Korona käyttäytyminen

Anonyymi

Onko pakko tunkea kaupan kassalla aivan lähelle kun itse yrittää pitää turvaväliä? Samoin hyllyjen välissä ei voida yhtään odottaa että toinen voisi ottaa tavaransa vaan tungetaan aivan liki, eikö tiedotus ole riittävää vai välinpitämättömyyttäkö?

21

696

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikä kukaan Kannuksessa käytä naamareita vaan yskivät ja aivastavat kaikkien päällä. Eikä kauppojen henkilökunta käytä naamareita.
      Kassaneidit ovat rintamaalla. Työnantajat näköjään eivät anna tippakaan kiinnostusta heidän työntekijöiden turvallisuudesta.

    • Anonyymi

      Juuri tätä ihmettelin minäkin. Kävelen lenkillä päivittäin ja vastaani tulee jokainen kerta nuoria aikuisia pareittain ja ei puhettakaan, että vetäisivät edes vähän välimatkaa minuun. Itse menen sitten ns. hankeen odottamaan, että nämä tasavallan prinsessat saavat kulkea juttujaan keskeyttämättä. Yleensäkin on nähtävillä, että suomalainen nuoriso ja nuoret aikuiset eivät enää välitä hyvistä käyttäytymistavoista, joita myös yhteiskunnallisiksi liikennesäännöiksi nimitetään. Olen sanonut muutamille aiheesta ja tiedän erittäin hyvin - työni puolesta - että jos ei hallitse käyttäytymisen etikettiä, niin on 99% varmaa, että on turha havitella kansainvälisillä työmarkkinoilla olevia työtehtäviä. Vanhat sivistysvaltiot edellyttävät korkeaa käyttäytymisen hallintaa. En voi kertoa esimerkkejä, koska olen vielä työelämässä ja saattaisin syyllistyä virkavirheeseen, jos kuvaukseni tunnistettaisiin. - Tapakasvatushan on kotien vastuulla ja kouluissa sitä pitäisi vain ylläpitää. Opettajakunta kuormittuu alati vanhempien vaatimuksista, että tämä vastuu kuuluisi opettajille. Toki he aihetta tukevatkin, mutta olen kuullut, että kasvavassa määrin vanhemmat vastuuttaisivat mieluusti tämänkin kokonaan koululaitoksen harteille, mikä on tietenkin aivan vääränlaista ajattelua. Yhteistyötä kyllä, mutta vastuut ovat kodeissa.

      • Anonyymi

        Hyvä kirjoitus , toivottavasti ottavat opiksi !


      • Anonyymi

        Anteeksi nyt vain mutta ihan pakko kysyä että mitä helvettiä?


      • Anonyymi

        Onhan se tieten hankalaa lenkkeillä pää perseessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeksi nyt vain mutta ihan pakko kysyä että mitä helvettiä?

        Tais osua ja upota


    • Anonyymi

      Tarviiko siinä hyllyllä kärryn kanssa seisoa niin kauan? Katsoo kauempaa mitä haluaa, ottaa ja siirtyy muualle. Kaikilla ei ole aikaa seisoa ja odottaa, että yksi valitsee. Ei autollakaan tarvi ajaa traktorin perässä kymmeniä kilometrejä, kun ohi voi mennä.

    • Anonyymi

      Että Kannuksessa hankeen seisoon kun tulee nuoria vastaan, kuullostaa kyllä liiottelulta.
      Kävelylennkikö koulun ympärillä ?

    • Anonyymi

      Sama henkilö valittaa myös facessa eri asioista. Ei kannata ottaa vakavasti. Henkisellä puolella jotain häikkää.

      • Anonyymi

        Hmmm.. ettäkö nimimerkki Anonyymi johdatti sinut oikean henkilön jäljille??? Oot sää melkoinen selvännäkijä.


      • Anonyymi

        Mistä tommosia päättelet ?? Oletko itse henkisesti terve ..


    • Anonyymi

      Vähätöinen naisihminen nyt jo iällä pilattu.

    • Anonyymi

      No niin näyttää olevan. Kirjottelis vain koirankakka kirjoituksia näin keväällä eikä miettis kenen nimi näkyy missäkin jos oma nimi ei näy missään.

    • Anonyymi

      haluaa vain olla esillä kun elämässä esiintyminen jäi työikäisenä vähälle ja keskustelee itsensä kanssa. Ymmärtäisi nyt lopettaa.

    • Anonyymi

      mäkipetäjä nainen muutenkin kirjoittelee joutavia

    • Anonyymi

      No tuota tämä asiahan on mielenkiintoinen monestakin syystä,nimittäin eilen käydessäni siellä Kannuksessa niin kaikilla oli ne maskit pääsään ja niinhän se pitääkin olla:) se osoittaa että kannamme huolta toisistamme ja kannamme oman kortemme kekoon eivät ne suuret puheet vaan ne pienet teot,Vaikka kuinka marini puhisee helsisingistä ja tuhisee niin viime kädessä jokainen itse tekee sen valinnan millainen kesästä tulee,Eihän kukaan sekstaa ilma kumiakaan niin eihän kukaan liiku julkisilla paikoillakaan ilma suojanaamaria vai mitä?

    • Anonyymi

      Pitää myös mielestäni ymmärtää se ettei ehkä joku pysty käyttämään maskia esimerkiksi huonon hengityksen takia. En myöskään ymmärrä sitä, miksi nuoria syytetään, samalla tavallahan jotkut ikäihmiset pitävät kaupassa keskellä kulkuväylää keskustelutuokiota eivätkä noudata turvavälejä. Ei nuorissa aina se vika ole.

      • Anonyymi

        Jokainen pystyy kauppareissun ajan käyttää maskia, kunhan se on oikeanlainen eli hengitystä hyvin läpäisevä. Kannattaa satsata hyvään maskiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen pystyy kauppareissun ajan käyttää maskia, kunhan se on oikeanlainen eli hengitystä hyvin läpäisevä. Kannattaa satsata hyvään maskiin.

        Ei tietääkseni ole tullut vielä maskipakkoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tietääkseni ole tullut vielä maskipakkoa.

        Ja jos oireettomana levität koronaa, niin muistahan ottaa vastuu ja ihan reilusti ilmoittaa, että " minä se olin, kun en periaatteesta halua käyttää maskia ".


      • Anonyymi

        Kyllä osuit naulan kantaan! nimittäin nuoria aina syytetää milloin mistäkin ja tällä hetkellä varmaakin heitä sitten syytetää siitä suojanaamarin käyttämättä jättämisestä mutta kuten sanoit niin kyllä ne ihan samalla tavalla unohtuvat joillakin vähän vähemmän nuorilla:/ Mutta itse käytän sitä maskia aina kun kaupassa tai missa sitten liikun ihan vaan kaikkien ja itseni turvallisuuden kannalta ja eräs tärkeä seikka vielä minua ei varmasti kukaan tunnista sen naamarin alta siinäki on eräs loistava seikka!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4020
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3872
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      606
      3794
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      17
      2518
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      74
      2380
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      329
      2017
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      2000
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1839
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1529
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1392
    Aihe