tästä haaveilen

Anonyymi

Haluaisin läheisen ystävän/rakkaan miehestä tai naisesta, jonka kanssa olisi läheisyyttä, mutta seksiä ei ollenkaan tai huomattavasti harvemmin kuin keskimäärin. Suhde voisi olla romanttinen tai aromanttinen/ystävyyssuhde.
Lähtökohtaisesti olisi tarkoitus asua erillään, mutta yhdessä asuminenkin kävisi, jos molemmista siltä tuntuu.
Olen herkkä, syvällinen nainen ja toivoisin kumppanini/ystäväni olevan myös ja sellainen kiltti ihminen.
Olen ujo lähestymään ihmisiä ja aika epävarma itsestäni, mikä vaikeuttaa suhteiden syntymistä, minkä uskoisin olevan omalla kohdallani muutoinkin tavallista hankalampaa; tietyt kriteerit kun ovat usein toivottuja ja etsin vielä suhdetta, jollaisen pienempi osa ihmisistä haluaa.

Tiedän, että on varmasti ihmisiä, jotka haluaisivat olla kanssani, mutta emme kohtaa ja vaikka kohtaisimmekin, ei synny mitään syystä jos toisesta.
Rohkaisisi ottaa askeleita eteenpäin, jos kohtaisimme ja tietäisin toisen olevan musta kiinnostunut ja voisin tuntea olevani hänelle riittävä.

1

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hei, kirjoituksesi koskettaa ja sisältää paljon samoja pohdintoja joiden kanssa itsekin painin. Ensisijaisena läheisen ja hellyyteen valmiin naisen kaipuun. Minun kohdallani tämä on kestänyt jo useita vuosikymmeniä. Olen kohdannut mukavia naisia, mutta en sellaista kainaloista, jonka kanssa on helppo ja lämmin olla, sisältäen luontevaa yhdessäoloa toista huomioiden, hemmotellen ja hellien.

      Läheinen ihmissuhde rakentuu hitaasti ja sen luominen vaatii aikaa ja molemminpuolista rehellisyyttä ja avoimuutta. Nämä kaksi tärkeää piirtettä koen kulmakiviksi hyvälle ystävyydelle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2522
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2217
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2157
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2121
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      9
      2062
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      1993
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1895
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      597
      1889
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      40
      1447
    Aihe