Kesällä kaverini Heli tuli meille yökylään. Pystytimme teltan pihalle nukkuaksemme siellä. Varasimme sinne evääksi suklaata ja limsaa ja Aku Ankkoja. Olimme molemmat neljäntoista ikäisiä, minä täytin toukokuussa ja Eija heinäkuussa.
Illalla sitten vetäydyimme telttaan. Olimme hyvällä tuulella; melkein mikä tahansa sai meidät nauramaan. Söimme suklaata, nauroimme ja puhuimme pojista. Meistä kummallakaan ei ollut koskaan vielä ollut poikaystävää, vaikka ihastuksia olikin jo joka sormelle. Jossain vaiheessa aloimme vertailla vartaloitamme. Pidimme vaatteet yllämme, mutta t-paita päällä pystyy kyllä päättelemään, kummalla on isommat rinnat, muodokkaampi lantio jne.
Olimme jo rauhoittumassa ja uni alkoi painaa silmiä, kun pihaan tuli auto. Sen ovi läimähti, ja sitten se lähti takaisin tielle. Veljeni Vesa tuli kotiin. Hetken mielijohteesta pistin pääni ulos teltasta.
"Terve!", huudahtin Vesalle. Hän vilkaisi minua, jatkoi sitten matkaansa. Hän oli menossa sisään. Heli työntyi viereeni ja pani hänkin päänsä näkyviin. Vesa pysähtyi.
"Pankaa ovi kiinni, tulee sääskiä", hän sanoi ja pysähtyi. Sitten hän tuli teltalle. Teimme hänelle tilaa.
Vesa oli paljon meitä vanhempi. Hän oli kahdenkymmenen kuuden ikäinen. Puhelimme niitä näitä ja nauroimme. Heli päästi välillä suustaan niin kaksimielisiä juttuja, että minua hävetti. Lopulta Vesa lähti sisään nukkumaan.
Jonkin verran myöhemmin lähdin käymään vessassa. Meillä on talossa kaksi vessaa, ja yleensä käytämme kylpyhuoneessa olevaa, isompaa kun pienempi on lähinnä vieraiden käytössä. Avasin kylpyhuoneen oven ja säpsähdin, kun Vesa oli siellä. Hän seisoi selin oveen, housut nilkoissa. Sopersin jotain sekavaa, ja vetäydyin pois. Hän kääntyi minua kohti, ja näin samalla tiukasti yläviiston sojottavan kalun. En ollut koskaan ennen sellaista nähnytkään.
"Minä vain", hän änkytti nolostuneena. En tiedä, kumpi meistä oli nolompi.
Tässä vaiheessa minun olisi pitänyt lähteä pois, mutta jostain syystä astuinkin sisään ja vedin oven kiinni. Ojensin käteni, ja kosketin varovasti karvoituksen keskellä sojottavaa elintä. Vesa yritti astua taaksepäin, mutta osui lavuaariin. Elin nytkähti ja Vesalta pääsi pieni äännähdys.
"Saanko..?" kysyin kuiskaten. Vesa nyökkäsi varovasti. Kosketin sen päätä. Se oli lämmin, väriltään melkein violetti, vaikka muu osa kalusta oli valkoinen. Karvoitus oli vaalean ruskea.
Kiersin sormeni kalun ympärille ja liikautin kättäni. Elin oli kova, vähän epätasaisen tuntoinen kevyesti liikkuvan nahan alla. Ja se oli lämmin. Se tuntui aivan erilaiselta, kuin olin kuvitellut.
Vesa kosketti kaulaani. Hän huohotti. Vein toisen käteni kalun alle, kiveksille. Ne olivat kiinteät, samettipintaiset. Laskeuduin polvilleni nähdäkseni paremmin.
"Älä. Minä taidan tulla", Vesa sanoi ja irrotti otteeni. Hän hengitti nopeasti. Kalu nytkähteli.
"Haluan nähdä", kuiskasin. Katsoin lumoutuneena sykkivää elintä. Hiljalleen se rauhoittui. Pisaraakaan ei tullut ulos. Otin sen taas käteeni.
"Tuota, Eija", Vesa kuiskasi. "Antaisitko sille pienen pusun. Jos vain ilkeät."
Ojentauduin lähemmäs. Kosketin huulillani sen nokkaa, sitten sivua. Näykkäsin vielä etuhampaillanikin. Vesa otti sen varresta kiinni, ohjasi huulilleni ja ohjasi päätäni. Kuuma elin oli äkkiä suussani. Tunsin sen joustavaa päätä ympäröivän pehmeän poimuilevan nahan kielelläni. Imaisin varovasti.
"Näin", Vesa sanoi. Hän liikkui edestakaisin. Kalu alkoi taas sykkiä. Vedin päätäni pois, mutta Vesa piti sitä aloillaan. Hampaani osuivat ohuempaan kohtaan heti terkan takana. Vesa voihkaisi.
"Nyt", hän sanoi henkäisten sisäänpäin. Hän kumartui vähän. Kitalakeeni ja kieleeni osui lämmin ryöpsähdys. Se maistui suolaiselta. Nykäisin pääni pois. Huulilleni ja poskelleni tuli lisää lämpimiä ryöppyjä. Kompuroin kauemmas ja katsoin, kun Vesa taipui kaksin kerroin.
Vesa näytti nololta eikä puhunut mitään, kun pesin kasvoni ja suuni. Hiljaisena lähdin takaisin teltalle, enkä jaksanut enää laskea leikkiä. Jäin vain odottamaan unta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
tajusinko oikein vai otitko veljeltäsi suihin??
vähän sairasta.. otit sit veljeltäs suihin? vitun sukurutsari
Ihan kiva tarina. Toivottavasti jatkatte veljesi kanssa kivoja puuhailuja kullin ja pillun merkeissä. Ja ottakaa se kaverisikin mukaan.