Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Uudet jaot

Olimme vuokranneet kaveripariskunnan kanssa mökin kahdeksi kesäviikoksi. Muuten yhteiselo oli tosi mukavaa ja leppoista, mutta panemiset jouduimme hoitamaan joko vähän hissutellen tai sitten toisten käydessä esim. kaupassa. Toni ja Mimmu olivat lähteneet fillarilenkille ja me ajattelimme Sadun kanssa hyödyntää tilanteen. Satu imi kulliani samalla kun minä jo koskettelin hänen märkää ja kiihottunutta pilluaan. Satu antoi kunnolla kyytiä minun kyrvälleni ja minä tietenkin nautin koko rahan edestä. Miten ihanalta tuntuikaan nähdä oman mimmin imevän posket lommolla ja kiusaavan herkkää terskaa oikein kunnolla. Satu runkkasi niin ihanasti ja minä työnsin sormiani hänen sisäänsä Satun voihkiessa kovaan ääneen. Halusin laueta Sadun suihinottoon ja lykätä panemista hieman myöhemmäksi. Kulli oli turvonnut aivan täyteen mittaansa ja suonet pullistelivat Sadun runkatessa. Olin jo aivan valmis joko panemaan tai lennättämään lastini, mutta juuri silloin ovelta kuului ääniä.

Toni ja Mimmu olivat olleet tosi nopeita tai sitten me olimme vain herkutelleet toisillamme liian pitkään. Satu veti äkkiä vaatteet ylleen ja meni pillu märkänä ottamaan lenkkiläisiä vastaan. Minä kärvistelin hetken makkarissa kulli kovana sillä en saanut seisokkia mitenkään laskemaan nopeasti. Kun sitten vihdoin kömmin keittiöön, näin mimmien ilmeistä, että Satu oli varmaan kertonut Mimmulle mitä he olivat Tonin kanssa keskeyttäneet. Loppupäivän minulla seisoi kulli vähän väliä ja Satu vielä härnäsi minua hieromalla munaani aina kun pystyi. Minusta tuntui, että kassini olivat aivan täpötäynnä. Sellainen paine niissä ainakin oli.

Illalla sitten pelailimme korttia ja joimme hieman viiniä. Jutut muuttuivat aina vain härskimmiksi ja joku ehdotti, että pelaisimme totuutta ja tehtävää. Tonilla ja Mimmulla oli jonkinlaiset pelikortitkin tähän ja niistä vedettäisiin aina vuorollaan kysymys tai tehtävä. Aluksi tehtävät olivat hyvin leikkimielisiä, mutta sitten Toni sanoi, että heillähän on toinenkin pakka mukana ja sen tehtävät olivat jo paljon rajumpia. Satu oli kertonut, että Toni ja Mimmu olivat käyneet jossain parinvaihtokemuissakin ja olihan heillä molemmillla genitaalilävistyksetkin. Olin saunassa ihmetellyt Tonin terskan läpi kulkevaa metallitankoa. Se oli oikeasti todella häijyn näköinen.

Satu sai tehtäväkseen hieroa rintojaan Tonin naamaa vasten. Olin hieman kateellinen ja kuitenkin kullini alkoi kohoilla housuissani. Tonin vuorolla hänen piti näyttää Sadun kanssa lempiasentonsa ja hän könysikin Sadun taakse ja painoi Sadun polvilleen ja oli nussivinaan tätä takaapäin. Minulle tuli tehtäväksi hieroa Mimmun nänniä niin, että se kovettuisi. Tein työtä käskettyä ja tunsin hänen nännilävistyksensä paidan läpi. Kullini tuntui taas paisuvan housuissani. Mimmun valitessa totuuden hän myönsi, että oli pannut jonkun isokullisen tummaihoisen kanssa. Keskenjääneet touhuilut aiheuttivat varmaan sen, että kullini oli kuin tulessa ja seisoi siis aivan kivikovana.

Tonin tehtävävuorolla hänen piti pyörittää helikopteria Sadun naaman edessä paljaalla kyrvällään ja hän innostuikin asiasta. Pyörittely kesti melkoisen kauan ja hänen kullinsa osui kerran Satua poskeen. Tonin kulli oli kahta kokoa omaani isompi ja näin molempien naisten ihailevat ilmeet Tonin pyöritellessä paksua kulliansa. Seuraavana sai tehtävän Satu. Hänen piti riisua Tonin bokserit vain suutaan apuna käyttäen. Tonin ilme paljasti miten innoissaan hän oli. Farkut lensivät nurkkaan hetkessä. Satu yritti ensin sivulta saada boksereita lähtemään, mutta Toni selkeästi kääntyili niin, että Satun naama oli juuri hänen kullinsa kohdalla. Satu otti hampaillaan kiinni boksereiden yläosasta ja alkoi vetämään niitä alaspäin.Sitten kävi se mitä itse pelkäsin. Tonin jo aika kovettunut kulli pompahti ulos boksereista ja heilahti niin, että se osui suoraan Sadun nenän ja suun tietämille ja tietenkin se hänen lävistyksensä kopsahti jotenkin kovaa suoraan Sadun huuleen.

Mietin, että en ehkä haluaisi jatkaa peliä pidemmälle, mutta sitten tuli taas Sadun vuoro. Hänen piti esittää miten hän ottaisi suihin jommaltakummalta meistä miehistä. Luulin jo, että hän valitsisi Tonin, mutta tulikin sitten minun eteeni. Erittäin kiimaisen oloisena hän veti housuni nilkkoihin ja alkoi äkkiarvaamatta imeä minua oikein ahnaasti. Säpsähdin ja vetäydyin hieman taaksepäin, mutta Satu tarttui kivikovaan kulliini kiinni, sylkäisi terskaan sylkeään ja alkoi imeä ja runkata minua kiivaasti. Ehdin nähdä Tonin ja Mimmun erittäin kiinnostuneet ilmeet ja sitten tajusin, että lastini oli lähdössä liikkeelle. Kaikki pelin aiheuttama kiihottuminen oli liikaa minulle etenkin kun kullini oli käytännössä ollut seisokissa aamusta saakka. Satu tajusi kaiken ja imi vielä hetken ja sitten runkkasi toisen hetken ja irrotti otteensa kullistani. Kyrpäni nytkähteli muutaman kerran ja sitten lennätti mällinsä muutamalla sykäyksellä lattialle. Olin aivan helvetin nolona. Kaikki muut huusivat, nauroivat ja taputtivat ja ylistivät Satua ja suihinottoaan....
04136
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu