Minulla on kummallinen ongelma. Eikä oikeastaan ketään, jolle puhua. Minä en nyt mieti identiteettiäni enkä sitä, kuinka lesbot harrastavat seksiä, vaan yksinkertaisesti sitä, ketä minä rakastan. Olen seurustellut reilu pari vuotta. Pitänyt taukoakin pariin otteeseen. Rakastunut erääseen toiseen tällä tauollamme. Jättänyt hänet ja palannut "omani" luo. Kaiken piti olla hyvin. Mutta minä näen unia, minä kaipaan ja ajattelen tätä toista. Enkä ymmärrä itseäni. Minä halusin kiihkeästi omani takaisin, mutta nyt kun hän on siinä... onko se sittenkään sellaista kuin kuvittelin?
Tämä jätetty ei ole sanonut minulle mitään sen koommin. Siitä on nyt yli puoli vuotta. En tiedä, kaipaako hän minua... en usko, tein hänelle julmasti. Hänen tunteensa olivat aitoja. Niin minunkin, vaikka se ei varmasti siltä vaikuttanut - näin jälkeen päin ajatellen. Lähteä nyt pois heti, kun ex napsauttaa sormiaan.
Tahtoisin ottaa häneen yhteyttä. Minä kaipaan vastauksia. Mutten voi tehdä sitä ilman, että naiseni saisi tietää siitä. Enkä voi kertoa hänelle, en pysty. Hyvä on, pitäkää minua raukkana, mutten halua tuhota tätä - meitä. Jos tämä hullu kaipuuni onkin ihan hullua, jos en minä haluakaan tästä toisesta mitään. Miten saisin sen selville... Onko tämä kaikki vain illuusio vihreämmästä ruohosta?
Tämä jätetty ei ole sanonut minulle mitään sen koommin. Siitä on nyt yli puoli vuotta. En tiedä, kaipaako hän minua... en usko, tein hänelle julmasti. Hänen tunteensa olivat aitoja. Niin minunkin, vaikka se ei varmasti siltä vaikuttanut - näin jälkeen päin ajatellen. Lähteä nyt pois heti, kun ex napsauttaa sormiaan.
Tahtoisin ottaa häneen yhteyttä. Minä kaipaan vastauksia. Mutten voi tehdä sitä ilman, että naiseni saisi tietää siitä. Enkä voi kertoa hänelle, en pysty. Hyvä on, pitäkää minua raukkana, mutten halua tuhota tätä - meitä. Jos tämä hullu kaipuuni onkin ihan hullua, jos en minä haluakaan tästä toisesta mitään. Miten saisin sen selville... Onko tämä kaikki vain illuusio vihreämmästä ruohosta?
Vastaukset 6
Vanhimmat
kun toisaalta ymmärrän että sua jäi kaivelemaan mitä olisi voinut tämän toisen kanssa olla ja toisaalta sulla oli jo elettyä elämää tämän "omasi" kanssa. Se nyt jäi hiukan epäselväksi mitä sä tunnet nykyään tätä "omaasi" kohtaan. Miten teillä menee? Miltä susta tuntuu olla hänen kanssaan?
Kun jos sä et ole tyytyväinen nyt kuitenkaan ja se polttelee sun mieltä mistä luovuitkaan.
Et sä oikeen tuossa välimaastossakaan voi olla.
JOkin päätös sun on tehtävä, joko panostat nykyiseen suhteeseesi jos se on oikeasti sitä mitä haluat. Jos sulla on paljon muttia ja entiedä niin ehkä sun kannattaa miettiä kannattaako jatkaa.
Se että sua hämää se toinen noinkin paljon niin ei selivä muuten kuin ottamalla yhteyttä.
Puoli vuotta on pitkä aika ja siinä ajassa mieli kerkee tekemään tepposensa, voihan olla että sä haet ajatuksissasi lohtua tästä toisesta koska jotain oleellista puuttuu sun omasta suhteestasi.
2 vuotta ei ole kauhean pitkä aika, ja jos olet jo taukoja kerennyt pitämään muutamaankin otteeseen niin mulle se kertoo jo ettei ole ihan kaikki palaset kohdillaan.
Eron jälkeen sitä kaipaa aina hetken sitä vanhaa tuttua ja omaa, ehkä palasit liian nopeasti vain huomataksesi ettei ollut mitään syytä palata.
Minä sinun asemassasi tekisin niin että ottaisin puheeksi suhteen ja mitä toinen siitä ajattelee ja kertoisin miltä itsestään tuntuu.
Koska jos on rehellinen itselleen ja rakkailleen niin asiat mene paremmin kohdilleen kuin kieroilun kautta.
Ehkä teille tulee ero mutta sitten ainakin tiedät että niin sen kuuluikin, ja se aukaisee sulle toisia ovia parempaan, tai ehkä löydätte ehjemmän tavan elää yhdessä nykyisen kanssa ja huomaat että se mitä haikailit oli vain oire siitä ettei kaikki ollut kohdallaan.
Mitä rehellisempi sä olet sen varmemmin sä löydät sen oikean asian itsellesi.
Vaikeaa se on, olla rehellinen, ja siinä monesti on hetkittäin ihan yksinkin, mutta loppujen lopuksi se on ainoa tapa saada itsensä onnelliseksi ja siten myös rakkaansakkin.
En ole varma ymmärsinkö kuvion nyt oikein. Eli seurustelit nykyisesi kanssa, päädyitte pitämään taukoa jonka aikana rakastuit toiseen, ja palasit sitten uudelleen nykyisesi luo?
Itse muuten jo taisit vastata kysymykseesi kun sanoit ettet halua tuhota nykyistä suhdettasi. Jos et halua tuhota sitä, älä leiki tulella ja jättämäsi ihmisen tunteilla. Mitä vastauksia yleensä häneltä enää haluat/tarvitset kun itse jätit hänet?
Vanha totuus on ettei voi sekä syödä että säästää kakkua yhtä aikaa. Tee päätöksesi ja toimi sen mukaan. Ja ennenkaikkea pidä päätöksesi, oli se mikä hyvänsä.
Juttu meni niin, että tämä pitkäaikainen tyttöystäväni jätti minut. Olin sen ansainnut, se avasi silmäni ja sai minut näkemään monia puutteitani. Vakuutteluistani huolimatta tyttöystäväni ei kuitenkaan suostunut uskomaan muutokseeni. Niinpä sitten aloin kasvaa ajatukseen elää ilman häntä. Ihastuin toiseen. Minä taas olin ollut tämän toisen ihastuksen kohde jo kauan. Jonkin ajan kuluttua kuulin, että tyttöystävällänikin oli joku muu. Se oli viimeinen niitti - en uskonut enää yhteiseen tulevaisuuteemme.
Yhtäkkiä tyttöni käänsi kelkkansa. Sanoi, ettei kestä maailmaa, jossa minua ei ole. Olin odottanut sitä kauan. Liian kauan, ehdin raivata sydämestäni tilaa toiselle - vastoin tahtoani - minä en vain osaa olla yksin. Kai. Olin kuitenkin yhä syvästi rakastunut omaani tai siihen, mitä meillä oli ja palasin hänen luokseen oitis. Juttu tämän uuden kanssa katkesi saman tien, huolimatta siitä, kuinka hän sanoi rakastavansa. Minä halusin vain äkkiä pois.
Nyt minusta tuntuu, että tämä ei olekaan sellaista kuin kuvittelin. Rakastan tyttöystävääni yli kaiken, mutta silti.. ihan kuin jotain puuttuisi. En osaa kuvitella itseäni sen aikaisemman - kutsutaan häntä nyt Minnaksi - kanssa. Olihan se kivaa, mutta vain sen hetken. Minä en todellakaan tiedä, mitä haluan. Tai tiedänpäs, haluan tyttöystäväni! Mutta miksi tämä Minna kummittelee mielessäni... raivostuttavaa. Kun en minä halua hänestä mitään. Vai mitä. En halua.
Case closed.
vastuun virheistään, joten niele kylmästi virheistäsi aiheutuneet seuraukset ja lopeta ininä. Ole mies, sitä sattuu. Tiedän kokemuksesta!
Niele virheistäsi aiheutuneet seuraukset? Ilman muuta, jos vain kerrot, minkä uskot olevan virheeni. Oppia ikä kaikki ja kokemukset opettavat, vai mitä, mutta miten näitä opetuksia tulee tulkita?
Minä en valittele virheitäni. En minä kadu nyt mitään. Minä vain kysyin, miten te löydätte oman tienne? Mistä tietää, minne pitää mennä? Kolumbialla on suhteellinen etu kahvin valmistuksessa, jolloin vaihtoehtoiskustannukset ovat pienemmät kuin esimerkiksi Suomen tapauksessa. Mutta entäpä tässä omassa casessani? Voiko ihminen voittaa?
Se on hyvä ettet kadu mitään. Mutta ajattele realistisesti.
Sä pyörittelet kahta ihmistä sormissas miten lystäät, niiden tunteita tuskin olet paljo ehtiny miettimään, vaan armottomasti oot laittanu omas etusijalle, huolimatta siitä miltä niistä kahdesta tuntuu.
Sun kannattaa välillä rueta ajattelemaan muidenki polkuja ku vaan sitä omaas.
Tuosta kolumbia jutusta en tajunnu yhtään mitään, joten siihen en kommentoikaan.
Mutta sun tapauksessa mä antaisin kohtalon johdattaa, jos alkaa tuntua siltä ettei se tyttöystävä enää kiinnostakaan sua, ja se Minna, kiinnostaa enemmän, niin miks et vaihtais taas?
Ja sitten voit taas alkaa ruletin pyörittämisen uudestaan, ku minna alkaa tympiä.
Että sun säännöillä tuossa taidetaan nyt mennä, ja lujaa.
Seurauksia kyselit. Voi olla että loppujen lopuks jäät yksin.
Ja ei ihminen voi voittaa, aina se häviää tavalla tai toisella.
Sun pitäis päästä eroon tosta ailahtelevaisuudestas, ja miettii oikeesti syvällä pääs sisällä, mitä oikeesti haluut.