Miten suhtaudutte ?

Kannattaa olla inhimillinen ja avarakatseinen. Kysyn: Miten suhtaudutte ihmisiin, jotka ovat joskus kärsineet vankilatuomion ? -Likinäkörillitäti
64100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Linnakundit on rehellisempiä kuin maahanmuuttajat (ja suvakit). Eivät kuze omaan pesään.

Äänestä
  • Riippuu linnakundista, kaikki eivät ole rehellisiä muista hyvistä puolista puhumattakaan. - Nm. Avarru

    Äänestä

On aika kaksijakoinen suhtautuminen. Ovat joko älykkäitä rikoksia tehdessään ja jonkun sattuman vuoksi jääneet kiinni tai sitten täysiä torveloita, jotka omaa tyhmyyttään ovat kiinni jääneet.

Suhtautuminen riippuu tyypistä itsestään!

Äänestä

Somalien jälkeen linnakundit vuorossa ?
M i k s i kysyt ? Mitä hyödyt siitä, mitä mieltä olemme ?

1Äänestä

En tiedä tutuissani ketään joka olisi ollut vankilassa, siis sellaisia joihin pääsisin suhtautumaan. Lööpeissä olleisiin suhtaudun siten että jokin jälki jää, suhtaudun varauksellisesti. Riippuu vähän tuomiostakin, rattijuopumus voi olla yksittäinen vahinko eikä sillä ole mitään tekemistä rehellisyyden kanssa. Talousrikolliset ja varkaat ovat koijareita, toivottavasti ei tarvii olla tekemisissä. Pahoinpitelijät ovat pelottavia puhumattakaan tappajista.

Äänestä

Rehellinen vastaus: varautuneesti. Tosin riippuu siitä mistä vankilatuomio on tullut ja mikä on muutoin tausta. Joskushan elämä vie vaikka et ollut niin takoittanut.........

1Äänestä

Treenikaverina oli joskus -80 luvun alkupuolella vankilakundi. Treeni oli nostanut sen kuiville monen linnatuomion jälkeen. Mukava, jopa yliystävällinen kaveri, josta ei ollut pahaa sanaa sanottavana.
Hänen pimeä puolensa oli viina. Kun kaveri ryyppäsi, korvien välissä naksahti ja sitten alkoivat nyrkit heilumaan. Taisi joskus olla kättäpidempääkin. Itse en ikinä nähnyt häntä humalassa.

Äänestä

En tiedä.

En tiedä tavanneeni kai koskaan ketään. Paitsi jehovia, jotka lusmunneet intin jossain lepokodissa, vankilatuomion nimellä. Jehovia karsastan, mutta en niitten linnatuomion takia, vaan siksi, koska net on päästään sekaisin. Toki osa jehovista on roistoja, mutta ei net mun käsittääkseni ole ns. oikeista rikoksista ole lusimassa olleet.

Niettä linnatuomioita voi saada monenlaisista syistä.

=DW=

Äänestä
  • "Niettä linnatuomioita voi saada monenlaisista syistä."

    Erään lentokentän liepeillä oli Konnalaksi kutsuttu työsiirtola. Pojat olivat rakentamassa lentokentälle laajennusta. Yksi konnista pääsi välillä kesken päivää kaupungille. Sen hommana oli vartioida pankin rahalähetyksiä. Olikohan kärynnyt ratista tai mistä, mutta työnantajan luottamusta ei ollut menettänyt.

    Äänestä

  • Törkeätä panettelua ihmisten uskovaisuutta kohtaan. Jokaisen oma asia eikä sinun tulisi mustamaalata heitä. Tuollainen kurja runkku.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Törkeätä panettelua ihmisten uskovaisuutta kohtaan. Jokaisen oma asia eikä sinun tulisi mustamaalata heitä. Tuollainen kurja runkku.

    Jehovantodistajat ovat useissa maissa oikeudessa USA:sta toimintaa johtavan hallintoelimensä käskemän pedofiliasalailun takia. En anna sellaiselle uskonnollisuudelle mitään arvoa. Lastenraiskaajen suojelija on runkkuakin pahempi.

    En anna sinun viestille mitään arvoa:

    USA:n toimintaa johtavan hallintoelimensä käskemän pedofiilisalailun...

    Ei tuossa ole mitään järkeä. Uskonnollisuus ei yllytä mihinkään pervo touhuun, niitä on vaan siellä mukana. Ihan samalla tavalla kuin ei-uskonnollisten joukossa.

    Kai tiesitkin.

    Mutta Venäjähän määritteli taannoin jehovat uskonnolliseksi äärijärjestöksi, elikkäs kielsi niitten toiminnan. Noh, samaan kategoriaan kuuluu mm. Isis, Alquida....

    Vaan, ite en voi ymmärtää ihmisiä, jotka on aivopesty uskomaan satukirjoja ja palvomaan taruolentoja. Kyllä sellaisilla jokin viiraa pahasti polttimossa. Ja noista parista pahimmasta, mitä suomessa on, siis jehovat ja lestaatit, niistä on suomessakin ollut sen verran paljon harmeja, net joutais kieltää täälläkin.

    =DW=

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Törkeätä panettelua ihmisten uskovaisuutta kohtaan. Jokaisen oma asia eikä sinun tulisi mustamaalata heitä. Tuollainen kurja runkku.

    DW sai jatkuvasti pataansa jo kouluaikona lestaateilta.
    Oman kertomansa mukaan.
    Siitä on versonut iankaikkinen viha lestaatteja ja Jehovia kohtaan.

    Äänestä

Inhimillisyys tuottaa vain siipiveikkoja joita pitää elättää loputtomiin . Hyödytöntä sillä on jengiä josta ei ikinä tule kelvollista eläjää .

Äänestä
  • Ei kaikki lusineet ole ns. siipiveikkoja.

    Äänestä

Minun vankilatuomioni oli rangaistus pahasta rattis-liikennetörmäilystäni, monia vuosikymmeniä sitten, jolloin tieliikennelaki oli liian ankara. Vankila oli todella kamalan hankala paikka minulle erittäin likinäköiselle silmälasipäiselle järki-ihmiselle. -Likinäkörillitäti

1Äänestä
  • Kyllä hyväksyn sinut täysin😍

    1Äänestä

  • Onko laki mahtanut koskaan olla liian ankara, liikennetörmäilyistä voi olla toooodella vakavat seuraukset. Lakeja on lievennetty sen vuoksi, että vankilat eivät ole riittäneet kaikille hölmöilijöille ja muille rikollisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä hyväksyn sinut täysin😍

    No, likinäkörillitädistä ei olisikaan pankkiryöstäjäksi. Jos hän vetäisisi sukkahousut päähänsä, ei näkisi senkään vertaa, missä kassat sijaitsee :DDD

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, likinäkörillitädistä ei olisikaan pankkiryöstäjäksi. Jos hän vetäisisi sukkahousut päähänsä, ei näkisi senkään vertaa, missä kassat sijaitsee :DDD

    Ajattelin mielummin, että vedettäisiin sukkahousut pois ja muutkin rihmat. Mukavaa llis köllötellä...

    Äänestä

Miten suhtaudun... no en ehdointahdoin hakeudu heidän seuraansa.

Jos kyseessä on 'joskus' tuomion kärsinyt niin hän lienee tullut uskoon - heidänkään seuraansa en ehdontahdoin hakeudu.

Jos on huumeidenkäyttäjä / alkoholisti, en hakeudu heidänkään seuraansa koska en usko että näistä riippuvuuksista pääsee irti.

En voisi kuvitella tekeväni työtäkään heidän parissaan, koska he ovat vajonneet suohon ja en halua itseäni sinne vedettävän.

Äänestä

Riippuu rikoksesta, toisia rassukkana, reppanana, joitain hyvinä tyyppeinä, toisinaan en ymmärrä ja vaikea suhtautua hyvällä.

Äänestä

Mites itse suhtaudut ? Esimerkiksi persuihin, jotka on saaneet tuomioita ?
Tai Kanki Kankkoseen joka sai tuomion ?
Eivät joutuneet linnaan, mutta menikö luottamus ?

Äänestä
  • Miten itse suhtaudut kokoomuslaisiin pahoinpitelijöihin tai siihen murhaajaan joka raukkamaisesti hakkasi viattoman naisen kuoliaaksi potkimalla ja kivellä. Ovathan he ystäviäsi varmaankin?

    Äänestä

Eipä vaikuta suomalaiseen pölhöön, vaikka luottamustehtävissä olisivat
raastuvassa tämän tästä. Ne hehkuttavat persujaan ja Kanki Kaikkonen
on puolustusministeri, vaikka valtakunnanoikeudessa sai tuomion.

Äänestä
  • Vesipää jossa seassa luraus keltaista.

    Äänestä

Oikeudessa tuomitut saavat äänivyöryjä.
Mitä se kertoo heidän äänestäjiensä älykkyystasosta ?

Äänestä
  • Ei tuu höhläpersu vastaamaan. - - -

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tuu höhläpersu vastaamaan. - - -

    Synnyit peräsuoliyhdynnän seurauksena.

    Äänestä

Eipä nyt löydy sitää "humaania" ja "suvaitsevaa" suhtautumista oikein yhdestäkään vastaajasta. Mutta ihme kyllä, murhakaan, saati vähisemmät tuosta ei haittaa jos kysessä on afrikasta tai lähi-idästä kotoisin oleva?

Äänestä
  • Kommenttisi kertoo vain sinun sielunmaisemasi vääristymisestä. Jokainen normaali ihminen tuomitsee rikokset rikoksina, ei etnisen taustan mukaan.

    "ei haittaa jos kysessä on afrikasta tai lähi-idästä kotoisin oleva"

    Kommenttisi kertoo vain, kuinka pahasti sekain olet, ihmisraukka.

    Äänestä

  • No pikku persuhan se siellä taas siellä kuolaa somalia...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No pikku persuhan se siellä taas siellä kuolaa somalia...

    Synnyit peräsuoliyhdynnän seurauksena avanteesta.

    Äänestä

Suhtaudun varauksella, ei rehellinen vankilaan joudu. En varmaan koskaan voisi täysin luottaa tuomion saaneeseen, riippuu tietenkin rikoksesta minkä verran luottaisin. Tosin en tunne ketään vankilassa ollutta, joten vastaukseni perustuu luuloon ei tietoon.

Äänestä
  • Voiko luottaa ei-vankilassa olleisiin ?

    Äänestä

Riippuu ihan tapauksesta.
Jos on paatunut rikollinen, joka on vapauduttuaan valmis jatkamaan rikollista uraansa, säälin, mutta en sympatisoi.
Sitten sellaiset, jotka katuu tekemisiään ja haluaa muuttaa suuntansa. Heitä pitää auttaa ja nostaa.

Äänestä

Miten niin 'kannattaa olla'?

Ollaanko ihmisiä tulevaisuudessa laittamassa herkemmin vankiloihin?

Äänestä
  • Eikö yleinen suunta ole paremminkin ollut se että vank7iajaksoista pyritään pois.

    Äänestä

  • siilivain kirjoitti:

    Eikö yleinen suunta ole paremminkin ollut se että vank7iajaksoista pyritään pois.

    No ainakin maaseudulla menee heti maine jos joku on ollut vankilassa.

    Miettikää nyt jotain E-Pohjanmaata jossa laulaja Antti Tuiskukin on ajettu kirveitten ja talikoitten kanssa pois. Ja hän ei liene mikään linnakundi vaan laulaja.

    Sitten 60-70-luvulla jos oli pojalla pitkä tukka niin vihaahan se herätti. Eikä tarvinnut olla linnakundi.

    Maaseudulla on jo pitkään eletty lahkolaistumisen aikaa. Suuri osa ihmisistä kuuluu johonkin uskonlahkoon ja jos ei kuulu niin ei ole sisäpiiriä.
    Sitä en tiedä miten näissä piireissä suhtaudutaan linnakundeihin mutta ainakin helluntailaisissa on ex-linnakundeja tv-ohjelmista päätellen ja heillä lienee jokin titteli kun ovat päässeet asemiin näissä piireissä.

    Niiii..................
    Oisko helluntailaisilla sellainen ajatus että kun n tullut uskoon ja sovittanut syntinsä vankilatuomiokin nähdään elämäkokemuksena joka jalostaa ihmisenä. En tiedä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ainakin maaseudulla menee heti maine jos joku on ollut vankilassa.

    Miettikää nyt jotain E-Pohjanmaata jossa laulaja Antti Tuiskukin on ajettu kirveitten ja talikoitten kanssa pois. Ja hän ei liene mikään linnakundi vaan laulaja.

    Sitten 60-70-luvulla jos oli pojalla pitkä tukka niin vihaahan se herätti. Eikä tarvinnut olla linnakundi.

    Maaseudulla on jo pitkään eletty lahkolaistumisen aikaa. Suuri osa ihmisistä kuuluu johonkin uskonlahkoon ja jos ei kuulu niin ei ole sisäpiiriä.
    Sitä en tiedä miten näissä piireissä suhtaudutaan linnakundeihin mutta ainakin helluntailaisissa on ex-linnakundeja tv-ohjelmista päätellen ja heillä lienee jokin titteli kun ovat päässeet asemiin näissä piireissä.

    Hellareilla se lasketaan miltei ansioksi, jos on ollu "aikaisemmasa elämässä" rötöstelijä. Todistuspuheenvuoroja kun kuuntelee, niin tuntuu ettei hellareissa muita olekaan kuin entisiä vankilakundeja, entisiä juoppoja ja entisia narkkareita. Ajatellaan kai, että mahdollisimman suuri kotrasti kertoisi uskoontulon voimakkuudesta.
    Minulle se kertoo vain siitä, että päänsä sekoitaneet reppanat omaksuvat helpommin kaikenlaisia uskomuksia.

    Äänestä

Kuka kerran keksitään, sitä aina epäillään.

Äänestä

Esimerkki suhtautumisesta tuli mieleeni.
Neljännesvuosista sitten kävin vielä pubissa lauantai-iltaisin. Pubi sijaitsi paikallisen krimiksen lähellä. Pari viikkoa oli kuulunut huhuja, että kohta tänne on tulossa kova kundi lusimasta. Kun kyseli, miten se on kova, niin vastus oli, että se on ollut seitsemän kertaa linnassa. Jäimme jännittyneinä odottamaan, mitä tuleman pitää.

Eräänä lauantai-iltana tämä kova kundi sitten astui kantapubiimme. Korkeintaan kuusikymmentäkiloinen huonoryhtinen liimatukka, josta näkyivät kaikki narkkarin merkit olemuksesta. Mutta kun se oli ollut seitsemän kertaa linnassa, niin joissain piireissä se oli kova jätkä.

Tunsin huumepuolen ylikonstan treenisalilta. Hänen kertomansa mukaan näistä linnakundeista suurin osa on moniongelmaisia; ei koulutusta, alhainen älykyystaso, viina, huumeet ja mielenterveysongelmat.

Äänestä
  • Eräs venkula totesi, ''...ei kovat kundit ole kivitalossa, ne on cobacabanalla nauttimassa keikan rahoista...''

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eräs venkula totesi, ''...ei kovat kundit ole kivitalossa, ne on cobacabanalla nauttimassa keikan rahoista...''

    Taitavat edustaa pientä vähemmistöä Suomen rikollisuudessa. Kyllä ne enemmän näitä laitapuolen kulkijoita ja yhteiskuntapudokkaita ovat, jotka rötöstelevät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitavat edustaa pientä vähemmistöä Suomen rikollisuudessa. Kyllä ne enemmän näitä laitapuolen kulkijoita ja yhteiskuntapudokkaita ovat, jotka rötöstelevät.

    Kivitalossa istuu ''kilikali keikkoja'' sähläävät tunarit sekä huumetrokarit.
    Isot roistot jotka vie miljoonia esim.hengityssuojakaupoilla, ne on vapaana.

    Äänestä

Samalla lailla kuin kaikkiin muihinkin. Vankilassa en ole ollut, mutta kerran jeppe otti ajokortin hyllylleen lepäämään kuukaudeksi. En meinannut uskoa joittenkin ihmisten suhtautumista, heidän mielestään meitsin olisi pitänyt hävetä, katua ja alkaa ajelemaan hiljempaa. - Nm. Täyskriminaalitapaus siis

Äänestä
  • Yhteiskunnan yhteisten pelisääntöjen noudattamatta jättämisellä ansaitsee muiden paheksunnan. Mikä sai sinut uskomaan, että sinulla on oikeus rikkoa nopeusrajoituksia ja jopa vielä niin törkeästi, että kortti lähti kuivumaan.

    Viisi minuuttia syvää halveksuntaa minultakin.

    Äänestä

  • Nimimerkki Nm. mitä milloinkin on autoillessaan onnistunut saamaan "puurot ja vellit" sekaisin..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhteiskunnan yhteisten pelisääntöjen noudattamatta jättämisellä ansaitsee muiden paheksunnan. Mikä sai sinut uskomaan, että sinulla on oikeus rikkoa nopeusrajoituksia ja jopa vielä niin törkeästi, että kortti lähti kuivumaan.

    Viisi minuuttia syvää halveksuntaa minultakin.

    Enhän meinannut uskoa itsekään, että se kortti todella otettiin pois niin pienistä ylityksistä. Tekisivät nekin työnsä kunnolla ja ottaisivat kiinni oikeita rikollisia, jollainen en todellakaan ole sanoo joku korvainsa välistä hidas mitä tahansa.

    En ollut ennenkään kunnioittanut kapulakielisiä, miten vain tulkittavissa olevia lakeja ja em. tapahtuneesta kunnioitus - ja kuuliaisuus - laski entisestään. Itse paheksun pönttöpäisyyttä paljon enemmän eikä sinun(kaan) halveksutasi muuta sitä tosiasiaa miksikään. - Nm. Järjen hiven

    Kortti otetaan ylinopeuden takia tietääkseni kahdesta syystä.
    1. Niin suuri ylinopeus, että se katsotaan törkeäksi liikenteen vaarantamiseksi.
    2. Usein toistuva pienempi ylinopeus, joka osoittaa jatkuvaa piittaamattomuutta liikennesäännöistä.

    Sinun kohdallasi oli ilmeisesti kyseessä tapaus 2.

    Et kuitenkaan ottanut rangaistuksesta nöyrästi opiksesi, vaan paremminkin katsoit yhdessä luodun järjestelmämme jotenkin vialliseksi. Katsot, että sinulla on syystä tahi toisesta moraalinen oikeus potkia aisan yli niiden asioiden suhteen, jotka olemme demoktraattisen perinteemme mukaan yhdessä päättäneet.
    Pidän sinua potentiaalisesti yhteiskunnalle vaarallisena individalistina ja sen tähden korotan rangaistusta.

    Kymmenen minuuttia erittäin syvää halveksuntaa taholtani.

    " ... yhdessä päättäneet. " Älä puhu potaskaa noin pitkästi. Minä et tekisi idioottipäätöksiä. - Nm. Revi siitä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    " ... yhdessä päättäneet. " Älä puhu potaskaa noin pitkästi. Minä et tekisi idioottipäätöksiä. - Nm. Revi siitä

    " Minä et tekisi idioottipäätöksiä"

    Mutta kirjoittelet idioottimaisia lauseita. Ota tuosta sitten tolkkua.

