Turkistarhaus

Kokkolan turkistarhaajat eivät päästäneet kiinalaisten omistuksessa olevia kettuja Kiinaan. Sen jälkeen sulkivat ruokahanat kiinalaisten omistamalle kettutarhalle. Nyt tekevät ilmoituksia huonosta hoidosta. Nämä suomalaiset tarhaajat ovat ensisijaisesti vastuussa näiden eläinten kärsimyksistä. Kokonaiskuva tästä on,että Suomalaiset tarhaajat ovat tähän syypäitä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Samaa mieltä : Millä oikeudella mennään tarhalle ja estetään kuljetukset Kiinaan? En ymmärrä, luvat kunnossa ja luultavasti ketut olisivat jo perillä ja kunnossa.
Olen itse nähnyt muillakin tarhoilla ongelmia. Miksi kukaan ei puutu niihin?
Voisiko kyseessä olla : Kaveria EI jätetä , mikäli hän on "suomalainen" vai mikä muu selitys?
Periaatteessa paikalliset tarhaajat ovat toimineet väärin ja rikkoneet lakia. Tämä on minun mielipiteeni. He siis ovat aiheuttaneet toiminnallaan kärsimystä eläimille.
Oikein vai EI?

Äänestä
  • Ei kun suomalaiset eläinrääkkäyksestä tuomiolle.
    Eikös tarhalla ollut kaikki ok ennenkuin tulivat sinne isottelemaan sillä seurauksella,että saivat painostuksella ruoantoimitukset tarhalle loppumaan.
    Sekä "suomitarhaajat" että ruoantoimittaja syytteeseen törkeästä eläinrääkkäyksestä.
    Elukat olisi saanut ruokaa jos raha olisi kelvannut toimittajalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kokkolan turkistarhaajat eivät päästäneet kiinalaisten omistuksessa olevia kettuja Kiinaan. Sen jälkeen sulkivat ruokahanat kiinalaisten omistamalle kettutarhalle. Nyt tekevät ilmoituksia huonosta hoidosta. Nämä suomalaiset tarhaajat ovat ensisijaisesti vastuussa näiden eläinten kärsimyksistä. Kokonaiskuva tästä on,että Suomalaiset tarhaajat ovat tähän syypäitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu