Laittakaahan tänne tarinoita kouluaikojenne koulukiusaajista. Nimiä ei toki tarvitse mainita, mutta pieni kuvaus tyypeistä lienee sallittua. Noin on tyypin tunnistaminen helpompaa. Jospa jotkut olleet saman kiusaajan kohteena.
Millaisia tyyppejä nämä olivat ja tiedättekö heidän nykyistä elämäntilannettaan?
Kumpia mahtaa mahtua kiusaajiin enemmän. Tyttöjä, vai poikia?
Hämeenlinnalaiset koulukiusaajat
172
4665
Vastaukset
- Anonyymi
Ojoisilla aikoinaan yksi ihan kaheli pikkumies. Ei pelännyt ketään. Jo tieto siitä, että kaveri oli lähettyvillä sai mahanpohjalla möyrimistä aikaan. Vanhemmalla iällä luonut suhteita itänaapurin mafiaan. Pärjännyt elämässään hyvin!
- Anonyymi
Tiedän tapauksen ja nykyään mies kuuluu kuulemma Putinin hoviin ja on yksi Leningradin arvostetuimmista suomalaisista
- Anonyymi
Hengailee kuulemma aika paljon nykyään terijoen datsallaan jonka sai palveluksistaan venäjän valtion hyväksi !
- Anonyymi
HÄMEENLINNALAISET OVAT KIUSAAJIA VERESSÄÄN. EI TÄNNE KANNATA MUUTTAA.
- Anonyymi
Miksi?
- Anonyymi
Jouduin nuorempana peltotöihin, täm oli 50-luvulla pakollista, mennäkoululaisena perunanostoon. Se heitteli mua aina perunoilla jostain syystä kierteellä aina perseeseen. Näen sen välillä Tiiriön alkossa.
- Anonyymi
Joku homoko siellä taas nillittää pahaa oloaan? Olisit aikoinas puolustanut itseäs niin ei tarttis vuosikymmenten jälkeen enään kelailla, mitä kouluaikoina tapahtui. Häpeäisit!
- Anonyymi
Kommentista päätellen. Joku itse pahin koulukiusaajako siellä heti nillittää pahaa oloaan?
Taisi kalikka kalahtaa ja taitaa vähän pelottaa, jos tuleekin oma persoona kuvailtuna kiusaajaksi liian monta kertaa esille. Noloahan se on, jos tyyliäsi vielä täällä muistellaan.
Muiden ei sitä tarvitse hävetä, sinun kyllä. Kärsi ja häpeä!
Jo siksikin, että kommentointityylistä päätellen todellakin olet ollut v..tu.mainen koulukiusaaja ja varmasti myös nykyinen työpaikkapirukin. Mikäli edes olet töissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommentista päätellen. Joku itse pahin koulukiusaajako siellä heti nillittää pahaa oloaan?
Taisi kalikka kalahtaa ja taitaa vähän pelottaa, jos tuleekin oma persoona kuvailtuna kiusaajaksi liian monta kertaa esille. Noloahan se on, jos tyyliäsi vielä täällä muistellaan.
Muiden ei sitä tarvitse hävetä, sinun kyllä. Kärsi ja häpeä!
Jo siksikin, että kommentointityylistä päätellen todellakin olet ollut v..tu.mainen koulukiusaaja ja varmasti myös nykyinen työpaikkapirukin. Mikäli edes olet töissä.Kyllä. Ois kiva tavata tää nillittelystä lällättäjä. Ei osaa näköjään aikuisenakaan pitää lärviään ummessa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommentista päätellen. Joku itse pahin koulukiusaajako siellä heti nillittää pahaa oloaan?
Taisi kalikka kalahtaa ja taitaa vähän pelottaa, jos tuleekin oma persoona kuvailtuna kiusaajaksi liian monta kertaa esille. Noloahan se on, jos tyyliäsi vielä täällä muistellaan.
Muiden ei sitä tarvitse hävetä, sinun kyllä. Kärsi ja häpeä!
Jo siksikin, että kommentointityylistä päätellen todellakin olet ollut v..tu.mainen koulukiusaaja ja varmasti myös nykyinen työpaikkapirukin. Mikäli edes olet töissä.On tuo totta mutta sain semmoisen olon lukiessani että tulisi oli semon vitumaisesti kirjoitettu vaika olikin totta
- Anonyymi
Demulaisista kannattaisi aloittaa, siellä näitä pitäisi riittää nukkehallitusta myöden.
- Anonyymi
Persuthan ne kiusaa.
- Anonyymi
Koulussa luultavasti näkyvät yhteiskuntaluokat. Varakkaiden perheiden kermaperseitä tuskin kiusataan.
Se, ettei voi kulkea muotivaatteissa eikä kännykkä ole viimeisä huutoa, ei ole syy kiusaamiseen. Ne paljastavat kodin köyhyyden, yhteiskuntaluokan ja tämän viimeksi maintun takia halveksitaan ja kiusataaa, Asenne opittu kotona.
Kermaperseitten käyttäytymistavat ja näkemykset ovat kotona omaksuttuja. Se, mikä alemmessa luokassa on normaalia käyttäytymistä, on kermaluokan mielestä häiriintynyttä.
Opettajat ovat enemmän sieltä ylempää peräisin.- Anonyymi
Joudun heti perumaan, kyllä kermaperseitäkin kiusataan. Silloin usein saattaa olla kyse kateudesta.
Ei ole maailma musta-valkoinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joudun heti perumaan, kyllä kermaperseitäkin kiusataan. Silloin usein saattaa olla kyse kateudesta.
Ei ole maailma musta-valkoinen.Tämän päivän Hesarissa on artikkeli_ Perhetaustas näkyy synnytysosastolta koulun penkille, sanovat lasten kanssa töitä tekevät. "Tämä on kierre, jota hyväosaiset eivät näe-"
- Anonyymi
Olkoon kermaperse tai ei. Kotoa lähtee kasvatus.
- Anonyymi
Myllymäen koulussa oli 90-luvulla montakin koulukiusaajaa. Oli tyttöjä ja poikia. Pahimmasta päästä oli yksi pulska punatukkainen poika ja samoin yksi lääkäriperheen pentu.
- Anonyymi
Minäkin muistan sen pullukan mulkeron, joka ei ollut ihan älyn jättiläinen. Tietääkö kukaan, pääsikö se edes amitsuun. Toivottavasti ei!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin muistan sen pullukan mulkeron, joka ei ollut ihan älyn jättiläinen. Tietääkö kukaan, pääsikö se edes amitsuun. Toivottavasti ei!!!
Tekee uraa demarina politiikassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekee uraa demarina politiikassa.
Aayy-pasiako tarkoitat??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekee uraa demarina politiikassa.
Eikun se on siellä persuissa irvistelemässä.
- Anonyymi
Punatukkainen pulloposki oli kyllä Myllymäessä yksi pahimmasta päästä.
- Anonyymi
Muistissa on yhä yksi, inhokkini. Punkero, länkisäärinen, lyhyt, vaalea poika.
Joka kiusasi, toisen pojan kanssa minua ala-luokilla, eräässä Hämeenlinnan vanhassa puukoulussa.
Aina aukoi päätään ja nimitteli tyttöjä sikunimellä. Oli jotenkin pahasti häiriintyneen oloinen tyyppi. Hänellä taisi olla vaikeat kotiolot. Eihän lapsi muuten noin käyttäydy.
Eikä ole päässyt unohtumaan eräs, saman koulun opettajan vaalea tytärkään.
:D Hänestä tulee mieleen. Pieni talo preerialla sarjan Nellie.
