Samoin vappu ja juhannus. Ainakin vuosi pitää kitua yli 70v karanteenissa. Meidät unohdetaan loukkoihimme, tuodaan jotain vanhentunutta ruokaa kotiin ylihintaan. Ollaan epätoivottuja terveysjeskuksissa, sairaudet jää hoitamatta. Kun kuollaan vähitellen niihin ja ikävään , kukaan ei pääse edes kuolinvuoteelle eikä hautajaisiin. Näin meistä päästään eroon vähin äänin.
Joulukin peruttu
Anonyymi
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Älytöntä valittamista ja vinkumista
ja valhetta kirjoitat vai mistä oikein tilaat ruokasi ?
Esimerkiksi Alepa Kauppakassista tilaamani ruoka on aina tuoretta ja saman hintaista kuin kaupassa.
Verkkokaupoissa käy nyt kauppa niin kuumana, ettei siellä ruoka ehdi millään pilaantumaan.
Viimeinen käyttöpäivä-päiväykset on jopa parempia kuin kaupassa.
Viisi vuotta olen tilannut sieltä, eikä ole mitään valittamista ollut.
Jos saa huonoa ja kallista ruokaa, tilaat huonosta ja kalliista paikasta.
Oma tyhmyytesi.
Mutta en usko juttuasi. Ei ole kenenkään kauppiaan etu myydä huonoa ja kallista.
Katsos: Fiksu asiakas ei toista kertaa tilaa, sinä ainoan ilmeisesti vaan jatkat tilaamistasi sieltä....
Terveyskeskuksissa on nyt tilaa, kun korona on karkottanut asiakkaat.
Mene nyt, äläkä valita. ! Nyt saa aikoja !
Oikein marttyyriksi tekeytyvä valitusvirsi.
Miten niin sairaudet jää hoitamatta ja juhlapyhät viettämättä sekä elintarvikkeet hakematta?
Minulla on lääkäriaika tänään kello 12.00 ja kaupat on auki pyhisin arkisin. Ei yksi vuosi joulutta ihmistä epätoivoon vie, olin viime joulun pois Suomesta, ei ollut ongelmia. Juhannuksen vietän myös perinteisesti järven rannalla.
Älkää jääkö neljän seinän sisään, se jos mikä on kohtalokasta.
Korppis
Jaa, että Joulu peruttu. Onko Josef tunnustanut?
Mitään juhlapyhiä ei ole peruttu, kaikkien pitää vaan ottaa vielä kauan viruksen olemassaolo ja tarttuvuus huomioon käytöksessään, ei vain meidän 70 vuotta täyttäneiden. Yli 10 hengen kokoontumisia pitää valttää, turvaväleistä on pidettävä huoli, hygienian kanssa oltava tarkkana. Joka tuutista tulvii neuvoja virtuaaliseen kanssakäymiseen ja livenäkin tapaaminen onnistuu noilla rajoituksilla, ainakin omilla pihoilla . Voitaisiin mekin ihan hyvin käydä itse kaupassa vaikka riskiryhmäläisten aikaan 6-7, mutta tehtiin sopimis lasten kanssa, ettemme toistaiseksi mene, heillä on sanojensa mukaan siten yksi huoli vähemmän . He sanovatkin, että kyllä luottavat omiin vanhempiinsa, mutteivat välttämättä kaikkiin kaupassakävijöihin. :) Saamme 1-2 viikon välein tutulta kauppiaalta listan mukaan ostokset kotiin, aina priimaa ja tuoretta, ei hän halua hyiä asiakkaitaan menettää. Nuoret tuovat täydennyksiä ja yllätyksiä, eilenkin saimme orvokintaimia ja konditorian croissantteja , koirakin oli tervehdyskäynneillä. Suunnitteilla on äitienpäivän piknik lähiporukalla täällä mummolan pihalla ja terassilla turvatoimet toteuttaen , varmasti löytyy jo netistäkin vinkkejä, jos oma mielikuvitus ei yllä. Pitää vaan näpit pitää kurissa, ettei rynni halimaan .
Minäkin olen kuullut, että terveyskeskuksissa on hyvin aikoja saatavilla eikä missään tapauksessa pidä jäädä vaivojaan yksin arvailemaan ja tilannettaan pahentamaan. Varmasti hygieniakin on vastaanotoilla turvallisella tasolla, yleensä yskivät potilaat ohjataan eri tiloihin. Koronatilanne on tietysti ikävä ja vakava, ei näitä karanteeneja kuitenkaan kenenkään kiusaksi ole asetettu. Me samanikäisetkin eläkeläiset olemme tietysti kovin erikuntoisia, aktiiviset liikkujat keksivät kyllä korvaavia liikuntamuotoja ja nythän on alkanut hyötyliikunnan sesonkiaika. On paljon palvelevia puhelimia ja netissä jaetaan vinkkejä, mitä voisi vaikka omalla parvekkeella ja jopa sohvalla kuntonsa ja mielialansa hyväksi tehdä. Ulkonaliikkumiskieltoa ei suinkaan ole, jo kevään merkkien tarkastelu ja lintujen laulun kuuntelu kävelyllä virkistää ihmeesti. Uskon, että jokaisen tilanteeseen löytyy helpotusta, kannattaa kysellä apua ja tarkkailla kuntansa nettisivuja , nythän on paljon auttamishaluisia ihmisiä lomautettuina töistään.
Aurinkoisin terveisin, hyvää viikonloppua !
Ramoona
Viruksen ajankohtaisuus sai minutkin perehtymään näihin RNA viruksiin, ja ennenkaikkea niiden tarkotukseen evoluutiossa. Ne ovatkin melkoisia vaikuttajia, joiden jäänteitä on meilläkin Dna:ssamme enemmän kuin omia geenejä 😂
Kasvikunta on tajunnut olla niiden kanssa symbioosissa, koska ihan elämänpuun alkutekijöissä ne vaikuttivat ensimmäisen solun syntyyn ja elämän alkuun.
Lukiessani Matti Jalasvuoren lähes runollista kuvausta valtameren pohjalla pulppuavien kivettyneiden tornien kuumien lähteiden eliöiden matkaa tähtitaivaan kosmoksen monimuotoisuuteen, alkoi sisimmässäni soida " kaikessa näytä käsiala luojan,....
Nöyrästi on tunnustettava, ettei tiedä muuta kuin meidänkin osamme luonnonvalinnassa, on olla yhteydessä kaikkeuteen, se on jo paljon annettu ❤️
Tuokin vertaus: miksi leijonan kuuluu syödä antilooppeja, jotka syövät vain ruohoa?
Niinpä, mutta kuollessaanhan leijona lannoittaa ruohoa kasvavaa maata antiloopeille!
Tietysti jäi kirjautuminen!
Vielä alkuun,.. jouluko olis peruutettu,..eikä ole peruutettu mitään, kunhan nyt Vappua ensin vietämme ja äitykkäpäivää.
Laulele vain aloittaja Sinäkin,..
"Siihen asti mä kuitenkin taivallan,
ja katselen ihmeitä maan,...
Minä olen kotonani, joka jhan näin meidän kesken sanottuna ei ole loukko. Pihaakin on, voin olla ulkona,
Tähän ikään päästyämme luulisi meillä jo olevan kyky sopeutua oleviin oloihin. Siihen on jouduttu vuosikymmenien varrella varmasti moneen kertaan. Eläkkeellä elävien asiat ovat mallillaan. Ei ole pelkoa lomauttamisesta, toimeentulo ei ole uhattuna. Rahan perässä ei ole pakko juosta ja matkustella koronaa pullistelevissa busseissa ja junissa. Eläke maksetaan tilille ajallaan.
Kauppapalvelu on kiitettävä asia, ja jos ovelle tuodaan pilaantunutta elintarviketta, voidaan se palauttaa seuraavalla kerralla ja vaihtaa toimittajaa lennossa.
Kaikki eivät joudu olemaan ruokakuskien armoilla, on sukulaisia, jotka käyvät kaupat ja tietävät millaisesta elintarvikkeesta pidän. Ei valittamista. Minäkin saan kerran viikossa ruokakassin oven taakse, tytär tuo.
Minä en ainakaan rupea olemaan muiden potkittavana ja alistua mihinkään, mihin en halua. Haluan pysytellä terveenä ja kaukana viruksista, ja siksi olen tyytyväinen, että ohjeita on laadittu. Meikäläisillä on oikeus olettaa, että muut noudattavat ohjeita. Mehän noudatamme ilman muuta. Ovi kiinni ja sillä hyvä.
Yhteydenpito muuhun maailmaan on hyvällä tolalla somen kautta.
Joitakin vuosikymmeniä sitten eritettynä oleminen olisikin vienyt monelta hermot äkkiä. Nyt voi pitää meilin avulla yhteyttä vaikka kuinka laajalle, on FB, on tämä keskustelupalsta, on todella mahdollisuuksia, Puhelinkin jokaisella on.
Hätäkös tässä.