    Kun kärähdät yhteisten sääntöjen rikkomisesta, et ota siitä koituvaa sanktiota vastaan kuten mies. Sen sijaan alat itkeä julkisella palstalla, kuinka yhteiskunta on kohdellut sinua väärin. Pitäähän sinun nyt hyvänen aika saada olla niin paljon tavallisen rahvaan yläpuolella, ettei sinun tarvitse kaikkien tolvanoiden säätämiä lakeja noudattaa. Onhan se niin perin väärin, ettei yhteiskunta mitenkään huomioinut sinun erinomaisuuttasi ja ylivertaisia kuljettajan kykyjäsi.

    Puoli tuntia mittaamattoman syvää halveksuntaa.

    Kuin mies ? Onko hän maininnut olevansa mies ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuin mies ? Onko hän maininnut olevansa mies ?

    Ennen vanhaan oli sellainen sanonta, kun ei ollut olemassakaan muita kuin niitä mieähiä. Sanonnan käyttäjä kuulostaa olevan sieltä entisiltä ajoilta. - Nm. Tai pimeältä keskiajalta

    Äänestä

"Kannattaa olla avarakatseinen ja suvaitseva" kirjoittaa aloittaja. Kuitenkin ne "suvaitsevat" lienevät kaikkein jyrkimpiä kannassaan esimerkiksi perus-suomalaisia kohtaan, tolkutonta kielenkäyttöä ja mollaamista jatkuvasti.

Äänestä
  • Minäkään en mitään vihaa niin paljoa kuin rotusortoa ja mustalaisia.

    Kyse ei kai kuitenkaan ole perussuomalaisista, vaan heidän mielipiteistään. Perussuomalaiset harjoittavat itse törkeää kielenkäyttöä, niin miksi siihen ei voisi vastata samalla tyylillä?
    Kun kansanedustaja puhuu eduskunnassa ihmisistä vieraslajina, on siitä alkeellisimmatkin käytöstavat kaukana. Tällaista puhetta tuleekin vastustaa, vaikka puhujaa ei ihmisenä ja yksilönä mollisikaan.

    Äänestä

  • Persut on ansainneet kaikki haukut ja irvailut. Persut arvostelee muita puolueta, hallitusta, ym. enimmäkseen valehtelemalla. Persuja haukkuessa ei tarvitse valehdella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut on ansainneet kaikki haukut ja irvailut. Persut arvostelee muita puolueta, hallitusta, ym. enimmäkseen valehtelemalla. Persuja haukkuessa ei tarvitse valehdella.

    Jaa, ei toisaalta tarvitse valehdella suvakkien typeryydestä, nehän ovat sitä luihin ja ytimiin asti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa, ei toisaalta tarvitse valehdella suvakkien typeryydestä, nehän ovat sitä luihin ja ytimiin asti.

    Eihän se haittaa, ainakaan kun vertaa siihen, että rasistien sielut(kin) ovat mustia ja mätiä. - Nm Pelkuripellet

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän se haittaa, ainakaan kun vertaa siihen, että rasistien sielut(kin) ovat mustia ja mätiä. - Nm Pelkuripellet

    Oleppa linnanvenkula hiljaa kun sivistyneet ihmiset keskustelevat!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oleppa linnanvenkula hiljaa kun sivistyneet ihmiset keskustelevat!

    Mikä hemmetin "linnanvenkula" ? - Nm. Withuiletko

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut on ansainneet kaikki haukut ja irvailut. Persut arvostelee muita puolueta, hallitusta, ym. enimmäkseen valehtelemalla. Persuja haukkuessa ei tarvitse valehdella.

    Ei politiikka liity alkuperäiseen aiheeseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kannattaa olla inhimillinen ja avarakatseinen. Kysyn: Miten suhtaudutte ihmisiin, jotka ovat joskus kärsineet vankilatuomion ? -Likinäkörillitäti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu