En tiedä kuuluuko tämä tänne, mutta noin kuukausi sitten huomasin vasemmassa rinnassa silloin tällöin pienen vihlaisun vasemmassa yläneljänneksessä. Ajattelin ensin johtuvan siitä, että menkat tulevat, koska aina n. viikko ennen menkkoja rintani ovat todella kipeät ja arat.
Kun menkat meni ohi, muuten rintani palasivat jälleen ennalleen, mutta viikon päästä edelleen vasemmassa rinnassa tunsin (todella pieniä) vihlaisuja esim. mahallaan ollessa tai painaessa kohtaa. Yritin sitten olla räpläämättä kohtaa, että jätin sen hetkeksi rauhaan (ettei jatkuva räpeltäminen ole kivun aiheuttaja). Vihlaisuja silti silloin tällöin tuli ja vas rinta oli hieman turvonneempi vas ylä neljänneksestä.
Nyt ovat taas menkat tulossa ja normaalisti molemmat rinnat ovat arat, mutta vasen paljon normaalia enemmän ja pinkeämpi edelleen yläosasta. Ja vihlaisut ovat voimakkaampia.
Mietin, että vasen rintani joutui ennen oireiluja vähän venytykseen ulkoa sisäänpäin (käänsin sängyssä kylkeä kummallisesti, rinta vasten sänkyä ns. hankautuen/venyen turhan rajusti). Silloin se ei kuitenkaan erityisesti sattunut, enkä erityisesti ajatellut asiaa, mutta näin jälkikäteen mietin, että voiko oireet liittyä siihen, kun kuitenkin se rinnan "venyminen" kylkeä kääntäessä jäi mieleeni. Minulla on pienet rinnat ja ei koskaan ole ollut sen takia niiden kanssa mitään ongelmaa. Eikä esim. mahallaan olossa ole tarvinnut erityisesti varoa rintoja.
Mietin siis, onko jokin rinnan kudos voinut revetä sieltä tai jotain. Vai onkohan oireet muuten vaan yhtäkkiä tulleet ilman mitään erityistä syytä.
Rinnan ulkonäkö ei ole muuttunut, ainoastaan vasen yläneljännes on hitusen turvonneempi (juuri ja juuri itse sen huomaan, tai sitten vain kuvittelen...)
Ajattelin vielä seurata mikä näiden menkkojen jälkeen tilanne on, mutta jos edelleen vihloo, niin varmaan mentävä lääkäriin...
Mutta mietin siis että voiko venytys aiheuttaa jotain vauriota..? Vai onko se sitten todella joku muutos, kysta tai kasvain....
Rinnassa vihlontaa
Anonyymi
0
90
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh402534Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?
Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli601885Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit521749- 911573
Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä
Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi411414Kerro minulle
Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö621005Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla
Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise121955Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j166941Kristinuskossa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä
Jeesuksen kehoitus kastamiseksi Isän ja Pojan ja PH:n nimeen. Matt 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun378905Rakkaalle J miehelle.
Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.64885