Miksi kasvomaskin käyttö on

Anonyymi

maassamme virhe niinkuin on tuotu esille, että siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä?
Siksi, koska niitä maskeja ei ollutkaan. Pakkohan se sitten on kertoa ihmisille epäsuorasti ettei kannata käyttää, kun voi helpommin saada koronatartunnan.

Luotatteko kaikkeen mitä kerrotaan???Vaiko ajattelette itse ja käytätte maskia. Omatekoiset ovat erittäin hyviä kaksinkertaisesta kankaasta ( lakanakangas ) ommeltuja. Yksinkertaisesta kankaasta ommellun sisäpuolelle voi laittaa käsipyyhepaperin, jonka vaihtaa aika ajoin.

6

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tällaisena aikana on syytä pitää mitä tahansa vaatetta, huivia tai muuta kasvojen edessä niin että nenä ja suu peittoon. Virus aloittaa työnsä hengityselimissä eli nenänielussa ja siirtyy siitä keuhkoihin.

    • Anonyymi

      Mikä tahansa rätti tai itse tehty kangassuoja SAIRASTUNEEN tai edes oireisen ihmisen suun edessä suojaa MUITA ihmisiä saamasta koronavirusta, koska roiskeet yskiessä ja puhuessa jää siihen rättiin. Ne eivät estä lainkaan itseä saamasta koronavirusta, koska ne virtaa hengitysilman mukana vapaasti rätin läpi keuhkoihin. Jopa kaikkein tehokkaimmassa sairaalakäyttöön tarkoitetusta hengityssuojasta pääsee viruksia läpi.

      Itse tehdyissä kangasmaskeissa on se vaara että hengitys jää huonoksi (ainakin sitten jos sinne sisälle laitetaan käsipyyhepaperia) ja hapettuminen heikkenee jopa vaarallisesti. Jos ihmisellä on sydänoireita tai hengitysvajausta, tuollainen itse tehty kangasmaski voi olla terveydelle vaarallinen.
      Kun tuollaista kangasmaskia tai huivia on käyttänyt ulkona muiden ihmisten lähellä, siihen on kertynyt todennäköisesti runsaasti viruksia ja suojaa riisuessa saadaan ne käsiin ja edelleen limakalvoille.

      Tuo THL:n suositus ettei käytettäisi itse tehtyjä maskeja perustuu siihen että saadaan väärä turvallisuuden tunne ja muut tehokkaammat suojauskeinot unohtuu kun luotetaan maskiin. Noudatan mieluummin ohjeita joissa käsketään pitää parin metrin turvaväli enkä mene esimerkiksi täyteen kauppaan ostoksille. Käsihygieniaa noudatan tarkasti ja ulkona pitämäni päällysvaatteet ja kengät jäävät "karanteeniin" eteiseen enkä mene sinne kotona ollessa, ennen kun taas lähden ulos.

    • Anonyymi

      Vain laadukkaat ja tarkoitukseen tehdyt maskit suojaavat ja nekin vain oikein käytettynä.

    • Anonyymi

      Minulla on maskeja, jotka nimenomaan suojaavat tervettä yksilöä saamasta tartunnan. Kas kun niitä maskeja on erilaisia. On nimittäin olemassa juuri sellainen maskityyppi, joka suojaa nimenomaan tervettä ihmistä saamasta tartuntaa.

      • Anonyymi

        Kerropa millainen ihmemaski sinulla on kun kaikkein paraskaan kirurginen hengityssuoja (ffp3) ei suojaa täysin tartunnalta. Käytätkö jotain puolinaamaria irrallisilla erityissuodattimilla.


    • Tein eli ompelin lakanakankaasta maskeja ,voi pestä,sisälle laitan suodatin paperia jonka vaihdan aina,ostin(Life) kasvosuojia ,tarjous 4kpl sai 60€,järkky hinta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1835
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1190
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      461
      1179
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1063
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      841
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      837
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      786
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      773
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      691
    Aihe