Ruotsissa pandemia etenee pari viikkoa edellä Suomea, kuolleita lähes 1000.

Anonyymi

Suomen hallitus ja THL ym. tahot ovat yhteistyössä hoitaneet koronakriisiä erittäin hyvin. Lääkärit ja hoitajat tekevät ääriarajoilla erinomaisen hyvää työtä.
Vaikka rapatessa roiskuu, olen kiitollinen asioitten ja terveytemme hyvästä hoidosta.

27

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juuri näin. Kaikki jotka tekee tämän taudin eteen töitä ansaitsee kiitoksemme.
      Suomalaiset, olemme vähän kiittämätöntä kansaa, oma suu on aina muita edellä.

    • Anonyymi

      Päin vastoin,
      on ollut surullista katsoa kuinka Suomen hallitus on rajoittanut ihmisten käyttäytymistä ja alasajanut yhteiskunnan toimintoja, kulkutaudin varjolla
      estänyt ihmisten työntekoa ja toimeliaisuutta, suorastaan kieltänyt harjoittamasta elinkeinoaan.

      Vertauksia tehdessä pitää ottaa huomioon monet asiat
      väkiluku Suomessa 5 miljoonaa, Ruotsissa 10 miljoonaa
      väestön tiheys Suomessa 18 ja Ruotsissa 25henkeä neliö km
      ikärakenne 65 Suomessa 18 % Ruotsissa yli 22 %
      ulkomaalaisväestö Suomessa 240 000 Ruotsissa 900 000

      Luvut eivät ole vertailukelpoisia,
      joten kuolleittenkaan luvut eivät ole vertailukelpoisia,
      vaan harhaanjohtavia.

      Ruotsi on kaikella todennäköisyydellä valinnut viisaan tien kulkutaudin kohdatessa.
      Suomi on harvaan-asuttu maa jossa asuu paljon ihmisiä omakotitaloissa,
      olisi ollut viisaampaa valita toisin ja
      luottaa ihmisten omaan kykyyn toimia suositusten mukaisesti.

      Mutta Suomen hallitus haluaa vain kurjistaa suomen kansaa,
      lisätä pahoinvointia ja kansan eriarvoisuutta.

      Lopullista tulosta tuskin olemme enää katsomassa, koska se kumpi on parempi ratkaisu kertoo vasta historiankirjoitus.
      Mutta sen miten valtiot elpyvät tulevaisuuteen voimme mekin jo ehkä todistaa, muutaman vuoden päästä.

      Ollaan sitten valittu kumpi tie vain,
      niin terveydenhoitohenkilökuntaa voimme aina kiittää.

      • Anonyymi

        Opposition kannattaja voi vetää monenlaisia vaihtoehtovertailuja esiin ja saada itselleen tarkoituksenmukaisia tuloksia.
        Talouden nousu on toinen asia, joka kestää kauan ja sitä ovat loppupeleissä hoitamassa toiset henkilöt.

        Koskien sairautta/pandemiaa/koronakriisiä, asiat ovat hyvällä mallilla.
        Ihan sama mikä on hallituksen kokoonpano, kunhan asia hoidetaan hyvin.

        Pidän erinomaisina Suomen ratkaisuja,
        ilman niitä Suomessakin voisi olla jo nyt yli 900 koronaan menehtynyttä.

      • "Anonyymi"

        Kommenttisi saa minulta vihreän numeron.

        H.

      • Anonyymi

        Sinä haluat kurjistaa omaa elämääsi olemalla niin negatiivinen kuin vain suomalainen pystyy
        tarkoituksena sukupuolirasismi naisiministereitä kohtaan tai allergia viittä hallituspuoluetta kohtaan.

      • Anonyymi

        "ulkomaalaisväestö Suomessa 240 000"

        Tietääkseni ulkomaalaistaustaisia on yli 400.000, joista tuolla 240.000:lla(?) on vielä ulkomaan kansalaisuus. Suomen kansalaisuuden on siis saanut yli 160.000.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Opposition kannattaja voi vetää monenlaisia vaihtoehtovertailuja esiin ja saada itselleen tarkoituksenmukaisia tuloksia.
        Talouden nousu on toinen asia, joka kestää kauan ja sitä ovat loppupeleissä hoitamassa toiset henkilöt.

        Koskien sairautta/pandemiaa/koronakriisiä, asiat ovat hyvällä mallilla.
        Ihan sama mikä on hallituksen kokoonpano, kunhan asia hoidetaan hyvin.

        Pidän erinomaisina Suomen ratkaisuja,
        ilman niitä Suomessakin voisi olla jo nyt yli 900 koronaan menehtynyttä.

        Miksi vedät joka asiaan puoluepolitiikan, eri mieltä voi olla hallituksen linjoista
        vaikka olisi hallituksen kannattaja.
        Ei sitä tartte mikään kumileimasin olla, täällä hallituksen nuoleskelijoita näkyy olevan, vaikka hallitus kaataisi koko suomen.

        "asiat ovat hyvällä mallilla."
        "Pidän erinomaisina Suomen ratkaisuja,"
        kysy tuota asiaa lomautetuilta tai työttömiltä
        niiltä kymmeniltä tuhansilta joilta ei edes kysytä mielipidettä,
        miten erinomaisia ja hyviä ratkaisuja on tehty.

        Eläkeläisiä työttömyys ja lomautukset ei paljon satuta
        sen kun porskuttavat eläkkeillään. Voi vitttt

      • Anonyymi
        ÄkäsLompolo kirjoitti:

        Matu elää sossusta eläkeläinen kossusta ei niiden kuolemat kiinnosta vaan talous on pelastettava

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "ulkomaalaisväestö Suomessa 240 000"

        Tietääkseni ulkomaalaistaustaisia on yli 400.000, joista tuolla 240.000:lla(?) on vielä ulkomaan kansalaisuus. Suomen kansalaisuuden on siis saanut yli 160.000.

        Tässä tulossa uusi pandemia, kun nuo kunniakansalaiset notkuvat kauppa-keskuksissa ?
        Ei viranomaiset tuohonkaan lotkauta korvian tai tee mitään kun eivät ole suomalaisia.

        Islamilaisen maailman suurin juhla ramadan alkaa 23. huhtikuuta ja jatkuu kuukauden päivät. Tässä paastojuhlassa piilee sellainen koronan leviämisriski, että hyvin mahdollista ainakin Ruotsissa tullaan näkemään uusi piikki tartunnoissa.
        Ramadan on paastojuhla, joka tarkoittaa sitä, että auringon ollessa ylhäällä ei saa syödä eikä juoda. Mutta kun aurinko laskee niin henkilö voi mässäillä koko yön auringon nousuun asti. Perinteisesti tämä yöllinen mässäily on vierailujen aikaa.

        Maahanmuuttajalähiöissä kerrostalojen alaovet pöngätään auki. Myös asuinhuoneistojen ovet käytäville pidetään auki. Tämä siksi, että muslimeilla on tapana kulkea talosta taloon vierailemalla toistensa luona. Vierailujen aikana tietenkin halaillaan ja pussaillaan ja istutaan tiiviinä ryppäänä pöydän ympärillä syömässä sormin samoista astioista ruokaa muiden paastoajien kanssa. Vierailut jatkuvat pitkälle aamuyöhön.

        Tässä piilee nyt niin suurin koronan leviämisriski, että oksat pois. Olen seurannut kymmeniä ruotsalaisten muslimien netti- ja Facebook-sivuja, mutta yhdessäkään ei mainita edes sivulauseessa mitään sellaista, että talosta taloon kulkemista ja väenkokouksia kannattaisi välttää koronan takia. Päinvastoin monet odottavat hartaasti ramadania ja iloisia öisiä mässäilyjä ja ihmisten tapaamisia.

        Kannattaa varautua.

        https://pt-media.org/2020/04/12/ramadan-alkaa-23-paiva-hyppaako-korona-taas-uusille-leveleille/

      • Anonyymi
        ÄkäsLompolo kirjoitti:

        Miksi vedät joka asiaan puoluepolitiikan, eri mieltä voi olla hallituksen linjoista
        vaikka olisi hallituksen kannattaja.
        Ei sitä tartte mikään kumileimasin olla, täällä hallituksen nuoleskelijoita näkyy olevan, vaikka hallitus kaataisi koko suomen.

        "asiat ovat hyvällä mallilla."
        "Pidän erinomaisina Suomen ratkaisuja,"
        kysy tuota asiaa lomautetuilta tai työttömiltä
        niiltä kymmeniltä tuhansilta joilta ei edes kysytä mielipidettä,
        miten erinomaisia ja hyviä ratkaisuja on tehty.

        Eläkeläisiä työttömyys ja lomautukset ei paljon satuta
        sen kun porskuttavat eläkkeillään. Voi vitttt

        Korjaus edelliseen: "Kysy tuota asiaa TERVEILTÄ lomautetuilta ja työttömiltä."

      • Anonyymi
        ÄkäsLompolo kirjoitti:

        Miksi vedät joka asiaan puoluepolitiikan, eri mieltä voi olla hallituksen linjoista
        vaikka olisi hallituksen kannattaja.
        Ei sitä tartte mikään kumileimasin olla, täällä hallituksen nuoleskelijoita näkyy olevan, vaikka hallitus kaataisi koko suomen.

        "asiat ovat hyvällä mallilla."
        "Pidän erinomaisina Suomen ratkaisuja,"
        kysy tuota asiaa lomautetuilta tai työttömiltä
        niiltä kymmeniltä tuhansilta joilta ei edes kysytä mielipidettä,
        miten erinomaisia ja hyviä ratkaisuja on tehty.

        Eläkeläisiä työttömyys ja lomautukset ei paljon satuta
        sen kun porskuttavat eläkkeillään. Voi vitttt

        Korona ei valikoi voit olla työtön, eläkeläinen yrittäjä, kepu, persu jne. Kun se iskee lujaa se tappaa.

    • Anonyymi

      Pandemian lähtömaahan verrattuna Suomi on täysin vastakkainen maa.
      Ei ole montaa maata, jossa pandemiaa on hoidettu yhtä hyvin.
      Onko yhtään ?
      Suomessa voi tuntea olonsa niin turvalliseksi kuin näissä olosuhteissa
      on mahdollista.

      Kun vakava kriisi ensimmäisen kerran tulee, jokainen ratkaisu on uusi.
      Kokemusperäistä tietoa ei ole eikä kristallipalloa mihin ratkaisut johtavat,
      mutta on rauhoittavaa tietää, että kaikki asiantuntijat tekevät parhaansa.
      Eläväthän he itsekin Suomessa pandemian keskellä.
      Ei heillä ole mitään syytä tehdä tarkoituksella huonoja ratkaisuja
      vaan löytää parhaimmat.

      • Anonyymi

        "Suomi on täysin vastakkainen maa. Ei ole montaa maata, jossa pandemiaa on hoidettu yhtä hyvin. Onko yhtään ?" LOYTYY!

        No no tietenkin ja vieläpä paljon paremmin Väkilukun suhteutettaan : 23,78 miljoonaa (2018)

        Koronavirustapauksia ainoastan : 388 kuolleita tähän mennessä ainoastaan 6 henklöä

        https://www.worldometers.info/coronavirus/country/taiwan/

        Tuolla saarella osavat Mandariinikiinaa jotem eivät tehneet samoja virkeitä kun manner Kiinassa.

        Siis ,paikka on TAIWAN ja asukkaista lähes 24 miljoonaa

    • Anonyymi

      Matut levittivä möhnöä iranista ruotsiin
      Ruotsi on menetetty

      • Anonyymi

        Ja sinä levität lantaa.

    • Anonyymi

      Ruotsi on herännyt, myöntänyt, että heillä tehtiin virhearvio
      pandemian suhteen.
      Lynkkaavatko ruotsalaiset nyt hallituksen ja terveysviranomaiset
      kuten Suomen persut ja uusnatsit tekee, vaikka meillä on asiat hoidettu hyvin.

      • Anonyymi

        Uskon ruotsalaisten toimineen paremmin, kuin Suomalaiset, koska katsovat kauaskantoisemmin kokonaisuutta. Ihmiset saavat laumaimmuniteetin, ihmisiä kuolee, talous pysyy pystyssä vaikka hieman kyykkää, ei typerää velkaantumista.

        Suomessa, kun vain hidastellaan taudin etenemistä jotta sairaloissa olisi tilaa, saamme odotta peloissamme siihen saakka, että tauti on käynyt Suomen lävitse muutamassa vuodessa tai rokotteen valmistuessa ja siihen menee aikaa 1-2 VUOTTA ja huonossa tuurissa virus muuntuu ja kehitetty rokote ei toimi. Talous kyyklää kunolla ja millä rahalla yrityksiä pidetään pystyssä parivuotta? Kuolleita tulee samassa suhteessa väestöön, mutta hitaammin, kun rajoitukset ovat päällä.

        Uudenmaan avaaminen nopeuttaa taudin leviämistä varmasti mukavasti.

        Eipä oikein pure Ruotsissa laumaimmuniteetti. Kuinka monta tuhatta pitää vielä kuolla,
        että toiset saavat elää ? Vastuutonta meininkiä ja svedupelle on tyytyväinen,
        kunnes toteaa itse tai läheisensä olevansa seuraava laumaimmuniteetin takia kuoleva.

        No montako vanhaa ja perussairasta Ruotsissa on, niin niin monen on kuoltava.

        Ruotsi leveilee nyt sillä, että muualla maailmassa tehohoidetuista kuolee noin puolet, mutta täällä vain 20%.
        No sehän johtuu siitä, että täällä ei enää respiraattoriin laitetakaan muita kuin perusterveitä, joitten oletetaan vielä selviävän hengissä. Vanhat ja multisairaat saavat kuolla kotiaan ja vanhainkoteihin edes testaamatta, oliko se korona vai mikä mihin kuoli.

        Jos hyvin onnistaa, niin saattohoitoon etäkoulutettu yleislääkäri/narkoosihoitaja käy antamassa narkoosipiikin (jos joutaa), että on helpompi kuolla. Pahimmassa tapauksessa saa yrittää haukkoa henkeään kuoleman kourissa kuin kala kuivalla maalla vuorokauden ja kaksikin tajuissaan ollessaan ja tietäen, ettei muuta toivoa enää ole kuin kuolema.

        Ihmisiin käytettävä narkoosiaine alkaa olla loppu. Nyt aletaan käyttämään samaa kuin eläimiin. Onpa sitä paljon mennytkin, kun ottaa huomioon, että kaikki leikkaukset on peruutettu, jotka eivät ole ihan kiireellisiä.

        Tilastoissa näkyy vain sairaalassa testatut ja kuolleet. Näin saadaan numerot näyttämään pikkusen kauniimmilta ja kohdistetaan katseet vain trumppilaan ja heidän kuolleittensa määrään, joka nytkin on pienempi asukasmäärään nähden kuin Ruotsin.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Stefan Löfvenkö noin sanoi ?

    • Anonyymi

      TV-uutisten haastattelussa pari Ruotsin kansalaista oli ihmeen huolettomia
      niinkuin asia ei koskisi heitä millään lailla, vaikka 1000 ihmistä on kuollut.
      Haastattelussa oli myös nuorehko pariskunta, joista toinen oli suomalainen ja tämä pariskunta oli Suomen ratkaisun kannalla ja he kertoivat pysyvänsä mieluummin enimmäkseen kotona.

    • Anonyymi

      Luokkaa 95 pros kuolleista on yli 60 vuotiaita mikä hyödyttää eläkerahastoja Ruotsissa samoin värilliset ovat yliedustettuina kuolleissa ja sossuissa joten Ruotsin hallitussossut ovat valinneet työt tehdään hinnalla millä hyvin menee - linjan ja auki on ja pysyy

      Minuutteja sitten Trumpin uhkailu puri leikki-OPEC ts. siinä on eiopecmaita mukana kuten Meksiko päätti koko pääsiäisen kestäneet neuvottelut ja

      sopi massiivisisa öljyleikkauksista videoneuvottelussa

    • Anonyymi

      Trump joutui soittamaan Obradorille, että maksan osan omasta Usan pussista ja homma on kuule nyt silviissiin, et myö kuule hävitä tää sota, ellet hoida tätä nyt pick up the slack ja ok, Meksiko suostui, Trump: big Oil Deal with OPEC Plus is done. This will save hundreds of thousands of energy jobs NYT maanataina Eurooppa on kiinni mutta Usa auki joten nähdään a) riittikö tämä b) nouseeko USA, Aasia markkina vai oliko kaikki hinnoiteltu kjo viime viikkoon että joku sieltä tulee ja alakulo jatkuu jatkuu

      • Anonyymi

        Venäjä yritti alkuun pullikoida vastaan, vaan otti viimein järjen käteen.

    • Anonyymi

      Tällä viikolla keskustelu alkaa kääntyä viruksesta talouskaaokseen

      Silloin testataan onko Ruotsi oikeassa vai ei kun se pitää taloutta pystyssä eikä vanhuksia ja matuja

    • Anonyymi

      Cuomo siis demokraattipormestari puhuu NY
      puhuu virusta alas juuri nyt
      Mutta sen me jo tiedämme

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4371
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      503
      2380
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1941
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      16
      1530
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      77
      1525
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      159
      1483
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      10
      921
    8. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      798
    9. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      65
      778
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      106
      777
    Aihe