Metsänhoitorästit

800.000 ha, mutta metsäprofessorit ovat laskeneet että metsiä hoidetaan sen verran että puuta riittää teollisuudelle. Lisäksi puuta tuodaan Suomeen.

Hoitamattomista metsistä tulee erikoispuuta, tuotos on puolet hoidettuun verrattuna. Ainakin tälläiset metsiköt ovat täystiheitä, lahopuuta löytyy jolla ok vaikutus ekologiaan.

Näin on matematiikka hoitanut asian, kaikkia rästejä siis ei kannata edes purkaa kun puulle ei löydy markkinoita. Pohjoismaista löytyy Eu:n metsävarat, myös muillekkin markkinoille.
15842
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Nyt kun tänne maille saa taas tulla, niin ajattelin semmosta, kun Siä Hesas raavaat äjät meinaa aivan pöyriintyä vuokrakopperoissaan, kun ei oo tekemistä. Niin aika monella on kumminkin suvun mettiä täälä maalla, niin jos ne reppanat tulis metän raivuu hommiin . Tavoite ei olekaan enssijaisesti valtava tyäsaavutus, vaan mukava hyätyliikunta luonnon helmassa. Eikä sekoteta nyt mitää palakka vaatimuksia tähän asiaan. Jos kaveri ny saa jotai ansisironnaista tai muuta rahaa Kelalta, nii saakoot ne. Tulis vaan metät ja miehet hoirettua kuntoon.

Äänestä
  • Rästimetsistä tulee hyvä laatuista puuta, tuotos pienempi mutta laatu ok.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rästimetsistä tulee hyvä laatuista puuta, tuotos pienempi mutta laatu ok.

    Kyllä se luonto hoitaa, no prob.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se luonto hoitaa, no prob.

    Ei hoida, big prob.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei hoida, big prob.

    Aika pusikoita niistä tulee, energiapuuta löytyy. Saa tuloja menojen sijaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika pusikoita niistä tulee, energiapuuta löytyy. Saa tuloja menojen sijaan.

    Omana työnä kivaa hommaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Omana työnä kivaa hommaa.

    Luonto menee omia teitään, risusavotan kun tekee niin se on tärkein toimenpide.

    Äänestä

Tuontipuu on laadukasta. Teollisuuden kannattaa maksaa kuitupuusta neuvostoliiton rajalla tuplasti sen mitä suomalainen mo saa tehtaanpiipun tyvellä. Tukissa sama vääristymä on pienempi. Jostain kumman syystä tämä asia ei häiritse suurinta osaa maanomistajista. Pitää myydä jonkinlaisen velvollisuuden kannustamana melko outoon hintaan ilman, että kyseenalaistaa tätä neuvostopuun paremmuutta tai metsäteollisuuden tarkoitusperiä.

Itse asun Torniojoen maisemissa. Ei tulisi mieleenkään myydä suomalaisille sellufirmoille yhtään mitään. Hinnasta ei ole niinkään kyse vaan periaatteesta. Ruotsiin menee kaikki. Ja jos sinne ei sattuisi kelpaamaan niin mieluummin suojeluun kuin suomalaisille.

Suomalaisten sellufirmojen neuvostoliittoa suosiva hinnoittelupolitiikka tullaan joku päivä maksamaan verellä. putin käyttää saamastaan ulkomaanvaluutasta noin 1/3 aseisiin. Ja hyökkäyspolitiikkaansa. Ja te olette kritiikittä tätä hyväksymässä. Laittakaa omat puunostajanne lujille. Se on isänmaallinen teko jos saatte neuvostolaisen puunvyöryn pysäytettyä ja omat puutilinne lihavammaksi.

Ja lopuksi. Hävetkää te kolme mätää sellunkeittäjää/ isänmaanvihaajat.

Äänestä
  • Aika hyvin nuo istutus metsät kasvaa, männiköt on kyllä oksaisia. Jotain sellupuuta niistä tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika hyvin nuo istutus metsät kasvaa, männiköt on kyllä oksaisia. Jotain sellupuuta niistä tulee.

    Oisko se politiikkaa syyä, kyllä se näin on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oisko se politiikkaa syyä, kyllä se näin on.

    Päivä maksaa vieraalla teetettynä 200 pv, 4000 kuukausi. Ei ihme että rästejä löytyy.

    Itse kun raivailee 2/3 tankkia pv säästää kustannuksissa mukavasti. Vero rahojaan saa takas valtiolta tukirahoina, nekin meni verolliseksi.Ja kulut menee tietty verotukseen.

    Tv:huuhkaja.

    Kemera raha on suora tulonsiirto metsäyhtiöille, veronmaksajat elättävät porvarit Eiran rannan ökykämpissä.Sillä rahalla höunäytetään metsänomistaja myymään puunsa mhy:n suosituksella ilmaiseksi yhtiölle ja veron maksajan laskuun. Törkeätä kusetusta kansaa kohtaan. Ehkä koronalama pistää jäitä näihinkin talkoisiin.

    Laatu puuta tulee pusikoista, ekologinen puoli on lisäksi kunnossa.

    Luonnonmetsänhoidossa on hyvät puolensa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kemera raha on suora tulonsiirto metsäyhtiöille, veronmaksajat elättävät porvarit Eiran rannan ökykämpissä.Sillä rahalla höunäytetään metsänomistaja myymään puunsa mhy:n suosituksella ilmaiseksi yhtiölle ja veron maksajan laskuun. Törkeätä kusetusta kansaa kohtaan. Ehkä koronalama pistää jäitä näihinkin talkoisiin.

    Metsäyhtiöt ovat härskejä. Tässä on metsätalous ry:n blogisivut, ja linkki on yhden entisen johtajan kirjoitukseen. Kannattaa lukea myös siihen tulleet kommentit.

    Luultavasti blogia on muutetu tai sitten löysin jonkun muun mielipiteen, joka kannatti huonosti hoidettujen (ei myydä puutavaraa, ei harvenneta "tarpeeksi") haltuunottoa ja hoidon ohjaamista jollekin taholle, ilmeisesti metsäteollisuuteen liittyvälle organisaatiolle. Teollisuus kannattaa omanlaistaan sosialisointia.

    https://www.lastuja.fi/kaksi-keinoa-aktivoida-metsaa-omistavia-kuolinpesia#comment-24646

    Ei huvita lähes ilman antaa energiametsää 20 tonnin metsäkoneiden tallattavaksi.
    Muutaman euron saar pystykaupalla kuutiosta energiapuusta, konemies saa 60 euroa.
    Ja sellupuu on edelleen kuin nollaluitua, verotuksen jälkeen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

800.000 ha, mutta metsäprofessorit ovat laskeneet että metsiä hoidetaan sen verran että puuta riittää teollisuudelle. Lisäksi puuta tuodaan Suomeen.

Hoitamattomista metsistä tulee erikoispuuta, tuotos on puolet hoidettuun verrattuna. Ainakin tälläiset metsiköt ovat täystiheitä, lahopuuta löytyy jolla ok vaikutus ekologiaan.

Näin on matematiikka hoitanut asian, kaikkia rästejä siis ei kannata edes purkaa kun puulle ei löydy markkinoita. Pohjoismaista löytyy Eu:n metsävarat, myös muillekkin markkinoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu