Liikkumisrajoitukset uudeltamaalta puretaan tänään klo 13. Kohta saapuvat vastuuttomat pitaaliset uudeltamaalta levittämään tappavaa tautia.
Varokaa sysmäläiset
Anonyymi
27<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kuulen jo korvissani näiden puskaradion älämölöjen lällättelyn. Sekä sen, että ostoksia ei Sysmästä osteta, koska mieli on pahoitettu ja usko Sysmään mennyt.
Perjantaina odotettavissa juhannusruuhkan kaltainen ryntäys mökeille, siinä ei paljon koronat paina. Hallituksenkuvauspussilta täysi pohjanoteeraus mutta mitäpä muuta moisilta pissiksiltä voisi odottaakaan. Pian onkin haudankaivajalla hommia.
Bisnestähän tämäkin tauti tuottaa toiset hävii ja toiset voittaa ja hämärämiehet tienaa kaikenlaisella huuhaalla valtion rahoja mällätään miljoona tulkulla omiin taskuihin jo millä verukkeella ja sitten tulee potkut ja viellä itketään kun ei saanut erorahaa eikä kultaista kädenpuristusta !
Vihervasuridemarit teki ääriliberaalin päätöksen jonka KEPUn hillotolppa vellihousut kumileimasi. Helsingin sijaan koko maa on nyt yhtä ja samaa viruslinkoa. Viikon päästä ollaan Ruotsalaisten kanssa ruumispusseissa; ja vain siksi että Helsingin väen pitää päästä mökeilleen Koronaa, eli itseään pakoon.
Hallitus vaihtoon ja Mökkiläiset takaisin Helsingin kämppiinsä.
Kyllä tämä purkupäätös ja aikaistaminen tapahtui kokoomuksen rahanahneuteen perustuvan painostuksen toimesta.
Kokoomuslaiset kansanedustajat olivat kyllä vastaan Uudenmaan rajan avaamista, että ihan vaan tiedoksi!
https://twitter.com/timoheinonen/status/1249035723296182272
Kyllä meilläkin parkkipaikalla eläkeläiset oli ennen puoltapäivää lastannu jo 4 autoa. Kompuroita ja vettä näkyy olevan mukana, pitempään näkyvät olevan kun nyt pääsevät lähtee.
Sehän+menee+näin+että+joka+ihmistusinaan+mahtuu+yksi+mulk*u,+näin+se+on+meissä+sysmäläisissä,+kuin+myös+mökkiläisissä.
Miksi+me+mieltämme+pahoittaisimme+näiden+muutamien+hassujen+provo+*ittuiluista,+kun+yli+90%+molemmista+porukoista+on+ihan+tolkun+ihmisiä.
Sysmä ei välttämättä ole turvallinen paikka mökkiläiselle. Näinhän sisäministeri Ohisalo puheessaan antoi ymmärtää, että mökeille ei kannata nyt mennä, koska siellä voi sattua onnettomuuksia ja mökkimurtoja.
Omistavan luokan murheita nuo kesämökit kun omistaa talon järven rannalla ei tarvi enää kesämökkiä erikseen !
Suomen rasismin uusi muoto on mökkiläisrasismi. Ei suvaita muualta tullutta, kun itse on mualiman napa. Nämä nöyhtäukot ja muut vaivaiset koronan pelkääjät on jo itse pahimpia vihapuheen lietsojia. Hävetkää ei korona ole kuin sairaus, ja pelkkään syöpäänkin kuolee vuodessa enemmän ihmisiä. Pelätkää syöpää
Miksi pitäisi suvaita kun hallituksen linja on se että nyt ei ole mökkeilyaika. Osoittaa vain muiden piittaamattomuutta ja luottoa hallitukseen 0.
Syöpä ei tartu.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Hallitus tiedotustilaisuudessa ilmoitti varsin selvästi, että nyt ei ole mökkeilyn aika.
Ei Sysmässä mitään mökkiläisrasismia harrasteta. vaan yritetään noudattaa virallisesti annettuja ohjeita!
Mutta korona tarttuu että pysykää kiltisti kotona viellä muutama viikko !
Hallitus priorisoi: maataloustuista höyhälätään, jotta muita voidaan auttaa, yrittäjiä, perheitä, liike-elämää ja EK:n antamia kohteita.
Maajussit teillä on hyvä immuniteetti, sellaisen saa kun touhuaa navetassa. Lehmän paska toi ainakin minulle maatilan kakarana hyvän vastustuskyvyn. En pelkää koronaa. Hkiin mennään.
Helsinki elättää köyhää Suomea verovaroillaan! Älkää märiskö. Kaikki kuollaan kuitekin - joskus.
Kovasti on tutun tuntuista juttua, taitaa olla tuttu naama puskasta, no suurin osa paikallisista tunnistaa ja turha ihmetellä tuevaa suhtautumista.
Saa tulla kun noudattaa hallituksen ja thl:n ohjeita ja käytätte myös kaupoissa suojaimia ja käsidesiä huomioimalla myös turva välit !
Kyllä se on niin päin, että muu Suomi elättää Helsinkiä. Siellä tulot syntyy palvelualoilla ja valtion työpaikoista. Mutta raha Suomeen tulee kuitenkin teollisuuden viennistä ja näillä tuloilla maksetaan ne palvelut ja valtion palkat.
Nyt täytyy käydä kaupassa heti aamusta ennen kuin uusmaalaiset tulee ja hakea viikon sapuskat !
Varoa saa todellakin, jos professoreita on uskominen! https://www.is.fi/politiikka/art-2000006475841.html?fbclid=IwAR0YQh8mhqwx-yGIShduNnOANUfHRPA3-pogKtXCERx5Ab65UrCIKCetiLc
Jos yli 70V. Pitää pysyä kotona ja Sysmässä on kauppapalvelukin käytössä niin mikä on ongelma? Koronakriisi pitkittyy kuitenkin niin ei ole mitään hätää sysmäläisillä. Pysyvät vain kotona. Tautiaika kestää oman aikansa kyllä se joskus loppuu. Hyvinkin paljon voitte ottaa lempeämmän asenteen toisiin ihmisiin, pois pelko ja eripura.
juu, paikalliset voi pysyä kotona neljän seinän sisällä jotta kaupunkilaiset voivat elää mökeillään ja kylillä, vaan mitä kun kauppojen henkilökunta ja muu palvelualan väki sairastuu?
Ei ainoastaan yli 70 vuotiaat ole vaarassa, kyllä tauti on monilla nuoremmillakin ja rankka ja saattaa johtaa kuolemaan.
En ymmärrä tätä älytöntä vastuuttomuuden levittämistä, mutta ehkä lopulta monet mielet muuttuu, kun vakavasti omalle tai läheisen kohdalle osuu.
Kukas se"hyhmäläinen" paskahousu täällä mesoo héngestään. Mikäs hätä sulla on. Pysy pehkuissasi, ei sinua kukaan tartuta. Että kehtaatkin pauhata uusmaalaisille, joiden verotuloilla sinäkin syöt limppuasi. Ilman mittavia valtion tukia, maatalous-ja ympäristötukia ym. avustuksia Sysmässä olisi aika kalseaa.
THL:n 16.4. tilastossa ei Sysmää näy. Ei siis ainakaan 5 tartuntaa ole. Ole rauhassa. Ääliömäistä hohkaamista muista ihmisistä, jotka ovat terveitä. Onko sinulla muuten se kuuluisa keltainen maha? Sitä sisäsiittoisuuttahan sinä ajat edelleenkin, ettei tule vieraita ja terveitä geenejä.
Ootapa p..lu iltaa, pian on. Taidat olla city-kani kun niin reppavasti esiinnyt. Ja aika tavalla väärällä uskolla, ei sillä sun kesä-hökkelisi parinsadan euron kiinteistöverolla kannata noin kovin mesota.
Jo on ala-arvoista. Niitä parinsadan hökkeleitä on aika paljon, ne kaikki yhteen ja kunnilta pois kun noin hiertää
Kiinteistövero on siitä hyvä, että se pitää maksaa, vaikka ei käyttäisikään sitä hökkeliä...