Osaavat, auttakaa! (Koira hyökkäilee)

Anonyymi

Lyhyesti; koirani on alkanut hyökkäillä perheenjäsentä kohti. Eilen sekä tänään. En ollut todistamassa kumpaakaan eli ei minun aikaan tee sitä. Kyseessä 4,5-vuotias rescue, eikä ennen ole äitiäni kohti hyökkäillyt, nyt se tapahtunut kahtena päivänä peräkkäin. Minua tai isääni kohtaan ei tee tällaista. Äitini ei ole lyönyt koiraa, tms koskaan joten ei pitäisi mitään "patoumia" olla. Tilanteet ovat alkaneet aivan yllättäen koiran syöksyen hampaat irvessä kohti jolloin äitini on alkanut huutamaan minua tai isääni paikalle ja koira luikkinut karkuun kun kuullut että toinen meistä saapuu.
Jos tämä johtuisi sairaudesta niin luultavastihan kohdistuisi muihinkin kuin yhteen henkilöön? Ensi viikolla on ell (kastraatio) jossa pystyn asian ottamaan esille mutta jos jollain on kokemusta tällaisesta että aggressio kohdistuu yhteen perheenjäseneen niin haluaisin kuulla miten asia on ratkennut ja onko selvinnyt mistä se johtuu. Oudointa tässä on että kun olen työreissuilla ja välillä olen viikkoja poissa niin aiemmin koira on tukeutunut äitiini, mennyt viereen nukkumaan, päässyt marjametsille mukaan, jne. ja nyt käy näin.
Pelkään että lopetus on kohta ainoa vaihtoehto ja sitä en haluaisi.

11

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koira on noussut, hierarkkiassa äitisi yläpuolelle. Siinä se onkin temppu, palauttaa se pahnanpohjalle.

    • Anonyymi

      Vaikuttaa siltä, että koirasi aistii äitisi mahdollisen arastelun sitä kohtaan. Käsitteleekö hän koiraasi varovaisesti, esim. laittaa kaulapannan hätkähtähdellen, tms...?
      Koirat ovat herkkiä aistimaan tälläisiä asioita, joten on mahdollista, että se yrittää päästä niinsanotusti "niskan päälle".

      Toinen mahdollisuus on, että äitisi kohtelee koiraasi liian rajusti. Sanoit että se on rescue-koira, joten sen mahdolliset huonot kokemukset ihmisten kanssa, saattavat nyt heijastua äitiisi. Jos hän esim. laittaa kaulapannan rusentamalla sen koiran pään yli, ei ole ihmekään, jos se puolustaa itseään. Sanoit myös, ettet ollut paikalla. Koeta seurata sivusta miten äitisi käsittelee koiraasi.
      Niinhän sitä sanotaan "Koira antaa kaiken anteeksi, mutta ei unohda mitään."

      Toivottavasti asia selkiytyy. En usko että lopetuspäätös on nyt ajankohtainen.

      Onnea teille :)

    • Anonyymi

      Miten pitkään koira on ollut teillä? Tiedätkö taustoista jotain? Mikä olisi voinut muuttua (äitisi käytöksessä), joka mahdollisesti laukaisisi koirassa aggressiivisen käytöksen (takauma entisestä elämästä)? Terveydentila kannattaa tutkituttaa kastraation ohessa, koira ei välttämättä kipujaan oireile kaikkia kohtaan, itseasiassa aika yleistä oman kokemukseni mukaan.

    • Anonyymi

      Hei ja kiitos vastailuista.
      Eli siis; äitini ei todellakaan kohtele koiria kovakouraisesti, ei yhtäkään näistä meidän koirista. Tästä olen aivan varma että ei johdu mistään sellaisesta että äitini olisi satuttanut koiraa edes lievästi. Kotikasvatus jokaisella meistä lapsista on ollut se että eläintä ei kiusata eikä lyödä.
      Koira on ollut nyt 4 vuotta, tuli minulle n. 6 kuukautisena. Taustoista ei ole tietoa, mutta olen olettanut että joku päihtynyt mies on koiraa piessyt, sillä koira ei ilman tutustumista siedä yhtäkään miestä, kaikista vähiten päihtyneitä. Jos näkee miehen nostavan kättään, yrittää käydä päälle, poislukien isäni nykyään. Koira on siis aina ollut "hermoheikko" ja epävarma (siksi ei voikaan asua kaupungissa kanssani) mutta minun jälkeeni koirasta on kaikista eniten huolehtinut äitini ja aiemmin ei ikinä ole ollut mitään tällaista. Koira onkin suurimmaksi osaksi äitini vastuulla kun olen poissa. Siksihän tämä onkin niin outoa että 4 vuotta meni ettei ikinä edes murissut äidilleni ja nyt yrittää käydä kiinni käteen joka ruokkii.
      Mietin myös voiko kyseessä olla joku takauma mutta kun tilanne on siis ollut se että koira on ollut eteisaulassa ja saanut namipalan. Noin 5 minuuttia myöhemmin aivan yllättäen syöksyy päin hampaat irvessä, tämä siis eilen. Tänään äitini kasteli kukkia ja koira oli mennyt katsomaan häntä ja hetkeä myöhemmin ruvennut murisemaan ja tuijottanut äitiäni, tässä vaiheessa äitini huusi isäni paikalle ja koira lopetti heti. Eli ei oikein kyllä tule tuosta mieleen miksi yhtäkkiä saisi jonkun takauman ja lähtisi itse kyttäämään äitiäni.
      Ja tosiaan tuota kipujuttuakin mietin mutta epäilen suuresti että koira kohdistaisi silloin aggression vain yhteen ja tiettyyn henkilöön kun ympärillä on koko ajan 3 ihmistä. Kuvittelisin että kipuaggressio kohdistuisi silloin myös minuun ja isääni.

      • Anonyymi

        Kuulostaa, että teette kaiken oikein. Tuohon kiputilaam sen verran, että mulla oli yksi rescue. Tuli aikuisena tosin. Pari vuotta kerkesi olla, kunnes alkoi murisemaan yhdelle perheenjäsenestä. Ja meitä oli kuitenkin kuusi perheessä, mutta vain yksi meistä (vanhin sisaruksistani) aiheutti koirassa milloin mistäkin syystä murinan. Koira käytettiin sitten kuvissa (koska oli käyttökoira), jossa selvisi ilmeisesti jo pentuna alkanut nivelrikko toisessa lonkassa (D). Nivelrikko oli siis alkanut oireilemaan. Kun sai kipulääkityksen ja ravinteita hetken aikaa loppui myös murinat. Se miksi juuri sisarukseni, sitä ei tiedetä.


    • Anonyymi

      koiran terveyden lisäksi kannattaisi tutkia äidin terveys. Koira voi haistaa jonkin alkavan sairauden, ja syistä joita vain koira itse tietää, osoittaa sen hyökkäilyllä. Tosin yleisempää on huolestunut nuuskiminen, Tosin saattaahan koirat karkottaa laumasta sairaan koirankin,

    • Anonyymi

      Pidä niin ettei hyökkäile, ja viet lopetettavaksi.
      Eikö perheenjäsenen terveys ole reckuetta tärkrämpää?
      Reckuilla usein käytös ongelmia.En suosittele ottamaan.

    • Anonyymi

      Ei auta koulutus.Jos koiralla noin vaarallista luonnevikaa.
      Laita jompi kumpi häkkiin poissa olosiajaksi, jos et raaski luopua.
      Oikeasti, mitä nopeammin hävität, sen parempi.Ettei pääse puremaan ,tulee pahaa jälkeä, ja ties mitä tauteja lisukkeena.
      Suomessa lahjoitetaan ja myydään muutamalla satasella tervepäisiä koiria.On mistä valita, ja voitte käydä monesti katsomassa ennen päätöstä.Haet sellaisen äidin seuraksi, jos hän koiran haluaa.

    • Anonyymi

      Yleensä koiran yhtäkkinen aggressiivinen käytös johtuu jostain sairaudesta tai kiputilasta, kun on kuitenkin tiedossa, ettei mitään traumaattista tapahtumaa ole käynyt äitisi ja koiran välillä.

      Koiran kipu on siitä kinkkinen, että sen oireilu voi olla todella kummallista eikä koira mielellään näytä kipuaan. Riittävän korkeassa viretilassa oleva koira myös unohtaa kivun helposti tai ei vain välitä siitä, joten se miten koira käyttäytyy rauhallisena ollessaan kertoo yleensä enemmän. Meillä edesmenneen villakoiran selästä hajosi välilevy. Koiran kanssa harrastettiin aktiivisesti. Välilevyn hajottua koira alkoi haastaa useammin riitaa toisen koiramme kanssa. Liikkuessa, harrastaessa ja ihmisten kanssa ollessa ei mitään. Totuus valkeni vasta röntgenissä.

      Suosittelisin siis eläinlääkäriä, kannattaisi kuvauttaa ja tutkia.

    • Anonyymi

      Voiko vain olla, että on säikähtänyt jotain ja pelkoa .

    • Anonyymi

      Meidän koiralla oli eturauhanen kipeä, kun alkoi äristä. Ärinää oli välillä, ei aina. Kannattaa tarkistaa eläinlääkärillä terveys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      80
      3422
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      4
      1384
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      4
      1181
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      26
      1106
    5. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      820
    6. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      45
      798
    7. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      754
    8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      45
      749
    9. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      29
      713
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      697
    Aihe