Pohjola vakuutusyhtiön keskeytysvahingon korvattavuusehdot (ei epidemiakeskeytysvahinko)
4.1.4 Viranomaismääräyksestä johtuva keskeytysvahinko Vakuutuksesta korvataan liiketoiminnan keskeytymisen aiheuttama vahinko, joka on suoranainen seuraus Suomen viranomaisen vakuutuskaudella antamasta määräyksestä sulkea tai eristää vakuutuspaikassa sijaitsevan liiketilan joko henkilökuntaan tai sivulliseen kohdistuneen äkillisen ja ennalta arvaamattoman uhkauksen tai vaaratilanteen vuoksi. Korvaustilanteessa noudatetaan ES4 korvausrajoituksia.
Pohjola vakuutuksen näkökulma:
Yritysykkösen viranomaismääräystä koskevan ehtokohdan (4.1.4) osalta korvattavuuden edellytys on, että viranomainen on antanut liiketilan sulkemis- tai eristämismääräyksen äkillisen ja ennalta arvaamattoman uhkauksen tai vaaratilanteen vuoksi.
Majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain väliaikainen muutos ravintoloiden sulkemisesta on annettu koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Viruksen leviämisen hidastaminen ei ole ehtokohdassa tarkoitettu äkillinen vaaratilanne. Äkillisellä vaaratilanteella tarkoitetaan sellaista käsillä olevaa vaaratilannetta (esim. tulipaloa, kaasuvuotoa tms.), joka välittömästi uhkaa liikkeessä oleskelevien terveyttä. Viruksen leviämisen hidastamiseksi tehtävät rajoitustoimenpiteet eivät ole mainitun kaltainen vaaratilanne, joten sen perusteella ei voida korvausta suorittaa.
Eli Pohjolan mielestä kyseessä ei ole ennalta arvaamaton ja äkillinen viruksen leviäminen. Mielestäni taas tämä on juurikin ennalta arvaamaton ja äkillinen viruksen leviäminen. Tämän nopeampaa viruksen leviämistä en juurikaan usko olevan.
Toivottavasti isommat ravintolayhtiöt ottavat tästä nyt kopin ja lähtevät viemään eteenpäin eri oikeusasteissa. Korkeimmasta oikeudesta tulee ainakin sitten joskus päätös ja uskoisin sen olevan ravintolayhtiöille myönteinen. Tosin kuuluuhan tähän samaiseen vakuutukseen myös oikeusturvavakuutus.
Yrittäjät: tehkää nyt ainakin se vahinkoilmoitus ajallaan. Eipähän voi vakuutusyhtiöt sitten vedota sen puuttumiseen.
Toisenlainen näkemys yrityksen keskeytysvakuutuksiin.
Anonyymi
2
315
Vastaukset
- Anonyymi
Ehtojen mukaanhan tuossa mennään. Tilanne huomioon ottaen tietenkin ymmärrän harmituksen, ettei ehtoja venytetä vakuutuksen ottajan eduksi.
- Anonyymi
ei muuten mennä. tuo "hidastaminen" on vakuutusyhtiön tulkinnanvaraista löpinää jota varsinaisessa ei ole. mutta se on yks 10 vuotta ennen kuin riita on maalissa kaikki oikeusasteet läpikäytynä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 377292
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533652Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu463524- 623278
- 512954
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod342789Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/482691Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint292458IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1831792- 471531