Monissa maissa ei naisella ole oikeutta kieltäytyä seksistä

"Noin neljäsosa naisista 57 maassa ei voi tehdä itsenäisesti päätöstä terveyspalveluiden käytöstään eikä kieltäytyä seksistä. Lähes yksi kymmenestä ei myöskään voi tehdä päätöstä ehkäisyn käytöstä, selviää YK:n väestörahasto Unfpan keräämistä tilastoista, jotka julkaistiin tutkimuksena tällä viikolla."

https://www.maailma.net/uutiset/tutkimus-moni-nainen-ei-voi-tehda-itse-paatosta-terveyspalveluiden-kaytostaan-tai-edes

"Köyhyys kaikissa muodoissaan rajoittaa, ahdistaa ja hallitsee voimakkaasti kehitysmaiden naisten elämää. YK:n keräämien tietojen mukaan äärimmäisen köyhistä yli 1,2 miljardista ihmisestä arviolta 70 prosenttia on naisia.

Naiset tekevät kuitenkin jatkuvasti työtä. Womankind Worldwide -järjestön arvion mukaan naiset tekevät kaksi kolmasosaa maailman työtunneista ja tuottavat puolet maailman ruoasta. Mutta he ansaitsevat vain 10 prosenttia maailman tuloista ja omistavat alle prosentin maailman yhteenlasketusta omaisuudesta.

Perinteisesti naiset tekevät paljon palkatonta työtä maataloudessa, kotitaloudessa ja perheen pienissä yrityksissä. Naisten velvollisuuksiin kuuluu perheen ja kodin hoitaminen, joten aikaa lisäansioiden hankkimiseen jää vähän. Naisten tekemä työ on huonosti palkattua: YK:n tilastojen mukaan naisten ansiot teollisuudessa ovat 20 – 50 prosenttia pienemmät kuin miesten. (...)

Naisilla ei ole omistuoikeutta, vaan esimerkiksi Afrikassa he itse ovat perheensä ja miehensä omaisuutta. Naiset eivät peri eivätkä voi päättää omasta tai lapsensa avioliitosta. Perheen miehet sopivat tyttäriensä avioliitot, ja monissa Afrikan ja Etelä-Aasian maissa tytöt naitetaan jopa 13-vuotiaina."

Naiset siis kantavat vastuun kaikista, ilman että heillä on edes oikeuksia valmistamaansa ruokaan tai kehoonsa.

41

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huomaatko itsessäsi älykääpiön ominaisuuksia? Ensin repostelet joiden muutaman tuhannen kilometrin päässä olevia naisia, joilla siellä ei ole samoja oikeuksia kuin meillä naisilla täällä onnelassa nimeltä Suomi. Ja perusteella, että Ahfikassa ei ole naisilla edes perusoikeuksia, hyökkäät joka toisessa kirjoituksessasi äärifeministisellä paatoksellasi SUOMALAISIA miehiä pilkaten,mvääristellen ja suorastaan valehdellen naisten elävän sorron alla ja vaadit sitä sun tätä, joka itse asiassa toimii hyvin ja mies ja nainen ovat aivan tasa-arvoisia yhteiskunnassamme. Vielä ei ole onnistuttu kloonaamaan naismiestä ja miesnaista, jotka olisivat iavan samanlaisia kaikilta osin.

      Ihan vinkkinä: Mene sinne missä naisia sorretaan, huuda siellä naisten oikeuksien puutetta ja syyllistä miesdemagogiaa, joka pitää naista eläintäkin arvottomampana. Miksi sinä hyökkäilet täällä aivan älyvapaasti älykkäiden ihmisten kimppuun, jotka toimivat hyvin tasa-arvoisesti ja kritisoivat juuri äärifeministien raivoa normaali-yhteiskuntaa ja siellä vallitsevia laillisia oikeuksia vastaan.

      • Anonyymi

        Eihän se ole valetta mitä tuo kehitysmaa raportti kertoo. Onko se feminististä tuoda esiin maailman naisten hätä? Siinä tapauksessahan feminismi on mitä tärkein asia jos se paljastaa totuuden sorrosta missä naiset elää. Sitähän ei jotkut suvaitse, vaan aletaan haukkua niitä jotka uutisoi näistä. Nuo naiset joutuu sitten tekemään niitä abortteja salaa kun mies raiskaa päivät eikä mistään ehkäisystä ole tietoakaan. Ja jotkut vue näiltä naisilta kehitysyhtristyörahat jolla nää naiset saisi edes ehkäisyä ettei tarvis niitä vaarallisia abortteja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, totta tuo, ettei naisilla ole kaikkialla oikeuksia. Mutta kysyinkin, "miksi sinä hyökkäilet täällä aivan älyvapaasti älykkäiden ihmisten kimppuun, jotka toimivat hyvin tasa-arvoisesti ja kritisoivat juuri äärifeministien raivoa normaali-yhteiskuntaa ja siellä vallitsevia laillisia oikeuksia vastaan." Siitähän tuossa oli kysymys,mutta taisit taas "unohtaa" kiukkusi tiimellyksessä sen, että taidat syytellä täällä niitä, joilla ei ole mitään tekemistä tuon kanssa. Propagandasi tietysti sen vaatii ja siksi juuri feminatsiproapganda onkin niin älyvapaata, matalaotsaista täältä katsottaessa.

      • Anonyymi

        "Ihan vinkkinä: Mene sinne missä naisia sorretaan, huuda siellä naisten oikeuksien puutetta ja syyllistä miesdemagogiaa, joka pitää naista eläintäkin arvottomampana"

        Sinähän hyökkäät ja pilkkaat koko ajan tieteilijää ja suomalaisia naisia . Miksi sitten väität ettei täällä suomessa sorreta ja vähätellä naisia kun itse teet sitä koko aika täällä? 🙄 Oletko niitä uusnatsityyppejä?

        "Sinähän hyökkäät ja pilkkaat koko ajan tieteilijää ja suomalaisia naisia" Valehetelet, koska tarvitset omaan agendaasi aina jonkun syyllisen! Muutenhan sinulla ei ole aihetta levittää viha-agendaasi. Olen työskennellyt koko työhistoriani aloilla, joissa on ollut melko tasainen sukupuolijakuma eikä ttuon kaltaisia juttuja ole koskaan ollut esillä. Mutta totta, minun työkaverini ovatkin olleet tavallista fiksumpia IHMISIÄ ja olen sen usein ilmaissutkin. Yksi feministi on ollut työyhteisössä ja sekin hiljeni, kun kerroin hänelle ihan privaatisti, että hän kelpaa meille kaikille sellaisenaan kuin on ja toivottavasti muutkin kelpaavat hänelle sellaisina ihmisinä kuin ovat ja vain yhdessä eteenpäin pyrkien voimme onnistua luomaan paremman maailman. Sen jälkeen ei ollut mitään ongelmia. Yhteistoiminnan sanoma meni perille.

        Minä kritisoin niitä feministiagitaattoreita ja heidän hännystelijöitään, jotka rakentaakseen eripuraa syyllistävät suomalaisia miehiä naisten sortamisesta, naisten oikeuksien rikkomisesta ja naisten alistamisesta miehisen vallan alle. Feministipropaganda sekä myös miesviha, misandria, on osa sitä rakennetta, jota niin laajalti palstalla viljellään. Feministipropaganda on häpeäksi jopa oikeille naisille ja ahdistus miehille, joilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, mutta jonka tuottamiin ennakkoluuloihin törmää jo kaikkialla. Noin menettelemällä estät itse sukupuolten välisen tasa-arvoisuuden etenemisen, mikä lienee päätarkoituksesikin. Ainakin feministipropagandan tarkoituskaan ei ole rakentaa tasa-arvoa, vaan eriarvoisuutta. Raja-aitoja rakentamalla ei yhteyttä rakenneta, vaan niitä purkamalla. Siitä on kaikkialla hyviä ja toimivia esimerkkejä.

    • Anonyymi

      Ja tämä paatoslitaniasi liittyi palstan aiheeseen miten?

      Hohhoijaa.

      • Anonyymi

        Paatostako se vaan onkin kun pitää tehdä abortteja salaa kun ei ole edes ehkäisyä....????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paatostako se vaan onkin kun pitää tehdä abortteja salaa kun ei ole edes ehkäisyä....????

        Miksi tuollainen valheellinen, agressiivinen feminsitipropaganda? Jos et satu tietämään, kerronkin, että Suomessa ON OIKEUS hakea aborttia ja ehkäisy on jo "melkein kansallinen pakko".

        Naisten oikeuksia ja miesten syyllistämistä naisten alistamisesta maassamme ei ole oikein fiksua perustella sillä perusteella, että jossain bantu-mailla naisilla ei ole oikeuksia edes niin paljon kuin heidän kotieläimillä. Suomalainen kulttuuri kun on aivan erilainen ja maassamme vallitsee ennennäkemätön tasa-arvo sukupuolten oikeuksien välillä, joten väitteesi perustuu valhelliseen asenteeseen ja tarkoitukselliseen feministi-agendan julistamiseen, jossa on lähes aina miesvihan, misandrian sisältämiä valheita. Katso netistä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Miksi tuollainen valheellinen, agressiivinen feminsitipropaganda? "

        Onko sinusta tosiaan suurimmassa osassa maailmaa elävien naisten tilanteesta kertominen "feministipropagandaa"?

        Nyt kyllä täytyy sitten todeta, ettet lainkaan ymmärrä sanan "propaganda" merkitystä, vaikka toistat tätä yhtä ja samaa argumentointivirhettä lähes tulkoon jokaisessa kommentissasi.

        Jos noissa maissa olisi kunnon ehkäisy saatavissa niin ei niitä laittomia aborttejakaan olisi niin valtavat määrät.

        Jos meillä toimisi demokratian sijasta samat voimat kuin mitä sinä edustat, niin meillä naisen asema olisi vielä ihan samanlainen kuin noilla kehitysmaan naisilla. Meillä naiset on olleet ihan samalla lailla toisen luokan kansalaisia kuin kehitysmaissa tai teokratioissa. Etkös sinä ole vastustamassa juuri ehkäisyä ja hygieenistä aborttia, mistä noilla naisilla ei ole mitään toivoakaan. Eihän Raamatussakaan naisilla ollut eläintä suurempaa arvoa. Ei meilläkään naisen asema ole tullut mistään eetteristä vaan kyllä se on naisten ja köyhien toimesta taisteltu.

        Niin mikähän yhteys silläkin on, ettei ole ehkäisyyn mahdollisuutta ja sitten tehdään laittomia abortteja? Paatosta ilmeisesti vaan, ja propagandaa.

        Minusta on aika järkyttävää, että naisten kohtelusta kertomista sanotaan paatosteluksi ja propagandaksi, ihan kuin nämä olisi keksittyjä juttuja...

        Tuttua on tuon ihastuksesi aina uuteen löytämääsi sivistyssanaan, ja sitä sitten toistetaan joka toisessa kommentissa. :)) Tuokin on taattua kemppaislogiaa että ensin kerrot sivistyssanat, sitten suomennat sen. Ihan kuin vain haluaisit keikaroida sanahelinällä, ja sisällöllä ei taaskaan ole mitään väliä tai ei tule mitään uutta. Mikset vaan käytä suoraan sitä suomenkielistä ilmaisua, kun ei se sivistyssanojen turha käyttö vaan tee työttömästä merkonomista professoria eikä edes korkeakoulutettua.

        Mitä minä ohjeistin niistä sivistysanoista, joko unohtui? Tässä tämä hulvaton esimerkki:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/12029633/outoa-aborttiuskontoa

        Sinulle vastattua:

        "Sivistyssanojen käyttö ei juurikaan kelpaa sivistyneisyyden osoittamiseen. Mutta niiden virheellinen käyttö on kyllä tehokas tapa osoittaa jonkinasteinen sivistymättömyytensä, ja niiden tarpeeton käyttö on vähintäänkin ikävystyttävää.

        Hyvä yleissääntö on: älä käytä sivistyssanoja. Varsin usein niiden käyttö on pelkkää keikarointia tai suorastaan sumutusta. Ei "memorandumi" sano mitään sellaista, mitä ei voisi sanoa sanalla "muistio", ellei sitten tarkoitus ole vaikeuttaa ymmärtämistä.

        Tieteen, taiteen ja tekniikan alalla tarvitaan lisäksi hyvin suurta määrää oppisanoja, termejä. Ne ovat useimmiten melko pienen asiantuntijajoukon käytössä, ja asiantuntijat enimmäkseen lukevat asioista muunkielisistä lähteistä. Olisi suorastaan teennäistä ruveta ruveta väkisin suomalaistamaan sellaisia sanoja.

        Mutta toisaalta monet sivistyssanat ovat turhia tai lähes turhia, koska kielessä jo on vastaava sana tai kielen aineksista voidaan luontevasti muodostaa nimitys. On liioittelua käyttää sanaa "hyperbola", koska ei se tarkoita sen kummempaa kuin "liioittelu" vaikka kuulostaakin ehkä hienommalta. Joskus sellaista käyttöä perustellaan sillä, että se tekee ilmaisun vaihtelevammaksi ja ehkä välttää samojen sanojen toistoa, tautofoniaa. Mutta joka niin ajattelee, katsokoon, millaisiin tilanteisiin sellainen käyttö sopii; yleistajuiseen esitykseen se yleensä sovi."

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "Miksi tuollainen valheellinen, agressiivinen feminsitipropaganda? "

        Onko sinusta tosiaan suurimmassa osassa maailmaa elävien naisten tilanteesta kertominen "feministipropagandaa"?

        Nyt kyllä täytyy sitten todeta, ettet lainkaan ymmärrä sanan "propaganda" merkitystä, vaikka toistat tätä yhtä ja samaa argumentointivirhettä lähes tulkoon jokaisessa kommentissasi.

        Jos noissa maissa olisi kunnon ehkäisy saatavissa niin ei niitä laittomia aborttejakaan olisi niin valtavat määrät.

        Jos meillä toimisi demokratian sijasta samat voimat kuin mitä sinä edustat, niin meillä naisen asema olisi vielä ihan samanlainen kuin noilla kehitysmaan naisilla. Meillä naiset on olleet ihan samalla lailla toisen luokan kansalaisia kuin kehitysmaissa tai teokratioissa. Etkös sinä ole vastustamassa juuri ehkäisyä ja hygieenistä aborttia, mistä noilla naisilla ei ole mitään toivoakaan. Eihän Raamatussakaan naisilla ollut eläintä suurempaa arvoa. Ei meilläkään naisen asema ole tullut mistään eetteristä vaan kyllä se on naisten ja köyhien toimesta taisteltu.

        Oletko jo selvittänyt mikä argumentointivirhe on jatkuva perätön huomauttelu toisten muka-virheistä (ja siten sivuraiteille eksyttely-yritys itse asiasta :)) tai tosiasioiden kiistäminen? Millaista sivistystä jatkuva pakkomielteinen argumentointivirhe-höpinä osoittaa?
        Millainen asema syntymättömillä lapsiparoilla olisi, jos sinun edustamasi voimat olisi valloillaan? Eikö nykyinen uhrimääräkään enää riitä?

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        Niin mikähän yhteys silläkin on, ettei ole ehkäisyyn mahdollisuutta ja sitten tehdään laittomia abortteja? Paatosta ilmeisesti vaan, ja propagandaa.

        Minusta on aika järkyttävää, että naisten kohtelusta kertomista sanotaan paatosteluksi ja propagandaksi, ihan kuin nämä olisi keksittyjä juttuja...

        Jos perustelet suomalaisen naisen kohtaamaa eriarvoisuutta jonkun bantumaan miesten käytöksellä naisia kohtaan, en voi oikein vetää muuta johtopäätöstä kuin propagandaa!! Perustelusi ovat siis varsin ontuvia ja täysin perusteettomia, tarkoituksenmukaisia omaan propagandaasi kylläkin.
        Opettele perustelemaan väitteesi oikein ja fiksusti, niin niihin ei ole tarvetta puuttua. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun annan sinulle tämän vinkin. Maailmassahan ei koskaan ole täydellistä onnelaa, mutta sitä ei voi rakentaa eripuraisuutta rakentamalla.

    • Huomautan vaan tässä kohtaa, että Suomessakaan ei naisilla ollut oikeutta kieltäytyä seksistä, jos oli naimisissa. Raiskaus avioliitossa tuli rangaistavaksi vasta 1990-luvulla. Kun ehkäisy alkoi tulla markkoinoille, ei naisella ollut oikeutta edes ehkäisyyn, jos lääkäri päätti ettei nainen sitä tarvitse joko sinkkuuden tai lapsiluvun pienuuden vuoksi. Ihan samoin Suomessakin ennen naisen vartalo oli lääkärin, aviomiehen tai yhteiskunnan omaisuutta ja naiset joutui taipumaan kaikessa heidän tahtoonsa, eikä ollut oikeutta vaikuttaa omaan lisääntymiseensä mitenkään, ja laiton abortti oli monelle ainut keino puuttua tähän asiaan. Kunnes tuli sitten tämä "kaamea" feminismi, joka vaati naisille oikeuksia määrätä omasta kehostaan ja halustaan hankkia lapsia milloin itse tahtoo.

      Onko siitäkin puhuminen paatostelua ja propagandaa?

      • Anonyymi

        OLI joskus!!!!! Ennen oli ennen. Nyt vaan ei olla historia-palstalla! Omituista, kun perustelet miesvihaasi milloin joidenkin bantu-kansojen tavoilla ta sitten historiasta kaivetuilla esimerkeillä. Todella olet jo epätoivoinen, kun propagandasi ei pure.

        Tuota samaa jankutat todellakin propagandaksi asti nykyihmisten ja ertityisesti -miesten syyksi ja jatkat vaan miesvihaasi ja äärifeminististä propagandaasi. Muista, se aika oli paaaaaljon ennen aborttilakeja! Ennen oli ennen ja ne on menneet, niistä ei voi ketään nykypäivänä elävää syyttää enää. Maailmassa on mirjardeittain asioita, joita ennen tehtiin ja joista monet miljardit ihmiset kärsivät, mutta nyt pitää keskittyä nykyaikaan. Naisetkin heittivät vastasyntyneen vain pois kuolemaan tai työnsivät kirkossa olevaan koloon, josta nunnat ne sitten pelastivat ja kasvattivat. Mutta et taidakaan löytää nykymiehistä juurikaan mitään kielteistä sanottavaa propagandasi tueksi, koska pitää kaivaa menneisyyttä, jospa jonkun sillä tavoin saisit eksytetyksi ? Nykynaiset ryyppäävät samaan tapaan kuin nykymiehet, sekstaavatkin yhtä paljon ristiin rastiin, pieksevät puolisoitaan ja lapsiaan yhtä paljon. Toisaalta taas suurin osa naisista ja miehistä on yhtä onnellisia toistensa kanssa arjen vaivoissa, touhuissaan ja elämässään.