Tämä tyttö piirsi muistovärsykirjaani resuisen ryysyläisen ja annettuaan sen takaisin minulle, virnuili pirullisesti. Oletan, että hänet opettu oikein halveksumaan, vähän köyhempien perheiden lapsia. Äitinsä oli yhtä koppava ja puolueellinen opettajana. Lienevätköhän yhä olleet aikuisinakin. Tai nyt jo lähes vanhuksina yhtä pirullisia? - Anonyymi
Niin on kaksi kysymystä
-minkälaiset joutuvat kiusatuksi
-minkälaiset kiusaavat
Varhaiskasvatuksessa laki kieltää kiusaamisen. Ei ollut mitään vaikutusta. Kiusanhenget alkavat hommansa jo siellä.- Anonyymi
Tavastehusissa nykyammatteina poliisi, palomies ja lastentarhanopettaja - nämä omalta koululuokalta. Kiusatuista tiedän professorin, hallintoylilääkärin ja ammattiaiteilijan. Siihen väliin jää mm. elokuvaohjaaja, edustusrouva ja hevoskasvattaja.
- Anonyymi
Kirjoitin kaksi esimerkkiä kiusaamisesta oppikoulussa. Niissä kiusaamisen käynnisti lähiomaisen menetys, Kiusaajat eliittiä. Minä valikoiduin kohteeksi köyhän perhetaustan takia. -Se tuli oikein selväksi.
Viestini on poistettu.- Anonyymi
Niin että jos sinua koulussa on kiusannut eliittilapsonen, siitä ei saa kertoa vielä 60 vuoden jälkeenkään.
- Anonyymi
Työpaikkakiusaajat ovat usein narsisteja. Kyllä narsistin persoonallisuuden piirteet ovat olemassa jo koululaisilla.
- Anonyymi
Pari työpaikan rumintä ämmää yrittivät kiusata minua joskus ajat sitten mutta epäonnistuivat täydellisesti. Heidän ÄÖ ei riittänyt edes kiusaamiseen.
Säälittäviä tapauksia.
- Anonyymi
Aikuiset kiusaajat/vainoajat ovat usein sosiopaatteja (psykopaatteja). Psykopaattien on katsottu menestyvän ammateissa, joissa tarvitaan kylmähermoisuuteen stressitilanteissa kykeneviä. Isot johtajat, kokit, poliisit. Että tämmöisistä ammateista koulukiusaajiakn voi löytyä.
- Anonyymi
Häpeän aiempaa taustaani koulukiusaajana. Jo neuvolaikäisenä kiusasin kätilöä potkimalla siltä rillit vinoon
Siihen aikaan 1950 luvulla kiusasin lastentarhassa yhtä Penttiä houkuttelemalla sen välitunnilla 38 asteen pakkasella laittamaan kielensä metallisten tikapuiden puolalle, no sen kielihän tarttui kiinni kuin täi tervaan. Sitten tartuin sitä kainaloista ja kiskaisi täysillä taaksepäin. Irtosihan se mutta kielestä jäi verinen nahan riekale tikkaisiin ja Pena ulvoi tuskasta. Alaluokilla kiusasin yhtä Marttia laitoin kerran 7 rupikonnaa sen koulukassiin ja kun se oli ottamassa sieltä kirjaa rupikonnaa loikkasi ulos kassista, opettaja pyörtyi ja Martti sai 8 päivää putkeen jälki-istuntoa. Yläluokilla olin takarivissä ja heittelin joskus kananmunalla eturivillä istuvia ja kun opettaja kysyi kuka heitti sanoin että toi Pekka tossa vieressäni heitti vaikka kielsin. Pekka sai viikon poistumiskieltoa ja minua nauratti.- Anonyymi
Mikä sinusta tuli isona?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä sinusta tuli isona?
Noin muuten, käytöksesi on ollut lähinnä hetken mielijohteesta syntynyttä, tosin keljua- Kiusaaminen on pitkäjänteistä toimintaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noin muuten, käytöksesi on ollut lähinnä hetken mielijohteesta syntynyttä, tosin keljua- Kiusaaminen on pitkäjänteistä toimintaa.
Militanttifeministeille tuttua toimintaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä sinusta tuli isona?
Minusta tuli isona työpaikkakiusaaja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä sinusta tuli isona?
Minusta tuli isona työpaikkakiusaaja
- Anonyymi
Vanhempasi olivat ehkä vajaita tai lahkolaisia ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhempasi olivat ehkä vajaita tai lahkolaisia ?
Ainakaan emme kasvata viiksiä, alaparta on se, mistä meidät tunnetaan.
- Anonyymi
Kiusaaminen pitkäjänteistä puuhaa. Pitkäjänteinen on huono sana.
Kiusaaminen ja kosto tuottavat mielihyvää. Siitä on tehty tieteellistä tutkimusta.Kiusaajat jäävät adrenaliinikoukkuun.
Kauniit keskustelut heidän kanssa ehdotellen kiusaamisen lopettamista vaikuttavat yhtä paljon kuin peliriippuvaiselle sanoisi: sinun kannattaisi lopettaa pelaaminen. - Anonyymi

Anton Prokki kiusas Luolajan kansakoulussa lapsia.
- Anonyymi
Pitäisikö koulukiusaajille hankkia videopelejä, joissa kielteisillä jutuilla saisi adrenaliinipiikkejä.
Semmoisia tarpeeksi helppoja pelejä.- Anonyymi
Entäs ne, jotka ottavat osaa kiusaamiseen pomon johdolla. Siinä täytyy puhua joukkopsykoosista, joka kyllä tarjoaa ilkeyden käyttöön ottamista.
Mitä aikuiset edellä, sitä lapset perässä vaiko minkä pienenä oppii sen vanhana taitaa,
Kyllä tämä maailma on paha paikka. - Anonyymi
Ei mitään väkivaltapelejä vaan lupa vetää luokassa turpaan sitä jota kiusataan. Periaatteella "se mikä ei tapa vahvistaa"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mitään väkivaltapelejä vaan lupa vetää luokassa turpaan sitä jota kiusataan. Periaatteella "se mikä ei tapa vahvistaa"
Oikeasti tuo tehdään pimeällä kujalla niin ettei kukaan näe. Tällaisilla keleillä kuin nyt on.
- Anonyymi
Tämä ketju taitaa olla sen verran kuuma peruna, että eiköhän joku kohta vaadi poistoa.
- Anonyymi
Joku järjestö järjestää entisille koulukiusatuille kuntouttavia ryhmiä.
Antoivat jolle kulle taholle RMK:n seudulla tehtäväksi mainostaa asiaa ja kehottamaan ottamaan yhteyttä sinne, jos kiinnostaa. Tämä taho yllättyi yhteyden ottojen määrästä ja runsaasta purkautumisesta.
Aamuposti kirjoitti tästä, Riihimäellä alkoi ryhmä helmikuussa, mutta on kai jäänyt koronan kokoontumiskieltojen jalkoihin.
Kun korona hellittää, suosittelen ryhmän perustamista. Voitte kysyä AP:lta, mikä tämä järjestö on.- Anonyymi
Osaakohan ne kiusaajat edes hävetä?
- Anonyymi
Mitä minun pitäisi hävetä.
- Anonyymi
........?
- Anonyymi
Te voisitte hävetä.
Hämeenlinnassa on raakaa porukkaa. On jäänyt mieleen tämä katolle kiivennyt matu, jota ala-arvoiset "ihmiset" kerääntyivät seuraamaan ja yllyttämään hyppäämään. Videoivat, Ottivat kuvia. Joku oli saatu taltioitua räsähdyksen, joka kuului jalan luiden katketessa.
Tätä jops HäSa kauhisteli, vaikka ei yleensä kauhistellut.
- Anonyymi
Koulukiusatut apukouluun oppimaan kiusaamista. Monesta aparilaisesta kasvanut kunnon rähinäjuoppo uhkailija vanhemmiten. Ei enään kukaan kiusaa. Suuri osa kiusaajista on muuten jossain vaiheessa ollut aparissa, kehariporukkaa,hyhhyh.
- Anonyymi
Kiusaajat ovat aika toivottomia tapauksia. Kiusatut vaurioituvat henkisesti, kun kehitysiässä joutuvat vuosien, ehkä koko kouluajan netissä maalittamisen kohteena ja elävässä elämässä syrjittynä ja häirittynä.
Ensimmäisiä, jotka toivat kohtaloaan julkisesti esille mediassa, esim. TV:ssä, olivat esiintyviä tai muita taiteilijoita. Taiteelliset lahjat ja luovuus auttavat selviytymään.- Anonyymi
Kiusatut menestyvät kiusaajiaan paremmin elämässään. Tämä on tutkittu. Onneksi on näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiusatut menestyvät kiusaajiaan paremmin elämässään. Tämä on tutkittu. Onneksi on näin.
Epäilen vahvasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epäilen vahvasti.
Julkkiksissa on paljon koulukiusattuja. Heillä menee hyvin.
- Anonyymi
Myllymäessä oli 90-luvulla oikein kiusaajien porukka, niin tyttöjä kuin poikia, (Moision suosiossa). Opettajat eivät olleet huomaavinaan, ettei vaan olis tarvinnut tehdä asialle mitään. Kaikkihan sen ulkopuolisetkin näki ja kuuli, ilkeät huutelut koulumatkoilla ja koulun pihassa ym.
- Anonyymi
90-luvun alussa sellaista ilmiötä kuin koulukiusaaminen ei myönnetty olevan olemassa. Tai siis opettajat eivät myöntäneet. Ja useinhan kiusaaminen tapahtui niin, etteivät opettajat sitä huomanneet .."ilkeät huutelut koulumatkoilla ja koulun pihassa" ja oma lisäys: tunnin alussa ennen opettajan tuloa.
Peeustettiin koulukiusattujen yhdistys ja lehti. Yhdistyksen pomo oli itse entinen koulukiusattu ja kiersi kouluissa kostamassa opettajille. Herätti kauhua.
Lehti tuotti hyvin. Pani rahat liiveihinsä ja katosi USA:han. No sitä ennen asia oli noussut esiin.
Vähiotellen saatiin lisätietoa. Tuli kiva koulu .ohjelma sun muuta.
Nykyään levitellään käsiä, On vaikea saada mitää pysyvää muutosta. kun ikäluokat vaihtuu koko ajan ja tulee uusiä jästipää kiusaajia.
Nykyään ei sentään enää syyllistetä kiusattuja "No se nyt on semmonen".
Ja nykyään on tuo some. Sille ei oikein mahda mitään. - Anonyymi
Mäkin muistan Myllymäestä sen yhden paskiaisen, punapäisen läskin pojan, joka ei tainnut oikein menestyä opinnoissaan, mutta kiusasi päivät pitkät luokkansa hiljaisia oppilaita ja sai muutaman muunkin siihen typeryyteen mukaan. Oksettavaa käytöstä!
- Anonyymi
No nyt rasistit suuttuu kun ei pääse Makuja syyttämään.
- Anonyymi
Jyrki Haapanen. Seitkytluvun alkupuolen Kaurialan kansalaiskoulun pahin kiusaaja. Täys tynkä mulkku.
- Anonyymi
Yksi lasten psykiatri kerran sanoi että kiusatuksi tuleminen on aina myös omaa syytä. Tähän palataan aina myös aikuisterapioissa, usein vanhempiakin syytellen. Eivät huolehtineet muodinmukaisia vaatteita ja kännyköitä. Eivät opettaneet puolustautumaan. Toiset ovat alttiita kiusaamiselle ja se on ihan oma syy useimmissa tapauksissa.

Voitko vahvistaa Googlesta?
- Anonyymi
Muistan tämän tyypin. Kankaantaan poikia. Oli kyllä harvinaisen ilkeä, jo ennen kansalaiskoulua jopa pienemmilleen. Kotonaan ei tätä ehkä tiedetty, eikä ko.tyypin käytökseen puututtu millään tavalla.
Mikälie oli ongelmansa, kun käytös oli tälläistä. Velipoikansa on ainakin ihan päinvastainen ja fiksu kaveri, samoin siskonsa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistan tämän tyypin. Kankaantaan poikia. Oli kyllä harvinaisen ilkeä, jo ennen kansalaiskoulua jopa pienemmilleen. Kotonaan ei tätä ehkä tiedetty, eikä ko.tyypin käytökseen puututtu millään tavalla.
Mikälie oli ongelmansa, kun käytös oli tälläistä. Velipoikansa on ainakin ihan päinvastainen ja fiksu kaveri, samoin siskonsa.Täällä yksi jonka kansalaiskoulu meni poskelleen tän tyypin takia. Joitain kertoja tässä matkan varrella kohdattu, moikkailee kun ei mitään. Mielessä käynyt antaa se lyönti takaisin, mutta antanut olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä yksi jonka kansalaiskoulu meni poskelleen tän tyypin takia. Joitain kertoja tässä matkan varrella kohdattu, moikkailee kun ei mitään. Mielessä käynyt antaa se lyönti takaisin, mutta antanut olla.
Taidan tietää ketä tarkoita. Täys mulkvisti 🤣edelleenkin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistan tämän tyypin. Kankaantaan poikia. Oli kyllä harvinaisen ilkeä, jo ennen kansalaiskoulua jopa pienemmilleen. Kotonaan ei tätä ehkä tiedetty, eikä ko.tyypin käytökseen puututtu millään tavalla.
Mikälie oli ongelmansa, kun käytös oli tälläistä. Velipoikansa on ainakin ihan päinvastainen ja fiksu kaveri, samoin siskonsa.Inhottava yök.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistan tämän tyypin. Kankaantaan poikia. Oli kyllä harvinaisen ilkeä, jo ennen kansalaiskoulua jopa pienemmilleen. Kotonaan ei tätä ehkä tiedetty, eikä ko.tyypin käytökseen puututtu millään tavalla.
Mikälie oli ongelmansa, kun käytös oli tälläistä. Velipoikansa on ainakin ihan päinvastainen ja fiksu kaveri, samoin siskonsa.Saanut poika parka vähän huonommat geenit kuin sisaruksensa.
- Anonyymi
Ei ole tainnut vieläkään muuttua. Sitkeässä on v*ttumaisuus.
- Anonyymi
Työttömät entiset koulukiusaajat vaikuttavat nykyään somessa. Tuskinpa keltään jää huomaamatta ilkeät ja ironiset kommentit, joita nimettöminä keskustelupalstoilla tarjoavat vastauksina mitä viattomimpiin aloituksiin.
Myös nimellä uskaltavat kiusata facebookissa, jos ovat varmoja, että ryhmässä henkilö ja tämän mielipiteet eivät ole suosittuja. Puuttuvat joka asiaan, jopa sellaisiin mistä eivät tiedä kunhan vain saavat veetuilla jollekin.
Työelämässä hakeutuvat varmasti usein virkamiehiksi, koska yksityisellä sektorilla yleensä eivät menesty. - Anonyymi
F -luokka Kaurialan yläasteelta 80 -luvun puolivälillä oli ku*ipäisin luokka Maukan johdolla. Luokan tikruporukka räki naulakoiden yli muita ja kiusasi hiljaisia oppilaita. Lätkäseurassa varmaan oli opetettu käytöstapoja.
- Anonyymi
Juuri näin 80 luvun F-luokka oli täynnä tikru k*paita. Jatkuvaa kiusaamista ja muuten en ymmärrä että sellainen pas* pääsi skappariksi ja toinen yrittäjäksi.
- Anonyymi
Kiusaaminen loppui kun poika noudatti ohjettani lyödä heti kättelyssä täysillä litsarinkiusaajan korvaan niin että se soi parituntia putkeen ja heti kun kiusaaja laittaa käden korville niin lyödä oikea alakoukku leukaan🤣niin lujaa että hampaat katkee.
Koulukiusaaminen on kiusatun vanhempien syy koska ovat kasvattaneet lastaan väärin. Voima se on joka puhuu. Kiusaajakin kunnioittaa voimaa kun noin opetrtaan lapsia. Vasta silloin kiusaaminen loppuu.- Anonyymi
Olen yleensä tehnyt kiusaajilleni näin. Kun minulla oli kerran norovirus tai joku yrjösin litran astiaan. Säilytän sitä lientä kannellisessa purkissa ja kun joku kiusaa otan lääkeruittaan lientä seuraavana päivänä ja spruittaan sitä johonkin sen kyniin tai repun vetoketjuihin. Kiusaaja on pois kohta ja hyvällä säkää yrjöää luokkaan jolloin häpäisyaspekti toimii jo kybällä.
- Anonyymi
Erään heinäkuisen KU:n kuolleita-palstalta luin yhden koulukiusaajan nimen, täytyy sanoa että melkein iloa tunsi vuosikymmentenkin jälkeen. Ennen aikojaan meni.
- Anonyymi
Kalperi hännystelijöineen. No ei paljon kiusaa enää.
- Anonyymi
Mistä tiedät, jos on päässyt vaikka paholaisen oikeaksi kädeksi.
- Anonyymi
millä lailla tuo alussa mainittu pikkumies oli kaheli?? ja onko faktaa että olisi mafiaan kontakteja vai pelkkää kännipuhetta?
- Anonyymi
Älä kysele. Hys hys.
- Anonyymi
Ei millään tavalla, urbaania legendaa
- Anonyymi
Ei kiusaaja mitään kadu, ei ne osaa peiliin kattoa. Ei ne vaan tajua.
- Anonyymi
Päivi
- Anonyymi
Miksi hämeenlinnassa kiusataan koulussa ja työpaikoilla. Onko teillä pöndeillä noin paha olla kun ei oo omaa elämää tai joku osaa vaan enemmän?
- Anonyymi
Työpaikoilla kateus ja palkka pistää huhut liikkeelle. Etenkin nuo masennus-mielialalääkitys hyypiöt ovat oikeita huhu-ukkoja.
- Anonyymi
Vedä sinä siellä Tikkurilassa tai Jakomäessä vaikka hanskaasi
- Anonyymi
Mietin kanssa mistä se kiusaus johtuu?
Minä olin kanssa se jota yksi tyyppi kiusasi. Aina vain minua. Muut sai olla täysin rauhassa, mutta juuri minulle piti aukoa päätä.
Olin varmaan helppo kohde, koska olen aika hiljainen. Enkä osaa laittaa vastaan. En vaan tiä mikä siihen on syynä, että jotkut ihmiset käyttäytyy noin. Onko se jotain pahan olon purkamista?? Vai mitä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työpaikoilla kateus ja palkka pistää huhut liikkeelle. Etenkin nuo masennus-mielialalääkitys hyypiöt ovat oikeita huhu-ukkoja.
No niinkai kun niillä se tukka on sellainen hapertuva ja mielipidelääkitys vie niiltä ne haituvaiset kokonaan tai sitten ne tajuaa ajaa kaljuks ettei kukaan muka hoksaa ongelmiansa. Hiukset kertovat omistajastaan paljon,siis todella paljon. Tai sitten hiuksettomuus. Jos alle nelikymppinen omaa sellaista hämähäkinseitin vahvusta hyhmäkiekuraa niin on sillä mielipiteitä. Mutta mielipiteisiin on lääkintää erimuodoissaan, ja laitoksiinkin pääsee hiuslinjalle.

Tuossa on kyllä kylmä totuus,omat viat ja heikkoudet yritetään saada suunnatua toisaalle naljaamalla ja maalittamalla "hyväosaisia ja hyvän-näköisiä tyyppejä. Ensin kerätään porukkaa oman seläntaakse valehtelemalla ja mustamaalaamalla näitä cooleja tyyppejä. Ihmiset kun haluavat uskoa mieluummin kaikkea pahaa ja noloa kanssaeläjistä. Mutta jos cooleja tyyppejä kehutaan tai nostetaan jalustalle,niin kyllä nämä seläntakana shittiä jauhavat keksivät vaikka mitä että jalustat kaadetaan. Jokaisessa työpaikassa tai yhteisöissä nämä samat ongelmat.Aina löytyy selkäänpuukottajia joita innolla kuunnellaan. Ja myös URHEILUSEUROISSA, junnusarjoissa etenkin,lasten vanhemmat mollaavat nämä omia lapsia ehkä paremmat/lahjakkaammat seuratoverit. Sellaisille vanhemmille porttikielto harrastus ja pelipaikoille. Niin, tämä on kylmä mutta polttavan kuuma aihe.
- Anonyymi
Kaikkialla on noita häirikkövanhempia häirikkölapsineen. Toiset juo toiset istuu kommenttikentillä haukkumassa kaikkea mikä liikkuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkialla on noita häirikkövanhempia häirikkölapsineen. Toiset juo toiset istuu kommenttikentillä haukkumassa kaikkea mikä liikkuu.
Kommenttikentillä tai pelikentillä vanhemmat omilleen huutavat,tapa se! Tapa se! Usein äidit pahimpia ainakin futis ja lätkä kenttien reunoilla. Mutt on niit fixujakin, he antavat lastensa harrastaa omilla ehdoillaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommenttikentillä tai pelikentillä vanhemmat omilleen huutavat,tapa se! Tapa se! Usein äidit pahimpia ainakin futis ja lätkä kenttien reunoilla. Mutt on niit fixujakin, he antavat lastensa harrastaa omilla ehdoillaan.
Siksipä en ole lapsineni näiden aivottomien taikinoiden joukossa joukkuepeleissä viihtynyt.
Liikaa järkeä ja liikaa voimaa joukkuepeleihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa on kyllä kylmä totuus,omat viat ja heikkoudet yritetään saada suunnatua toisaalle naljaamalla ja maalittamalla "hyväosaisia ja hyvän-näköisiä tyyppejä. Ensin kerätään porukkaa oman seläntaakse valehtelemalla ja mustamaalaamalla näitä cooleja tyyppejä. Ihmiset kun haluavat uskoa mieluummin kaikkea pahaa ja noloa kanssaeläjistä. Mutta jos cooleja tyyppejä kehutaan tai nostetaan jalustalle,niin kyllä nämä seläntakana shittiä jauhavat keksivät vaikka mitä että jalustat kaadetaan. Jokaisessa työpaikassa tai yhteisöissä nämä samat ongelmat.Aina löytyy selkäänpuukottajia joita innolla kuunnellaan. Ja myös URHEILUSEUROISSA, junnusarjoissa etenkin,lasten vanhemmat mollaavat nämä omia lapsia ehkä paremmat/lahjakkaammat seuratoverit. Sellaisille vanhemmille porttikielto harrastus ja pelipaikoille. Niin, tämä on kylmä mutta polttavan kuuma aihe.
Tosiasiaa ylläolevat,jokin alemmuuskompleksi kiusaajilla on, ja kavereita selustaan turvaksi.
- Anonyymi
Demareissa useampikin koulukiusaaja. Vähemmänkin älykkäät tarvitsevat jonkun jota äänestää.
- Anonyymi
Persuissa niitä on vielä enemmän. Onneksi yksi kiusaaja joutui häntä koipien välissä lähtemään kiusattuaan virkamiehiä aikansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuissa niitä on vielä enemmän. Onneksi yksi kiusaaja joutui häntä koipien välissä lähtemään kiusattuaan virkamiehiä aikansa.
Gary lähti itkien mutta itse tilaamalla tuomiolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuissa niitä on vielä enemmän. Onneksi yksi kiusaaja joutui häntä koipien välissä lähtemään kiusattuaan virkamiehiä aikansa.
On niitä kiusaajapersuja valtuustossa vieläkin.
- Anonyymi
Ihan olet kysynyt puoluetaustat ? Hohhoijaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuissa niitä on vielä enemmän. Onneksi yksi kiusaaja joutui häntä koipien välissä lähtemään kiusattuaan virkamiehiä aikansa.
Myös yksi Jyväskylän kaupunginvaltuustosta. Vieläköhän otetaan ehdokkaaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On niitä kiusaajapersuja valtuustossa vieläkin.
Toivottavasti ei kauan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan olet kysynyt puoluetaustat ? Hohhoijaa.
Ei tarvitse puoluetaustaa kysellä, kun lukee persujen tekemät valitukset virkamiehistä ja seuraa kupunginvaltuuston kokoukset. Persut istuvat siellä vain kiusaamassa muita valtuutettuja ja masinoimassa turhia äänestyksiä. Muitten aika kuluu hukkaan noissa äänestyksissä, kun persut häviävät ne joka kerta suurinumeroisesti. Ovat siis varsinaisia "koulukiusaajia" ja vielä pahempia kuin ne kouluissa kiusaavat, jotka ilmeisesti ovat persujen mukuloita, jotka ovat oppinsa saaneet kotona.

Yksikin persu mainitsi valtuustossa oikein nimeltä yhden kaupungin virkamiehen, jonka naama ei kai sattunut miellyttämään tätä takapenkin taavia. vai olisiko syynä ollut virkamiehen kirjoittama kielteinen vastaus persujen aloitteeseen. Julkista ja härskiä kiusaamista jos mikä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On niitä kiusaajapersuja valtuustossa vieläkin.
Pressaehdokas Stubbihan on avoimesti kertonut olevansa koulukiusaaja. Hän ei kaiketi ole kovinkaan köyhästä perheestä.
- Anonyymi
Kiusaaja-moderaattori poistaa kiusaamisesta kertovia viestejä.
- Anonyymi
Saako opettajista kertoa? Vai onko aihe tabu edelleen. Opettajat eivät kiusaa. Piste.
- Anonyymi
Opettajat kiusaa kyllä ja se on inhimillistä. Joku piirre ihmisessä saattaa ärsyttää opettajaa suunnattomasti jolloin opettaja inhoaa oppilasta ja se toki näkyy kohtelussa. Mutta siinä opitaan samalla elämääkin. Rumakin ihminen jota jopa opettaja ällöää voi kasvattaa elämäänsä varten tarpeeksi kovan suojakuoren selviytymiseen ilman apua sillä kiusaaminen ei todellakaan opettajaan pääty elämässä. Luotan täysin koululaitokseen koulia ihmistä eteenpäin myös tällä tavalla. Suomessa on maailman paras koulu.

Mutta onko se maailman paras koulu Hämeenlinnassa. Ja hämeenlinnassa on moni koulu purettu. Että se on voinu mennä siinä se maailman paras koulu. Mun mielestä kaurialan koulu oli kiva koulu, kun siellä oli nii hyvät kässän luokat. Mutta niin se kaikki hyvä puretaan ja nykyään luetaan pelkkää teoriaa. Mutta eipä se pelkkä teoria elämässä auta. Tulee nälkäkuolema jos mitään ei osaa tehdä.
- Anonyymi
Ei kannata jäädä odottelemaan sovittelua, vaan siirtyä suoraan rikosilmoituslinjalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannata jäädä odottelemaan sovittelua, vaan siirtyä suoraan rikosilmoituslinjalle.
Ainakin myllymäessä 80 ja 90 luvuilla opettanu nainen sanois teille HYY
- Anonyymi
Mutta eikös tää hämeenlinnan jatkuva koulujen purkaminenkin oo eräänlaista koulukiusaamista.
- Anonyymi
Hämeenlinna on kiusaajien valtakunta. Aikuiset ovat valheiden levittäjiä, paskanpuhujia ja solvaajia. Sitten ihmetellään kun lapset alkavat oirehtimaan samalla tavalla. Kyllä se hämäläinen naama vääntyy aina tahdottomasti inhon ja vastenmielisyyden osoittavaan norsun vittuun kun jotain vähänkin itsestä poikkeavaa tulee vastaan.
- Anonyymi
Juuri tuollaisia persut ovat.
- Anonyymi
Miks te luovutitte näin pian. Kun hämeenlinna on täynnä pahoja koulukiusaajia, julmia opettajia, tappavia opetussuunnitelmia ja uhkaavaa kouluarkkitehtuuria. Laittakaa enemmän juttuja tänne, niin mekin saadaan tietää.
- Anonyymi
Kaurialan yläasteella oli nalleksi kutsuttu puukäsityön opettaja. Sitä pelkäsi moni hiljaisempi oppilas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaurialan yläasteella oli nalleksi kutsuttu puukäsityön opettaja. Sitä pelkäsi moni hiljaisempi oppilas.
Varsinainen kansankynttilä oli tämä Nalle! Kerran harjoittelimme puutyöryhmällä koulun jälkeen taittelemaan voinappien kääreitä niin, että ne eivät sotke lautasta, mihin ne leivän voitelun jälkeen laitetaan ja aiheuta tiskiä. Aika rauhallista oli Nallen ollessa välitunti- tai jälkkärivalvojana.
Lämmöllä emme muistele farkkutakkista ”oho sain 120kg penkistä” pelleä, mikä kasvatti nuoria huutamalla niin paljon, kuin palkeista lähtee koulu taikuri. Liikunnanmaikkahan luuli myös vahva kaveri omasta mielestään olevansa.
Osan opettajista ei ihmistaimien kasvatukseen olisi pitänyt antaa osallistua ollenkaan.
Ai niin, rehtorikin olisi halunnut joskus otella…. ei toki siinä vaiheessa enää, kun vastus täytti 15 vuotta.
Ja mikä se vaksin pelle oli pesäpallomailoineen, reps! - Anonyymi

Ja mikä se vaksin pelle oli pesäpallomailoineen, reps!”koulu taikuri” = ”koulu raikui”
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsinainen kansankynttilä oli tämä Nalle! Kerran harjoittelimme puutyöryhmällä koulun jälkeen taittelemaan voinappien kääreitä niin, että ne eivät sotke lautasta, mihin ne leivän voitelun jälkeen laitetaan ja aiheuta tiskiä. Aika rauhallista oli Nallen ollessa välitunti- tai jälkkärivalvojana.
Lämmöllä emme muistele farkkutakkista ”oho sain 120kg penkistä” pelleä, mikä kasvatti nuoria huutamalla niin paljon, kuin palkeista lähtee koulu taikuri. Liikunnanmaikkahan luuli myös vahva kaveri omasta mielestään olevansa.
Osan opettajista ei ihmistaimien kasvatukseen olisi pitänyt antaa osallistua ollenkaan.
Ai niin, rehtorikin olisi halunnut joskus otella…. ei toki siinä vaiheessa enää, kun vastus täytti 15 vuotta.
Ja mikä se vaksin pelle oli pesäpallomailoineen, reps!Olihan siellä Kaurialassa erikoisia opettajia. Varmaan siksi kun se oli entinen kansalaiskoulu. Eniten ärsytti se yli innokas liikunnanopettaja ja opinkin vihaamaan koko liikuntaa. Nallee en erityisen pahana pitäny, vaikka sitä välillä vähän piti pelätäkin, olihan silla erikoisia sääntöjä juuri ruokailuun liittyen. ja ainoo välituntivalvoja joka vaati täysin suorat jonot ennenkuin päästi sisään. Ei siinä kukaan uskaltanut etuilla. Ton vanhan reksin maine oli levinny jo laajemminkin hämeenlinnassa ja niillä toimilla ois nykypäivänä nopeesti entinen reksi. Mutta ei Kauriala loppujen lopuksi mikään paha paikka ollut. Missään muualla en ole kokenut niin syyllistävää, epäoikeudenmukaista ja mielivaltaista käytöstä opettajien kohdalta kuin Myllymäessä. ja mitä nyt oon kuulu, niin myllymäen koululla on siinä pitkät perinteet. Ette se vasta synkkä paikka oli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsinainen kansankynttilä oli tämä Nalle! Kerran harjoittelimme puutyöryhmällä koulun jälkeen taittelemaan voinappien kääreitä niin, että ne eivät sotke lautasta, mihin ne leivän voitelun jälkeen laitetaan ja aiheuta tiskiä. Aika rauhallista oli Nallen ollessa välitunti- tai jälkkärivalvojana.
Lämmöllä emme muistele farkkutakkista ”oho sain 120kg penkistä” pelleä, mikä kasvatti nuoria huutamalla niin paljon, kuin palkeista lähtee koulu taikuri. Liikunnanmaikkahan luuli myös vahva kaveri omasta mielestään olevansa.
Osan opettajista ei ihmistaimien kasvatukseen olisi pitänyt antaa osallistua ollenkaan.
Ai niin, rehtorikin olisi halunnut joskus otella…. ei toki siinä vaiheessa enää, kun vastus täytti 15 vuotta.
Ja mikä se vaksin pelle oli pesäpallomailoineen, reps!Edelleen Kaurialan yläasteelta kasarilta:
En pystynyt syömään maksakastiketta, joten en ottanut sitä lautaselle. Nalle seurasi pöydän päästä ruokailuani ja sanoi: "haes isäntä lisää kastiketta". Hain kastiketta, mutta jätin syömättä. Sama Nalle laittoi hiihtopäivään osallistuneet tekemään rästiin jääneet koneilla tehtävät puutyöt käsipelillä. Nämä oppilaat olivat siis olleet poissa edelliseltä puuskäsityön tunnilta, vaikkakin luvan kanssa. Yhden oppilaan valmiin jakkaran laittoi kappaleiksi, kun ei lopputulos miellyttänyt häntä.
Zoukki liikunnanopettajana oli tosiaan hieman yli-innokas opettaja. Kaikkien piti hypätä urhonvoltti, vaikka ei olisi uskaltanutkaan. Yksi kaveri satutti itsensä aika pahan näköisesti volttia yrittäessään. Kuntopiiriä oli viikkotolkulla :)
Taisi olla Oksanen se vaksina ollut tyyppi. Ihan hyvin piti järjestystä.
Reksi Ketola riepotti täysin mielivaltaisesti kaikkein heikoimpia. Ei uskaltanut isompia kavereita ottaa niskasta kiinni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleen Kaurialan yläasteelta kasarilta:
En pystynyt syömään maksakastiketta, joten en ottanut sitä lautaselle. Nalle seurasi pöydän päästä ruokailuani ja sanoi: "haes isäntä lisää kastiketta". Hain kastiketta, mutta jätin syömättä. Sama Nalle laittoi hiihtopäivään osallistuneet tekemään rästiin jääneet koneilla tehtävät puutyöt käsipelillä. Nämä oppilaat olivat siis olleet poissa edelliseltä puuskäsityön tunnilta, vaikkakin luvan kanssa. Yhden oppilaan valmiin jakkaran laittoi kappaleiksi, kun ei lopputulos miellyttänyt häntä.
Zoukki liikunnanopettajana oli tosiaan hieman yli-innokas opettaja. Kaikkien piti hypätä urhonvoltti, vaikka ei olisi uskaltanutkaan. Yksi kaveri satutti itsensä aika pahan näköisesti volttia yrittäessään. Kuntopiiriä oli viikkotolkulla :)
Taisi olla Oksanen se vaksina ollut tyyppi. Ihan hyvin piti järjestystä.
Reksi Ketola riepotti täysin mielivaltaisesti kaikkein heikoimpia. Ei uskaltanut isompia kavereita ottaa niskasta kiinni.Näistä mainitut Nalle, Zoukki, Pave, se vaksin pelle ja pistetään huutaja-Kari vielä samaan nippuun, olisi pitänyt pitää hxlvetin kaukana nuorison opetus- ja kasvatustoimista!
- Anonyymi
Juttuja vois tulla, mutta nää politiikasta jauhavat persuttajat ym. vois pysyä omissa piireissään jauhamassa. Kun eivät osaa keskustella mistään ilman samoja sairaita, lapsellisia jankutuksiaan. Tyyliin "lällälläläl persuuu"
- Anonyymi
Kasarin loppupuolella oli lyseon yläasteella muutama oppilas, jotka haastoivat opettajia aina silloin tällöin. Toisia oppilaita eivät piinanneet, vaan jättivät rauhaan ja muutenkin mukavia. Mutta eräskin naispuolinen äikänope päätyi luokan edessä olleeseen kaappiin oppilaan laittamana. Siihen loppui se tunti. Seuraava äikänope olikin isokokoinen ja auktoriteettia omaava ryhdikäs mies, jota ei kukaan haastanut, vaan kaikki kunnioitti. Myös uskonnonopella tällaista auktoriteettia riitti, vaikka oli melko pienikokoinen ja tukeva nainen. Ei ollut näillä johtamisongelmia.
- Anonyymi
Sinun vanhemmilla sen sijaan haasteita riitti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun vanhemmilla sen sijaan haasteita riitti.
Tööt. Väärin meni. En ollut koulukiusaaja tai tarkkislainen, enkä edelläkuvattu ongelmatapaus, vaan helppo lapsi.
Mutta miksi sinä lähdet solvausten tielle, edes tuntematta? - Anonyymi
Mutta lyseossahan oli vaan ne kaikki parhaimmat oppilaat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta lyseossahan oli vaan ne kaikki parhaimmat oppilaat.
Oli siellä tosi vaikeitakin. Tasoerot isoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli siellä tosi vaikeitakin. Tasoerot isoja.
No eihän sinne yksinkertaisesti päässy huonot. Mä kävin kaurialan lukioo, ja se oli kaupungin kaatopaikka sillon. Ja mä jopuduin sinne, kun mun keskiarvo ei riittäny amikseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tööt. Väärin meni. En ollut koulukiusaaja tai tarkkislainen, enkä edelläkuvattu ongelmatapaus, vaan helppo lapsi.
Mutta miksi sinä lähdet solvausten tielle, edes tuntematta?Koska olen pahimman luokan koulukiusaaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No eihän sinne yksinkertaisesti päässy huonot. Mä kävin kaurialan lukioo, ja se oli kaupungin kaatopaikka sillon. Ja mä jopuduin sinne, kun mun keskiarvo ei riittäny amikseen.
Se oli myös opettajien kaatopaikka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No eihän sinne yksinkertaisesti päässy huonot. Mä kävin kaurialan lukioo, ja se oli kaupungin kaatopaikka sillon. Ja mä jopuduin sinne, kun mun keskiarvo ei riittäny amikseen.
Puhuin kylläkin Lyseon yläasteesta. Siellä oli taso aika kirjavaa, oli älykköjä, juutalaisia, shakkimestareita, porvarien lapsia ja myös melkoisia pikkuhuoria ja huligaaneja. Ja yksikin älykkötyttö oli melkoinen horatsu siinä samalla. Rohkeammat pojat puristeli sitä välitunneilla miten mielivät ja taisi se tykätä.
Sitten on se lyseo. Taso tuskin kovin korkea, kun minäkin sinne pääsin. :-) Totta tietysti se, ettei lukiolaisten keskuudessa enää kiusaamista niin ollut, ilmapiiri tosi positiivinen.
- Anonyymi
Hämeenlinnan asunnottomat yhtiön hallinnosta näitä ainakin löytyy.
- Anonyymi
Kiusaajat menestyvät pääsääntöisesti paremmin elämässä kuin kiusatut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Uskon että myös suuri osa opettajista on kiusannut lapsena toisia ja kiusaaminen opettaa menestymään myös yritysmaailman kovassa maailmassa. Kiusaamista ei voida poistaa se näkyisi väistämättä viiveellä jopa maamme elintasossa.

Psykopaatit menestyvät yritysmaailmassa. Samoin kaikenlaiset häikäilemättämät muiden hyväksikäyttäjät. Mutta kun näille syntyy yirtyksiä, kiusatutkin saavat hommia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Psykopaatit menestyvät yritysmaailmassa. Samoin kaikenlaiset häikäilemättämät muiden hyväksikäyttäjät. Mutta kun näille syntyy yirtyksiä, kiusatutkin saavat hommia.
Ja kiusaamistakin saa jatkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Psykopaatit menestyvät yritysmaailmassa. Samoin kaikenlaiset häikäilemättämät muiden hyväksikäyttäjät. Mutta kun näille syntyy yirtyksiä, kiusatutkin saavat hommia.
Eipä suomeen enää yrityksiä synny. Sotka, Metsä-liitto ja Vanajan mylly on lopetettu. Ja nyt lomauttaa rautaruukki, ja vaikka sähkön hinta on korkee ei silti ees vanajan voimalaitosta saada käyntiin. Virolla menee paljon paremmin ja on ohittanu pisassakin suomen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiusaajat menestyvät pääsääntöisesti paremmin elämässä kuin kiusatut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Uskon että myös suuri osa opettajista on kiusannut lapsena toisia ja kiusaaminen opettaa menestymään myös yritysmaailman kovassa maailmassa. Kiusaamista ei voida poistaa se näkyisi väistämättä viiveellä jopa maamme elintasossa.
Ja poliisi vahtii että kiusaaminen saa jatkua rauhassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä suomeen enää yrityksiä synny. Sotka, Metsä-liitto ja Vanajan mylly on lopetettu. Ja nyt lomauttaa rautaruukki, ja vaikka sähkön hinta on korkee ei silti ees vanajan voimalaitosta saada käyntiin. Virolla menee paljon paremmin ja on ohittanu pisassakin suomen.
Niin, nykyään suurinta älyä on hankki aseita.
- Anonyymi
Et muuten tiennyt että Suomen allekirjoittaman YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimuksen mukaan jokaisella on "oikeus saada riittävä asunto". https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1976/19760006//19760006_2
Asunnottomien hallinnossa ei kuitenkaan osata lukea.
YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksia komitea käsitteli "oikeutta riittävään asuntoon" yleiskommentissaan nro 4 https://www.escr-net.org/resources/general-comment-4 jossa on aiheeseen liittyvinä teemoina esimerkiksi hallintaoikeuden oikeudellinen varmuus, kohtuuhintaisuus, asuttavuus, esteettömyys, sijainti, yleisen asumistilanteen tehokas seuranta ja oikeussuojakeinot.
Tämä sopimus ilmenee myös Suomen perustuslain 19 §:ssä jonka mukaan "jokaisella on oikeus välttämättömään toimeentuloon".
Pykälän perusteluissa hallituksen esityksessä 309/1993 todetaan "toimeentuloon kuuluvan asunnon" ja että tämä "subjektiivinen perusoikeus".
Tämä kunnan "yhtiö" kuitenkin epää ihmisiltä kaikkien lakien ja sopimusten vastaisesti asunnon, ja kehuu samalla kuinka asuntojen käyttöastetta on saatu korkeammaksi purkamalla asuntoja. Kuinka korkea käyttöaste on kun kaikki asunnot on purettu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä suomeen enää yrityksiä synny. Sotka, Metsä-liitto ja Vanajan mylly on lopetettu. Ja nyt lomauttaa rautaruukki, ja vaikka sähkön hinta on korkee ei silti ees vanajan voimalaitosta saada käyntiin. Virolla menee paljon paremmin ja on ohittanu pisassakin suomen.
Viro on monessakin suhteessa täysi persereikä jonne ei kaipaa kukaan muu kuin persu. Tervemenoa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et muuten tiennyt että Suomen allekirjoittaman YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimuksen mukaan jokaisella on "oikeus saada riittävä asunto". https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1976/19760006//19760006_2
Asunnottomien hallinnossa ei kuitenkaan osata lukea.
YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksia komitea käsitteli "oikeutta riittävään asuntoon" yleiskommentissaan nro 4 https://www.escr-net.org/resources/general-comment-4 jossa on aiheeseen liittyvinä teemoina esimerkiksi hallintaoikeuden oikeudellinen varmuus, kohtuuhintaisuus, asuttavuus, esteettömyys, sijainti, yleisen asumistilanteen tehokas seuranta ja oikeussuojakeinot.
Tämä sopimus ilmenee myös Suomen perustuslain 19 §:ssä jonka mukaan "jokaisella on oikeus välttämättömään toimeentuloon".
Pykälän perusteluissa hallituksen esityksessä 309/1993 todetaan "toimeentuloon kuuluvan asunnon" ja että tämä "subjektiivinen perusoikeus".
Tämä kunnan "yhtiö" kuitenkin epää ihmisiltä kaikkien lakien ja sopimusten vastaisesti asunnon, ja kehuu samalla kuinka asuntojen käyttöastetta on saatu korkeammaksi purkamalla asuntoja. Kuinka korkea käyttöaste on kun kaikki asunnot on purettu?#Hämtön siis avoimesti osoittaa että pienituloisia ei "kaupunkiin" kaivata, ihan kuin kaipaamisesta olisi kyse, kun kyse on pienituloisten elämisen mahdollisuuksien puuttumisesta.
SICK! Päättäjät vaihtoon ja elvettiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
#Hämtön siis avoimesti osoittaa että pienituloisia ei "kaupunkiin" kaivata, ihan kuin kaipaamisesta olisi kyse, kun kyse on pienituloisten elämisen mahdollisuuksien puuttumisesta.
SICK! Päättäjät vaihtoon ja elvettiin.Ei varmasti ole sattumaa että äärikoikeistolainen IKL perustettiin
"Isänmaallinen kansanliike (ruots. Fosterländska folkrörelsen, lyhenne IKL[1]) oli suomalainen äärioikeistolainen ja fasistinen puolue, joka perustettiin 5. kesäkuuta 1932 Hämeenlinnassa jatkamaan lapuanliikkeen toimintaa.[2] "
https://fi.wikipedia.org/wiki/Isänmaallinen_kansanliike
Mitä pitäisi ajatella siitä että PerSu:jen johto kertoo puolueen olevan "kansallismielinen". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei varmasti ole sattumaa että äärikoikeistolainen IKL perustettiin
"Isänmaallinen kansanliike (ruots. Fosterländska folkrörelsen, lyhenne IKL[1]) oli suomalainen äärioikeistolainen ja fasistinen puolue, joka perustettiin 5. kesäkuuta 1932 Hämeenlinnassa jatkamaan lapuanliikkeen toimintaa.[2] "
https://fi.wikipedia.org/wiki/Isänmaallinen_kansanliike
Mitä pitäisi ajatella siitä että PerSu:jen johto kertoo puolueen olevan "kansallismielinen".perustettiin #Hämtonissa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
#Hämtön siis avoimesti osoittaa että pienituloisia ei "kaupunkiin" kaivata, ihan kuin kaipaamisesta olisi kyse, kun kyse on pienituloisten elämisen mahdollisuuksien puuttumisesta.
SICK! Päättäjät vaihtoon ja elvettiin.Laillisuusvaatimuksen voimme unohtaa, koska reaalimaailmassa lakia ei valvota. ja se reaalimaailma on #Hämtonissa erittäin ruma, raaka ja psykopaattisen väkivaltainen.
- Anonyymi
Päppä kiusasi minua kansakoulussa.
- Anonyymi
Minullekin tuli
- Anonyymi
Päppä torjui melkein kaikki laukaisut
- Anonyymi
Pahin oli se punapää possu Myllymäessä 90-luvulla. Kaikki muistelevat inhoten!!! Toivottavasti ei ole enää elossakaan. Karmea tapaus.
- Anonyymi
Päppä istui köörissä ABC joutilaat, kunnes lakkasi istumasta.
- Anonyymi
Kuka päppä?
- Anonyymi
Asui Idänpäässä ja Torjui Rinkeliäellä.
- Anonyymi
Päppä ei lyönyt, Päppä vain vittuili mulle kansakouluaikana
- Anonyymi
Kadun kovasti sitä että löin Heikkiä nenään koulumatkalla kotiinpäin. Heikki kierähti ojaan ja alkoi itkeä. Tämä kiusanteko tapahtui 1957 syyslukukaudella.
- Anonyymi
Päppä oli kova jätkä, päästi sisään vain längistå
- Anonyymi
Hykin punkkarit kaljapäissään veivät aina kaikkien rahat kaheksankympin alkuaikoina, jätkät otti rinnuksista kiinni ja likat tyhjensi taskut. Todellista Sid ja Nancy elämää. Enkä ole varma olivatko kaljapäissään mutta sekaisin kuitenkin.
- Anonyymi
muistan nuo ajat ja tapahtumat.
- Anonyymi
Oliko Päppä kerhon tarmon vai tiikereiden länkimies?
- Anonyymi
Päppä oli kova luu aina kun se oli vaihtopenkillä
- Anonyymi
Päppääkin pahempi koulukiyäusaaja oli sen aisankannattaja Lemetyinen
- Anonyymi
Pikkumies ojoisilta oli uhri ei kiusaja
- Anonyymi
Persujen vaalilupaus on vapauttaa dieselit käyttövoimaverosta.
- Anonyymi
Lemmetty vai oliko se Lemetyinen oli euroopan vittumaisin koulukisaaja. Oli aina kokeissakin paras.
- Anonyymi
Et muuten tiennyt että #Hämtön on Suomen äärioikeistolaisin paikkakunta.
Täällä jopa avoimesti ylistetään "vapaus" sotaa.- Anonyymi
Kyllähän sen tästä palstastakin huomaa.
- Anonyymi
Päästyään koulusta Päppä alkoi kiusata vastustajan hyökkääjiä. Oli näille tosi ilkeä. Ei meinannut päästää koskaan sisään vaikka kuinka yrittivät heiluttaa verkkoa.
- Anonyymi
Oliko Päppä Tarmon vai HPKn fani
- Anonyymi
Minulle jäi Päpästä ikuinen trauma.
- Anonyymi
Päpän kaveri oli pikkuhintti Lähteenmäki, jos oikein muistan.
- Anonyymi
Kirkonkulmalla kiusasi 80-luvulla peräti miespuolinen liikunnanopettaja yhdessä muutaman koviksen kanssa. Jos ei ollut innostunut HPK:sta niin saattoi joutua kohteeksi. Opettajan kiusaaminen oli henkistä, fyysinen kiusaaminen jäi niille koviksille, ja kovisten toimintaan oli open hiljainen hyväksyntä. Opettaja oli harvinaisen iljettävä tapaus. Tällaisia opettajan irvikuvia ei saisi enää ikinä opettajiksi päästää.
- Anonyymi
Toi mitään ole. Tuomelassa oli 50- luvulla opettaja joka veteli poikia perseeseen jos et totellut. Oli muuten tällä touhulla koko koulun hiljainen hyväksyntä. Kyllä dillä olikin rauhoittava vaikutus sillä huhuthan tietysti kiersivät mutta ei kukaan koskaan tunnustanut tietenkään että oli tullut parrua persiiseen. No eihän se mitään mukavaa tietenkään ollut voin kertoa.
- Anonyymi
Tuo viimeisin taitaa olla satuilua ja pilkkaa ja leikinlaskua edellisestä viestistä. Ei kukaan 40-50-luvuilla elänyt kerro tällaisista jutuista näin kevyesti ja karkeasti.
Sinulla on koulukiusaajan mieli ja sielu. Häpeä jos osaat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo viimeisin taitaa olla satuilua ja pilkkaa ja leikinlaskua edellisestä viestistä. Ei kukaan 40-50-luvuilla elänyt kerro tällaisista jutuista näin kevyesti ja karkeasti.
Sinulla on koulukiusaajan mieli ja sielu. Häpeä jos osaat.Voisit jo ottaa kevyemmin tuon asian turha sinun on viedä katkeruutta hautaan asti. Noin tapahtui sinulle muutaman kerran get over it.
- AnonyymiUUSI
1970-luvulla Tyttölyseossa Kaurialassa käsityönopettaja kiusasi oppilaitaan rähjäämällä ja simputtamalla. Kaikki lapset pelkäsivät ko. opettajaa.
- AnonyymiUUSI
Oletko varma, ettet nallea tarkoita Kaurialasta, vaikutti yläasteella vielä 90- luvun alkuun, tuo sekopää puukäsityönopettaja.
- AnonyymiUUSI
Jännää, jotkut täällä muistelevat kiusaamisaikoja jopa 50-luvulla. Itse kävin koulua myöhemmin ja kyllä, kyllä kiusattiin, mutta ei myöskään oltu niin herkkähipiäisiä, kuin nyt. Kiusaajat sai selkään, ne siirrettiin apukouluun ja vanhemmat rankaisi. Nyt huudetaan apuun poliisia, sossutanttoja ym kusipäitä.
Kakaroille selkäsaunat ja vanhemmille KASVATUSVASTUU! Jos ei kasvata kakaroitaan, niin vanhemmilta pennut pois!
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1364245Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3272145Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31994Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481861- 1061780
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4531754Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4771594MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar561395Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4671310Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441306