkumista. Alkuun annoimme vieraillemme makupalat jotka he saivat antaa koiralle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bäwe kirjoitti:

Minulla on kohta kaksi vuotias koira. Ongelmani on että koirani hyppii jokaisen päälle joka häntä tulee katsomaan. Saanko sen kitkettyä vielä pois vaikka koirani on jo noin vanha? ja kuinka se onnistuu? kiitos näin etukäteen vastauksistanne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu