kani hoitoon!!!

--------------------------------------------------------------------------------
Eli kesä tässä kohta tulee ja ihmiset tahtoo reissailemaan ja kaniahan sovi yksin kotiin pitkäksi aikaa jättää.. joten hoitopaikka tarjolla täällä.

* Ikää on 13, kuopiossa

* Eläinkokemusta koko iältä.
Oma kissa neljä vuotiaasta asti, koiria 5 ikäni aikana tällä hetkellä labbis ja suomen pystykorva, 15v veljellä kissa(jonka minä yleensä hoidan), joka kesä kanoja4-5, kokemusta myös sioista,hevosista, lampaista ymm. kaneja ollut tuttavilta hoidossa

*Häkki voi olla ulkona tai navetassa/aitassa. Ulkoiluttaa voin myös valjaissa.
Varahäkkejä ei ole, joten kanin oma häkki mukaan. MUTTA! isäni näppärä käsistään (kirvesmies) tekaisee nopeasti ulkohäkin

*Tällä hetkellä ne 2kissaa ja 2koiraa, joten aikaa riittää hoidettavallekin mainiosti.
luotan ettei ne tee kanille mitään, en silti pidä samassa tilassa niitä vapaana.

*ruuat mukaan

*palkasta riippuu siitä miten paljon olemme joutuneet maksamaan jos esim. eläinlääkari kulut, ruoka,.....

*Voin käydä katsomassa eläintä myös eläimen kotona, jos matka on pyöräiltävissä.

*mieluiten kesälomien alussa onko se nyt 6.6 jälkeen ja korkeintaan kesäloman loppuun pitää katsoa kalenterista

*ei mitään tapaturma vakuutuksia mellä jos kanille sattuu jotain joten omalla vastuulla. mutta yritämme parhaamme mukaan hoitaa eläimiä. voitte etukäteen tullakatsomaan tiloja jne.

*perheessämme kukaan ei ole allerginen millekään

voin myös ottaa muita eläimiä hoitoon tarvittaessa.

sähköpostia tulemaan [email protected]
0125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kiko kirjoitti:

--------------------------------------------------------------------------------
Eli kesä tässä kohta tulee ja ihmiset tahtoo reissailemaan ja kaniahan sovi yksin kotiin pitkäksi aikaa jättää.. joten hoitopaikka tarjolla täällä.

* Ikää on 13, kuopiossa

* Eläinkokemusta koko iältä.
Oma kissa neljä vuotiaasta asti, koiria 5 ikäni aikana tällä hetkellä labbis ja suomen pystykorva, 15v veljellä kissa(jonka minä yleensä hoidan), joka kesä kanoja4-5, kokemusta myös sioista,hevosista, lampaista ymm. kaneja ollut tuttavilta hoidossa

*Häkki voi olla ulkona tai navetassa/aitassa. Ulkoiluttaa voin myös valjaissa.
Varahäkkejä ei ole, joten kanin oma häkki mukaan. MUTTA! isäni näppärä käsistään (kirvesmies) tekaisee nopeasti ulkohäkin

*Tällä hetkellä ne 2kissaa ja 2koiraa, joten aikaa riittää hoidettavallekin mainiosti.
luotan ettei ne tee kanille mitään, en silti pidä samassa tilassa niitä vapaana.

*ruuat mukaan

*palkasta riippuu siitä miten paljon olemme joutuneet maksamaan jos esim. eläinlääkari kulut, ruoka,.....

*Voin käydä katsomassa eläintä myös eläimen kotona, jos matka on pyöräiltävissä.

*mieluiten kesälomien alussa onko se nyt 6.6 jälkeen ja korkeintaan kesäloman loppuun pitää katsoa kalenterista

*ei mitään tapaturma vakuutuksia mellä jos kanille sattuu jotain joten omalla vastuulla. mutta yritämme parhaamme mukaan hoitaa eläimiä. voitte etukäteen tullakatsomaan tiloja jne.

*perheessämme kukaan ei ole allerginen millekään

voin myös ottaa muita eläimiä hoitoon tarvittaessa.

sähköpostia tulemaan [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu