Aloin seurustella mieheni kanssa 14-vuotiaana. Nyt olen 19-vuotias. Mieheni on minua vanhempi. Olemme hyvin onnellisia, olleet jo kauan, enkä todellakaan haluaisi vaihtaa nykyistä elämääni sinkkunaisen vapauksiin. On ylämäkiä ja alamäkiä, yleensä tavallista arkea, johon meillä kuuluu paljon naurua. Nyt olen kuitenkin utelias, siis ihan viattoman utelias, ja toivon, ettette tulkitse sitä epävarmuudeksi, koska sitä se ei ole. Olen hyvinkin varma.
Siitä huolimatta minua kiinnostaisi, mikä se on se nuoruus, joka nuorena "pariutuneilta" jää muka kokematta? Miten seurustelu rajoittaa nuoruuden elämistä? Noh, haarojaan ei sovin jokaiselle levittää, mutta ei kai se ole nuoruuden tarkoitus. Mutta kaikki aina tahkoaa tuota "menetettyä" nuoruutta, ja nyt haluaisin jonkun kertovan, että mitä se on.
Oma suhteeni ei ole estänyt minua juhlimasta, opiskelemasta, matkustelemasta, tutustumasta uusiin ihmisiin, asumasta yksin, kokeilemasta omaa itsenäisyyttäni tai rakentamasta omaa identiteettiäni. Toki miehelle on ollut vaikutus moneen asiaan, ja vahvasti myös identiteettiini, mutta olen silti kasvanut itsekseni ja tulos on ihan jees =)

Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse aloitin seurustelun jätkäni kanssa 16-vuotiaana, ja nyt alkaa ikää olla 19. Nuoruus ei ole jäänyt väliin, mutta mun kohdalani tämä menetetty osuus takroittaa sitä, että en tiedä ollenkaan millaista on olla jonkun toisen kanssa. Rakastan poikakaveriani, enkä halua menettää häntä, mutta tahtoisin silti tietää, miltä tuntuu olla jonkun toisen kanssa. Se on jäänyt kokematta. Jos vain voisin ottaa pienen tauon poikakaverin kanssa ja olla varma että saan hänet vielä sen jälkeen takaisin, mutta en saa. Jos jätän hänet, tiedän, että takaisin ei ole tulemista. Pelkään vain että joskus kokeilunhalu saa vallan, sitä en todellakaan halua. Onnekseni en oo ihminen joka hyppää kenen tahansa syliin ^^.
Itsekin olen 19 ja seurustellut poikaystäväni kanssa 16-vuotiaasta. Olis kiva olla hetken sinkku ilman mitään seurauksia, että sais kokeilla jotain muutakin. Taas viikonloppuna tapasin tosi kivoja tyyppejä ja pienen hetken harmitti olla varattu.. Varsinkin kun yhdellä niistä jätkistä oli niiiiiin ihanat silmät. Kun kuitenkin on muuten sellanen menevä tyyppi niin vähän pelkään itseäni, että joskus tulee jotain tehtyä, vaikka poikaystävääni rakastankin.
kroohh...
nuorena aloitettu suhde joka kestää ei estä mitään muuta kun sitä että baari iltojen jälkee voit joka kerta löytää ittes eri sängystä tai ero mies omassa sängyssä.
ei se mitään sen enempää..
koska vaikka seurustelet niin kylähän sä pääset menee..
et vain hyppiin kukasta kukkaan..!
Menetetty nuoruus on sitä että kokee ettei kukaan muista vastakkaisen sukupuolen nuorista ole kiinnostunut niin paljon että haluaisi olla sinun kanssasi. Et voi jakaa niitä hetkiä niin että voisit hän kanssaan niitä yhdessä muistella!