"Rakas" Appiukkoni..
Noinhan kaikki kirjeet kuuluu aloittaa, joten saat saman aloituksen sinäkin. Kaikesta koetusta huolimatta - tai juuri siksi.
Muistan vieläkin, kuinka tapasimme ensimmäisen kerran vuosikymmeniä sitten; nuori sinisilmäinen optimisti-idealisti ja vanhempi kyynikko. Ainakin minulle tuo tapaaminen oli täydellinen shokki - nuorena ja naiivina en osannut edes kuvitella, että rakastamallani miehellä olisi isä, joka tuntui olevan ihan eri maailmasta.
Muistan, miten haukuit edesmennyttä vaimoasi. Näin jälkeenpäin ajatellen puit kaipauksesi haukkuihin - jos ajattelee jonkun olevan huono, niin sen menettäminen ei ehkä tunnu niin pahalta?
Varsinkin alkuvuosina otimme railakkaasti yhteen. Mitä tahansa olinkin mieltä mistä tahansa asiasta, sinä tyrmäsit mielipiteeni turhina ja mitättöminä. Ja mitä enemmän sinä tyrmäsit niitä, sitä enemmän minä kapinoin sinun mielipiteitäsi vastaan. Sitä enemmän halusin sinunkin ajattelevan kuin minä. Ja sitä enemmän sinä yritit minun ajatusmaailmaani muuttaa. Aikamoinen oravanpyörä =)
Monta monituista kertaa itkin pahoja sanojasi. Itkin, koska en ymmärtänyt, miksi olit niin ilkeä minulle. Vuodet ovat kuitenkin tuoneet ymmärrystä minullekin...
Nyt tällä hetkellä makaat sairaalassa etkä enää koskaan pääse sieltä omaan kotiisi. Tilanteen täytyy olla sinulle todella nöyryyttävä, alentava ja vastenmielinen.
Minullakin on tässä ollut aikaa ajatella asioita. Vuodet ovat hioneet särmiä minusta, avanneet silmiäni ja kokemukset auttaneet ymmärtämään asioita myös sinun kannaltasi.
Ehkä näit aikanaan minussa oman itsesi nuorena? Oman idealimisi, joka joutui taipumaan ja yritit omalla tavallasi kertoa minulle, ettei jokaista tuulimyllyä vastaan tarviste taistella ihan itse.
Ovathan elämämme kokonaisuuksina olleet ensimmäisiltä vuosikymmeniltään suurinpiirtein samanlaiset; emme kumpikaan saaneet elämään kovin hyviä lähtökohtia.. ei materialistisesti eikä henkisesti. Rankka lapsuus on jättänyt meihin molempiin jälkensä. Me vain olemme valinneet sen jälkeen erilaiset keinot selviytyä elämästä: sinä katkeramman katsantokannan, minä positivismin.
Nyt vanhempana ymmärrän, miten hartaasti halusit pitää kiinni jokaisesta ansaitsemastasi markasta ja jättää lapsillesi mahdollisimman hyvän omaisuuden. Nyt kun katson omia lapsiani, toivoisin heidän tulevaisuutensa olevan turvatun silloinkin, kun en enää itse ole täällä.
Nyt vanhempana ymmärrän, miksi jotkut tietyt asiat ärsyttivät sinua suunnattomasti - vaikkapa kotitalosi purkaminen. Itseäni ärsyttää nyt sama asia.. talo ei ole oman suvun omistuksessa ja nykyinen omistaja antaa sen rapistua - aivan turhaan... kesämökkikäyttöön kelpaisi mielestäni vallan mainiosti..
Nyt ymmärrän myös, että pohjimmiltaan taidamme sittenkin olla hyvin samantyyppisiä ihmisiä. Periaatteen ihmisiä. Jääräpäitä. =) Vaikka olemme aina riidelleet ja käyneet voimakastakin sanailua, olemme luultavasti ymmärtäneet toisiamme paremmin kuin olemme ikinä uskaltaneet toisillemme (tai edes itsellemme) myöntää.
Tiedän, ettet koskaan lue tätä kirjettä. Tiedän myös, etten koskaan voi sinulle näitä asioita sanoa. Et enää kuule, et näe.. Odotat pääsyä parempaan paikkaan.
Kuitenkin luulen sinun syvällä sisimmässäsi tietävän, mitä sinusta ajattelen.
Minä olisin vain toivonut sinunkin saavan nauttia elämästä. Että olisit nähnyt pienet ihmeet ympärilläsi. Ehkä seuraavassa elämässäsi kaikki on paremmin ja olet tyytyväisempi..
Siis.. Kiitokset sinulle siitä, että olet ollut rehellinen minua kohtaan etkä ole sortunut mielistelemään. Kiitokset siitä, että yritit ohjata elämääni polulle, jonka varrella pettymyksiä olisi ehkä ollut vähemmän. Kiitokset sinulle myös siitä, että pohjimmiltasi välitit minustakin, vaikka tapasi näyttää se olikin minulle outo enkä sitä aina ymmärtänyt oikein.
Hyvää matkaa.. sinne jonnekin...
Noinhan kaikki kirjeet kuuluu aloittaa, joten saat saman aloituksen sinäkin. Kaikesta koetusta huolimatta - tai juuri siksi.
Muistan vieläkin, kuinka tapasimme ensimmäisen kerran vuosikymmeniä sitten; nuori sinisilmäinen optimisti-idealisti ja vanhempi kyynikko. Ainakin minulle tuo tapaaminen oli täydellinen shokki - nuorena ja naiivina en osannut edes kuvitella, että rakastamallani miehellä olisi isä, joka tuntui olevan ihan eri maailmasta.
Muistan, miten haukuit edesmennyttä vaimoasi. Näin jälkeenpäin ajatellen puit kaipauksesi haukkuihin - jos ajattelee jonkun olevan huono, niin sen menettäminen ei ehkä tunnu niin pahalta?
Varsinkin alkuvuosina otimme railakkaasti yhteen. Mitä tahansa olinkin mieltä mistä tahansa asiasta, sinä tyrmäsit mielipiteeni turhina ja mitättöminä. Ja mitä enemmän sinä tyrmäsit niitä, sitä enemmän minä kapinoin sinun mielipiteitäsi vastaan. Sitä enemmän halusin sinunkin ajattelevan kuin minä. Ja sitä enemmän sinä yritit minun ajatusmaailmaani muuttaa. Aikamoinen oravanpyörä =)
Monta monituista kertaa itkin pahoja sanojasi. Itkin, koska en ymmärtänyt, miksi olit niin ilkeä minulle. Vuodet ovat kuitenkin tuoneet ymmärrystä minullekin...
Nyt tällä hetkellä makaat sairaalassa etkä enää koskaan pääse sieltä omaan kotiisi. Tilanteen täytyy olla sinulle todella nöyryyttävä, alentava ja vastenmielinen.
Minullakin on tässä ollut aikaa ajatella asioita. Vuodet ovat hioneet särmiä minusta, avanneet silmiäni ja kokemukset auttaneet ymmärtämään asioita myös sinun kannaltasi.
Ehkä näit aikanaan minussa oman itsesi nuorena? Oman idealimisi, joka joutui taipumaan ja yritit omalla tavallasi kertoa minulle, ettei jokaista tuulimyllyä vastaan tarviste taistella ihan itse.
Ovathan elämämme kokonaisuuksina olleet ensimmäisiltä vuosikymmeniltään suurinpiirtein samanlaiset; emme kumpikaan saaneet elämään kovin hyviä lähtökohtia.. ei materialistisesti eikä henkisesti. Rankka lapsuus on jättänyt meihin molempiin jälkensä. Me vain olemme valinneet sen jälkeen erilaiset keinot selviytyä elämästä: sinä katkeramman katsantokannan, minä positivismin.
Nyt vanhempana ymmärrän, miten hartaasti halusit pitää kiinni jokaisesta ansaitsemastasi markasta ja jättää lapsillesi mahdollisimman hyvän omaisuuden. Nyt kun katson omia lapsiani, toivoisin heidän tulevaisuutensa olevan turvatun silloinkin, kun en enää itse ole täällä.
Nyt vanhempana ymmärrän, miksi jotkut tietyt asiat ärsyttivät sinua suunnattomasti - vaikkapa kotitalosi purkaminen. Itseäni ärsyttää nyt sama asia.. talo ei ole oman suvun omistuksessa ja nykyinen omistaja antaa sen rapistua - aivan turhaan... kesämökkikäyttöön kelpaisi mielestäni vallan mainiosti..
Nyt ymmärrän myös, että pohjimmiltaan taidamme sittenkin olla hyvin samantyyppisiä ihmisiä. Periaatteen ihmisiä. Jääräpäitä. =) Vaikka olemme aina riidelleet ja käyneet voimakastakin sanailua, olemme luultavasti ymmärtäneet toisiamme paremmin kuin olemme ikinä uskaltaneet toisillemme (tai edes itsellemme) myöntää.
Tiedän, ettet koskaan lue tätä kirjettä. Tiedän myös, etten koskaan voi sinulle näitä asioita sanoa. Et enää kuule, et näe.. Odotat pääsyä parempaan paikkaan.
Kuitenkin luulen sinun syvällä sisimmässäsi tietävän, mitä sinusta ajattelen.
Minä olisin vain toivonut sinunkin saavan nauttia elämästä. Että olisit nähnyt pienet ihmeet ympärilläsi. Ehkä seuraavassa elämässäsi kaikki on paremmin ja olet tyytyväisempi..
Siis.. Kiitokset sinulle siitä, että olet ollut rehellinen minua kohtaan etkä ole sortunut mielistelemään. Kiitokset siitä, että yritit ohjata elämääni polulle, jonka varrella pettymyksiä olisi ehkä ollut vähemmän. Kiitokset sinulle myös siitä, että pohjimmiltasi välitit minustakin, vaikka tapasi näyttää se olikin minulle outo enkä sitä aina ymmärtänyt oikein.
Hyvää matkaa.. sinne jonnekin...
Vastaukset 2
Vanhimmat
sävyttämä,kaunis ja rakkaudella kirjoitettu kirje.
Kiitos kun laitoit esille.
Pisti minut ainakin miettimää omia sukulaisuussuhteita.
Silloin kun joku kirjoittaa jotain, mikä pistää ajattelemaan, on se pakko kuitata. Tämä pani ajattelemaan kaikessa sisällöllisessä kauneudessaan.
Niin paljon sanomatta jää... kuinka moni edes sanoo sanan "rakas"