Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vaikutukset psyykkiseen kehitykseen

Luin kaksi kertaa läpi. Haravoin täikammalla läpi. Yritin löytää edes yhtä uutta näkökulmaa, edes jotakin ennen kuulematonta tutkimustulosta liittyen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

En löytänyt.

"Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on laaja ja monitasoinen ilmiö."
----

Niin on. Siksi aiheeseen luulisikin löytyvän monenlaisia ERILAISIA näkökulmia joiden kautta asiaa tutkia. Vaan aina keksitään pyörä uudelleen:

Seksuaalinen väkivalta aiheuttaa uhrille masennusta. Ihanko totta?

----
"Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä on tutkittu kattavasti maailmanlaajuisesti. Ilmiötä leimaa kuitenkin sukupuolittuneisuus, jossa uhrit ovat naispuolisia ja tekijät miespuolisia. ....Ulkomaisten tutkimusten yleistettävyys suomalaiseen yhteiskuntaan on myös haastavaa, joten paikallista suomalaista tutkimusta aiheesta tarvitaan lisää."
----

Suomalaiselle tutkimukselle tyypillistä on se, ettei suomalainen tutkija koskaan tutki mitään itse. Suomalainen tutkija tutkii muiden jo valmiiksi tekemiä tutkimuksia. Hän tekee niistä yhteenvedon, ja kutsuu sitä tutkimukseksi. Lisäksi suomalainen tutkija vetoaa tutkimuksessaan että tästä ja tästä tarvittaisiin lisää tutkimusta, mutta en minä itse kyllä mitään uutta tutkimusta tee.

----
"Tutkimus- tarve miespuolisten uhrien kokemuksista ja naispuolisten tekijöiden teoista on ilmeinen...paikallista suomalaista tutkimusta aiheesta tarvitaan lisää... Tutkin lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vaikutuksia, sillä koen, etten varhaiskasvatuksen opettajana tiedä ilmiöstä riittävästi, jotta tarvittaessa osaisin toimia ammatillisesti tilanteen kohdalla."
----

Miksi siis puolakka itse ei tehnyt näistä tarvittavaa tutkimusta vaan päätti toistaa kaikki vanhat kliseet uudestaan?

"45% 7-13-vuo- tiaista tutkimukseen osallistuneista kertoi kokeneensa pelkoa ja 13% 4-6-vuotiaista raportoi pelontunteistaan (Browne & Finkelhor, 1986). Se, kuinka verrattavissa ikäryhmät ovat toisiinsa on kyseenalaista, sillä ikäryhmien väliset käsitykset pelosta tai sen sanoittamisen sujuvuus tutkimustilanteessa on erilaista kouluikäisen ja varhaiskasvatusikäisen lapsen kohdalla."

No kidding? Kenelle tällaisesta tiedosta on hyötyä?

On tehty tutkimusta. 56% seksuaalista väkivaltaa kokeneista laboratoriorotista kokee isovarpaan kolotusta iltaisin.

Mitä siitä? Mitä me teemme tällaisella tiedolla?

Puolakka tuntee varmasti häpeää ja syyllisyyttä siitä ettei hän osaa tutkia seksuaalisen väkivallan ongelmaa muulla tavoin kuin ronkkimalla uhreja, syväanalysoimalla heidän oireitaan, toistamalla yleistäviä kliseitä, alistamalla uhrit laboratoriorotan asemaan ja puhumalla etenkin seksuaalista väkivaltaa kokeneista lapsista objektisoiden.

Tällä tavalla yhteiskunnallisesta, kulttuuriin sisään rakentuneesta ongelmasta tehdään seksuaalista väkivaltaa kokeneen yksilön "henkilökohtainen" ongelma.

"lapsena koettu trauma voi ilmetä myös sosiaalisina häiriöinä, kuten vetäytymisenä, joka vaikeuttaa lapsen sopeutumista yhteisöön."

Vähintään yhtä suuren ongelman muodostaa yhteisö jolla on vaikeuksia sopeutua seksuaalisen väkivallan uhriksi leimautuneeseen yksilöön. Mutta tietysti ne kaikki ongelmat ovat aina sillä seksuaalisen väkivallan uhrilla, yhteisössä ei ole mitään vikaa.

Mistä lähtien suomalaisessa kulttuurissa on ollut epänormaalia (ja yksilön traumatisoitumisen merkki) se, jos yksilöllä on vaikeuksia sopeutua yhteisöön? Suomi on epäsosiaalisten ihmisten maa. Normi on se ettei kukaan sopeudu yhteisöön. Jo muiden ihmisten olemassaolo on suomalaiselle perusjuntille lähes sietokyvyn ylittävä asia. Vaikeinta suomalaiseen yhteisöön sopeutuminen on sosiaalisesti lahjakkailla, sosiaalisesti älykkäillä yksilöillä jotka eivät kestä suomalaista epäsosiaalista, sisäänpäin lämpiävää, epäkypsien ihmisten yhteisöä jossa ainoa tunnettu kommunikaation muoto on passiivisaggressiivinen käytös, erilaiset ahdistelun muodot ja suora kiusaaminen.