Ostajat ottakaa selvää myös taloyhtiön veloista

Kaveri oli vähällä ostaa kerrostalokaksion, oli "velaton" ja edullinen. Mutta kun kysyi tarkemmin, oli taloyhtiöllä 600 000 e velkaa. Se teki keskimäärin asuntoa kohden 15 000 euroa. Asunto ei sitten ollutkaan halpa kun yhtiössä oli suunnitteilla mittavia remoontteja.
301145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Toinen tarkistettava asia:

Meillä on useamman taloyhtiön omistama yhteinen osakeyhtiö. Tuolle yhtiölle maksetut vastikkeet ja rahoitusvastikkeet näkyvät toki taseessa mutta harva ymmärtää että kun tehdään esimerkiksi alueella yhteisten alueiden piharemppa niin sen piharempan lainan suuruus ei suoraan näy oman taloyhtiön papereissa.

Asuntoa ostettaessa kannattaa siis lukea tarkkaan mitä edellisen yhtiökokouksen kutsun mukana tulleissa papereissa on kirjoitettu.

1Äänestä
  • Kyllä, kyllä, kokoomus ja "demari" ovat oppineet juonittelemaan, yksissä tuumin, erityisesti Helsingissä ja Espoossa, missä porukat alkavat olla todella jo kusessa ! Mutta kun valta tuli annettua porrvareille, niin siittä saa nyt raskaasti maksaa !

    Äänestä

Niin, mutta jos oman asunto-osakkeen osalta lainaosuus on maksettu, ei se koske kyseisen osakkeen ostajaa. Esim. omassa taloyhtiössä velkaa alle 200k, mutta puolet osakkaista maksanut lainaosuutensa pois. Kyllä olemassa oleva velkaosuus pitää mainita ilmoituksessa ja jos kyseiseen asuntoon ei kohdistu yhtiölainaa, on se velaton, vaikka yhtiön kautta muilla osakkailla olisi. Jos suunnitteilla on remontteja, niistä olevaa velkaa ei vielä ole, mutta ne pitää ilmoittaa.

Äänestä
  • Aloittaja on rommari, joka on vakuuttunut siitä että AsOy menee konkkaan ihanhetikohta. Tällöin myös velkaosuutensa maksaneet joutuvat mahdollisesti jossain määrin vastuuseen...

    Ihan heti ei tule mieleen tilannetta, jossa noin olisi käynyt, mutta kyllä varmasti viimeistään syssymmällä on puolet suomen asunto-osakeyhtiöistä konkassa.

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Aloittaja on rommari, joka on vakuuttunut siitä että AsOy menee konkkaan ihanhetikohta. Tällöin myös velkaosuutensa maksaneet joutuvat mahdollisesti jossain määrin vastuuseen...

    Ihan heti ei tule mieleen tilannetta, jossa noin olisi käynyt, mutta kyllä varmasti viimeistään syssymmällä on puolet suomen asunto-osakeyhtiöistä konkassa.

    Miksi+aliarvioit+tilannetta?++Syssymmällä+89+%+Suomen+Asunto-osakeyhtiöistä+on+lonkassa.

    >>viimeistään syssymmällä on puolet suomen asunto-osakeyhtiöistä konkassa.

    Tuosta en tiedä mutta sen tiedän, että asunto-osakeyhtiöiden sekä sen osakkaiden velkaisuus on vakaassa kasvussa, samoin siis huoneistovastikkeet. Kaksion (50m2) yhtiövastikkeet keikkuu lähellä 400 e/kkja trendi on nouseva. Yhtiövelkojen lisäksi, asukkaiden velat paisuvat paisumistaan. Tilanne on kestämätön !

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Aloittaja on rommari, joka on vakuuttunut siitä että AsOy menee konkkaan ihanhetikohta. Tällöin myös velkaosuutensa maksaneet joutuvat mahdollisesti jossain määrin vastuuseen...

    Ihan heti ei tule mieleen tilannetta, jossa noin olisi käynyt, mutta kyllä varmasti viimeistään syssymmällä on puolet suomen asunto-osakeyhtiöistä konkassa.

    "Ihan heti ei tule mieleen tilannetta, jossa noin olisi käynyt"

    Kaikesta ei  kerrota, EI AINAKAAN esittelyvaiheessa.  Aloittajan taloyhtiössä jo vuosia kun joku ostaa asunnon tajuaa vasta vuoden kuluttua , että seinä takana ei asu ketään.

    Koko yhtiö ei tietysti ole konkassa, mutta on huoneistoja joista ei ole maksettu vastikkeita useisiin vuosiin, eikä korjauskustannuksia.  Toki yhtiö ottaa asunnot haltuun kunhan vuodet kuluu.  Mutta tällä hetkellä on kertynyt melkoinen velka , eikä kukaan uskalla tulla  ongelma-asuntoihin vuokrallekaan.

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Aloittaja on rommari, joka on vakuuttunut siitä että AsOy menee konkkaan ihanhetikohta. Tällöin myös velkaosuutensa maksaneet joutuvat mahdollisesti jossain määrin vastuuseen...

    Ihan heti ei tule mieleen tilannetta, jossa noin olisi käynyt, mutta kyllä varmasti viimeistään syssymmällä on puolet suomen asunto-osakeyhtiöistä konkassa.

    Myin viime syksynä asunnon taloyhtiöstä joka menee konkkaan lähiaikoina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi+aliarvioit+tilannetta?++Syssymmällä+89+%+Suomen+Asunto-osakeyhtiöistä+on+lonkassa.

    Misei reidessä vaan aina lonkassa?

    Äänestä

Nyt ei kannata ostaa asuntoa. Syyskuussa on hinnat tippuneet ainakin 70 prossaa.

Äänestä
  • Joko ostit oman -70 % alennuksella?

    Äänestä

  • Kannattaa asua vuokralla. Se ei rommaa.

    Äänestä

syksyl - 80

Äänestä

Totta, varmaan hinnat laskee, mutta parhailta paikoilta niitä on silti turha toivoa sijoitusmielessä. Nyt todella ei ole viisasta ostaa , jos ei ole pakko. 

Muistan edellisen laman, myyjä vei välittäjälle myyntiin ja kertoi samana päivänä kavereille että myy asuntonsa. Kaverit soitti välittäjälle, välittäjä sanoi että tulkaa huomiseen as. esittelyyn tekemään kauppoja. Kun myyjä meni esittelyyn, sanoi heti että on 6 tarjousta ja lisää otetaan.  Totuus oli kuitenkin että oli myynyt jo aivan heti vaimonsa veljelle. 

Ja näitä tapahtui usein, todelliseen myyntiin tuli vain suuria asuntoja tai asuntoja jotka sijaitsivat ongelma lähiöissä.

Itsekin ostin , oli pakko ostaa silloin asunto. Asunto oli ollut lähes kaksi vuotta myynnissä, välittäjä kehoitti tinkimään. En osannut tinkiä, mutta kysyin myyjältä alennusta. Alkuhinta oli 210 000 mk, myyjä tarjosi 150 000 mk, mutta kaupat piti tehdä 200 000 mk, hän ei halunnut kenenkään tietävän todellista hintaa. Kauppakirjoihin merkittiin että ostaja on maksanut käteisellä 50 000 mk käsirahaa, joka nyt kauppakirjalla kuitataan.

Tämä ei ollut laman aikana tämä oli 1980. isot asunnot on usein vaikea myydä ja vielä vaikeammaksi tulevat kun lapsiperheet vähenee.

Äänestä

Taloyhtiön velka ei heiluta kun itsellä on velkaa vain vajaat sata tonnia, taloyhtiöllä on lainaa toki ja viiden vuoden sisään tulee putkiremontti, mutta kun asunto on pk-seudulla vantaalla niin aina saa myytyä jos haluaa ja näin saa velat kuitattua.

Äänestä

Taloyhtiön osakas ei omista muuta kuin osakkeen (tai pankkinsa omistaa), mikä ei oikeuta muuhun kuin asumaan vuokralla (vastikkeet) osakekirjan mukaisessa asunnossa.
Vielä jos taloyhtiön rakennus sijaitsee vuokratontilla, ei taloyhtiön osakas omista edes osuutta tontistakaan.
Käytännössä kaikki taloyhtiöt pyörittävät suurta kulurakennetta joka tulee jokaisen osakkaan maksettavaksi vaikka ei tarvitsisikaan kulun aiheuttamaa palvelua.
Kiinteistönhuolto, isännöitsijäpalvelut, naapurien tekemät remontit, taloyhtiön teettämät remontit muualle kuin "omaan" asuntoon, vesikatto-, julkisivu-, linjasaneeraus- ja muut remontit, joita ei välttämättä tehdä edes omaan asuntoon tai porrastilaan tulevat kuitenkin jokaiselle maksettavaksi. Oli tarvetta tai ei.

Äänestä
  • Aivan noin. Kun asun omakotitalossa, ei minulla ole mitään menoja. Ei ole kattohuolia, ei julkisivuremontteja, ei vesijohtohuolia, ei vakuutusmaksuja, ei kiinteistöveroja. Aivan ilmaista kaikki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan noin. Kun asun omakotitalossa, ei minulla ole mitään menoja. Ei ole kattohuolia, ei julkisivuremontteja, ei vesijohtohuolia, ei vakuutusmaksuja, ei kiinteistöveroja. Aivan ilmaista kaikki.

    Näin on, vakuutusmaksun maksoin, mutta en mitään muuta.
    Mitään en ole tehnyt katolle, seinille, puustolle 8-12 vuotta olen asunut ja viimeisen 4 kk-2 vuotta on ollut myyntiaika.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Näin on, vakuutusmaksun maksoin, mutta en mitään muuta.
    Mitään en ole tehnyt katolle, seinille, puustolle 8-12 vuotta olen asunut ja viimeisen 4 kk-2 vuotta on ollut myyntiaika.

    Niin, remontit voi jättää väliin ja lopulta pääsee myymään tonttia, jolla on purkukuntoinen talo.

    Äänestä

  • Asun paritalossa jonka tontti on oma. Omistan kaikki As Oy;n osakkeet = molempien huoneistojen osakkeet. Toinen huoneisto on vuokrattu.
    Enkö siis omistakaan mitään ja onko minulla tosiaan vain oikeus asua talossani. Eikö talo ja tontti olekaan minun - omituista...
    Jos naapuri jättää vuokransa maksamatta, niin asia hoituu ihan itsestään eli minun ei tarvitse vaivata moisella päätäni. Tällaiset asiat hoituvat ilmeisesti ihan itsekseen?

    Muutenkin mielenkiintoinen logiikka sinulla... Jos asunto-osakkeen omistaja ei ole omistaja, niin hän ei voi edes vuokrata asuntoaan, koska se ei ole hänen asuntonsa.
    Näinkö tosiaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Asun paritalossa jonka tontti on oma. Omistan kaikki As Oy;n osakkeet = molempien huoneistojen osakkeet. Toinen huoneisto on vuokrattu.
    Enkö siis omistakaan mitään ja onko minulla tosiaan vain oikeus asua talossani. Eikö talo ja tontti olekaan minun - omituista...
    Jos naapuri jättää vuokransa maksamatta, niin asia hoituu ihan itsestään eli minun ei tarvitse vaivata moisella päätäni. Tällaiset asiat hoituvat ilmeisesti ihan itsekseen?

    Muutenkin mielenkiintoinen logiikka sinulla... Jos asunto-osakkeen omistaja ei ole omistaja, niin hän ei voi edes vuokrata asuntoaan, koska se ei ole hänen asuntonsa.
    Näinkö tosiaan?

    As Oy omistaa talon ja tontin jos se ei ole vuokratontti. Sinä omistat As Oy:n osakkeet. Jos hakee viranomaisita lupia niin hakija on As Oy.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    As Oy omistaa talon ja tontin jos se ei ole vuokratontti. Sinä omistat As Oy:n osakkeet. Jos hakee viranomaisita lupia niin hakija on As Oy.

    No joo, näinhän se. Mutta käytännössä omistan nuo huoneistot ja tontin, eikö niin...
    Ihan samoin kuin aiemmin omistin yritykseni, joka oli Oy. Ainakin sain siitä myydessäni tukun rahaa...

    Äänestä

Ihan sama jos kämppä helsingissä tai kehäkolmosen sisäpuolella kuitenkin , nimittäin asunnon arvo eli hinta nousee aina.
Nämä lamavaihtelut eivät vaikuta stadin hintoihin vuodessa tulee lisää se 10 prosenttia keskimäärin ja paremipina vuosina 30 prosentti eli asunto maksaa itsensä . Jip onneksi ostin stadista.

Äänestä

Taloyhtiöissä on yleensä byrokraattinen rosmojoukko rahastamassa, asukkaiden varoja!🎀

Äänestä
  • Kääkkää harmittaa, kun ei saa ottaa taloa mukaansa hautaan. Nimim. ompelinko käärinliinoihin isot taskut ihan suotta?

    Äänestä

MunTaloyhtiös on lainaa 15 miljoonaa

Äänestä

Muutin säveltä kaupunkiin

Äänestä

Tsloyhtiön laina 9 miljoonaa mutta ei huolta yksi suomen suurimmista taloyhtiöistä 300 asuntoa ja helsingissä ,itse omistan 26 neliötä ja teltta heiluu.

Äänestä
  • Meillä velaton ja peitto heiluu:D:

    Äänestä

Minä omistan sen 26 neliön asunnon yksin mutta kaksi kaveria asuu luonani ja tilanapuutteen takia olohuoneessa on teltta pystyssä siksi sanoin että teltta heiluu.
Asunto hellsingissä on aina kullan arvoinen, vaikka taloyhtiöllä lainaa niin arvo nousee toisin kuin esim kuhmossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kaveri oli vähällä ostaa kerrostalokaksion, oli "velaton" ja edullinen. Mutta kun kysyi tarkemmin, oli taloyhtiöllä 600 000 e velkaa. Se teki keskimäärin asuntoa kohden 15 000 euroa. Asunto ei sitten ollutkaan halpa kun yhtiössä oli suunnitteilla mittavia remoontteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu