Traktorimiehet tietää?

Kyse kylläkin henkilöautosta. Vasta vaihdettu pakoputken kaksi takimmaista pätkää, joissa on kaksi liitosta. Kumpikin liitos tihkuttaa vesipisaroita, kun laittaa pelkästään avokämmenen putken päähän. Kiristimet on niin tiukalla kuin olla voi.
Asennustahnaa ei käytetty, mutta tukkisiko karsta tuollaiset vuodot?
Vaikuttaa nimittäin päästöarvoihin, jos vuotaa. Bensiiniauto.
699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Kyllä se siitä aijjan kanssa ryytyy tukkohon", sanoo se entinenki putkimies. Asentamansa putkilinja muistutti enempi kasteluun tarkoitettua kuin vesijohtolinjaa, kun joka saumasta tihkui vettä. --Luulenpa, ettei katsastuksen paappa tuohon kiinnitä huomiota. Tuollaisen pantaklemmarin tarkoitus on vain pitää putken liitos kasassa.

Äänestä

Ensinnäkin , katsastuksessa auton ylhäällä ollessa se ei ole käynnissä, joten vuoto ei näy. K un pakoputki on kuumana, niin vettä ei enään tule.

Äänestä

Normaali pakoputkien liitos on niin tiukka että oikean kokoinen putkiklemmari U pultti ja mutterit kiristää tiukasti eli puristaa sen pienen välyksen pois kokonaan. Vaihdoin juuri 11 v ikäiseen passattiin ( toisen auto ) keskelle autoa tuollaisen oikean putkikiristimen kun alkuperäinen "heiveröinen" panta oli ruostunut poikki ja liitos irti.

Oikea koko joka istuu hyvin ja puristaa.

Kaikki putkiklemmarit ei istu kunnolla koska tehty erilailla, asentaessa jokainen näkee tarvitseeko muokata.

Äänestä

Jos tuore liitos, avaa se ja pistä pakoputkikittiä putkien välin, tulee tiivis. Sen verran painetta on sisäpuolella, että isommat raot eivät tiivisty kunnolla myöhemminkään.

Äänestä

Uutena vaseliinia liitokseen niin ei vuoda ja karstottuu nopeasti.
Olen käyttänyt vuosia ja hyvin toimii.

Äänestä

Jotain sopivaa ainetta väliin ja ajan kanssa ruostuu muutenkin kiinni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kyse kylläkin henkilöautosta. Vasta vaihdettu pakoputken kaksi takimmaista pätkää, joissa on kaksi liitosta. Kumpikin liitos tihkuttaa vesipisaroita, kun laittaa pelkästään avokämmenen putken päähän. Kiristimet on niin tiukalla kuin olla voi.
Asennustahnaa ei käytetty, mutta tukkisiko karsta tuollaiset vuodot?
Vaikuttaa nimittäin päästöarvoihin, jos vuotaa. Bensiiniauto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu