Reduced Media Edition

EU:n kilpailuviranomaisten mukaan "Reduced Media Edition" on aivan liian kielteinen ja EU:ta arvosteleva nimi EU-byrokraattien määräyksestä riisutulle ja rampautetulle Windows XP -versiolle.

Ei voi kuin hämmästellä yksinkertaisten, kateellisten ja katkerien eurooppalaisten junttien pohjatonta typeryyttä :)
632630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Koko windows xp on kielteinen ihmisyyttä kohtaan.

Äänestä
  • "Koko windows xp on kielteinen ihmisyyttä kohtaan."

    Mikäli niin olisi, tuskinpa sitä olisi myyty yli 200 miljoonaa kopiota.

    EU:n byrokraattien mielivaltainen puuttuminen MS:n tuotteen sisältöön, ominaisuuksiin ja sen nimeen on vain osoitus siitä että EU-natsien mielestä Microsoftilla menee aivan liian hyvin.

    Äänestä

  • naurattaa kirjoitti:

    "Koko windows xp on kielteinen ihmisyyttä kohtaan."

    Otapas poika hieman koulukirjoja esille. Natsismi eli kansallissosialismi on jotain aivan muuta kuin sitä, että yrityksille on asetetettu velvollisuuksia ja rajoitteita.

    Euroopassa nyt on vain säädetty lakeja, joilla suojellaan markkinoiden toimivuutta. Esim. monopolien ja kartellien toimintaa on estetty.

    Minua lähinnä naurattaa tuollainen kouhkaaminen amerikkalaisen, hyvin menestyvän yrityksen "oikeuksien" puolesta.

    Äänestä

  • naurattaa kirjoitti:

    "Koko windows xp on kielteinen ihmisyyttä kohtaan."

    Mikäli niin olisi, tuskinpa sitä olisi myyty yli 200 miljoonaa kopiota.

    EU:n byrokraattien mielivaltainen puuttuminen MS:n tuotteen sisältöön, ominaisuuksiin ja sen nimeen on vain osoitus siitä että EU-natsien mielestä Microsoftilla menee aivan liian hyvin.

    Bill jatkaa vähemmistöjen piipityksestä huolimatta yhden asian linjalla:
    yksi käyttöjärjestelmä,
    yksi web
    yksi selain

    Aatteelliset esi-isät ovat olleet Adolf Hitler, J. Stalin ym. yksipuolisen "vapauden" puolestapuhujat.

    Mitä eroa on kommunismilla ja monopoli-windowsilla? Vastaus: ei yhtään mitään.

    Äänestä

  • naurattaa kirjoitti:

    "Koko windows xp on kielteinen ihmisyyttä kohtaan."

    Mikäli niin olisi, tuskinpa sitä olisi myyty yli 200 miljoonaa kopiota.

    EU:n byrokraattien mielivaltainen puuttuminen MS:n tuotteen sisältöön, ominaisuuksiin ja sen nimeen on vain osoitus siitä että EU-natsien mielestä Microsoftilla menee aivan liian hyvin.

    "Mikäli niin olisi, tuskinpa sitä olisi myyty yli 200 miljoonaa kopiota. "

    EKKÖNÄ peelo tajua että suurin osa noista kopioista on myyty koneiden mukana, siis pakkomyyntiä? Eli ei ole edes asiakkaalta kysytty haluaako hän windowsin vai jonkun muun käyttiksen. Isot tietokonevalmistajat sitäpaitsi ovat pakotettujakin toimittamaan koneensa windowsin kanssa, jos toimittaisivat ilman niin johan siitä äläkkä nousisi. Sitten on osa niitä jotka eivät tajua että on vaihtoehtoja vaan nappaavat sen ensimmäisen jonka nimen on kuullut, eli Windowsin.

    Äänestä

  • pari sanaa kirjoitti:

    "Isot tietokonevalmistajat sitäpaitsi ovat pakotettujakin toimittamaan koneensa windowsin kanssa"

    Ossaakkona klovni selittää kuinka tämä pakottaminen käytännössä tapahtuu? Vai pelkäävätkö laitevalmistajat "nousevaa äläkkää"?

    Äänestä

  • pakottaminen kirjoitti:

    Jollet muuten tiedä miten toi pakottaminen tapahtuu, niin etsi googlella. Ei sitä windowsia tosiaan sen takia ole myyty miljoonia kun se on niin kiva...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Googlesta ei selvinnyt miksi kuka hyvänsä ei voisi ryhtyä valmistamaan ja toimittamaan Windows-vapaita tietokoneita. Sitä vastoin löytyi läjä firmoja jotka toimittavat koneitaan niin MacOS:lla, Linuxilla ja monilla muillakin käyttöjärjestelmillä.

    Siis kuinka Microsoft pakottaa tietokonevalmistajan myymään Windowseja?

    Äänestä

  • kysymykseen kirjoitti:

    Asiasta on useasti ollut juttua ja homma perustuu mikkiksen kiristystaktiikkaan, ja jokainen vähänkin koneista tietävä on lukenut nuo jutut. Mutta sinä saat sen selvittää ihan itse, sinulle on turha yrittää kertoa siitä totuutta koska mitä ilmeisimmin olet sama kaveri joka aiemmasssa threadissa aloitti päättömän jankkauksen asiasta, koska mikään vastaus ei mennyt perille. Se on ihan sama vaikka joku sanoisi mitä, pistät takaisin vain henkilökohtaisuuksiin menevän jankutuksen missä ei ole mitään totuutta, ja sitä jaksat jatkaa vaikka vuoteen 2007 asti jos joku vaivautuu
    vastaamaan. Noista sopimuksista voit lukea useastakin lähteestä, jos haluaisit, mutta kun et, sillä sinun mielestäsi jokainen valmistaja tai kauppias on valinnut windowsin koneisiinsa vain koska se on niin erinomainen. Ja luonnollisesti et koskaan muuta käyttistä ole nähnytkään. Jopa Seppottw:llä on fiksummat windowsin puolustusjutut kuin sinulla, ja se on jo paljon se.

    Äänestä

  • useastikin kirjoitti:

    Näytä minulle yksikin PC-yhteensopivia tietokoneita valmistava firma jolla ei ole oikeutta esiasentaa Linuxia koneisiinsa mikäli niin haluavat ja joka on Microsoftin määräyksestä pakotettu vastoin omaa tahtoaan asentamaan Windows.

    Mikäli suinkin kykenet siihen, myönnän Bill Gatesin olevan antikristus.

    Äänestä

  • pakottaminen kirjoitti:

    "Isot tietokonevalmistajat sitäpaitsi ovat pakotettujakin toimittamaan koneensa windowsin kanssa"

    Ossaakkona klovni selittää kuinka tämä pakottaminen käytännössä tapahtuu? Vai pelkäävätkö laitevalmistajat "nousevaa äläkkää"?

    pil keitsi sanoo, että "jos et pistä joka koneeseen meitin vintoussia et pistä sitten yhteenkään eli ei me myydä sulle mitään". Siinä se.

    Äänestä

  • yritä edes kirjoitti:

    Ei olisi käytännössä yhtään vaikeampaa valmistaa konetta jossa olisi esim xp ja suse , valinnaisina (kuluttajaa voitaisiin vaikkapa valistaa samalla että elä mee sinne netti ku tällä susella)

    Myynti argumenttihan se olisi (ilmainen, siitä kauppiaat tykkää) varmasti lisäisi myyntiä.

    Mutta miksei näin tehdä? en tiedä mutta vainoharhainen mielini sanoo että mikrosoftil on näppinsä pelissä. Eli xp vain ja ainoastaa kiinni, ei saa olla tehdas asetettuina muita järjestelmiä. En muuten voi käsittää miksei muuten linukxia käytettäisi myyntilukujen pönkitykseen (jossa muuten 2,9% on helvetisti rahhahha aha hahah haa)

    Äänestä

  • se tapahtuu kirjoitti:

    pil keitsi sanoo, että "jos et pistä joka koneeseen meitin vintoussia et pistä sitten yhteenkään eli ei me myydä sulle mitään". Siinä se.

    "jos et pistä joka koneeseen meitin vintoussia et pistä sitten yhteenkään"

    Mahdotonta. Mikä estäisi laitevalmistajaa ostamasta vintoussit tukkuliikkeestä tai vaikkapa vähittäiskaupan hyllyltä?

    Todellisuus menee näin:
    "Mikäli esiasennatte koneenpaskoihinne yksinomaan Windowsia ja/tai mikäli myytte niitä vuodessa n kpl, saatte xx.xx% alennuksen ostamienne OEM-lisenssien hinnasta. Muussa tapauksessa hankitte OEM-lisenssinne samoilla ehdoilla kuin muutkin"

    Äänestä

  • Löpsis kirjoitti:

    ja toi saattaa olla aikamoinen prosentti luku.
    kilpaulun kanssa ollaan tarkkoja siellä laskeevat pennnitkin tarkalleen. Eli tiput markkinoilta jos et nuole ms edustajaa genitaalista.

    Äänestä

  • tompoh kirjoitti:

    Ei olisi käytännössä yhtään vaikeampaa valmistaa konetta jossa olisi esim xp ja suse , valinnaisina (kuluttajaa voitaisiin vaikkapa valistaa samalla että elä mee sinne netti ku tällä susella)

    Myynti argumenttihan se olisi (ilmainen, siitä kauppiaat tykkää) varmasti lisäisi myyntiä.

    Mutta miksei näin tehdä? en tiedä mutta vainoharhainen mielini sanoo että mikrosoftil on näppinsä pelissä. Eli xp vain ja ainoastaa kiinni, ei saa olla tehdas asetettuina muita järjestelmiä. En muuten voi käsittää miksei muuten linukxia käytettäisi myyntilukujen pönkitykseen (jossa muuten 2,9% on helvetisti rahhahha aha hahah haa)

    "Ei olisi käytännössä yhtään vaikeampaa valmistaa konetta jossa olisi esim xp ja suse"

    Kuka hyvänsä laitevalmistaja voi halutessaan esiasentaa vaikka kymmenen erilaista käyttöjärjestelmää koneisiinsa, mikäli katsoo sen vaivan arvoiseksi.

    Eri asia sitten on jos laitevalmistaja on *vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan* sopinut jotakin muuta MS:n kanssa saadakseen alennuksia ostamistaan lisensseista. Sellaisia sopimuksia ei kuitenkaan ole kenenkään mikään pakko tehdä.

    Äänestä

  • vain kirjoitti:

    Tottakai valmistajan pitää asentaa kilpailu hintain xp koneeseen jos halua pysyä mukana kilvassa, ihan vapaa ehtoisesti.

    Mutta miksi ei sitä ilmaiskäyttistä asenneta viereen? Se lisäisi myyntiä? Kyllä siinä joku jippo täytyy olla, kyllä se markkinatalousmatikka kuitenkin on.

    "me halutaan tukea yrityksiä jotka liittää tän hienon xp:n tarran koneeseen, 5% alennuksella per lisenssi...se on prändi. prändi paremmasta maailmasta."

    Äänestä

  • tompoh kirjoitti:

    ja toi saattaa olla aikamoinen prosentti luku.
    kilpaulun kanssa ollaan tarkkoja siellä laskeevat pennnitkin tarkalleen. Eli tiput markkinoilta jos et nuole ms edustajaa genitaalista.

    "siellä laskeevat pennnitkin tarkalleen. Eli tiput markkinoilta jos et nuole ms edustajaa genitaalista"

    Mihin sitä Windowsin paskaa nyt yhtäkkiä alettiin tarvitsemaan niin että pitää oikein nuolemaan ryhtyä? Eikö säästöjä kertyisi huomattavasti enemmän kun laitevalmistaja esiasentaisi ilmaisen Linuxin sen sijaan että maksaisi MS:lle lisensseistä?

    Äänestä

  • tompoh kirjoitti:

    Tottakai valmistajan pitää asentaa kilpailu hintain xp koneeseen jos halua pysyä mukana kilvassa, ihan vapaa ehtoisesti.

    Mutta miksi ei sitä ilmaiskäyttistä asenneta viereen? Se lisäisi myyntiä? Kyllä siinä joku jippo täytyy olla, kyllä se markkinatalousmatikka kuitenkin on.

    "me halutaan tukea yrityksiä jotka liittää tän hienon xp:n tarran koneeseen, 5% alennuksella per lisenssi...se on prändi. prändi paremmasta maailmasta."

    "Mutta miksi ei sitä ilmaiskäyttistä asenneta viereen?"

    a) kysyntää ei ole riittävästi eikä mitään takeita ole siitä että vaihtoehtoisen käyttöjärjestelmän asentaminen lisäisi myyntiä.

    b) Mikäli yhtenä vaihtoehtona olisi Windows, valmistaja (ja siksi myös käyttäjä) joutuisi vaihtoehtoisesta käyttöjärjestelmästä huolimatta maksamaan Windowsista. On siis helpompaa ja ennen kaikkea mielekkäämpää myydä kone ilman käyttöjärjestelmää (kuten esim. Dell on valinnut tehdä) kuin tarjota vaihtoehtoja käyttöönoton yhteydessä

    c) laitevalmistaja ei välttämättä ole kiinnostunut kirjoittamaan ajureita ja hallintaohjelmistoja kaikille mahdollisille käyttöjärjestelmille ja niiden eri versioille

    d) eri käyttöjärjestelmien tukeminen ei ole ilmaista, vaikka käyttöjärjestelmä itsessään olisikin ilmainen

    Äänestä

  • pakottaminen kirjoitti:

    "Isot tietokonevalmistajat sitäpaitsi ovat pakotettujakin toimittamaan koneensa windowsin kanssa"

    Ossaakkona klovni selittää kuinka tämä pakottaminen käytännössä tapahtuu? Vai pelkäävätkö laitevalmistajat "nousevaa äläkkää"?

    Sanopa onnistuuko koneen ostaminen esim. Anttilasta tai Veikon koneesta niin että sanoo myyjälle: "minä haluan tuon koneen sitten ilman Wintoussia ja haluan hieman hinnan alennustakin käyttiksen pois jättämisen johdosta". Sanopa onnistuuko? Jos ei niin tuosta huomaat ettei monet valmistajat yksinkertaisesti voi myydä konetta ilman winkkua, ne on tavalla tai toisella pakotettu myymään, vaikka asiakas ei sitä paska-Winkkua haluaisikaan!!!

    Erilaisista osista esim. pc-kaupan itse kasaamat koneet on toinen juttu, koneet kasataan vasta kaupassa joten mitään soppareita M$:n kanssa ei synny mutta valmiina tulevat koneet onkin toinen juttu, niissä sä et voi saada konetta ilman wintussua!

    Äänestä

  • tässä kirjoitti:

    varmaankin C (uusimmat koneet uusimmilla herkuilla...ei linux ajureita)

    "a) kysyntää ei ole riittävästi eikä mitään takeita ole siitä että vaihtoehtoisen käyttöjärjestelmän asentaminen lisäisi myyntiä."

    Yksi myynti argumentti lisää
    vaikuttaa jotain aina, kysy vaikka
    myyjiltä.

    "b) Mikäli yhtenä vaihtoehtona olisi Windows, valmistaja (ja siksi myös käyttäjä) joutuisi vaihtoehtoisesta käyttöjärjestelmästä huolimatta maksamaan Windowsista. On siis helpompaa ja ennen kaikkea mielekkäämpää myydä kone ilman käyttöjärjestelmää (kuten esim. Dell on valinnut tehdä) kuin tarjota vaihtoehtoja käyttöönoton yhteydessä"

    En puhunut tuosta vaihtoehdosta lain.
    Siis vaihtoehdosta valmis käytis ineen
    olin kirjoittavinani.

    C = oikein. tosin taisin hieman avittaa kysymykseen: miksei. (?)

    "d) eri käyttöjärjestelmien tukeminen ei ole ilmaista, vaikka käyttöjärjestelmä itsessään olisikin ilmainen"

    0700-666

    Niin, ihmetyttää se silti että miksei!!
    vaikka vain se netti ominaisuudella
    verkkok ajurit löytyis varmasti helposti.

    Äänestä

  • Linuxilla kirjoitti:

    "siellä laskeevat pennnitkin tarkalleen. Eli tiput markkinoilta jos et nuole ms edustajaa genitaalista"

    Mihin sitä Windowsin paskaa nyt yhtäkkiä alettiin tarvitsemaan niin että pitää oikein nuolemaan ryhtyä? Eikö säästöjä kertyisi huomattavasti enemmän kun laitevalmistaja esiasentaisi ilmaisen Linuxin sen sijaan että maksaisi MS:lle lisensseistä?

    Ei ketään 40-50 vuotiasta konttorityöntekiää noin vain ms wordistä ja ms exelistä totuteta muihin
    ohjelmiin. Monilla tuottaa jo ongelmia selvitä noista (arkikäyttäjät)
    Monilla nuorillakin on vaikeuksia siirtyä outlookista muuhun (jopa operaa ovat ihmetelleet)

    noi jutut kuitenkin määrää aika pitkälle käyttis markkinat.

    Äänestä

  • tompoh kirjoitti:

    varmaankin C (uusimmat koneet uusimmilla herkuilla...ei linux ajureita)

    "a) kysyntää ei ole riittävästi eikä mitään takeita ole siitä että vaihtoehtoisen käyttöjärjestelmän asentaminen lisäisi myyntiä."

    Yksi myynti argumentti lisää
    vaikuttaa jotain aina, kysy vaikka
    myyjiltä.

    "b) Mikäli yhtenä vaihtoehtona olisi Windows, valmistaja (ja siksi myös käyttäjä) joutuisi vaihtoehtoisesta käyttöjärjestelmästä huolimatta maksamaan Windowsista. On siis helpompaa ja ennen kaikkea mielekkäämpää myydä kone ilman käyttöjärjestelmää (kuten esim. Dell on valinnut tehdä) kuin tarjota vaihtoehtoja käyttöönoton yhteydessä"

    En puhunut tuosta vaihtoehdosta lain.
    Siis vaihtoehdosta valmis käytis ineen
    olin kirjoittavinani.

    C = oikein. tosin taisin hieman avittaa kysymykseen: miksei. (?)

    "d) eri käyttöjärjestelmien tukeminen ei ole ilmaista, vaikka käyttöjärjestelmä itsessään olisikin ilmainen"

    0700-666

    Niin, ihmetyttää se silti että miksei!!
    vaikka vain se netti ominaisuudella
    verkkok ajurit löytyis varmasti helposti.

    "varmaankin C (uusimmat koneet uusimmilla herkuilla...ei linux ajureita)"

    Mutta miksi ei? Olisikohan vähäisellä kysynnällä mitään tekemistä asian kanssa. Osaamisesta se tuskin on kiinni.

    "En puhunut tuosta vaihtoehdosta lain.
    Siis vaihtoehdosta valmis käytis ineen
    olin kirjoittavinani."

    Ehkä olit kirjoittavinasi noin, mutta kuitenkin kirjoitit: "Mutta miksi ei sitä ilmaiskäyttistä asenneta viereen?". Et tosin sanonut minkä viereen se ilmaiskäyttis pitäisi asentaa. Käyttäjän viereen? Monitorin viereen? Windowsin viereen?

    "0700-666"

    niinpä niin... :)

    Äänestä

  • kysymys.. kirjoitti:

    Sanopa onnistuuko koneen ostaminen esim. Anttilasta tai Veikon koneesta niin että sanoo myyjälle: "minä haluan tuon koneen sitten ilman Wintoussia ja haluan hieman hinnan alennustakin käyttiksen pois jättämisen johdosta". Sanopa onnistuuko? Jos ei niin tuosta huomaat ettei monet valmistajat yksinkertaisesti voi myydä konetta ilman winkkua, ne on tavalla tai toisella pakotettu myymään, vaikka asiakas ei sitä paska-Winkkua haluaisikaan!!!

    Erilaisista osista esim. pc-kaupan itse kasaamat koneet on toinen juttu, koneet kasataan vasta kaupassa joten mitään soppareita M$:n kanssa ei synny mutta valmiina tulevat koneet onkin toinen juttu, niissä sä et voi saada konetta ilman wintussua!

    "minä haluan tuon koneen sitten ilman Wintoussia ja haluan hieman hinnan alennustakin käyttiksen pois jättämisen johdosta". Sanopa onnistuuko?"

    En osta koneitani Anttilasta tai Veikon Koneesta, mutta useimmissa vähittäisliikkeissä koneet myydään siinä kokoonpanossa kuin ne ovat saapuneet tehtaalta/maahantuojalta. Niitä myydään laatikko-sisään-laatikko-ulos -periaatteella, eikä valmiita myyntipaketteja ryhdytä aukomaan ja räätälöimään jokaisen nörtin mieltymyksiä vastaaviksi.

    Sama pätee myös niihin tilanteisiin kun asiakas haluaisi koneeseensa XP Pro:n, XP Homen sijaan tai päinvastoin. Koneeseen asennetun käyttöjärjestelmän vaihtaminen ei yleensä onnistu vähittäisliikkeissä myytävissä valmiskokoonpanoissa, vaan asiakkaan on joko tyydyttävä laitevalmistajan tekemiin ratkaisuihin, ostettava toinen kone tai hankittava masiinansa muualta.

    Mikä tässä on niin vaikea käsittää?

    Äänestä

  • anttilasta kirjoitti:

    >Koneeseen asennetun käyttöjärjestelmän vaihtaminen ei yleensä onnistu vähittäisliikkeissä myytävissä valmiskokoonpanoissa, vaan asiakkaan on joko tyydyttävä laitevalmistajan tekemiin ratkaisuihin, ostettava toinen kone tai hankittava masiinansa muualta. <

    Muunnanpa omaa kysymystäsi muotoon, : mikä tässä on niin vaikeaa? Siis vaikeaa että ei voi yhteen kovalevyyn tehdä sellasta että formatoi sen, eihän siihen pakko sitä linuxia ole asentaa, sen voin tehdä itsekin kun kokemustakin asiasta on jo. Sitä vaan ihmettelen että onko liikkeessä muka niin tumpeloita ihmisiä töissä etteivät osaa forkata yhtä kovalevyä ja merkata konetta myydyksi ilman käyttistä. Sehän ei nimittäin ole iso toimenpide eikä kauaa aikaa mene. Toisaalta, jos tilaan koneen ja pyydän poistamaan siitä windowsin ennenkuin noudan koneen, pakkohan sen on onnistua. Eli jos se ei onnistu, kyseessä on silloin pakkomyynti.

    Ymmärrätkö nyt itse mitä tässä ajetaan takaa? Se että myyjäliike laittaa koneen valmiiksi asiakasta varten, kuuluu liikkeen normaaliin palveluun. Jos ei pysty/osaa/saa poistaa wintoussia koneesta, se kielii jotain erilaisista "kiristyssopimuksista" Microsoftin kanssa.

    Se että joku spesiaali pc-liike myy itse osista kasaamiaan koneita, ei nyt kuulu tähän. Niillä osilla kun ei ole mitään soppareita Mikkiksen kanssa mutta isoilla tietokonevalmistajilla on.
    Se vaan ei sun kaaliisi tunnu mahtuvan.

    Taidatkohan paljonkin saada liksaa Mikkikseltä valehtelemisesta, Mikkishän on tunnettu siitä että valheella ja propagandalla koitetaan eteenpäin yrittää. Eikä sekään riitä, lisäksi koitetaan kopioida ja varastaa muiden juttuja. Mikkis onkin omaan toimintastrategiaansa kopioinut kommunismin huonoimmat puolet ja periaatteet. Ja pysähtyneisyyden. Ja kutsuu sitä kapitalismiksi. Heh. LOL :D

    Äänestä

  • taas.. kirjoitti:

    http://h10010.www1.hp.com/wwpc/fi/fi/sm/WF04a/35735-35885-35885-35885-35887.html
    HP myy samoja koneita valinnan mukaan linuksilla ja Windowsilla. Ei ainakaan HP:lla näytä olevan mitään ongelmaa joten ei taatusti ole millään muullakaan konevalmistajalla. Kukaan vaan ei kertakaikkiaan halua linuksia ja siksi sellaisia koneita on turha pitää varastossa pölyä keräämässä.
    On näköjään vain pirun vaikeaa niellä että linuks ei kelpaa ilmaiseksikaan kenellekkään!

    "Toisaalta, jos tilaan koneen ja pyydän poistamaan siitä windowsin ennenkuin noudan koneen, pakkohan sen on onnistua."

    Vaan kun ei onnistu. Joudut menemään ATK-alan erikoisliikkeeseen saadaksesi tuollaista palvelua. Anttila, Hobby Hall, kodinkone- ja postimyyntiliikkeet eivät välttämättä ole sellaisia. Kaikki erikoisliikkeetkään olemattomine katteineen eivät viitsi ryhtyä toteuttamaan jokaisen kitisevän ja typeryyksiä vaativan asiakkaan kaikkia oikkuja. Varsinkaan ilmaiseksi. Puhumattakaan siitä että hankalan asiakkaan teettämästä ylimääräisestä työstä pitäisi vielä hyvittää hinnassa.

    Jos haluat tietokoneen ilman käyttöjärjestelmää, osta TIETOKONE ja unohda suosiolla valmiit tietokonePAKETIT. Niin epätoivoisia kauppiaita ei ole montaa, jotka ryhtyisivät poistamaan osia ja varusteita tehtaan toimittamasta konepaketeista saadakseen mitättömät pennisi. Olet heille vain yksi hankala asiakas satojen tyytyväisten joukossa, jota ilman he tulevat toimeen vallan mainiosti.

    Äänestä

  • Seppottw kirjoitti:

    >...kelpaa ilmaiseksikaan kenellekkään!

    Jos osaat lukea niin hetikohta käy ilmi että Red Hat Enterprise WS on kalliimpi kuin wintendo ja silti tuntuu hyvin kelpaavan valistuneemmille käyttäjille.

    http://www.redhat.com/software/rhel/compare/client/#tableWS

    Pihtiputaan mummot voi jatkaa satasen winkulla edelleenkin taistelua örkkejä vastaan kun ei ole muuta tekemistä. Ylläpito kun ei tällöin maksa mitään.

    Äänestä

  • teoriasi kirjoitti:

    Onko asiakas kusipää jos se haluaa muutoksia tuotteeseen? Eli kun menet ja tilaat esim. autoliikkestä erikoisvarustellun mallin olet myyjän mielestä kusipää kun et huoli sitä 1,3 koneella olevaa gl.ää... Mikä sinun on vaikea tajuta että noita myyjiä on kielletty myymästä konetta ilman wintoosaa, ja asiakas on aina oikeassa, jos yleensä (terveestä) markkinataloudesta jotain tiedät. Olet jo potkinut tutkainta vastaan joka keskustelussa viimeaikoina, ja aina jos joku puhuu windows-pakkomyynnistä, syyllistät ostajan! Eli selvästi olet M$-mies.

    Äänestä

  • itse kirjoitti:

    Red Hat Enterprise Linux WS Basic / Standard Edition:
    "Phone response time/SLA: 1 business day / 4 hours"

    Mites winukalla ? Taitaisi maailman puhelinverkko romahtaa ylikuorman seurauksena. :)

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Onko asiakas kusipää jos se haluaa muutoksia tuotteeseen? Eli kun menet ja tilaat esim. autoliikkestä erikoisvarustellun mallin olet myyjän mielestä kusipää kun et huoli sitä 1,3 koneella olevaa gl.ää... Mikä sinun on vaikea tajuta että noita myyjiä on kielletty myymästä konetta ilman wintoosaa, ja asiakas on aina oikeassa, jos yleensä (terveestä) markkinataloudesta jotain tiedät. Olet jo potkinut tutkainta vastaan joka keskustelussa viimeaikoina, ja aina jos joku puhuu windows-pakkomyynnistä, syyllistät ostajan! Eli selvästi olet M$-mies.

    "Eli kun menet ja tilaat esim. autoliikkestä erikoisvarustellun mallin olet myyjän mielestä kusipää kun et huoli sitä 1,3 koneella olevaa gl.ää"

    Mikäli haluat 1.3 koneen sijaan 4.0 Turbon, on sinun ostettava eri auto. Ei autokauppias ryhdy vaihtamaan moottoria perusmalliin, vaan hän selvittää onko haluamallasi moottorivaihtoehdolla varustettua mallia saatavilla varastosta, maahantuojalta tai tehtaalta. Mikäli sellaista ei ole saatavilla, silloin sinun on ostettava kärrysi muualta tai tyydyttävä perusmalliin ja teetettävä muutostyöt missä parhaaksesi katsot.

    Vaikka kuinka kuvittelet olevasi kuningaskuluttaja, autokauppias tuskin lämpenee myöskään ajatukselle että hänen on puettava haalarit ylleen, poistettava moottori autosta ja vieläpä pudotettava auton tingittyä hintaa moottorin varaosakataloogissa ilmoitetun ohjevähittäishinnan verran.

    "ja asiakas on aina oikeassa"

    Niinhän sinä luulet. Todellisuudessa asiakas on oikeassa vain niin kauan kuin se on myyjän edun mukaista.

    "Mikä sinun on vaikea tajuta että noita myyjiä on kielletty myymästä konetta ilman wintoosaa"

    Se ettei jutuissasi ole järjen hiventäkään. Et selvästikään pysty käsittämään että kauppias yleensä myy koneen siinä kokoonpanossa jossa hän on sen varastoonsa tilannutkin, eikä ole kovin halukas tekemään ilmaista työtä ja riisumaan valmiin konepaketin osia vain siksi että sinä haluat alennuksen. Mikään Microsoftin mahtikäsky ei kuitenkaan estä kauppiasta tekemästä niin, vaan jokainen myy omaansa niillä ehdoilla kuin parhaakseen näkee. Mikäli kauppias ei ole halukas riisumaan kokoonpanon osia se on kauppiaan päätös, ei Microsoftin. Sinulla on edelleen oikeus jättää ostamatta. Kukaan ei pakkomyy sinulle mitään.

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    "varmaankin C (uusimmat koneet uusimmilla herkuilla...ei linux ajureita)"

    Mutta miksi ei? Olisikohan vähäisellä kysynnällä mitään tekemistä asian kanssa. Osaamisesta se tuskin on kiinni.

    "En puhunut tuosta vaihtoehdosta lain.
    Siis vaihtoehdosta valmis käytis ineen
    olin kirjoittavinani."

    Ehkä olit kirjoittavinasi noin, mutta kuitenkin kirjoitit: "Mutta miksi ei sitä ilmaiskäyttistä asenneta viereen?". Et tosin sanonut minkä viereen se ilmaiskäyttis pitäisi asentaa. Käyttäjän viereen? Monitorin viereen? Windowsin viereen?

    "0700-666"

    niinpä niin... :)

    niin siis...

    Ehkä olit kirjoittavinasi noin, mutta kuitenkin kirjoitit: "Mutta miksi ei sitä ilmaiskäyttistä asenneta viereen?". Et tosin sanonut minkä viereen se ilmaiskäyttis pitäisi asentaa. Käyttäjän viereen? Monitorin viereen? Windowsin viereen?

    Kai siellä oli tekstiä siitä minkä viereen...tai paremminkin päällimmäiseksi tai jotain, uskon että selkiö oli se.

    Kysyjät varmasti arkoja koska linikalla hiukan hifistin maine mistä ei saa kysyä mitää, tahi leimataan vammaiseksi.

    tänään sain kuulla ettei mitään ns bitroa saakkaan laittaa KAUPALLISESSA tarkoituksessa koneeseen kiinni ilman lupaa. ( kaveri sähköpostitti läpi monet ja vain rh lupasi käyttiksensä käyttöön...)

    Ettei sekään ihan vaivatonta ole, vaikka luulisi sen luvan hertiävän helposti. (pr nääs)

    JOSTA SAISI MYÖS MYYJÄ MYYNTI ARGUMENTIN TAHI PARI LISÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

    Äänestä

  • pakottaminen kirjoitti:

    "Isot tietokonevalmistajat sitäpaitsi ovat pakotettujakin toimittamaan koneensa windowsin kanssa"

    Ossaakkona klovni selittää kuinka tämä pakottaminen käytännössä tapahtuu? Vai pelkäävätkö laitevalmistajat "nousevaa äläkkää"?

    Ei mikään myytti.

    Microsoft tuli tunnetuksi ja sai markkinaosuuksia vasta, kun se solmi sopimuksen IBM:n kanssa, että jokaisessa (PC) koneessa täytyy olla MS-käyttöjärjestelmä.
    Siihen aikaan MS-DOS.

    "Hauskaa" hommassa oli, että sopimus koski myös muita kuin IBM:n valmistamia koneita.
    Tietysti yksityinen käyttäjä jo silloin sai asentaa koneeseensa minkä systeemin halusi, mutta koneen mukana kun tuli maksullinen MS-DOS ei kukaan enää halunnut maksaa muista systeemeistä ja siksi ne jäi unholaan.

    Käytäntö jatkui sittemmin Windowsin myötä, kunnes vuonna 1994 USA:n oikeuslaitos julisti sopimuksen pätemättömäksi.
    Sopimukset ovat kuitenkin jatkuneet valmistajakohtaisina sopimuksina ja jatkuu edelleen.
    Myös minun käyttämäni internetoperaattori on tunnustanut ja myös saanut uhkasakkoja siitä, että he pakottavat asiakkaat käyttämään vain MS-tuotteita.

    Vaikka valmistajilla on mahdollisuus käyttää muitakin systeemejä he mielellään myyvät kuitenkin MS:ä, koska saavat määrästä etuja ja alennuksia.
    Huomattavaa on myös se, että kaikki koneisiin valmiiksi ahdettu tulee MS:ltä.
    Siellä ei vahingossakaan ole muiden valmistajien ohjelmia, mahdollista virustorjuntaa lukuun ottamatta.

    Kaikenlaisia pakkokeinoja käytetään edelleen MS:n markkinaosuuksien kasvattamiseksi. Hommat on vain usein niin hienoja, ettei "tyhmä kansa" sitä huomaa.
    MS:ä ajetaan pakolla ainoaksi maailmanlaajuiseksi systeemiksi myös siksi, että silloin saadaan helpommin aikaan maailmanlaajuinen kansalaisten tarkkailu- ja hallintaverkko.

    Äänestä

  • user kirjoitti:

    on jotain sellaista että ihmiset on kokoajan kytkettyinä verkkoon kameroilla sun muilla härpättimillä. (elämää voidaan jopa tarkistaa tahi tarkkailla, jos olet vaikka terroristi tai muuten amerikan vastainen)
    (maksat tietysti sekunti korvausta musa firmoille kuuntelemastasi musasta jne jne...)

    No arvattaa nyt huvikseen minkä käyttiksen täytyy olla mukana...

    Äänestä

  • user kirjoitti:

    Ei mikään myytti.

    Microsoft tuli tunnetuksi ja sai markkinaosuuksia vasta, kun se solmi sopimuksen IBM:n kanssa, että jokaisessa (PC) koneessa täytyy olla MS-käyttöjärjestelmä.
    Siihen aikaan MS-DOS.

    "Hauskaa" hommassa oli, että sopimus koski myös muita kuin IBM:n valmistamia koneita.
    Tietysti yksityinen käyttäjä jo silloin sai asentaa koneeseensa minkä systeemin halusi, mutta koneen mukana kun tuli maksullinen MS-DOS ei kukaan enää halunnut maksaa muista systeemeistä ja siksi ne jäi unholaan.

    Käytäntö jatkui sittemmin Windowsin myötä, kunnes vuonna 1994 USA:n oikeuslaitos julisti sopimuksen pätemättömäksi.
    Sopimukset ovat kuitenkin jatkuneet valmistajakohtaisina sopimuksina ja jatkuu edelleen.
    Myös minun käyttämäni internetoperaattori on tunnustanut ja myös saanut uhkasakkoja siitä, että he pakottavat asiakkaat käyttämään vain MS-tuotteita.

    Vaikka valmistajilla on mahdollisuus käyttää muitakin systeemejä he mielellään myyvät kuitenkin MS:ä, koska saavat määrästä etuja ja alennuksia.
    Huomattavaa on myös se, että kaikki koneisiin valmiiksi ahdettu tulee MS:ltä.
    Siellä ei vahingossakaan ole muiden valmistajien ohjelmia, mahdollista virustorjuntaa lukuun ottamatta.

    Kaikenlaisia pakkokeinoja käytetään edelleen MS:n markkinaosuuksien kasvattamiseksi. Hommat on vain usein niin hienoja, ettei "tyhmä kansa" sitä huomaa.
    MS:ä ajetaan pakolla ainoaksi maailmanlaajuiseksi systeemiksi myös siksi, että silloin saadaan helpommin aikaan maailmanlaajuinen kansalaisten tarkkailu- ja hallintaverkko.

    "Microsoft tuli tunnetuksi ja sai markkinaosuuksia vasta, kun se solmi sopimuksen IBM:n kanssa, että jokaisessa (PC) koneessa täytyy olla MS-käyttöjärjestelmä.
    Siihen aikaan MS-DOS."

    IBM tiedusteli sekä MS:lta että DR:lta mahdollisuuksia valmistaa käyttöjärjestelmä heidän uudelle IBM-PC lootalleen. DR kieltäytyi ja MS sai projektin. Sen sijaan että MS olisi myynyt käyttöjärjestelmän könttäsummalla IBM:lle, Gates nerokkaasti oivalsi lisensoida sen heille naurettavan pienellä kappalehinnalla, joka oli IBM:n kannalta varsin edullinen ja vain murto-osa lähes $1600 hintaisen IBM-PC:n kokonaishinnasta. Tämä kuitenkin antoi Microsoftille vapaat kädet lisensoida DOS:ia kenelle hyvänsä, mikä myöhemmin osoittautui varsin tuottoisaksi bisnekseksi kun halvat IBM-kloonit tulivat myyntiin ja niiden suosio ylitti moninkertaisesti IBM-PC:n myyntiluvut. Tämä ei kuitenkaan missään vaiheessa estänyt IBM:ää tarjoamasta myös CP/M:ää vaihtoehtona IBM-PC:n käyttöjärjestelmäksi (CP/M maksoi $250, kun MSDOS/IBMDOS oli vain $40). Mikään ei myöskään estänyt mm. DR:ää myymästä heidän IBM/MS-DOS yhteensopivaa DR-DOS-klooniaan.

    Äänestä

  • kuningas... kirjoitti:

    "Eli kun menet ja tilaat esim. autoliikkestä erikoisvarustellun mallin olet myyjän mielestä kusipää kun et huoli sitä 1,3 koneella olevaa gl.ää"

    Mikäli haluat 1.3 koneen sijaan 4.0 Turbon, on sinun ostettava eri auto. Ei autokauppias ryhdy vaihtamaan moottoria perusmalliin, vaan hän selvittää onko haluamallasi moottorivaihtoehdolla varustettua mallia saatavilla varastosta, maahantuojalta tai tehtaalta. Mikäli sellaista ei ole saatavilla, silloin sinun on ostettava kärrysi muualta tai tyydyttävä perusmalliin ja teetettävä muutostyöt missä parhaaksesi katsot.

    Vaikka kuinka kuvittelet olevasi kuningaskuluttaja, autokauppias tuskin lämpenee myöskään ajatukselle että hänen on puettava haalarit ylleen, poistettava moottori autosta ja vieläpä pudotettava auton tingittyä hintaa moottorin varaosakataloogissa ilmoitetun ohjevähittäishinnan verran.

    "ja asiakas on aina oikeassa"

    Niinhän sinä luulet. Todellisuudessa asiakas on oikeassa vain niin kauan kuin se on myyjän edun mukaista.

    "Mikä sinun on vaikea tajuta että noita myyjiä on kielletty myymästä konetta ilman wintoosaa"

    Se ettei jutuissasi ole järjen hiventäkään. Et selvästikään pysty käsittämään että kauppias yleensä myy koneen siinä kokoonpanossa jossa hän on sen varastoonsa tilannutkin, eikä ole kovin halukas tekemään ilmaista työtä ja riisumaan valmiin konepaketin osia vain siksi että sinä haluat alennuksen. Mikään Microsoftin mahtikäsky ei kuitenkaan estä kauppiasta tekemästä niin, vaan jokainen myy omaansa niillä ehdoilla kuin parhaakseen näkee. Mikäli kauppias ei ole halukas riisumaan kokoonpanon osia se on kauppiaan päätös, ei Microsoftin. Sinulla on edelleen oikeus jättää ostamatta. Kukaan ei pakkomyy sinulle mitään.

    "Mikään Microsoftin mahtikäsky ei kuitenkaan estä kauppiasta tekemästä niin...." hmm... mahdatko muistaa millaisia tapauksia on oikeudessa ollut tuohon liittyen eripuolilla maailmaa ?

    M$ on usein ollut oikeudessa konevalmistajien sopimuksista kun sopimukset ovat tyyliin "maksatte XXX€/kpl Windows lisenssistä, jos asennatte kaikkiin koneisiin Windowsin saatte 80% alennuksen" tai sitten hinnoittelu tapahtuu hihnalta tulevien koneiden lukumäärän mukaan eli Win lisenssi maksetaan jokaisesta koneesta riippumatta mikä käyttis siinä on, muussa tapauksessa lisenssin hinta nousee moninkertaiseksi. Ja tuoko ei ole Windowsin pakkomyyntiä ? Eihän tuo "mahtikäsky" periaatteessa ole, kiristys olisi totuudenmukaisempi termi.

    PS. oikeudessa nuo sopimukset joissain maissa tuomittu laittomiksi mutta kumma kyllä niitä on edelleen voimassa, kumpikaan osapuoli ei suostu julkistamaan sopimusehtoja vedoten "liikesalaisuuteen". Mutta eipä konevalmistajalla ole paljoa vaihtoehtoja, jos edes 20% ostajista haluaa WinShitin on konevalmistajan halvinta nöyrtyä MickeyShitin kiristykseen ja pakkomyydä WinShit koneen mukana ....yritysasiakkaiden osalta tuosta voi ottaa sitten vähän takkiin ja maksaa Win lisenssistä vaikka sitä ei koneen mukana toimitettaisikaan, määrät ovat pieniä verrattuna yksityisasiakkaisiin ja katteet vähän toistaluokkaa.

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    "Microsoft tuli tunnetuksi ja sai markkinaosuuksia vasta, kun se solmi sopimuksen IBM:n kanssa, että jokaisessa (PC) koneessa täytyy olla MS-käyttöjärjestelmä.
    Siihen aikaan MS-DOS."

    IBM tiedusteli sekä MS:lta että DR:lta mahdollisuuksia valmistaa käyttöjärjestelmä heidän uudelle IBM-PC lootalleen. DR kieltäytyi ja MS sai projektin. Sen sijaan että MS olisi myynyt käyttöjärjestelmän könttäsummalla IBM:lle, Gates nerokkaasti oivalsi lisensoida sen heille naurettavan pienellä kappalehinnalla, joka oli IBM:n kannalta varsin edullinen ja vain murto-osa lähes $1600 hintaisen IBM-PC:n kokonaishinnasta. Tämä kuitenkin antoi Microsoftille vapaat kädet lisensoida DOS:ia kenelle hyvänsä, mikä myöhemmin osoittautui varsin tuottoisaksi bisnekseksi kun halvat IBM-kloonit tulivat myyntiin ja niiden suosio ylitti moninkertaisesti IBM-PC:n myyntiluvut. Tämä ei kuitenkaan missään vaiheessa estänyt IBM:ää tarjoamasta myös CP/M:ää vaihtoehtona IBM-PC:n käyttöjärjestelmäksi (CP/M maksoi $250, kun MSDOS/IBMDOS oli vain $40). Mikään ei myöskään estänyt mm. DR:ää myymästä heidän IBM/MS-DOS yhteensopivaa DR-DOS-klooniaan.

    Gates nerokkaasti oivalsi lisensoida sen heille naurettavan pienellä kappalehinnalla,

    Niin, oliko ton jutun isänä gates itse ?!

    Pikkupoikahan se oli tuolloin isojen karvaisten miesten ja naisten seutana

    Äänestä

  • ja sopimukset...... kirjoitti:

    "Mikään Microsoftin mahtikäsky ei kuitenkaan estä kauppiasta tekemästä niin...." hmm... mahdatko muistaa millaisia tapauksia on oikeudessa ollut tuohon liittyen eripuolilla maailmaa ?

    M$ on usein ollut oikeudessa konevalmistajien sopimuksista kun sopimukset ovat tyyliin "maksatte XXX€/kpl Windows lisenssistä, jos asennatte kaikkiin koneisiin Windowsin saatte 80% alennuksen" tai sitten hinnoittelu tapahtuu hihnalta tulevien koneiden lukumäärän mukaan eli Win lisenssi maksetaan jokaisesta koneesta riippumatta mikä käyttis siinä on, muussa tapauksessa lisenssin hinta nousee moninkertaiseksi. Ja tuoko ei ole Windowsin pakkomyyntiä ? Eihän tuo "mahtikäsky" periaatteessa ole, kiristys olisi totuudenmukaisempi termi.

    PS. oikeudessa nuo sopimukset joissain maissa tuomittu laittomiksi mutta kumma kyllä niitä on edelleen voimassa, kumpikaan osapuoli ei suostu julkistamaan sopimusehtoja vedoten "liikesalaisuuteen". Mutta eipä konevalmistajalla ole paljoa vaihtoehtoja, jos edes 20% ostajista haluaa WinShitin on konevalmistajan halvinta nöyrtyä MickeyShitin kiristykseen ja pakkomyydä WinShit koneen mukana ....yritysasiakkaiden osalta tuosta voi ottaa sitten vähän takkiin ja maksaa Win lisenssistä vaikka sitä ei koneen mukana toimitettaisikaan, määrät ovat pieniä verrattuna yksityisasiakkaisiin ja katteet vähän toistaluokkaa.

    "maksatte XXX€/kpl Windows lisenssistä, jos asennatte kaikkiin koneisiin Windowsin saatte 80% alennuksen"

    Eikö mene jakeluun ettei kenenkään ole pakko tehdä tuollaista sopimusta vasten omaa tahtoaan?

    "Mutta eipä konevalmistajalla ole paljoa vaihtoehtoja"

    - HP/Compaq toimittaa koneitaan esiasennetulla Linuxilla ja ilmaisella FreeDOS:lla

    - Dell toimittaa koneitaan esiasennetulla Linuxilla ja ilmaisella FreeDOS:illa

    - IBM tarjoaa toimittaa koneitaan myös Linuxilla

    - Apple ja Sun eivät edes tarjoa Windowsia vaihtoehtona (Apple tosin myy Windowsia lisävarusteena...)

    - Fujitsu-Siemens tarjoaa Linuxia vaihtoehtona

    - Acer tarjoaa Linuxia vaihtoehtona

    - Sadat, jopa tuhannet pienemmät laitevalmistajat tarjoavat niin valmiita kuin asiakkaan toiveiden mukaan koottuja laitekokoonpanoja niin Windowsilla, Linuxilla kuin ilman käyttöjärjestlmääkin

    Markkinaosuudet Suomessa v. 2004:
    HP - 31%
    Siemens - 22%
    IBM - 11%
    Dell - 8%
    Acer - 5%
    Muut - 23%

    Toisin sanoen a) YKSIKÄÄN laitevalmistajista ei ole sitoutunut toimittamaan pelkästään Windowsia b) Kaikilla merkkimikrojen ostajista olisi ollut valitsemansa laitemerkin perusteella ollut mahdollisuus valita saman valmistajan Linux-kokoonpano.
    c) VÄHINTÄÄN 77%:lla kaikista mikron ostaneista olisi ollut mahdollisuus valita Linux

    Äänestä

  • tompoh kirjoitti:

    Gates nerokkaasti oivalsi lisensoida sen heille naurettavan pienellä kappalehinnalla,

    Niin, oliko ton jutun isänä gates itse ?!

    Pikkupoikahan se oli tuolloin isojen karvaisten miesten ja naisten seutana

    "Niin, oliko ton jutun isänä gates itse ?!"

    Ei kun Gatesin isä neuvotteli sopimuksen polvihousuisen ja tikkaria imevän Bill-poikansa seuratessa kaupantekoa sivusta. Toinen vaihtoehto on tietysti että Gates osti jonkun muun tekemän sopimuksen pilkkahinnalla (=varasti sen tekijältään), ja käytti sitä häikäilemättä edukseen.

    Hohhoijaa...

    Äänestä

  • Linux ei kelpaa kirjoitti:

    "maksatte XXX€/kpl Windows lisenssistä, jos asennatte kaikkiin koneisiin Windowsin saatte 80% alennuksen"

    Eikö mene jakeluun ettei kenenkään ole pakko tehdä tuollaista sopimusta vasten omaa tahtoaan?

    "Mutta eipä konevalmistajalla ole paljoa vaihtoehtoja"

    - HP/Compaq toimittaa koneitaan esiasennetulla Linuxilla ja ilmaisella FreeDOS:lla

    - Dell toimittaa koneitaan esiasennetulla Linuxilla ja ilmaisella FreeDOS:illa

    - IBM tarjoaa toimittaa koneitaan myös Linuxilla

    - Apple ja Sun eivät edes tarjoa Windowsia vaihtoehtona (Apple tosin myy Windowsia lisävarusteena...)

    - Fujitsu-Siemens tarjoaa Linuxia vaihtoehtona

    - Acer tarjoaa Linuxia vaihtoehtona

    - Sadat, jopa tuhannet pienemmät laitevalmistajat tarjoavat niin valmiita kuin asiakkaan toiveiden mukaan koottuja laitekokoonpanoja niin Windowsilla, Linuxilla kuin ilman käyttöjärjestlmääkin

    Markkinaosuudet Suomessa v. 2004:
    HP - 31%
    Siemens - 22%
    IBM - 11%
    Dell - 8%
    Acer - 5%
    Muut - 23%

    Toisin sanoen a) YKSIKÄÄN laitevalmistajista ei ole sitoutunut toimittamaan pelkästään Windowsia b) Kaikilla merkkimikrojen ostajista olisi ollut valitsemansa laitemerkin perusteella ollut mahdollisuus valita saman valmistajan Linux-kokoonpano.
    c) VÄHINTÄÄN 77%:lla kaikista mikron ostaneista olisi ollut mahdollisuus valita Linux

    Mitäpä sinulle voisi tehdä kun jaksat jokaisessa viimeaikaisessa keskusteluvastauksessasi jauhaa tuota samaa paskaa? Paljonko sulle maksetaan siitä? Olet saanut jo perusteluita eri kirjoittajilta vaikka kuinka paljon, mutta mikään ei vaan kelpaa, vaikka asia on juuri niin kuin nuo vastaajat ovat sanoneet. Olet kuin Totuuden Torvi joka jaksaa huutaa jokaiselle vastaajalle takaisin pelkkää sontaa, vaikka itsekin tietää olevansa väärässä. Tosiasia on että maailma on M$-sokaistunut (kuten sinäkin) ja vääristynyt, koska koulutkin ovat sitoutuneet Mikkiksen lisensseihin, ja todellista tietoa tai opetusta mistään muusta on vaikea saada kuin itse etsimällä... Vrt. entinen Neuvostoliitto tai nykyinen Kiina ja Pohjois-Korea... Aloittelija-palstallakin on paljon kysyjiä jotka luulevat että tietokone ei toimi ilman windowsia ja virustorjuntaohjelmien jatkuvaa päivitystä. Voit jo lopettaa ton paskanjauhantasi, kiviäkään ei kiinnosta tuo silmitön M$-propaganda, varsinkin kun tällä palstalla on paljon ihmisiä jotka tietävät koneista muutakin kuin sen minkä Mikkis haluaa ihmisten tietävän.

    Äänestä

  • oieeeeeeee kirjoitti:

    "Paljonko sulle maksetaan siitä?"

    Minulle riittää palkkioksi pelkästään se että saan seurata vaivautunutta kiemurteluanne, kun teille osoitetaan etteivät asiat läheskään aina ole aina niin kuin sokeassa Microsoft-vihassanne kuvittelette.

    "Tosiasia on että maailma on M$-sokaistunut (kuten sinäkin) ja vääristynyt, koska koulutkin ovat sitoutuneet Mikkiksen lisensseihin"

    Kouluissa opetetaan sitä mille on kysyntää työelämässä, eikä Linuxille sitä ole. Mitähän todisteita sinulla on siitä että lahjoitusten ehtona (muka) olisi sitoutuminen Microsoftin tuotteisiin?

    "Esimerkiksi Microsoft lahjoitti hiljattain maan kouluille yli 30 000 ohjelmalisenssiä. Tämän maa otti mielellään vastaan, sillä lahjoitus ei sulkenut pois mahdollisuutta kehittää ja käyttää avoimen koodin ohjelmia."

    http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=18997&tyyppi=1

    "kiviäkään ei kiinnosta"

    Heh heh. Sinä kuitenkin vastasit, etkö vain? Eikö ole melko typerää vastata kirjoituksiin jotka eivät kiinnosta?

    Työelämässä olisi paljonkin kysyntää linux- ja unix-osaajille, mutta kun suurin osa it-alalle valmistuvista taitaa vain windows-ympäristön, niin näitä "osaajia" taas on jo aivan liikaa --> nykyinen työttömyys. Olet sinä merkillinen idiootti kun et voi katsoa totuutta silmiin. Eikä yksikään linuxkäyttäjä käytä linuxia koska ei tykkää mikkiksestä, vaan siksi että on havainnut että on olemassa parempi vaihtoehto esim. kaikkien aikojen paskaimurille, XP:lle.

    Äänestä

  • sdfsfs kirjoitti:

    "Niin, oliko ton jutun isänä gates itse ?!"

    Ei kun Gatesin isä neuvotteli sopimuksen polvihousuisen ja tikkaria imevän Bill-poikansa seuratessa kaupantekoa sivusta. Toinen vaihtoehto on tietysti että Gates osti jonkun muun tekemän sopimuksen pilkkahinnalla (=varasti sen tekijältään), ja käytti sitä häikäilemättä edukseen.

    Hohhoijaa...

    hyvin menee näköjään muillakin...

    Äänestä

  • oieeeeeeee kirjoitti:

    Työelämässä olisi paljonkin kysyntää linux- ja unix-osaajille, mutta kun suurin osa it-alalle valmistuvista taitaa vain windows-ympäristön, niin näitä "osaajia" taas on jo aivan liikaa --> nykyinen työttömyys. Olet sinä merkillinen idiootti kun et voi katsoa totuutta silmiin. Eikä yksikään linuxkäyttäjä käytä linuxia koska ei tykkää mikkiksestä, vaan siksi että on havainnut että on olemassa parempi vaihtoehto esim. kaikkien aikojen paskaimurille, XP:lle.

    "Työelämässä olisi paljonkin kysyntää linux- ja unix-osaajille, mutta kun suurin osa it-alalle valmistuvista taitaa vain windows-ympäristön, niin näitä "osaajia" taas on jo aivan liikaa --> nykyinen työttömyys."

    ----> nykyinen työttömyys...

    Heh aika floppi

    Kyllähän siinä tilastot heilahtaisi kun markkinat saisivat 200 vähimmistökäyttiksen taitajaa.

    vähemmistökäyttis joka ei kiinnosta ketään
    ...jokos ärsyttää

    ;) (no sori vain)

    Ps kyllä noista atk tuki henkilöistä on pulaa, kunhan jengi vaan osaisi muutakin kun exe tiedostoja ajella.

    Äänestä

  • tomipoh kirjoitti:

    Ei niinkään vähemmistö kun puhutaan esim. servereistä ym. Tuossa nyt ilmeisesti tarkoitettiin hieman "vakavampaa" tietotekniikkaa kuin blondisihteeriä Wordin kanssa räpeltämässä...

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Valtaosa yrityksistä käyttää Windows-palvelimia, eikä suinkaan Linuxia.

    (En voi vastata suoraan viestiin, johon haluaisin vastata, koska viestin hierarkia on kuulemma liian syvä

    Viestin otsikko on "Vähemmistö" ja kirjoittaja "Hyvinkin")

    >>
    Valtaosa yrityksistä käyttää Windows-palvelimia, eikä suinkaan Linuxia.

    Äänestä

  • pari sanaa kirjoitti:

    "Mikäli niin olisi, tuskinpa sitä olisi myyty yli 200 miljoonaa kopiota. "

    EKKÖNÄ peelo tajua että suurin osa noista kopioista on myyty koneiden mukana, siis pakkomyyntiä? Eli ei ole edes asiakkaalta kysytty haluaako hän windowsin vai jonkun muun käyttiksen. Isot tietokonevalmistajat sitäpaitsi ovat pakotettujakin toimittamaan koneensa windowsin kanssa, jos toimittaisivat ilman niin johan siitä äläkkä nousisi. Sitten on osa niitä jotka eivät tajua että on vaihtoehtoja vaan nappaavat sen ensimmäisen jonka nimen on kuullut, eli Windowsin.

    Otetaan esimerkki.

    Omistan XP:n "oikean" ts. "käyttöoikeus ohjelmistopaketin mukana" (ei siis OEM) lisenssin, jonka saan siirtää toiseen koneeseen tai myydä kolmannelle osapuolelle niin halutessani.

    Tämän sallii myös MS:n lisenssiehdot.

    Näinhän en saa toimia OEM-lisenssin ollessa kyseessä, vaan se on tiukasti laitteistoon sidottu, eikä sitä saa lisenssiehtojen mukaan siirtää toiseen koneeseen, eikä myydä/luovuttaa eteenpäin.

    Tässä MS rikkoo tässä Suomen lakia, hovioikeuden päätös sallii OEM-lisenssin siirtämisen/myymisen.

    Tästäkin seuraa muuten mielenkiintoinen kysymys: Kuinka paljon voin päivittää konettani ilman, että MS katsoo, ettei kone ole enää se sama kone, johon OEM-lisenssi on alunperin hankittu, vaan kieltäytyy aktivoimasta käyttöjärjestelmää.

    Mutta kysymykseen pakkomyynnistä. Omistan siis esimerkiksi XP Pro:n lisenssin ja ostan uuden koneen, jossa on esi(pakko)asennettu XP Home.

    Haluan kuitenkin käyttää uudessa koneessani ostamaani (ja vanhasta koneesta poistettua) XP Pro:ta, johon minulla on laillinen lisenssi.

    Kuinkas tässä kävikään? Olen joutunut ostamaan itselleni täysin turhan OEM-lisenssin josta MS ei minulle varmasti mitään hyvitystä maksa ja jota en saisi käyttää missään muussa koneessani, enkä lahjoittaa tai myydä kolmannelle osapuolelle. Joopa joo.

    Entäpä, milloin minun ja MS:n välillä syntyy sitova sopimus?

    Ostaessani OEM-lisenssillä varustetun konepaketin vai vasta asentaessani käyttöjärjestelmää ja hyväksyessäni lisenssiehdot asennusohjelman sitä minulta kysyessä? Veikkaisin jälkimmäistä, sillä ellei näin olisi, ei hyväksyntääni kai tarvitsisi edes kysyä.

    No, ok. Luen käyttöehtosopimuksen ja hyväksyn sen. Kaikki hyvin, sopimus tyydyttää minua.

    Mutta entäpä ellen hyväksy? Asennus keskeytyy, eikä sopimusta MS:n ja minun välille synny.

    On vain yksi mutta. Olen maksanut etukäteen käyttöoikeudesta, jonka ehtoja en voi hyväksyä.

    Saanko hyvitystä, vaikka palauttaisin asennusmediat, joita tosin ei kyllä aina edes koneen mukana saa? Enpä taida saada, ainakaan Suomessa MS ei ole asiakasta ko. tilanteessa hyvittänyt.

    Niin kauan, kuin MS ei ole halukas asiakasta hyvittämään kyse on pakkomyynnistä, mikäli MS hyvittää asiakasta ei ole mitään ongelmaa, vaan minulla on todellinen valinnanvapaus ostanko Windowsin koneen mukana vaiko en.

    Äänestä

  • tomipoh kirjoitti:

    "Työelämässä olisi paljonkin kysyntää linux- ja unix-osaajille, mutta kun suurin osa it-alalle valmistuvista taitaa vain windows-ympäristön, niin näitä "osaajia" taas on jo aivan liikaa --> nykyinen työttömyys."

    ----> nykyinen työttömyys...

    Heh aika floppi

    Kyllähän siinä tilastot heilahtaisi kun markkinat saisivat 200 vähimmistökäyttiksen taitajaa.

    vähemmistökäyttis joka ei kiinnosta ketään
    ...jokos ärsyttää

    ;) (no sori vain)

    Ps kyllä noista atk tuki henkilöistä on pulaa, kunhan jengi vaan osaisi muutakin kun exe tiedostoja ajella.

    No, *nix osaajista on ihan oikeasti pulaa ihan jo klassisessa palvelinympäristöjen ylläpidossa.

    Kaiken sortin MS-Office-Outlook mikrotukipersoonaa on kyllä ihan yllin kyllin.

    Äänestä

  • tpk_68 kirjoitti:

    Otetaan esimerkki.

    Omistan XP:n "oikean" ts. "käyttöoikeus ohjelmistopaketin mukana" (ei siis OEM) lisenssin, jonka saan siirtää toiseen koneeseen tai myydä kolmannelle osapuolelle niin halutessani.

    Tämän sallii myös MS:n lisenssiehdot.

    Näinhän en saa toimia OEM-lisenssin ollessa kyseessä, vaan se on tiukasti laitteistoon sidottu, eikä sitä saa lisenssiehtojen mukaan siirtää toiseen koneeseen, eikä myydä/luovuttaa eteenpäin.

    Tässä MS rikkoo tässä Suomen lakia, hovioikeuden päätös sallii OEM-lisenssin siirtämisen/myymisen.

    Tästäkin seuraa muuten mielenkiintoinen kysymys: Kuinka paljon voin päivittää konettani ilman, että MS katsoo, ettei kone ole enää se sama kone, johon OEM-lisenssi on alunperin hankittu, vaan kieltäytyy aktivoimasta käyttöjärjestelmää.

    Mutta kysymykseen pakkomyynnistä. Omistan siis esimerkiksi XP Pro:n lisenssin ja ostan uuden koneen, jossa on esi(pakko)asennettu XP Home.

    Haluan kuitenkin käyttää uudessa koneessani ostamaani (ja vanhasta koneesta poistettua) XP Pro:ta, johon minulla on laillinen lisenssi.

    Kuinkas tässä kävikään? Olen joutunut ostamaan itselleni täysin turhan OEM-lisenssin josta MS ei minulle varmasti mitään hyvitystä maksa ja jota en saisi käyttää missään muussa koneessani, enkä lahjoittaa tai myydä kolmannelle osapuolelle. Joopa joo.

    Entäpä, milloin minun ja MS:n välillä syntyy sitova sopimus?

    Ostaessani OEM-lisenssillä varustetun konepaketin vai vasta asentaessani käyttöjärjestelmää ja hyväksyessäni lisenssiehdot asennusohjelman sitä minulta kysyessä? Veikkaisin jälkimmäistä, sillä ellei näin olisi, ei hyväksyntääni kai tarvitsisi edes kysyä.

    No, ok. Luen käyttöehtosopimuksen ja hyväksyn sen. Kaikki hyvin, sopimus tyydyttää minua.

    Mutta entäpä ellen hyväksy? Asennus keskeytyy, eikä sopimusta MS:n ja minun välille synny.

    On vain yksi mutta. Olen maksanut etukäteen käyttöoikeudesta, jonka ehtoja en voi hyväksyä.

    Saanko hyvitystä, vaikka palauttaisin asennusmediat, joita tosin ei kyllä aina edes koneen mukana saa? Enpä taida saada, ainakaan Suomessa MS ei ole asiakasta ko. tilanteessa hyvittänyt.

    Niin kauan, kuin MS ei ole halukas asiakasta hyvittämään kyse on pakkomyynnistä, mikäli MS hyvittää asiakasta ei ole mitään ongelmaa, vaan minulla on todellinen valinnanvapaus ostanko Windowsin koneen mukana vaiko en.

    "Näinhän en saa toimia OEM-lisenssin ollessa kyseessä, vaan se on tiukasti laitteistoon sidottu, eikä sitä saa lisenssiehtojen mukaan siirtää toiseen koneeseen, eikä myydä/luovuttaa eteenpäin."

    Senpä vuoksi OEM-lisenssi on normaalia lisenssiä edullisempi.

    "jota en saisi käyttää missään muussa koneessani, enkä lahjoittaa tai myydä kolmannelle osapuolelle"

    Miten niin et saa? Etkö juuri sanonut että Suomen lain mukaan OEM-lisenssin myyminen on mahdollista? Mikä siis mättää?

    "Olen maksanut etukäteen käyttöoikeudesta, jonka ehtoja en voi hyväksyä."

    Väärin. Olet maksanut laitteesta, jonka osana toimitettavan käyttöjärjestelmälisenssin ehtoja käyttöehtoja et voi/halua hyväksyä. Palauta siis laite, pura kauppa ja pyydä rahasi takaisin.

    "Entäpä, milloin minun ja MS:n välillä syntyy sitova sopimus?"

    Kaiketi silloin kun otat sen käyttöösi... tavalla tai toisella.

    "Saanko hyvitystä, vaikka palauttaisin asennusmediat, joita tosin ei kyllä aina edes koneen mukana saa? Enpä taida saada, ainakaan Suomessa MS ei ole asiakasta ko. tilanteessa hyvittänyt."

    Paljonko hyvitystä mielestäsi pitäisi maksaa, kun ainoastaan laitteen valmistaja tietää kuinka paljon lisenssi on todellisuudessa maksanut ja kuinka se on hinnoiteltu kokoonpanossa? Mistä tiedät ettei laitetta ole hinnoiteltu siten, että valmistaja voi antaa käyttöjärjestelmälisenssin ilmaiseksi konepakettinsa kylkiäisenä? Paljonko arvelisit saavasi hyvitystä autovalmistajalta palauttaessasi ostamasi auton vararenkaan, käyttöohjekirjan tai autoradion, jota et katso tarvitsevasi?

    "Niin kauan, kuin MS ei ole halukas asiakasta hyvittämään kyse on pakkomyynnistä"

    Jälleen väärin. Kukaan ei pakota sinua hankkimaan laitetta esiasennetulla Windowsilla. Sinulla on oikeus jättää ostamatta Windows-laitepaketti ja hankkia sellainen laite joka kaikin puolin miellyttää sinua.

    Äänestä

  • tietenkään kirjoitti:

    >> Näinhän en saa toimia OEM-lisenssin ollessa
    >> kyseessä, vaan se on tiukasti laitteistoon
    >> sidottu, eikä sitä saa lisenssiehtojen mukaan
    >> siirtää toiseen koneeseen, eikä myydä/luovuttaa
    >> eteenpäin.

    > Senpä vuoksi OEM-lisenssi on normaalia lisenssiä
    > edullisempi

    Ei sillä ole mitään väliä mitä se maksaa. Hinnoitelkoon MS lisenssinsä kuinka parhaaksi katsoo, mutta noudattakoon Suomea koskevissa lisenssiehdoissaan Suomalaisen tuomioistuimen päätöksiä.

    >> jota en saisi käyttää missään muussa
    >> koneessani, enkä lahjoittaa tai myydä
    >> kolmannelle osapuolelle"

    > Miten niin et saa? Etkö juuri sanonut että
    > Suomen lain mukaan OEM-lisenssin myyminen on
    > mahdollista? Mikä siis mättää?

    Kirjoitin "en saisi", jolla viittaan MS:n lisenssiehtoihin, en kirjoittanut "en saa".

    >> Olen maksanut etukäteen käyttöoikeudesta, jonka
    >> ehtoja en voi hyväksyä."

    > Väärin. Olet maksanut laitteesta, jonka osana
    > toimitettavan käyttöjärjestelmälisenssin ehtoja
    > käyttöehtoja et voi/halua hyväksyä. Palauta siis
    > laite, pura kauppa ja pyydä rahasi takaisin.

    Windows lisenssisopimus on aivan selkeästi asiakkaan ja Microsoftin välinen sopimus, joten laitteiston myyjä ei ole tässä sopimusosapuolena. Lue jonkin MS:n tuotteen käyttöoikeussopimus.

    >> Saanko hyvitystä, vaikka palauttaisin
    >> asennusmediat, joita tosin ei kyllä aina edes
    >> koneen mukana saa? Enpä taida saada, ainakaan
    >> Suomessa MS ei ole asiakasta ko. tilanteessa
    >> hyvittänyt."

    > Paljonko hyvitystä mielestäsi pitäisi maksaa,
    > kun ainoastaan laitteen valmistaja tietää kuinka
    > paljon lisenssi on todellisuudessa maksanut...

    Epäoleellista, kun pointti on tässä:

    Lainaus MS:n EULAsta:

    "ASIAKAS VOI PALAUTTAA OHJELMISTOTUOTTEEN OSTOPAIKKAAN TUOTTEEN HINNAN HYVITTÄMISEKSI."

    Huvittavaahan tuo on, sillä eihän MS noudata omia lisenssiehtojaan OEM-tuotteiden kohdalla, vaikka tämä teksti löytyy OEM-tuotteidenkin lisenssiehdoista. On kokeiltu.

    >> Jälleen väärin. Kukaan ei pakota sinua
    >> hankkimaan laitetta esiasennetulla Windowsilla.
    >> Sinulla on oikeus jättää ostamatta
    >> Windows-laitepaketti ja hankkia sellainen laite
    >> joka kaikin puolin miellyttää sinua.

    Hankkia sellainen laite, joka kaikin puolin miellyttää minua ja ilman Windowsia?

    "mutta noudattakoon Suomea koskevissa lisenssiehdoissaan Suomalaisen tuomioistuimen päätöksiä."

    Noudattaa kyllä. Ainakin omassani lukee seuraavasti: "If any provision of this EULA is held to be void, invalid, unenforceable or illegal, the other provisions shall continue in full force and effect." Eli sopimus pätee vain niiltä osin, kuin se ei ole ristiriidassa (paikallisten) lakien ja määräysten kanssa.

    "Windows lisenssisopimus on aivan selkeästi asiakkaan ja Microsoftin välinen sopimus, joten laitteiston myyjä ei ole tässä sopimusosapuolena."

    Vaikka myyjä ei olekaan sopimusosapuolena, myyjä on kuitenkin se joka määrittelee myymiensä tuotteiden hinnan eikä MS.

    Eiköhän MS noudata mukisematta lisenssissään mainittua ehtoa ja hyvitä sinulle Windowsisi hinnan jos pystyt esittämään laskun tai myyntikuitin, josta ilmenee käyttöjärjestelmästä maksamasi hinta.

    Olet saanut OEM-Windowsisi konepaketin mukana ja se sisältyy ostamasi laitteen hintaan, eikä sillä ole missään erikseen määriteltyä hintaa, joten sen ostohinta on pyöreä nolla. Siitäpä vain lähdet hakemaan hyvitystä, kun et osaa edes arvioida paljonko sinua pitäisi hyvittää.

    "Hankkia sellainen laite, joka kaikin puolin miellyttää minua ja ilman Windowsia?"

    Nimenomaan. Mikä pakko kenenkään on ostaa Windowsilla varustettuja konepaketteja? Turha väittää etteikö vaihtoehtoja olisi.

    http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=9382

    Äänestä

  • pakkomyyntiä kirjoitti:

    "Noudattaa kyllä. Ainakin omassani lukee seuraavasti: "If any provision of this EULA is held to be void, invalid, unenforceable or illegal, the other provisions shall continue in full force and effect." Eli sopimus pätee vain niiltä osin, kuin se ei ole ristiriidassa (paikallisten) lakien ja määräysten kanssa."

    Vaan kun ei noudata OEM-lisenssin ollessa kyseessä.

    Viittaan tuoteaktivointiin. Ei onnistu aktivointi, mikäli OEM-tuote on esim. siirretty kolmannelle osapuolelle.

    Hovioikeuden päätös edustaa erilaista näkökantaa, jonka mukaan OEM-tuote voidaan siirtää toiseen koneeseen/kolmannelle osapuolelle.

    Näköpiirissä ei ole, että onnistuisikaan lähiaikoina, kontrollia kun itseasiassa juuri kiristettiin.

    "Eiköhän MS noudata mukisematta lisenssissään mainittua ehtoa ja hyvitä sinulle Windowsisi hinnan...."

    Kyllä on yritetty. Ei onnistu OEM-tuotteisen osalta.

    "Nimenomaan. Mikä pakko kenenkään on ostaa Windowsilla varustettuja konepaketteja?..."

    Ei ole, kannettavien kanssa on vaan aika heikkoa.

    Äänestä

"riisutulle ja rampautetulle Windows XP -versiolle." ?? Riisutulle kyllä, rampautetulle ? mitenniin muka rampautetulle, Mediasoitin EI ole osa käyttöjärjestelmää eikä sen sitä kuulukkaan olla. Käyttäjällä on oltava oikeus päättää mitä ohjelmaa käyttää mediatiedostojen toistoon, valikoimaa kun löytyy melkoisesti ja huomattavasti parempia kuin tuo M$ räpellys. Sama koskee selainta, molemmat on KEINOTEKOISESTI ympätty muka osaksi käyttöjärjestelmää jotta niitä muka ei voitaisi poistaa järjestelmän toimivuuden kärsimättä!

Windows (XP) koneesta IE poistettu, lähti aika kivuttomasti, samoin mediasoitin... Kone toimii poistojen jälkeen jopa paremmin (nopeammin) kuin noiden paskojen vielä ollessa koneella... Saattoi jopa kaatuilu vähentyä mutta siitä on paha sanoa varmaa kun en ehtinyt kauaa käyttää ennen tuota riisumista, eipä ole senjälkeen kyllä kaatunut kuin parikertaa omien mokien takia (vajaa vuoden aikana).

PS. päivittäminen sujuu kivuttomasti ilman IE:täkin

Äänestä
  • "Käyttäjällä on oltava oikeus päättää mitä ohjelmaa käyttää mediatiedostojen toistoon"

    Mikä on estänyt sinua asentamasta ja käyttämästä haluamaasi soitinta ja/tai selainta?

    Äänestä

  • yhyyyyyyyyy!! kirjoitti:

    "Käyttäjällä on oltava oikeus päättää mitä ohjelmaa käyttää mediatiedostojen toistoon"

    Mikä on estänyt sinua asentamasta ja käyttämästä haluamaasi soitinta ja/tai selainta?

    IE ja Windowsin mediasoitin koittavat tunkea aika usein "väliin" häiritsemään, helpotti aika paljon Windowsin (vähäistä) käyttöä kun poisti ne. Ja miksei IE:tä ja Windowsin mediasoitinta voi normaalikeinoin jättää asentamatta tai poistaa ? Ne EIVÄT ole käyttöjärjestelmän osia tai Windowsin toiminnalle edes välttämättömiä vaikka MickeyShit niin koittaakin väittää. Kumpaakaan en ole vuosiin käyttänyt, enkä juuri enää Windowsiakaan. Käytän mielummin järjestelmiä jotka tottelevat käyttäjää ja mukautuvat käyttäjän tarpeisiin enkä järjestelmiä joiden "tarpeisiin" käyttäjän pitää mukautua ja tehdä niinkuin järjestelmä haluaa!

    Äänestä

  • Mutta hankala poistaa turha... kirjoitti:

    Samasta syystä mm. eräs matematiikkaa
    opiskeleva tuttavani käyttää FreeBSD:tä ...

    Itse käytän Linuxia, se mukautuu mielestäni
    vielä paremmin kuin BSD:t.

    Mitä käyttistä sinä käytät pääasiassa?

    Äänestä

  • ksym kirjoitti:

    Olisiko varsinaisesta käytöstä 70% Linux ja 25% FreeBSD sekä Windowsia vajaa 5% muutaman tietyn ohjelman takia joita ei vielä saa muille kuin Windowsille (eikä toimi oikein kunnolla emulaattorilla). Tuon lisäksi satunnaista kokeilua ja "opiskelua" muilla, Solaris 10 tällähetkellä opeteltavana (vaikka aika helppohan tuo on kun vähänkin tajuaa Unix "filosofiasta").

    Äänestä

  • Mutta hankala poistaa turha... kirjoitti:

    IE ja Windowsin mediasoitin koittavat tunkea aika usein "väliin" häiritsemään, helpotti aika paljon Windowsin (vähäistä) käyttöä kun poisti ne. Ja miksei IE:tä ja Windowsin mediasoitinta voi normaalikeinoin jättää asentamatta tai poistaa ? Ne EIVÄT ole käyttöjärjestelmän osia tai Windowsin toiminnalle edes välttämättömiä vaikka MickeyShit niin koittaakin väittää. Kumpaakaan en ole vuosiin käyttänyt, enkä juuri enää Windowsiakaan. Käytän mielummin järjestelmiä jotka tottelevat käyttäjää ja mukautuvat käyttäjän tarpeisiin enkä järjestelmiä joiden "tarpeisiin" käyttäjän pitää mukautua ja tehdä niinkuin järjestelmä haluaa!

    "Ne EIVÄT ole käyttöjärjestelmän osia tai Windowsin toiminnalle edes välttämättömiä vaikka MickeyShit niin koittaakin väittää."

    Windows varmasti käynnistyisi ja toimisi ilman WMP:ta tai IE:ta, mutta monet niistä riippuvat ja monille tärkeät ominaisuudet (mm. tiedostojen selaus, HTML-Help, mediatiedostojen esikatselu jne) eivät toimisi. Puhumattakaan IE ja WMP -komponentteja hyödyntävistä kolmansien osapuolten ohjelmista.

    WMP ja IE ovat Windows-käyttöliittymän osia aivan kuten Konqueror-selain on integroitu (ja hankalasti poistettava/korvattava) osa KDE-käyttöliittymää tai QuickTime joka on olennainen osa MacOS:aa (ja jopa sen ydintä, mikä tekee QuickTimen poistamisen kokonaisuudessaan mahdottomaksi).

    "Käytän mielummin järjestelmiä jotka tottelevat käyttäjää ja mukautuvat käyttäjän tarpeisiin"

    Niin. Tämäkin vaihtoehto on olemassa. Mitä syytä kenelläkään on itkeä Microsoftin tuotteissaan tekemistä ratkaisuista kun vaihtoehtojakin on tarjolla? Mikään ei pakota käyttämään IE:tä tai WMP:ta Windowsissa tai estä vaihtehtoisten selainten ja soittimien asennusta ja käyttöä.

    Äänestä

  • kaikki on turhaa kirjoitti:

    Mä haluan Widowsiin sen paskan GDI/Explorer
    yhdistelmän tilalle KDE:n!!!

    Eipä taida onnistua, hä?
    ;(

    "Windows varmasti käynnistyisi ja toimisi ilman WMP:ta tai IE:ta, mutta monet niistä riippuvat ja monille tärkeät ominaisuudet (mm. tiedostojen selaus, HTML-Help, mediatiedostojen esikatselu jne) eivät toimisi." Lueppa tuosta vähän aikaisemmin, IE ja WMP poistettu koneelta ja kone toimii edelleen erinomaisesti.

    Ja kyllä, sieltä on poistettu paljon muutakin kuin ne iexplorer.exe mplayer.exe. Poistossa lähti likimain sama määrä tavaraa kuin IE:n ja mediaplayerin päivitys uusimpiin versioihin koneelle tuo, eli voitanee päätellä että k.o. ohjelmat poistuivat kokonaan. Muutamia tiedostoja joissa on osittain IE koodia ja osittain käyttäjärjestelmäkoodia korvattiin muistalähteistä peräisin olevilla IE "vapailla" versioilla (mm. vanhempien Windows versioiden tiedostoilla) ja mikä hauskinta.... kone toimii täysin ongelmitta vaikka MickeyShit väittää ettei noita muka voi poistaa. (Jotain IE/WMP paskaa saattaa vielä roikkua jossain tiedostoissa.. mutta ei ainakaan vielä ole häirinnyt).

    Ja miksikö se poistaminen on vaikeata ? Siksi että MickeyShit on tahallaan sekoittanut samoihin tiedostoihin toisistaan riippumatonta koodia eli käyttiksen koodia ja selaimen koodia. Joitain "selaimen osia" Windows tosiaan käyttää, tosin MickeyShit onkin melkein ainoa taho joka noita k.o. komponentteja väittää selaimen osiksi (ja ne päivittyvät IE:n mukana). Ohjelmointiin / käyttöjärjestelmien toimintaan perehtyneet huomaavat heti että noissa tapauksissa kyse on käyttöjärjestelmäkomponentista jota selain käyttää, aivan kuten FireFox käyttää Wintoosan/Linuxin yms. käyttöjärjestelmän palveluita. MickeyShit on yrittää tuolla temppuilullaan vakuuttaa muut että IE muka olisi osa käyttöjärjestelmää, joku hullu jopa uskookin tuon.

    PS. Tuohon IE:n ja WMP:n poistoon löytyy maailmalta melkoinen määrä työkaluja, samoin kuin ainakin muutama korjattu Wintoosan asennusohjelma jolla Wintoosan (sekä Win2000 että XP) saa asennettua ilman IE/WMP paskoja. Googlea kehiin vaan jos kiinostaa kokeilla :)

    Äänestä

  • vaikka IE ja WMP saivat kyytiä kirjoitti:

    1. Ota Windows File Protection pois päältä
    2. Poista System32 -kansiosta tiedostot mshtml.dll ja shdocvw.dll
    3. Poista kansio C:\Program Files\Internet Explorer
    4. Poista rekisteristä kaikki viittaukset yllä poistamiesi kansioiden sisältämiin tiedostoihin
    5. Buuttaa kone, kokeile miten toimii ja tule sitten kertomaan onko IE osa käyttöjärjestelmää vaiko ei.

    Äänestä

  • vaikka IE ja WMP saivat kyytiä kirjoitti:

    "Windows varmasti käynnistyisi ja toimisi ilman WMP:ta tai IE:ta, mutta monet niistä riippuvat ja monille tärkeät ominaisuudet (mm. tiedostojen selaus, HTML-Help, mediatiedostojen esikatselu jne) eivät toimisi." Lueppa tuosta vähän aikaisemmin, IE ja WMP poistettu koneelta ja kone toimii edelleen erinomaisesti.

    Ja kyllä, sieltä on poistettu paljon muutakin kuin ne iexplorer.exe mplayer.exe. Poistossa lähti likimain sama määrä tavaraa kuin IE:n ja mediaplayerin päivitys uusimpiin versioihin koneelle tuo, eli voitanee päätellä että k.o. ohjelmat poistuivat kokonaan. Muutamia tiedostoja joissa on osittain IE koodia ja osittain käyttäjärjestelmäkoodia korvattiin muistalähteistä peräisin olevilla IE "vapailla" versioilla (mm. vanhempien Windows versioiden tiedostoilla) ja mikä hauskinta.... kone toimii täysin ongelmitta vaikka MickeyShit väittää ettei noita muka voi poistaa. (Jotain IE/WMP paskaa saattaa vielä roikkua jossain tiedostoissa.. mutta ei ainakaan vielä ole häirinnyt).

    Ja miksikö se poistaminen on vaikeata ? Siksi että MickeyShit on tahallaan sekoittanut samoihin tiedostoihin toisistaan riippumatonta koodia eli käyttiksen koodia ja selaimen koodia. Joitain "selaimen osia" Windows tosiaan käyttää, tosin MickeyShit onkin melkein ainoa taho joka noita k.o. komponentteja väittää selaimen osiksi (ja ne päivittyvät IE:n mukana). Ohjelmointiin / käyttöjärjestelmien toimintaan perehtyneet huomaavat heti että noissa tapauksissa kyse on käyttöjärjestelmäkomponentista jota selain käyttää, aivan kuten FireFox käyttää Wintoosan/Linuxin yms. käyttöjärjestelmän palveluita. MickeyShit on yrittää tuolla temppuilullaan vakuuttaa muut että IE muka olisi osa käyttöjärjestelmää, joku hullu jopa uskookin tuon.

    PS. Tuohon IE:n ja WMP:n poistoon löytyy maailmalta melkoinen määrä työkaluja, samoin kuin ainakin muutama korjattu Wintoosan asennusohjelma jolla Wintoosan (sekä Win2000 että XP) saa asennettua ilman IE/WMP paskoja. Googlea kehiin vaan jos kiinostaa kokeilla :)

    "a miksikö se poistaminen on vaikeata ? Siksi että MickeyShit on tahallaan sekoittanut samoihin tiedostoihin toisistaan riippumatonta koodia eli käyttiksen koodia ja selaimen koodia. Joitain "selaimen osia" Windows tosiaan käyttää, tosin MickeyShit onkin melkein ainoa taho joka noita k.o. komponentteja väittää selaimen osiksi (ja ne päivittyvät IE:n mukana). Ohjelmointiin / käyttöjärjestelmien toimintaan perehtyneet huomaavat heti että noissa tapauksissa kyse on käyttöjärjestelmäkomponentista jota selain käyttää, aivan kuten FireFox käyttää Wintoosan/Linuxin yms. käyttöjärjestelmän palveluita. MickeyShit on yrittää tuolla temppuilullaan vakuuttaa muut että IE muka olisi osa käyttöjärjestelmää, joku hullu jopa uskookin tuon."

    Oikeudessa uskottiin kun netscape syytti ms monopoliasemasta.

    Kyllä tohon ie poistoon oli joku ohjelmakin. ystävällinen antoi täällä osoitteen jonka kadottanut olen. tuolla alun aloitteliat palstalla tai olla keskustelu...

    Vielä ei ole nykinyt mikään poiston jälkeen, ehkä hieman jopa vakaanpi kokonaisuus ny.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Natsi-Eurooppa kirjoitti:

EU:n kilpailuviranomaisten mukaan "Reduced Media Edition" on aivan liian kielteinen ja EU:ta arvosteleva nimi EU-byrokraattien määräyksestä riisutulle ja rampautetulle Windows XP -versiolle.

Ei voi kuin hämmästellä yksinkertaisten, kateellisten ja katkerien eurooppalaisten junttien pohjatonta typeryyttä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu