Toimeentulotuki

Elikkäs. Olin töissä alkuvuoden eli tammikuusta maaliskuun puoleenväliin. Osa-aikaisena. Ja saan myös työkyvyttömyyseläkettä. Viimeisin palkka joka oli siis maaliskuulta tuli hutikuun 5pvä. Miten pitkälle taaksepäin tt laskee nuo palkat. Niillähän en siis ole rikastunut vaan tehnyt muutamia tunteja ja maksanut niillä ulosottoa pois samoin kuin työkyvyttömyyseläkkeestä.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kela ei noteeraa ulosottomaksuja jos/kun olet ne vapaaehtoisesti maksanut. Vastentahtoinen ulosmittaus olisi eri asia.

Äänestä
  • Ulosotto ottaa ihan automaattisesti eläkkeestäni ja sopimus on tehty tyssä olosta tulevasta palkasta ja sieltä pyydän sopimustiedot niin hyväksyy. Juurikin kun olinpäässyt eroon toimeentulotuesta ja saanut isomman osan maksettua uo:n niin tuli tämä korona.

    Äänestä

Jos haet toimeentulotukea ensimmäistä kertaa, niin Kela vaatii kolmen kuukauden tiliotteet joista se syynäilee saadut tulot ja menot.

Äänestä
  • Saahan se Kela syynäillä mutta kun ei voi ottaa niitä lain mukaan enää huomioon laskelamssa. laittomasti saattaa yrittää niin tehdä ja varsin usein tuo kusetus onnistuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saahan se Kela syynäillä mutta kun ei voi ottaa niitä lain mukaan enää huomioon laskelamssa. laittomasti saattaa yrittää niin tehdä ja varsin usein tuo kusetus onnistuu.

    Olin minäkin noin jostakin lukenivani. Mutta ajattelin kysyä täältä kun jollakin on takuulla omakohtaista kokemusta. Se oli jotenkin näin että jos palkka maksetaan vaikka 31 pvä se otetaan huomioon tulevalle kuukaudelle ja jos esim. 8 pvä niin sitä ei oteta, Olikohan nyt ihan huuhaata tuo minun tietoni ?

    Siellä vetää kiireapurit ja muut nettomaksajat ihan hatusta niitä laskelmia vaikka kone antaa lukemat katkeria kun ovat tukien saajille. Voi helvetti että olisin onnelinen jos voisin olla rahaa jakamassa ihmisille ja saada siitä vielä itse palkkaa ja varmistaa hyvän ja varman eläkkeen. Pistät vaan kaikki mahdolliset laput sinne sielläpä äimistelevät. Laki on heilläkin vaikka se näyttää unohtuvan välillä. Onnea siihen maksamiseen ehkä taivas jonakin päivänä on kirkas kohdallasi. Uusi sosiaalilaki on valmisteilla, ehkä sitten järkeistyy tämä hulabaloo. Saataisiin taas ihmisille työt, palkat ja usko tulevaisuuteen. Onnellisuus tulee monesti osallistumisesta elämään, omaa ja toisten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Elikkäs. Olin töissä alkuvuoden eli tammikuusta maaliskuun puoleenväliin. Osa-aikaisena. Ja saan myös työkyvyttömyyseläkettä. Viimeisin palkka joka oli siis maaliskuulta tuli hutikuun 5pvä. Miten pitkälle taaksepäin tt laskee nuo palkat. Niillähän en siis ole rikastunut vaan tehnyt muutamia tunteja ja maksanut niillä ulosottoa pois samoin kuin työkyvyttömyyseläkkeestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu