Palstalla on paljon kirjoittelua seksiin liittyvistä ongelmista, mutta entä jos fyysinen puoli sujuu riittävän ok, mutta ei puhuta kuin arkisia asioita. Keskustelua ei synny muutamaa lausetta pidemmälle ja sisältö on tasoa: mitä syödään, käytkö kaupassa, mitä katsois Netflixistä jne.
Kuinka kauan tätä pitäisi jaksaa, jos toinen ei yrityksistä ja esitetyistä toiveista huolimatta halua keskustella mistään kiinnostavasta?
Kuinka kauan tätä pitäisi jaksaa, jos toinen ei yrityksistä ja esitetyistä toiveista huolimatta halua keskustella mistään kiinnostavasta?
Vastaukset 40
Vanhimmat
No onko sitä keskustelua joskus ollut? Vai onko aina ollut tuollaista pinnallista? Onko arjessa aikaa olla vaan? Jos on aina kiire, ei jaksa pohdiskella vapaalla mitään..
Alussa oli vähän enemmän, varsinkin jos itse aloitin keskustelun. Toisen aloitteesta ei niinkään. Ajasta ei ole puutetta, sitä on runsaasti, eikä kiireestä voi puhuakaan vapaa-aikana. Sitä "olemista vaan" enimmäkseen, mitään ei tapahdu ellen ole itse aloitteellinen, paitsi mainitut arkiasiat.
Sitten sun täytyy olla aloitteellinen tai keskustella ystävien ym kanssa. Pitkässä suhteessa helposti kuvittelee tuntevansa toisen ajatuksetkin vaikka eihän se niin ole varsinkaan, jos ei keskustella..
Olen aloitteellinen päivittäin tai olen ollut, enää en jaksa panostaa yhtä paljon, koska juuri mitään vastakaikua ei tule hänen puoleltaan. Yleensä tapaan ystäviä noin kaksi kertaa viikossa, mutta tämä on estynyt epidemian takia, yhteys puhelimella on.
En juuri tiedä hänen ajatuksistaan, koska ei niistä kerro, ei itseään koskevista ei yleisistä aiheista. Ainoastaan nuo arkiaiheet käsitellään.
Koetteeksi asumme yhdessä, suhde on melko tuore. Taitaa kokeiluksi jäädäkin tätä menoa.
Ehkä hänen henkinen tasonsa on sellainen että ei kykene enempään...etsi järkevämpi kumppani..
Treffailuvaiheessa oli keskustelua, enimmäkseen omasta aloitteestani kieltämättä, mutta sitä kuitenkin oli. Ei ollut silloinkaan tarpeeksi, luulin tilanteen kohentuvan vähitellen, ajattelin että hän on ujo tai hitaasti lämpiävä.
Ette siis vaan tuntenut häntä riittävän hyvin. Harvemminen mikään asia suhteen myötä kohenee.
Ja tuskin hyvä seksikään ikuisesti kestää, se kun tappaa suhteissa jossain vaiheessa kuivahtamaan. Mitä teillä sitten on?
Ei tunnettu ei, siltä nyt näyttää. Korjattakoon sen verran, ettei seksikään erikoisen hyvää ole, riittävän hyvää kuitenkin.
Niin, kumma mitä kaikkia ongelmia voi olla, minä taas puhun liikaakin, tänäänkin minä olen jo puhunut kahden ystävän ja yhden sukulaisen kanssa puhelimessa, yhteensä yli neljä tuntia, aiheita oli ainakin: miksi kukaan ei enää lue Anja Kaurasen kirjoja, ostettaisiinko kämppiksinä paritalon puolikas Käpylästä, jos ei enää löydetä parisuhteita, kannattaako korona-aikana kammata hiuksia, voiko 30-luvun sohvan päällystää itse Youtuben ohjeilla, onko huonompaa ajankäyttöä maalata paint by number -kuvia vai virkata koskaan valmistumatonta sängynpeittoa, annetaankohan nyt uuden nimilain aikana poikavauvoiksi oletetuille paljon kukan nimiä, niin ja oli varmaan muitakin aiheita, mutta minä en nyt muista niitä kaikkia.
En tiedä miten voi olla semmoinen, ettei keksi mitään puhuttavaa, jos minä menisin naimisiin, niin voisin vaikka vihkivalassa luvata, että puhun joka päivä, ja myötä- ja vastoinkäymisissä. Puhuminen on minusta juuri helppoa, heti vaikeutuu, kun pitää alkaa tekemään jotain, mutta eihän tässä siitä ollutkaan kyse.
Minusta sinä et voi tehdä muuta kuin olla edelleen aloitteellinen, tietty semmoinen turhauttaa, jos toinen ei osoita mitään innostusta asiaan, mutta ei oikein ole muuta hyvää keinoa. Yritä saada keskustelutilanne mahdollisimman rennoksi, ettei toinen koe, että nyt on pakko puhua.
Ei siinä treffailuvaiheessa tullut ajateltua moista asiaa. Olin luulossa, että jokainen alkaa puhumaan enemmän kunhan tutustuu, ei sitten mennyt näin.
Aloitteellisuus alkaa karista näissä olosuhteissa, tiedän ettei ole muuta keinoa, kai tässä on yritettävä vielä kun riitojakaan ei ole. Täytyy kiinnittää huomio siihen ettei liikaa tivaa.
Annatko toiselle tarpeeksi aikaa vastata? Pitää sietää hiljaisuutta myös ja odottaa vastausta...Luoda tunne ettei ole hätää ja toisen mielipide on tärkeä... jos pitää kumppania tyhmempänä, niin toinen vaistoaa sen kyllä. Lopulta puhumattomuus, pettymys suhteen tyydyttävyyteen hiipii myös haluttomuudeksi...
Minä olen samaa mieltä, semmoinen tyhmänä pitäminen on tosi loukkaavaa, eikä takuuvarmasti edesauta minkäänlaista keskustelua, loukkaantunut osapuoli tietysti päättää, ettei halua puhua enää mitään, kun toinen on niin ymmärtämätön ja epäkohtelias, yleensäkin huonokäytöksiset ihmiset on ärsyttäviä minun mielestä, ja monen muunkin mielestä.
En pidä häntä tyhmänä, emmehän olisi yhdessä jos pitäisin. Hiljaisuuttakin siedän, kuitenkin arvostan myös keskustelua, nyt sen etenkin huomaan kun sitä ei ole. Olemme erilaisia ja alkaa näyttää jo siltä, että liian erilaisia. En tätä treffaillessa vielä huomannut, vaikka olisi pitänyt.
Vaikea tilanne. Itse en lähtisi syventämään suhdetta jos keskustelutaidot on lähinnä tuota... On ihan ok olla vähän ujo tai introvertti, mutta ei se saisi sitä tarkoittaa että toisen hartioille jää kaikki keskustelunaloitukset.
Vaikeaa tämä on, järjetöntä erotakaan, mistään ei ole riidelty. Mitenkä olisikaan kun toinen ei sano mielipiteitään tai ylipäätään mitään.
Tuttu tilanne eikä ainakaan meillä ole mitenkään ajan kanssa helpottanut. Olen ottanut puheeksi ja yrittänyt kertoa, mitä kaipaan eli sitä syvällisempää keskustelua. Mutta ihan niin kuin täällä on sanottu, olen tullut siihen tulokseen ettei kumppanini kapasiteetti vain riitä parempaan. Älyllisen syvällisen keskustelun puute on mulle todella ahdistavaa, koska suhteesta puuttuu myös sen myötä syvällisyys. Olisin jo eronnut, jos ei olisi lapsia.
Voiko olla kyse arjen väsyttävyydestä? Sitten kun on aikaa on jo ihan poikki ja ei jaksa keskustella? Pikkulapsiarki on kuluttavaa.
Tuota pelkään, ettei tilanne muutu tästä mihinkään. Joutuu tavallaan typistämään itseään. Meillähän ei ole lapsia ja suhde on tuore, että sikäli voisi erotakin ja kokeeksi tässä yhdessä asutaankin, molemmilla olemassa edelleen asunnot. Silti tuntuu järjettömältä erota, kun ei tosiaan ole riitaa mistään. Toisaalta tuskin kestän tätä kovin pitkään, jos ei muutosta tule.
Ehkä teillä ei ole tarpeeksi yhdistäviä asioita?
Ei niitä ole, luulin että yhdessä suunnittelisimme ja syntyisi yhteisiä asioita. Hölmöltähän tämä kuulostaa itsellenikin, mutta tässä ollaan.
Näin suoraan sanoen, tuntuu ettei ole varaa valkata liikaa yhteensopivuutta, jos parin haluaa. Pitää tyytyä siihen, että sujuu ok tai toinen vaihtoehto yksinolo.
Meitä on liian vähän, vaikea löytää sopivaa kumppania.
Vrt. heteronaisten mantrat "hyviä miehiä ei vain ole", "miehet ei vain halua sitoutua", "kaikki haluaa jonkun nuoremman" jne.
En ole ap, mutta näitä asioita ei voi verrata koska heteroja on paljon enemmän, joten valinnanvaraa on enemmän. On yleisessä tiedossa, että meikäläisten on vaikea löytää kumppania, koska "valikoimaa" on vähemmän.
Rumilla aina vähän valinnanvaraa, oli sitten hetero tai lesbo.
Mihin pitää tyytyä ja mitä pitää kestää suhteen vuoksi, ei ole helppo kysymys. Tyytyminen on ruma sana, toisaalta mietin mihin voisi tottua ajan kanssa ja onko se enää tyytymistä siinä vaiheessa.
Kiitos mielipiteistänne, täytyy miettiä vielä, vaikka tässä vahvistui oma ajatus ja pelko tulevasta.
Ei se ettei ole riitoja ole mikään syy olla eroamatta. Kuulostaa parisuhteelta, missä ei vaan ole tarpeeksi tunnetta, intohimoa, kipinää....ym.
Sopuisuutta ei pidä vähätellä, intohimolla ei tee mitään jos jatkuvasti riidellään tai ei ole puheenaiheita.
No eiköhän jokainen nainen tiedä, ettei sänkypuuhista tule mitään, jos ollaan riidassa tai möllötetään omissa nurkissaan puhumattomana.
Ei tosiaankaan tiedä.
Noin voi sanoa, mutta onko järkevää erota jos ei ole riitoja. Onko sellainen parisuhde parempi, jossa on intohimoa, tunnetta ja riitoja. Edellinen suhteeni sisälsi nuo kaikki ja riitoja oli usein. Ajattelin että rauhallisempi nainen sopisi itselleni paremmin, no tässä ollaan.
Miksi pitäisi olla riitoja, jos on tunnetta ja intohimoa?
Täydellistä naista ei löydy, se on turhaa haaveilua. Kunhan löytyy suurin piirtein ja molemminpuolin saadaan sovittua asiat. Monet ovat liian vaativia parinhauissaan.
Älä ankeuta!
Niin, mutta ei semmoisestakaan suhteesta mitään tule, mikä perustuu johonkin sopimukseen, eikä tunteisiin.
En ole vaativa, silti tuntuu että jotain tärkeää puuttuu silloin kun keskusteluyhteys puuttuu. Tai eihän se kokonaan puutu. Ei tätä muutamassa viikossa ratkaise.
Ihmisiä kiinnostaa monenlaiset asiat ja ihmisiä ei kiinnosta monet asiat.
Ihmisissä on erilaisia määriä auditiivista , kineettistä ja visuaalista miellejärjestlmää.
Höpöttäjä tuskastuu halailijan kanssa ja vastoinpäin.
Itse kinettisenä en erikoisemmin halua keskustella tunneasioista, kun olen toiminnan ihminen. Jos tunneasioista keskustella haluava ei ymmärrä toisen rakkautta muuten, kuin sanallisesti, niin eihän siitä mitään tule.
Urheilu, politiikka , muoti, meikit,..asioita, joista ei kiinnosta pätkääkään keskustella.
Kaikki muu sitten melkein käykin.
Autismiakin on eriasteista.
"On ihan ok olla vähän ujo tai introvertti". ?
Vaikka ylempi lause ei ehkä ollut niin kärkkäästi tarkoitettukaan, kyllä se on täysin ok olla vaikka ujo introvertti.
Introverttejä/extroverttejä on monenlaisia, autisteja/aspergeja on monenlaisia. Voi olla noiden yhdistelmääkin. Introvertit yleensä tarvitsevat sen pienen hetken aikaa vastauksen antamiseen. Silloin extrovertin kannattaa olla hiljaa ja kuunnella.
Suhteessa tuskin ujo tarvitsee olla, koska luulisi jo silloin tuntevan jo aika lailla toisen.
Näköjään ap, sinun kommenttien perusteella näin ei taidakaan olla, kuten totesitkin.
Nyt en huomannut olitko maininnut siitä mistä asioista kumppanisi tykkää?
Niin ja oletko itse extrovertti?
Mistä asioista yleensä haluat puhua?
Minkä ikäsiä olettekaan?
En ole ap mutta onkohan tossa välttämättä introverttiys ongelmana. Vai ovatko muuten erityyppisiä...