        Onko naisten alistamisen historiasta ja nykypäivästä valtaosassa maailmaa kirjoittaminen siis tabu? Miksi käy noin tunteisiin? Mitä miesvihaa siinä näet, koska kyseessähän on ihan fakta. En minä omaakaan miestä syytä siitä, mitä miehet naisille on tehneet ja tekee. Kyllä yksilö ja rakenne on eri asioita edelleen.

        Ihan samalla lailla esim on asiallista puhua vähemmistöihin kohdistuneesta vainoista kolmannen valtakunnan politiikassa kuin naisiin kohdistuneesta yhteiskunnallisesta eriarvoistamisen rakenteesta. Historiaa ei voi sensuroida.

        "Onko naisten alistamisen historiasta ja nykypäivästä valtaosassa maailmaa kirjoittaminen siis tabu? Miksi käy noin tunteisiin? Mitä miesvihaa siinä näet, koska kyseessähän on ihan fakta. En minä omaakaan miestä syytä siitä, mitä miehet naisille on tehneet ja tekee."
        No ei todellakaan ole, kyllä jokaisella maapallolla pitäisi olla yhtäläiset oikeudet. MUTTA mitä niitä työnnät aborttipalstalle, muun propagandasi sekaan. Harhautat taitavasti ja tuet siten sitä mmiesvihaasi, jota niin kattavasti viljelet täällä. Sopii siis sinun agendaasi. Kirjoita niille palstoille, johon nuo aiheet kuuluvat paremmin.

        Onko tilanne Sinusta se, että abortila ei ole mitään tekemistä muiden naisen oikeuksien kanssa?

        Jos riisutaan abortista pois kaikki dramatiikka, eikä ajatella mitä alkiolle/sikiölle tapahtuu, onko abortti Sinusta jotenkin naisen asemaa heikentävä ilmiö?

        Onko naisen asema parempi, jos aborttilaki on kireä?

      • Anonyymi
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        Menen sinne bantumaalle valittamaan naisten oikeuksien vähäisyydestä! Mitä täällä syyllistät ihmisiä sellaisesta, mihin heillä ei ole minkäänlaista osaa.

        Aina ei ymmärretä omaakaan parasta. Usein se, mikä etukäteen ja kiireessä näyttäisi helpoimmalta vaihtoehdolta, onkin sitten se vaikein ja tuskallisin. Monilla abortin aiheuttama syyllisyystrauma on elinikäinen.

        Tuo oli jo aika hyvä: muidenko on siis ajateltava niiden naisten puolesta? He eivät siihen kykene?

        IR

        Oletkohan koskaan kuullut vertaistuesta, vertaisarvioinnista yms? Sellaiset toimintamuodot auttavat usein ihmisiä pulmallisista tilanteista, jos omat voimat tai kyvyt ei riitä. Voisit täälläkin hyväksyä sen vertaisarvioinnin itsestäsi ja muuttaa tapojasi järkeväksi, jos se vain olisi mahdollista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menen sinne bantumaalle valittamaan naisten oikeuksien vähäisyydestä! Mitä täällä syyllistät ihmisiä sellaisesta, mihin heillä ei ole minkäänlaista osaa.

        Kyllä täälläkin miehet sortaa naisia. Meillä oli koulussa ryhmätyönä ihmisoikeudet ja tyttöjen asema. Siihen piti hakea ehkäisystä, ja abortista tietoa ja mielipiteitä. löydettiin kansalaisaloitteita missä haluttiin kieltää tytöiltä ehkäisy.Siinä luki että tytöt ei sais harrastaa seksiä jos ei ole valmis äidiksi. Oli ihan suomalainen eikä mikään kehitysmaassa asuva. Mutta kun ehkäisyä voi käyttää jos ei halua äidiksi. Ja kuitenkin tyttöjä painostetaan seksiin. Miksei pojat joudu isäksi jos tytötkin pakotettais? Eli täälläkin on ihmisiä jotka sortaa naisia. Miksi ehkäisy olis joltain pois?

      • Anonyymi

        Olen huomannut että jos joku nainen mediassa puhuu yleensä mitään, tulee kansan kommentteihin aina tämä"feministi" nimittely jolla mitätöidään omassa mielessä kaikki mitä naiset sanoo. Esim kun Sanna Marinia kehutaan ja saa huomiota tulee heti kommentit "feministi". Eli todellisuudessa NAINEN yleensäkkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OLI joskus!!!!! Ennen oli ennen. Nyt vaan ei olla historia-palstalla! Omituista, kun perustelet miesvihaasi milloin joidenkin bantu-kansojen tavoilla ta sitten historiasta kaivetuilla esimerkeillä. Todella olet jo epätoivoinen, kun propagandasi ei pure.

        Tuota samaa jankutat todellakin propagandaksi asti nykyihmisten ja ertityisesti -miesten syyksi ja jatkat vaan miesvihaasi ja äärifeminististä propagandaasi. Muista, se aika oli paaaaaljon ennen aborttilakeja! Ennen oli ennen ja ne on menneet, niistä ei voi ketään nykypäivänä elävää syyttää enää. Maailmassa on mirjardeittain asioita, joita ennen tehtiin ja joista monet miljardit ihmiset kärsivät, mutta nyt pitää keskittyä nykyaikaan. Naisetkin heittivät vastasyntyneen vain pois kuolemaan tai työnsivät kirkossa olevaan koloon, josta nunnat ne sitten pelastivat ja kasvattivat. Mutta et taidakaan löytää nykymiehistä juurikaan mitään kielteistä sanottavaa propagandasi tueksi, koska pitää kaivaa menneisyyttä, jospa jonkun sillä tavoin saisit eksytetyksi ? Nykynaiset ryyppäävät samaan tapaan kuin nykymiehet, sekstaavatkin yhtä paljon ristiin rastiin, pieksevät puolisoitaan ja lapsiaan yhtä paljon. Toisaalta taas suurin osa naisista ja miehistä on yhtä onnellisia toistensa kanssa arjen vaivoissa, touhuissaan ja elämässään.

        "OLI joskus!!!!! Ennen oli ennen. Nyt vaan ei olla historia-palstalla!"

        Mikset sano tätä tuolle Tieksokopsaajalle? Jonka naisviha kaikkia naispoliitikkoja vastaan ei ole jääny huomaamatta. Jotkut ne edelleen ajattelee että naisten tulee olla hiljaa ja porsia ja hoitaa muitten tarpeita ja lopettaa ajattelu omilla aivoillaan. Ihan järkkyä. Eikä sitä sais yhtään arvostella koska haukutaan miesvihaajaksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina ei ymmärretä omaakaan parasta. Usein se, mikä etukäteen ja kiireessä näyttäisi helpoimmalta vaihtoehdolta, onkin sitten se vaikein ja tuskallisin. Monilla abortin aiheuttama syyllisyystrauma on elinikäinen.

        "Aina ei ymmärretä omaakaan parasta."

        Näin se on. Abortinvastustajat ei olis valmiita elättämään niitä liikaa syntyviä vammaisia ja kurjia joita tulis jos abortti kiellettäis. Omaa etua ei tajuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Aina ei ymmärretä omaakaan parasta."

        Näin se on. Abortinvastustajat ei olis valmiita elättämään niitä liikaa syntyviä vammaisia ja kurjia joita tulis jos abortti kiellettäis. Omaa etua ei tajuta.

        Sama kuin jokaisen syntyneitä lapsia kohtaan tehtyä väkivaltaa ja murhaamista vastustavan (en tiedä vastustaako nämä palstan lastenvihaajat edes sitä) pitäisi olla valmis ottamaan omikseen nämä lapset. :D Näin selvästikin suosijafanaatikon logiikalla. En tiedä onko tällaiselta pelastetuille lapsille ottajia, mutta adoptiolapsia jonotetaan vuosikausia ja silti monet jää lopulta ilman. Toivotut lapset kun survaistaan suurin osa tapettuina viemäreihin ja roskiin...
        Ja kerropa miten sinä autat aborteista loppuiäkseen traumatisoituneita mielenterveyspotilaita? Kai hyysäät heitä kotonasi kun siihen mahdollisimman monia viekoitteletkin? Vai etkö? :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täälläkin miehet sortaa naisia. Meillä oli koulussa ryhmätyönä ihmisoikeudet ja tyttöjen asema. Siihen piti hakea ehkäisystä, ja abortista tietoa ja mielipiteitä. löydettiin kansalaisaloitteita missä haluttiin kieltää tytöiltä ehkäisy.Siinä luki että tytöt ei sais harrastaa seksiä jos ei ole valmis äidiksi. Oli ihan suomalainen eikä mikään kehitysmaassa asuva. Mutta kun ehkäisyä voi käyttää jos ei halua äidiksi. Ja kuitenkin tyttöjä painostetaan seksiin. Miksei pojat joudu isäksi jos tytötkin pakotettais? Eli täälläkin on ihmisiä jotka sortaa naisia. Miksi ehkäisy olis joltain pois?

        Pienen ääriajattelunko vuoksi sinä määrittelet jonkunihmisen tai ryhmän? Esimerkkisi oli varsin ontuva, koska ko aloitteet saivat jonkun alle 10 allekirjoittajaa, mikäli oikein muistan. Sekopäitä on joka lokerossa.
        Tyttöjä painostetaan seksiin, kyllä, mutta tyttöjen ei tarvitse suostua. Sairaita ihmisiä on yhteiskunnassa, myös niitä joille lapsi on seksihalujen kohteena. Poliisi ja vanhemmat ovat se tukiryhmä, joille pitää heti ilmoittaa, jos sellaista kohdistuu tyttöihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OLI joskus!!!!! Ennen oli ennen. Nyt vaan ei olla historia-palstalla! Omituista, kun perustelet miesvihaasi milloin joidenkin bantu-kansojen tavoilla ta sitten historiasta kaivetuilla esimerkeillä. Todella olet jo epätoivoinen, kun propagandasi ei pure.

        Tuota samaa jankutat todellakin propagandaksi asti nykyihmisten ja ertityisesti -miesten syyksi ja jatkat vaan miesvihaasi ja äärifeminististä propagandaasi. Muista, se aika oli paaaaaljon ennen aborttilakeja! Ennen oli ennen ja ne on menneet, niistä ei voi ketään nykypäivänä elävää syyttää enää. Maailmassa on mirjardeittain asioita, joita ennen tehtiin ja joista monet miljardit ihmiset kärsivät, mutta nyt pitää keskittyä nykyaikaan. Naisetkin heittivät vastasyntyneen vain pois kuolemaan tai työnsivät kirkossa olevaan koloon, josta nunnat ne sitten pelastivat ja kasvattivat. Mutta et taidakaan löytää nykymiehistä juurikaan mitään kielteistä sanottavaa propagandasi tueksi, koska pitää kaivaa menneisyyttä, jospa jonkun sillä tavoin saisit eksytetyksi ? Nykynaiset ryyppäävät samaan tapaan kuin nykymiehet, sekstaavatkin yhtä paljon ristiin rastiin, pieksevät puolisoitaan ja lapsiaan yhtä paljon. Toisaalta taas suurin osa naisista ja miehistä on yhtä onnellisia toistensa kanssa arjen vaivoissa, touhuissaan ja elämässään.

        "Ennen oli ennen ja ne on menneet, niistä ei voi ketään nykypäivänä elävää syyttää enää."

        Onko nyt tullu paha mieli ja pitää uhriutua? Voisit vinkata tästä sille joka tänne spämmää niitä stalinismi nstsismi orjuus -höpsötyksiä jotka ei ees liity aborttiin mitenkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menen sinne bantumaalle valittamaan naisten oikeuksien vähäisyydestä! Mitä täällä syyllistät ihmisiä sellaisesta, mihin heillä ei ole minkäänlaista osaa.

        "Menen sinne bantumaalle valittamaan naisten oikeuksien vähäisyydestä! Mitä täällä syyllistät ihmisiä sellaisesta, mihin heillä ei ole minkäänlaista osaa."

        Jos sellaset kireähermoiset ja puutteessa kärviselevät ja siksi naisia vihaavat fundamentalistiuskissetämiehet joita tällä palstalla tursuttaa oliskin vallassa niin eipä meillä olis eroja bantumaiden oloihin.

    • Anonyymi

      Olis kyl kauheeta olla nainen jos asuisi muualla kuin Suomessa. Varmaan tekisin sukupuolenmuutosleikkauksen jos naiset täälläkin olis yhtä alistettuja kuin joka puolella muualla. Raiskattais tyttönä ja joutuis naimisiin vanhan ukon kans ja kuolisi siihen. Ajatelkaa jos omalle tytöllenne tehtöis niin. Ja kouluun ei sais mennä kun joku ampuis niinku sille Malalalle kävi. Meillä oli koulussa siitä.

      • Anonyymi

        Joillakin on tosiaan sellanen kuva naisten oikeuksista että se sisältää oikeuden tulla ammutuksi ja raiskatuksi jos ei taitu uskon miesten tahtoon. 🙄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joillakin on tosiaan sellanen kuva naisten oikeuksista että se sisältää oikeuden tulla ammutuksi ja raiskatuksi jos ei taitu uskon miesten tahtoon. 🙄

        Joillakin on tosiaan sellanen kuva naisten oikeuksista että se sisältää ylioikeuden kajota kuolettavasti omien lasten kehoihin jos näiden elämä ei satu sopimaan juuri silloin omiin mukavuuksiin ym. kuvioihin.

    • Anonyymi

      Niin kovasti olisi kirittävää tasa arvon saralla varmaan sekä Afrikassa Intiassa ja Arabiassa ja joissain islamin uskoisissa maissa esim.naiset ovat suuri poljettu ryhmä.On väärin ettei ole perimisoikeutta eikä oikeutta päättää omista asioista.Mutta tosin tuo asia juuri usein liittynyt talousasiaan että naittamalla nainen nuorena pois perheestä niin voi lisätä perheen taloutta kun tulee myötäjäisiä sulholta ja nainen menee myös syömään ruokaa ja elätettäväksi muualle jolloin perheen talous voi helpottua,mutta toisaalta nuori nainen on voinut tehdä töitä siellä perheessään joita miehet ei niin viitsi tehdä jotain talous siivous vedenkanto ruoan laitto ja lasten hoito töitä...hän ei ole saanut kun ruuan tekemästään työstä että niinkuin tuossa jutussakin sanottiin että rahat pitäisi jakaantua tasaisemmin monissa suuri väestöisissä maissa että naiset tosiaan saisivat myös rahaa tekemistään esim koti töistä käyttöönsä..Ja he olisivat tai naiset yleensä olisivay oikeudellisesti samassa asemassa miehen kanssa oikeudenkäynneissä kulttuurista riippumatta..esim avioero olisi mahdollinen halutessa sitä yms..

      • Anonyymi

        Aina tällaisten trollien kohdalla tulee mieleen Al Holin leirien suomalaiset naiset, jotka hakevat kaukaa "oikeata miestä", joka sitten näyttääkin naisille oman paikkansa. Jalkarätteinä on kai helpompi olla kuin tasa-arvoisessa yhteiskunnassamme. Myös pakolaisinvaasioiden aikana naiset suorastaan ryntäsivät musulmaanien kainaloon, juuri niiden, jotka "eivät arvosta naista ihmisenä". Suomessakin naisille paras mies on menevä mies, lipevä sanoissaan ja karski sonni. Sitten itketään naisten alistamista ja oikeuksien puutetta, kun arki alkaa ja mikään ei suju suunnitelmiensa mukaan.
        Olin erään vastaanottokodin valvojana muutama vuosi sitten. Pakolaiset olivat ihan fiksua väkeä ja useimmiten ongelmia tuottivat suomalaiset naiset, jotka roikkuivat näiden "musulmaanien" kimpussa. Sitten paikkakunnan aborttiluvut kaksinkertaistuivat parin vuoden aikana!!!!
        Suomalaista tasa-arvoista miestä haukutaan, mutta sitten havitellaan muista kulttuureista tulleita todellisia naisten alistajia petikaveriksi. EI YMMÄRRÄ tätä miesvihan määrää. Feministiagitaattorit tosin sahaavat omaa oksaansa. Trollaus paljastuu.

        "Jalkarätteinä on kai helpompi olla kuin tasa-arvoisessa yhteiskunnassamme. "

        Kyllä jotkut naiset tahtoo olla kristillisinäkin jalkarätteinä. Voi olla että nämä islamiin kääntyneet on olleet aiemmin kristillisiä jalkarättejä ja on omaksuttu ja hakattu päähän kulttuurissa jo lapsuudessa. Se asetelma on kaikissa paikoissa missä uskonto liikaa vaikuttaa tai missä diktatuuri eikä demokratiaa Esim lestadiolaiset, hellarit, ja nämä phelpsiläiset Suomessa. Eihän normaali itsetunnolla oleva nainen suostu moiseen. Hukassa nämä naiset on oli uskonto mikä hyvänsä.

        Itsekin kuulun kirkkoon mutta minulla on ymmärrystä asettaa jotkut asiat johtuviksi vain raamatun lähi-idän kulttuurin tuotoksiksi ja myöhempien kirkkoisien erehtyväisten ja pervojen mielten keksimiksi tulkinnoiksi. Eihän nsinen ollut ihminen lainkaan. Jumala ei ole minulle Raamatun Jumala vaan paljon korkeampi voima. Rakkaus. Ja meillä on järki jota saa käyttää.

    • Anonyymi

      Hyvä se on muistuttaa siitä miten meillä Suomessakin olis asiat jos ei naiset olisi politiikassa. Heti olis jotkut tyypit viemässä oikeuden mielipiteisiin, ehkäisyyn ja työhön ja palkkaan.

    • Anonyymi

      Hieno kirjootus, noin se on ja YK sen tiedon vielä on antanut!!!

    • Anonyymi

      Tuollaiseen malliin viivasuiset ja anjarailmeiset konservatiivisedät abortinvastustajat meillekin haluaisi. Kaikesta päätellen ainakin näistä joistain tyypeistä. Sikäli sama mikä nimi uskonnolla, talibaaneja tai phelpsejä.

    • Anonyymi

      Samaa tänne haluaa konservatiivilahkolaiset. Kannattaa pysyä sellasista sakeista kaukana.

      Onhan täällä ketju missä tietoa naisten kehon riistämisestä jonkun raamattuharhoissa elävän lahkosakin hallintaan. Ja näitä aloitteita mediassa naurettu ja päivitelty.

      Oikeasti on näitä tyyppejä Suomessakin joita on kuvattu tv-sarjassa Orjattaresi. Ei ole fiktiota ei nämä Phelpsit ja heidän haaraosastonsa. Vai pitäiskö käyttää sanaa etäpesäke.

    • Anonyymi

      Pakollista lapsentekoa ei liene missään , noo jossain islaminuskoisessa kehitysmaassa

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      441
      4748
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1692
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      92
      1425
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      52
      1336
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1286
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1161
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1065
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      980
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      56
      857
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      839
    Aihe