Onko tilanteessa kohtalotovereita? Oletteko eronneet lapsettomuuden takia? Ajatuksiin tulee väkisinkin aina joskus pieni pelon varjo, että niin voisi meillä käydä. Olemme perhe, jossa on rakkautta. Perhe joka toivoisi perheenlisäystä (meillä yksi lapsi, biologisesti minun). En koe niin suurta tarvetta seuraavan lapsen biologisuuteen, raskausaikaan. Lapsemme oli vuoden kun mieheni tapasi meidät. Silmäterämme kasvaessa myös miehestäni tuli matkan varrella isä.
Kysyisinkin jättäisittekö miehenne/naisenne jos hän ei voisi saada tai haluaisi lasta? Olen kokenut lapsen saannin, olen varmasti huono ymmärtämään jos niin kävisi, juuri sen takia, että olen kokenut mitä mieheni toivoisi kokevansa: sen aivan varhaisen lapsuusajan ja odotuksen.
kertokaa kokemuksianne ja mielipiteitä asiasta!
Kysyisinkin jättäisittekö miehenne/naisenne jos hän ei voisi saada tai haluaisi lasta? Olen kokenut lapsen saannin, olen varmasti huono ymmärtämään jos niin kävisi, juuri sen takia, että olen kokenut mitä mieheni toivoisi kokevansa: sen aivan varhaisen lapsuusajan ja odotuksen.
kertokaa kokemuksianne ja mielipiteitä asiasta!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mä olen vastentahtoinen isä, kun ex-aukko huijas
ja hankkitu paksuks. Mä olisin kovin tyytyväinen
kun löytäs vielä sellasen naisen, joka ei halua
lapsia. No on vähän muitakin kriteerejä :-)
Olen siis eronnut lapsen takia. Toki yritän olla
lapselle isä, mutta lapsen äitiä en enää hoitele.
No kyl ero oli jo muutenkin tekeillä. Ex-eukko teki
ton penskan vaan kiristääkseen ja myönnän kyllä
oman osuuteni ja siksi penskaa tapaan ja hoidan.
En mä näe isyydessä mitään kivaa. Pelkkä vastuu
ja kun asiat on sellasia, että niille ei voi mitään.
Tuntee vaan syyllisyyttä siitä, että on tehny lapsen
tänne kitumaan. En osaa ajatella niin itsekkäästi,että
tekisin lapsen, että mulla olis motivaatio elää.
Lähes kaikki lapsia puoltavat kannanotothan on
selkeästi itsekkäitä ...tyyliin "ne on niin ihania".
TV-keskustelussa lasten päivähoidosta keskusteltiin
vain siitä, miten päivähoidot ja muut järjestetään,
että VANHEMMILLA on mahdollisimman helppoa ja mitä
pitää olla, että vanhemmat pääsee tekeen sitä ja tätä.
Yksi viisas ohjelman lopussa sanooi, että lapsen
edusta ei sitten paljon keskusteltukaan. Vastas
hyvin mun käsitystäni ihmisten moraalin tasosta.
Jotain kai sekin osoittaa moraalista, jos hankkiu-
dutaan raskaaksi vastentahtoiselle isälle. Luulisi
olevan aika tärkeää, että lapsella on isä joka
välittää, mutta siitä ei naiset näytä aina välit-
tävän.
Siis vastauksena. En varmasti jättäisi, koska
tilanne olisi toiveideni mukainen. Pidän itsekin
moraalisesti hyväksyttävämpänä adoptoida joku,
jonka elinmahdollisuudet ja ympäristö on niin
heikko, että pystyy antamaan lapselle jotakin mitö
se muuten ei saisi.
Jos toista rakastaa ja toisesta välittää, en todellakaan usko, että suhde kaatuu lapsettomuuteen, koska mielestäni se on mitä "itsekkäin" syy ottaa ero. Tai toivon, että omalla kohdallani näin ei tule käymään, vaikka oikeasti lapsettomuudesta kärsimme.
Tai mikä on vielä kauheampaa, jos toisesta löytyisi joku "vika", olisi edessä auttamatta ero. Aika ikävää... Silloin ei todellakaa voisi edes samalla viivalla puhua aidosta parisuhteesta.
Onhan se sitten niinkin että elämästä pitää löytää muita asioita, jotka kantavat eteenpäin.
Me olemme molemmat suostuneet tutkimuksiin lapsettomuuden syitä selvittääkseen, mutta tiedän pariskuntia, jotka eivät ole uskaltaneet siihen ryhtyä, siinä pelossa, että toisesta löytyis syy.
En sillä ettenkö toivoisi joskus kantavani pientä nyyttiä sylissä, vaikkakaan uskomatta siihen etteikö ilman sitäkin elämä voisi jatkua...
haluaisimme lapsen mutta olemme liian nuoria hoitamaan lasta ja muutenkin elättämään sitä, kun koulukin on kesken....mitä tehdä?
Toivottavasti tällaisia ihmisiä joskus joku rankaisisi!
Kuvitteletko olavasi kovinkin merkittävä mielipiteinesi tällaisella palstalla! Ai että oikein me kakstoista vee!!!
mä vaik oonkin nuori niin haluaisin lapsen...
kertokaa jotain mulle keinohedelmöityksestä...
mun osote on:
[email protected]
Itse en usko että suhteemme kariutuisi lapsettomuuteen.
Tuttavaperheessä kuitenkin näin kävi: Tuli keskenmeno, jonka jälkeen uutta raskautta ei saatu aikaiseksi millään. Vaimolla alkoi asia painaa pahasti ja hän etsi uusia suhteista ja jätti miehensä. Nyt kylläkin mies on onnellisesti uusissa naimisissa ja pienen poja isä. Vaimo harhailee edelleen suhteesta toiseen, eikä varmasti koskaan enää edes yritä hankkia lasta.
Meillä on yksi yhteinen lapsi, takana yli 10 vuotta yhteistä elämää iloineen ja suruineen...
Nyt mies ilmoitti, että haluaa jättää minut koska en voi saada toista lasta. Onko itsekkyydellä mitään rajaa!!!
En voi nukkua, enkä syödä. Yritän tehdä kaikkeni, ettei yhteiselomme loppuisi.
Auttakaa ihmiset, jos voitte.
Täytyy sanoa että hän jos kuka on itsekäs, siis miehesi, jos kääntää kelkkansa tässä tilanteessa, ja vain ja ainoastaan, jos syynä on lapsettomuus. Onhan teillä jo mistä iloita, yksi lapsi, mutta siis näköjään itsekkyydellä ei ole rajaa. Eikö hän voisi olla iloinen siitä, mitä jo on saanut?
Minulla on tuttavaperhe, jossa on yksi jo toisella kymmenellä oleva lapsi, mutta toista lasta heille ei ole koskaan luotu. He ovat kyllä oppineet elämään asian kanssa, vaikka varsinkin tuttavaperheen naiselle se on ollut vaikeaa. Kuten jo aikaisemmassa viestissäni kerroin minusta lapsettomuus ei mielestäni, varsinkaan, jos toisesta löytyy syy, ole syy eroon. Ónhan sitä voitava toki iloita siitä mitä sinulla jo on!
Toivon sydämestäni, että saatte asianne järjestykseen kaikesta huolimatta, mutta älä sinäkään ryhdy älyttömiin uhrauksiin, jos miehesi todella uskoo, että tähän elämä päättyy.
Ja sinulle voimia jaksaa jatkaa taistelua, koska sitähän se tällä saralla aina on! Elämä ei todellakaan pääty tähän ainakaan sinulla, usko pois!
meni toi otsikko ja nimimerkki sekaisin, sori!
keken kommentit tuosta ei lapsia, kiitos- osiosta ja huomaat että sulla on toivoa eli sua tarvitaan vielä!
Meillä kävi vähän toisin päin. Olimme jo pari vuotta toivoneet lasta, tuloksetta. Aloin itse jo masentua, kunnes avomieheni kosi minua. Se tuli iloisena yllätyksenä, kun siinä vaiheessa tuli jo itsesyytökset kuvioon. Minkälainen nainen olen kun en edes lasta saa ym... Lapsettomuus johtui lääkäreiden mukaan minusta. Kunnon diaknoosia en ole edelleenkään saanut, syitä on kuulemma monia.
Olemme kuusi vuotta toivoneet lasta, siitä neljä vuotta avioliiton satamassa. Tämä kokemus on enemmänkin yhdistänyt meitä ja lapsi on tervetullut jos on tullakseen. ns. vauvakuume on jo ohi ja panostamme parisuhteeseen. Matkustelemme ja nautimme toistemme seurasta kun vielä olemme kahden, ehkä meitä on joskus enemmänkin. Aina on toivoa !!!
Jos miehellesi on niin tärkeää saada lapsi ja se menee sinun ohitsesi, vaihda miestä. Ilmeisestikään hän ei osaa arvostaa sinua tarpeeksi. Ja todellisen rakkaudenhan pitäisi yltää kaikkien ongelmien ylitse, näinhän sitä sanotaan.
Olimme mieheni kanssa naimisissa ja kävimme lapsettomuushoidot läpi. Keinohedelmöitys epäonnistui ja masennuin pahoin. Mieheni ei osannut puhua asiasta, ei omista tunteistaan, ei mistään asiaan liittyvästä, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Halusin jotain muuta ajateltavaa ja lähdin opiskelemaan, se oli liikaa miehelleni ja meille tuli ero. En osaa suoraan sanoa johtuuko ero suoraan lapsettomuudesta, luulen itse että se oli monen asian ja sattuman vyyhti joka johti eroon. Minä hain eroa.
Nyt minulla on "uusi" elämä ja mies ja toivon että ehkä joskus saan kokea raskauden ja synnytyksen ihmeen ja pitää omaa vastasyntynyttä lasta sylissäni.
Ette arvaa miten paljon merkitsee kun uusi mieheni keskustelee kanssani asioista ja muistan ikuisesti sen kun hän sanoi olevansa tukenani ja vierelläni aina, tapahtui mitä tahansa. En olekaa yksin niinkuin tuntui entisessä suhteessa olevansa. Ei minun tarvitsekaan yksin kantaa suruja sisälläni vaan nyt voin jakaa ne ja saan tukea.
En toivo entiselle miehelleni pahaa, toivon että hän saa perheen jota hän niin paljon toivoi ja vaimon joka on hänelle hyvä.