Mansikan poiminta

Anonyymi

Ihmettelen vähän tuota mansikan poimijoille maksettavaa palkkaa n. 1€/kg miinus verot, majoitus ja matkakulut.

Torilla kun litra mansikoita maksaa 8€/L, eli 16€/kg. (1kg=2L). Miksi poimijan tulee poimia yli 20kg mansikoita voidakseen ostaa palkallaan itse yhden kilon?! Poiminta on kuitenkin keskeinen osa tuotantoprosessia mutta poimija ei saa työstään juuri mitään.

Esimerkiksi sähköurakointiliikkeen laskutustunti maksaa asiakkaalle vain noin kolme kertaa sähköasentajan bruttotuntipalkka mutta marjan myyjän myyntihinta on n. 16-kertainen poimijan saamaan bruttopalkkaan verrattuna.

14

704

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomalaisesta marjabisneksestä ovat kadonneet kaikki reilun kaupan periaatteet koska bisnestä pyöritetään mm. sotaa käyvistä maista ja kehitysmaista tuotavalla halpatyövoimalla, eli ihmisillä jotka ovat alttiina hyväksi käytölle. Tilanne on pahempi kuin esim. kahvin tuotannossa.
      Siksi en osta ensimmäistäkään Suomessa tuotettua ja välitettyä mansikkaa tai marjaa muilta kuin niiltä jotka ovat ne itse omin käsin poimineet.

      • Anonyymi

        Ihan järkyttävää kertoi mansikan viljelijä ilkeyden tekemisistä. Mamut repii suuria määriä raakileita varastavat auton alle piillottavat marjat ettei huomattais marjoja sitten suuttuvat kun huomautetaan että suomessa pitää marjoista maksaa. Vielä huutavat rasismia. Ihan sairasta porukkaa. Näitä piruja vaan lisää suomeen. Työntekijät joutuu poistamaan mamut pellolta kun käytös on aivan alaarvoista. Räkätitkään ei ole niin inhottavia kuin mamut. Mikä helvetti näitä piruja riivaa. Näin vaan rasismi lisääntyy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan järkyttävää kertoi mansikan viljelijä ilkeyden tekemisistä. Mamut repii suuria määriä raakileita varastavat auton alle piillottavat marjat ettei huomattais marjoja sitten suuttuvat kun huomautetaan että suomessa pitää marjoista maksaa. Vielä huutavat rasismia. Ihan sairasta porukkaa. Näitä piruja vaan lisää suomeen. Työntekijät joutuu poistamaan mamut pellolta kun käytös on aivan alaarvoista. Räkätitkään ei ole niin inhottavia kuin mamut. Mikä helvetti näitä piruja riivaa. Näin vaan rasismi lisääntyy.

        Kyllä on suomi kusessa näiden mamujen takia. Kauppiaat kertoo aivan kauheita kun mamu vaatii sitä ja tätä. Porttikielto tulee mamuille sitten saavat valittaa. Jeeeee


    • Anonyymi

      Kyllä mansikoiden oikea hinta on viiden euron molemmin puolin. Viisi euroakin on mansikoista paljon tavalliselle duunarille. Herroille, jotka jouten tienaavat, kuten ministesit, niin niille hinta 16 euroa kilo sopii.

      • Anonyymi

        Tarkoitat ilmeisesti litrahintaa. Yksi kilo on kaksi litraa. Eli myyntihinnat 10kg/kg ja siitä ylöspäin.
        5€/kg saa mansikkaa Tallinnasta ja laatu on vähintään yhtä hyvä kuin suomalaisilla mansikoilla. Olen hakenut mansikat ja vadelmat Tallinnasta jo vuosikaudet..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat ilmeisesti litrahintaa. Yksi kilo on kaksi litraa. Eli myyntihinnat 10kg/kg ja siitä ylöspäin.
        5€/kg saa mansikkaa Tallinnasta ja laatu on vähintään yhtä hyvä kuin suomalaisilla mansikoilla. Olen hakenut mansikat ja vadelmat Tallinnasta jo vuosikaudet..

        Ei siitä montaa vuotta ole, kun Suomessakin sai 5 kg laatikon 22-28 eurolla eli noin 5 e/kg. Ihan viime vuosina on parhaan satokauden hinnat nousseet noin 7 euroon kilolta.

        Tuosta 7 eurosta kun vähentää alvin, jäljelle jää 5,6 e/kg jaettavaksi myyntipaikalle, kuljetukseen, kerääjille, viljelijälle ja panostuottajille. Jos kerääjä saa 1 e/kg, työnantajan kulut työntekijästä on luokkaa 1,5-2 e/kg eli muutaman minuutin työhön uppoaa neljäsosa koko rahapotista.


    • Anonyymi

      Naurattaa nää duunarit, ulkomaiselle kolleegalle ei makseta keruusta puolta suomen hinnoista ja sitten jeesustellaan ja uhriudutaan mutta kelpaa ostaa ulkolaista.

    • Anonyymi

      Ei ne mansikat siellä pellossa itsestään kasva, kyllä ensin on muokattu pelto ja istutettu taimet, eli kyllä kustannuksia tulee muutakin kuin poimijan palkka, ennen kuin päästää myymään.

    • Anonyymi

      Vanha aloitus mutta ajankohtainen.
      Tuossa jeesustelussa ei huomioida yhtään niitä töitä mitkä tapahtuvat ennen varsinaista marjojen poimintaa.
      Ei huomioida myöskään poimintakauden jälkeen tehtyjä töitä.
      Luullaan että mansikka on luonnonmarja ja ettei se aiheuta muita kuluja kuin poiminta ja myynti.
      Sitten sähköasentaja, palkka siinä 20 päälle mutta yrityksen veloitushinta vähintään 70€/h.

      • Anonyymi

        Niin kannattaa hakea pankista lainaa ja perustaa oma mansikkatila.
        Voi maksaa haluamaansa palkkaa.

        Kannattaa muuten huolehtia kirjanpito, verot ja työnantajamaksut, ettei tule tuomioita.
        Aika jänniä kertoimia ja kuluja tulee palkanmaksuun...


    • Anonyymi

      Poimija tienaa paljon enemmän, jos poimii omia mansikoitaan. Ja jos torikauppias myisi sähkömiestä niin se maksaisi varmaan 500€/h. Kaupassa mansikkalaatikko on kuitenkin ajankohdasta riippuen sen 30-50€/5kg

      • Anonyymi

        Ehkä mansikassa huomaa hyvin tuon elintason.
        Kauppa nostaa tuotteen hintaa kun kuluttaja on valmis maksamaan siitä pyydetyn hinnan.
        Kuluttaja sitten lakkoilee ja vaatii parempaa palkkaa kun sen mansikkaostoksen jälkeen raha ei riitä ruokaan ja vuokraan (näin karrikoiden).

        Mitä arvelette tapahtuvan jos kuluttajat jättävät nuo kalliit mansikkalaatikot kauppoihin?
        Sama juttu iphonen, ipadin, yms. luksustuotteiden kanssa, jos kuluttaja ei suostu maksamaan niistä hurjia hintoja niin hinnat putoavat.


      • Anonyymi

        Marketissa maksoi 250 g rasia mansikoita 33 eur/kg, mielestäni tuo hinta on jo kohtuuton. Isommissa rasioissa kilohinta vähän alempi, mutta en raaskinut isompaa ostaa. Minulta jää kyllä mansikat näillä hinnoilla ostamatta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marketissa maksoi 250 g rasia mansikoita 33 eur/kg, mielestäni tuo hinta on jo kohtuuton. Isommissa rasioissa kilohinta vähän alempi, mutta en raaskinut isompaa ostaa. Minulta jää kyllä mansikat näillä hinnoilla ostamatta.

        Onneksi ei ole pakollista. Ja juttuna kiva kun etsii erikseen kaupan kalleimman tuotteen. Esimerkiksi eilen Prismassa oli hyvä kasa mansikoita erilaisissa pakkauksissa parhaimmillaan n. 8€/kg hinnalla. Pienemmät toki vähän enemmän.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      46
      953
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      474
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      437
    Aihe