Taviksen Kanarian saarten kokemukset.

Olen matkustellut hyvin paljon ehkä yli 50:ssä eri maassa.
Sen on mahdollistanut yrittäjän asemani ja itselleni varatut 3- 4 parin viikon lomaa vuodessa. Joululomani ovat olleet 3- 4:n viikon pituisia.

Olen seurannut kuinka kohdetta mollataan voimakkaasti; motiiveistaan en ole saanut kuvaa.
Olen vieraillut eri saarilla eri perheideni kanssa eikä minulla ole jäänyt mieleen ensimmäistäkään nega- kokemusta. Kaikki on ollut tuttua ja turvallista. Emme ole joutuneet ryöstön kohteiksi ja baarien sisäänrepijöihin olemme suhtautuneet huumorilla.

Olemme käyneet myös syömässä paljon parjatuissa "suomi-baareissa".
Kohtelu, ruoka ja hintataso ovat aina olleet vähintäinkin tyydyttävää luokkaa. Ei mitään valittamista.

Jos oikein kaivelen niin yhdessä mercadossa meinasi hihani palaa. Pienet tyttäreni laittoivat päälleen ihastelemansa aurinkolasit ja pari rihkamaista rannekorua. Kysyin että mitä nämä maksavat ja setelitukkoani kaivelin. Äijä heitti jonkun aivan poskettoman hinnan joka oli yli 100 euroa. Luulin sitä vitsiksi jota se ei ollutkaan. Käskin likkoja palauttamaan tavarat. Viiksivallu tästä riemastui ja kutsui minua äidin nussijaksi. Oli sen verran englantia opiskellut. Sisältä valui pari ilkeän näköistä tyyppiä ulos.
Katsoimme parhaaksi poistua pikaisesti.

Toinen kerta oli ruokakauppa jossa en saanut itse latoa tiskille / tiskiltä tavaroita vaan "aputyttö" sähläsi ostoksiani mullin mallin. Se herätti epäilykseni ja pyysin kuitin.
Siitä ilmeni että minulta yritetiin huijata n. kaksinkertaisella summalla. Olivat tosi yrmyjä palauttaessaan rahojani.

Nämä olivat kaksi pientä tapausta lukuisista matkoistani kohteeseen ja ne eivät suinkaan vähennä alun hehkutustani Kanariaan.
Se on tuttu ja turvallinen verrattuna muihin massakohteisiin mutta olkaa toki täälläkin tarkkoina.
8256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mollaajat nyt mollaavat vaikka mitä. Kanaria on ihan jeespoks mesta. Saa aurinkoa ja syödä ranskanpottuja snitseliä terassilla.

Äänestä

Joo, kyllä Kanarialla huijataan turisteja vähemmän kuin monessa muussa maassa. Itse en koskaan enää lähde esimerkiksi Jamaikalle tai Brasiliaan.

Kokemusta matkailusta on noin 60 vuoden ajalta. Kanariallakin on pari huijausyritystä sattunut kohdalle. Kiinalaisessa buffetravintolassa laskuun oli lisätty yhden ylimääräisen henkilön ruokailu, eikä se sattunut vahingossa. Huijausta yrittänyt ei tosin ollut espanjalainen, vaan aito kiinalainen.

Ihan aito kanarialainen taksikuski yritti kerran lähteä ajamaan hotelliimme kiertotietä pitkin. Homma tyssäsi siihen, kun ilmoitin kuskille, että aion maksaa ainoastaan lyhintä reittiä pitkin kertyvän summan, jonka tiesin hyvin aikaisemmista kerroista. Kuski teki U-käännöksen ja ajoi perille hieman hämillisen tuntuisena.

Äänestä

Nykyisin ei ole Kanarialta muuta ostettavaa, kun mitä laitetaan suuhun ja taksilla ajot. Ennen kun yritti ostaa halvalla videokameraa, myöhemmin puhelinta ja jotain muuta elektroniikkaa, niin kaikissa tuli riita kun yrittivät huijata. Idea on kun ostaa, niin kaikki tavarat pitää olla itsellä ja tarkastettu, jonka jälkeen maksaa. Mikäli maksaa luottokortilla, niin korttia ei saa irrottaa omasta kädestä pois. Tutussa kiinalaisessa kyllä vuosi sitten toi 20 euroa liian vähän takaisin ja kun vihjaisin, niin tyttö osasi hetkessä palauttaa rahan. Nykyisin on harvoin ongelmaa.

Äänestä

Hola minä ostan Las Palmasista siellä käydessä kosmetiikkaa ja apteekkitavaraa ,halvempia kuin Suomessa. kampaajalla kun kävin Tammikuussa leikkaus väri 35 euroa jalkahoito 13 euroa .

Äänestä

Paras ostos Inglesissä on oraalinen palvelu taksissa. Halpaa ja kivaa. Kannattaa kokeilla.

Äänestä
  • Olen huijannut Kanarialla paikallisia yrittäjiä ja myös turisteja yli 70 vuoden aikana. Olen suuren kansainvälisen vakuutusalan konsernin johtoryhmän jäsen ja myös kyseisen konsernin talouspäällikkö, minulla on mahdollisuus lomailla silloin kun haluan koska minulla on tiukkaperseinen sihteeri, jolla on kolmessa yliopistossa tekemiensä väitöskirjojen lisäksi kyky hoitaa työtäni silloin kun olen kännäämässä Kanarialla. Useita kertoja olen huijannut kanarialaisisa snägäripaikoissa, syömällä puolet burgeristani ja laitamalla sitten kuollut torakka sen väliin ja nostamalla metakan. Olen sanut uuden burgerin, joten yhden hinnalla olen saanut syödä puolitoista burgeria. Jo sen vuoksi pidän Kanarian saarista.

    Äänestä

Kuluneena talvikautena havaittua.
Taskuvarkauksien lisäksi on ilmennyt myös ryöstöjä, jopa päiväaikaan voimaakin käyttäen, sekä asuntomurtoja nimenomaan eurooppalaisten asunnoissa.
Ravintoloissa on veloitettu sitä sun tätä mm. vääristä annoksista tai extrasta jota ei oltu tilattu eikä saatu.
Kaupoissa on rahasta vastattu väärin.
Erilaisia huijausyrityksiä tyyliin ota meistä valokuva, osta tämä kukka ja tässä sinulle rannerengas eli tämä entiseen malliin.
Kerjäläiset ja katusoittajat jotka jotain muuta kuin kanarialaisia.
Johtopäätös.
Ole entistä huolellisempi ja tarkempi. Älä liiku yöaikaan yksin.

Äänestä
  • Tämä tarina on tosi .
    Vai kuinka ?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


nazi kirjoitti:

Olen matkustellut hyvin paljon ehkä yli 50:ssä eri maassa.
Sen on mahdollistanut yrittäjän asemani ja itselleni varatut 3- 4 parin viikon lomaa vuodessa. Joululomani ovat olleet 3- 4:n viikon pituisia.

Olen seurannut kuinka kohdetta mollataan voimakkaasti; motiiveistaan en ole saanut kuvaa.
Olen vieraillut eri saarilla eri perheideni kanssa eikä minulla ole jäänyt mieleen ensimmäistäkään nega- kokemusta. Kaikki on ollut tuttua ja turvallista. Emme ole joutuneet ryöstön kohteiksi ja baarien sisäänrepijöihin olemme suhtautuneet huumorilla.

Olemme käyneet myös syömässä paljon parjatuissa "suomi-baareissa".
Kohtelu, ruoka ja hintataso ovat aina olleet vähintäinkin tyydyttävää luokkaa. Ei mitään valittamista.

Jos oikein kaivelen niin yhdessä mercadossa meinasi hihani palaa. Pienet tyttäreni laittoivat päälleen ihastelemansa aurinkolasit ja pari rihkamaista rannekorua. Kysyin että mitä nämä maksavat ja setelitukkoani kaivelin. Äijä heitti jonkun aivan poskettoman hinnan joka oli yli 100 euroa. Luulin sitä vitsiksi jota se ei ollutkaan. Käskin likkoja palauttamaan tavarat. Viiksivallu tästä riemastui ja kutsui minua äidin nussijaksi. Oli sen verran englantia opiskellut. Sisältä valui pari ilkeän näköistä tyyppiä ulos.
Katsoimme parhaaksi poistua pikaisesti.

Toinen kerta oli ruokakauppa jossa en saanut itse latoa tiskille / tiskiltä tavaroita vaan "aputyttö" sähläsi ostoksiani mullin mallin. Se herätti epäilykseni ja pyysin kuitin.
Siitä ilmeni että minulta yritetiin huijata n. kaksinkertaisella summalla. Olivat tosi yrmyjä palauttaessaan rahojani.

Nämä olivat kaksi pientä tapausta lukuisista matkoistani kohteeseen ja ne eivät suinkaan vähennä alun hehkutustani Kanariaan.
Se on tuttu ja turvallinen verrattuna muihin massakohteisiin mutta olkaa toki täälläkin tarkkoina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu