ei kyllä sovi mihinkään muuhunkaan kategoriaan. Rakkautta kylläkin...
------------------------------------------------
Käyn pitkästä aikaa yksin nukkumaan. Suihkunraikkaana, puhtaisiin lakanoihin minä pujahdan. Vanhassa virttyneessä pyjamassani nojaudun tyynyröykkiöön ja nautin hiljaisuudesta. Valot sammuvat.
Kuinka onkaan hiljaista. Kuulen viereisen huoneen seinäkellon viisarit kuin se kävisi korvani juuressa.
On niin kovin hiljaista.
Minua väsyttää, mutta uni on lähtenyt piilosille. Se ei tule, vaikka kuinka maanittelisin, uhkailisin.
Makaan pimeässä hiljaisuudessa ja ymmärrän jotain puuttuvan.
Päivän auringonpaisteessa tämä kuulosti vielä hyvältä, nukkua yksi yö omassa vuoteessa, omassa kodissa. Nyt vuoteen jalkopäähän on iskenyt ikävä tunne, ja sängyn alla on surullisten ajatusten legioona.
Pyörähdän yhä uudelleen eri asentoihin. Painan silmiä lujaa kiinni ja kuvittelen olevani jossain muualla, siellä missä hiljaisuuden peittää turvalliset äänet. Mielikuvitukseni ei kuitenkaan kykene loihtimaan minua sinne, minne sydämeni halajaa.
Olen tuomittu pyörimään yksin sängyssä, jonka päätyä painaa ikävä. Lasken kellon raksuttamia sekunteja aamuun. Tulisipa se jo, päästäisi minut tästä hiljaisesta yksinäisyydestä, näistä mieleni luomista kauhukuvista.
Yksin tässä sängyssä, jonka alla piileskelevät surut ja päädyssä asuu ikävä. Tämän hiljaisuuden vastustaminen alkaa käydä voimilleni. Minua väsyttää, silti silmäni eivät suostu sulkeutumaan? Tämä hiljaisuus kaikuu korvissani, täyttää pääni ja jää sinne jatkamaan ajatusteni loputonta kehää.
Kunnes viimein koittaa aamu.
En olisi rakkaani uskonut, kuinka paljon kuorsauksesi unenlaadulleni merkitsee.
------------------------------------------------
Käyn pitkästä aikaa yksin nukkumaan. Suihkunraikkaana, puhtaisiin lakanoihin minä pujahdan. Vanhassa virttyneessä pyjamassani nojaudun tyynyröykkiöön ja nautin hiljaisuudesta. Valot sammuvat.
Kuinka onkaan hiljaista. Kuulen viereisen huoneen seinäkellon viisarit kuin se kävisi korvani juuressa.
On niin kovin hiljaista.
Minua väsyttää, mutta uni on lähtenyt piilosille. Se ei tule, vaikka kuinka maanittelisin, uhkailisin.
Makaan pimeässä hiljaisuudessa ja ymmärrän jotain puuttuvan.
Päivän auringonpaisteessa tämä kuulosti vielä hyvältä, nukkua yksi yö omassa vuoteessa, omassa kodissa. Nyt vuoteen jalkopäähän on iskenyt ikävä tunne, ja sängyn alla on surullisten ajatusten legioona.
Pyörähdän yhä uudelleen eri asentoihin. Painan silmiä lujaa kiinni ja kuvittelen olevani jossain muualla, siellä missä hiljaisuuden peittää turvalliset äänet. Mielikuvitukseni ei kuitenkaan kykene loihtimaan minua sinne, minne sydämeni halajaa.
Olen tuomittu pyörimään yksin sängyssä, jonka päätyä painaa ikävä. Lasken kellon raksuttamia sekunteja aamuun. Tulisipa se jo, päästäisi minut tästä hiljaisesta yksinäisyydestä, näistä mieleni luomista kauhukuvista.
Yksin tässä sängyssä, jonka alla piileskelevät surut ja päädyssä asuu ikävä. Tämän hiljaisuuden vastustaminen alkaa käydä voimilleni. Minua väsyttää, silti silmäni eivät suostu sulkeutumaan? Tämä hiljaisuus kaikuu korvissani, täyttää pääni ja jää sinne jatkamaan ajatusteni loputonta kehää.
Kunnes viimein koittaa aamu.
En olisi rakkaani uskonut, kuinka paljon kuorsauksesi unenlaadulleni merkitsee.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Allekirjoitan tuon viimeisen lauseen :D, siihen tiivistyy koko yhdessäolon ihanuus *hymy*.