oikeinko täydentää

Vuosikymmeniä yhteistä elämää. Jokapäiväistä puurtamista kodin ja yhteisen vaurauden hyväksi. Rauhallista säännöllistä elämää, ei rajojen rikkomista.
Harvoin myös sen rajan rikkomista, joka kulkee yhteisen vuoteen keskeltä. Ensin vaimon haluttomuudesta ja sen johdosta lopulta miehenkin.
Lopulta jälkimmäinen vakuuttuneena päätyi siihen, että kun tähän yhteiselämään perustuva ihmissuhde ei pysty enää tarjoamaan jotakin siihen olennaisesti kuuluvaa, se on hankittava toisen, täydentävän ihmissuhteen avulla, antamatta sen muutoin häiritä sopuisaa vuosikymmeniä kestänyttä yhteiselämää.
Miten on, oikeinko?
171009
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Oletteko käyneet keskusteluja ko. aiheesta.
Vieraissa käyminen on kaksipiippuinen juttu.
Jos sitä ns. sylin lämpöä joutuu hakemaan muualta, kannattaa siinä vaiheessa miettiä tarkkaan oletko itse kenties tehnyt kaiken mitä avioliitossa tulee tehdä.
Vaimoväki vaatii huomioimista ja hellyyden osoituksia enemmän kuin osaamme kuvitellakkaan.
Avioliittoa voi uudistaa ja piristää monin tavoin, joita en tässä yhteydessä lähde luetteloimaan, käytä hyvä ystävä mielikuvitustasi.
Itse olen ollut aviossa saman naisen kanssa yli kolmevuosikymmentä ja suhde toimii yhä varsin tyydyttävästi, kun huomaa ajoissa repsahtamisen merkit, ja voi aloittaa hyvissäajoin elvytystoimet.
Vieraissa käyminen on mieletäni enemmänkin itsensä pettämistä, mutta jos suhteesi on niin pahasti jumissa että mistään ei apua löydy, suosittelen oman mielenrauhasi säilyttämisen takia ensin avioliiton purkamista ja sitten vasta uuden hakemista.

Äänestä

No, tuollainen sika en kyllä haluaisi olla. Ihmisiä ei saa esineellistää: ottaa- käyttää-hylätä ja tarpeiden jälleen herättyä taas ottaa-käyttää ja hylätä.

Ja toisaalta on tietenkin oikeus ottaa, jättää ja hylätä, mutta tapahtumien pitäisi olla molemminpuolisessa tunnesuhteessa, sen luonnollisia seurauksia.

Tuiki sinne seteleiden väliin, niitähän riittänee kun olette niinkin kauan yhdessä niitä keränneet!

Äänestä
  • Mitähän tuoltakin kirjoittajalta puuttuu, kun se tunsi pakon tulla häiriköimään asiallisesti kirjoittavien ihmisten joukkoon?

    Jo alkeellisin keskustelun periaate sanoo, että kirjoitetaan asiasta eikä asian esittäjistä.

    Ehkäpä kirjoittaminen rauhoitti tuota ressukkaa.

    Äänestä

  • topi3 kirjoitti:

    Mitähän tuoltakin kirjoittajalta puuttuu, kun se tunsi pakon tulla häiriköimään asiallisesti kirjoittavien ihmisten joukkoon?

    Jo alkeellisin keskustelun periaate sanoo, että kirjoitetaan asiasta eikä asian esittäjistä.

    Ehkäpä kirjoittaminen rauhoitti tuota ressukkaa.

    Mistäs sinä tuon rohkean röyhkeyden sieppasit?
    Kuka antoi sulle luita?

    Äänestä

  • maallikko kirjoitti:

    Mistäs sinä tuon rohkean röyhkeyden sieppasit?
    Kuka antoi sulle luita?

    ... helpottanut? Kirjoita vain uusi sanoma,jatka luettelossa alas ja oikealle. Täällä on vapaa sana.
    Kirjoita enemmän kuin vain pari virkettä.
    Psykiatriset tapaukset kun ovat usein varsin kiinnostavia. Sielun syövereistä löytyy niin monenlaista salaista.
    Tässä tapauksessa siihen liittyy myös uuslukutaidottomuutta. Kirjoittaja ei näköjään ymmärtänyt kaikkea alkuperäisestä sanomasta.

    Alkuperäisessä sanomassa käsittääkseni kysyttiin eri ihmisten käsityksiä asiasta, jossa puolisot, kadotettuaan intohimon toisiaan kohtaan, alkavat tuumia, josko pitäisi hankkia lisäseksiä ulkopuolelta ja pitää puolisonsa, jota kaikesta huolimatta arvostaa.

    Otin kantaaa: AVIOLIITON ULKOPUOLISIAKAAN ihmisiä ei saa esineellistää!!

    Jos sinua todella kiinnostavat psykiatriset tapaukset, niin niitähän Suomessa riittää. Kuinka mones liekään ennen aikojaan eläkkeellä mielisairauden takia?

    Ehkäpä on niin, että juuri sinuntapaistesi kiinnostuksesta hulluihin johtuu, että esineellistämällä ihmisiä saatte lisää hulluja - näin sinä ja kaltaisesi pysytte vireinä.

    Tämä kiinnostaa minua erityisesti ihmisenä ja lähimmäisenä, mutta myös veronmaksajana.

    Mitä tulee tekstieni pituuteen, Sulla on se päänsilittäjä, joka kirjoittaa pitempiä ja sulle mieleisempiä tekstejä, kuten Re: sitä, Re: tätä.

    Hyvä jos auttaa vähitellen. En tosin vaivautunut lukemaan sanomaasi paria riviä enempää, mutta se on tässä toissijaista

    Äänestä

  • maallikko kirjoitti:

    Alkuperäisessä sanomassa käsittääkseni kysyttiin eri ihmisten käsityksiä asiasta, jossa puolisot, kadotettuaan intohimon toisiaan kohtaan, alkavat tuumia, josko pitäisi hankkia lisäseksiä ulkopuolelta ja pitää puolisonsa, jota kaikesta huolimatta arvostaa.

    Otin kantaaa: AVIOLIITON ULKOPUOLISIAKAAN ihmisiä ei saa esineellistää!!

    Jos sinua todella kiinnostavat psykiatriset tapaukset, niin niitähän Suomessa riittää. Kuinka mones liekään ennen aikojaan eläkkeellä mielisairauden takia?

    Ehkäpä on niin, että juuri sinuntapaistesi kiinnostuksesta hulluihin johtuu, että esineellistämällä ihmisiä saatte lisää hulluja - näin sinä ja kaltaisesi pysytte vireinä.

    Tämä kiinnostaa minua erityisesti ihmisenä ja lähimmäisenä, mutta myös veronmaksajana.

    Mitä tulee tekstieni pituuteen, Sulla on se päänsilittäjä, joka kirjoittaa pitempiä ja sulle mieleisempiä tekstejä, kuten Re: sitä, Re: tätä.

    on taas kerran saanut rakkaan vihollisen näköpiiriinsä!

    Äänestä

..,mutta älä pety,jos sen jälkeen on vielä enemmän ja laajempaa tyhjyyttä!!

Äänestä
  • tai sitten ei....meillähän on vain tämä yksi elämä elettävänä... joten viisasta olisi elää se mahdollisemman onnellisesti, ...jottei sitten vanhana tarvitse katua tekemättömiä asioita... koska 70 on turha onnettomana todeta..."etten koskaan ole ollut onnellinen"...silloin alkaa jo olla myöhäistä haikailla mennyttä..

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    tai sitten ei....meillähän on vain tämä yksi elämä elettävänä... joten viisasta olisi elää se mahdollisemman onnellisesti, ...jottei sitten vanhana tarvitse katua tekemättömiä asioita... koska 70 on turha onnettomana todeta..."etten koskaan ole ollut onnellinen"...silloin alkaa jo olla myöhäistä haikailla mennyttä..

    Tottakai jokaiselle soisi,että olisi onnellinen!Mutta olisiko sitä todella syrjähyppyjen ansiosta??Onhan siinä aina kiinnijäämisen riski,ja hyväksyisikö puoliso ne,tai antaisiko edes anteeksi?? Jokainen päättää itse mitä tekee,onko válmis kenties menettämään perheensä,oman nautinnonhalun vuoksi,kestääkö seuraukset,jne.Jos avioliitto on kuivahtanut pelkäksi tavaksi,ehkä on syytä miettiä olisiko parempi erota,ja kirmata sitten niille vihreämmille niityille!! Meillä liitto olisi kerrasta poikki,jos jompikumpi harrastaisi syrjähyppyjä,emme näkisi syytä jatkaa,jos niinkin kuitenkin tärkeä osa kuin seksi vaatisi ulkopuolisia "avustajia"! Mutta niinkuin sanoin,jokainen tekee miten parhaaksi katsoo!! Ei ole tarpeen "tuomita" ketään,oli vain pielipiteeni!!

    Äänestä

  • vastaan kirjoitti:

    itse asiassa juuri tarkoitin tuota, että *kulisseissa* eläminen on turhaa... jos *veto*
    puuttuu parisuhteesta...silloin olisi parasta erota.. koska *elämänteatteri* on kuitenkin ainutkertainen... mutta tämähän oli vain minun mielipiteeni...

    Äänestä

Kolmekymmentä vuotta yhtä, arkea, juhlaa, onnea. Toinen kulkee nopeammin, toinen jo hidastaa.Toisella vielä palaa, toisen liekki viilenee.Kieltääkö intohimo, ollako tyyni, vaikka on värinää ja hekumaa.Yksi elämä elettävänä, ei halua loukata pitkäaikaista kumppania. Yritykset turhia, tilanne en muutu terapiassa, käytetään aikaa ja vaivaa elvytyksiin, muutosta ei tule. Sattuma astuu kuvaan, ratkaisu tulee etsimättä. Ihminen, samat taustat ja ajatukset.Pitkäaikainen luotettu tuttava on ollut saman ongelman kanssa kamppaileva kauan.Eri sukupuolta olevat kohtaavat ja tilanne on väistämätön, nautinto voittaa.Ihana vapauttava kokemus, ahaa, olen vielä tunteva, kiihkeä, erotiikkaa tarvitseva. Täydentävä, elämään väriä tuova ihmissuhde, voi olla todella hieno, eikä sen tarvitse olla keneltäkään pois. Mielestäni en ole menetellyt väärin.

Äänestä
  • Siinähän se perusajatus tulikin mainituksi: tuossa tapauksessa ei kukaan osallinen menetä mitään, se voi päinvastoin olla jopa hyödyksi kaikille osapuolille.

    Äänestä

Avioliiton pitäisi parhaiten tarjota siihen kuuluvalle oikeus ja mahdollisuus suurimpaan onneen ja nautintoon, eri sukupuolten väliseen sukupuoliseen kanssakäymiseen.
Eikö ole silloin nurinkurista, että juuri avioliitto estäisi joltakulta sukupuolisen kanssakäymisen?

Äänestä
  • niinhän vanha kiinalainen sananlasku sanoo, että jos haluat olla yksinäinen...mene naimisiin !

    Äänestä

Vaikea tilanne suoraan sanoen. Varmaan kuka tahansa tällä palstalla esiintyvä nainen sanoisi: ei ole oikein.
Avioliiton pitäisi tuoda elämään seksi tavanomaisena ilmiönä. Luonnottomuus on siinä, että se voisi myös estää sen kokonaan. Onko se oikein?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ean kirjoitti:

Vuosikymmeniä yhteistä elämää. Jokapäiväistä puurtamista kodin ja yhteisen vaurauden hyväksi. Rauhallista säännöllistä elämää, ei rajojen rikkomista.
Harvoin myös sen rajan rikkomista, joka kulkee yhteisen vuoteen keskeltä. Ensin vaimon haluttomuudesta ja sen johdosta lopulta miehenkin.
Lopulta jälkimmäinen vakuuttuneena päätyi siihen, että kun tähän yhteiselämään perustuva ihmissuhde ei pysty enää tarjoamaan jotakin siihen olennaisesti kuuluvaa, se on hankittava toisen, täydentävän ihmissuhteen avulla, antamatta sen muutoin häiritä sopuisaa vuosikymmeniä kestänyttä yhteiselämää.
Miten on, oikeinko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu