Ihana Antti Ketonen/NeljänSuoran laulaja

ja mikä ääni...
102317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Niinpä, samettinen ääni ja vielä keikoilla ottaa yleisönsä! Maltan odottaa että Neljänsuoralta ilmestyy uusi levy... On sitä jo odotettukin kohta 2 vuotta.

Äänestä
  • tulossa kauppoihin luultavasti toukokuun alussa,

    Äänestä

  • piija kirjoitti:

    tulossa kauppoihin luultavasti toukokuun alussa,

    NeljänSuoran Antin ääni on todella huumaava.
    Itse bongasi NeljänSuoran Aitoon kirkkareilta vuonna 2003. Siitä lähtien oon käynyt tasaseen poikia kattomassa,nyt on reilut 30 keikkaa takana.Eihän pojista koskaan tarpeekseen saa joten lauantaina pitää suunnata taas keikalle.

    Äänestä

Neljänsuoraan tutustuin itse 2002 kesällä,silloin kun neljänsuorakin oli kesäillan valssi ohjelmassa.
Sattuipa niin että läheisimmällä tanssilavalla oli neljänsuora heinäkuun alussa keikalla,ja sinne täytyi ehdottomasti päästä!:)
(Oli nimittäin sen verran lupaava meno ollut heillä kesäillan valssi ohjelmissa;).
Sain houkuteltua erään tuttavan mukaan sinne ja voi että sitä tunnetta joka oli lavalle tultaessa ja keikan aikana ja varsinkin keikan jälkeen :)!!!!Olin aivan "myyty" :)
Neljänsuoran tuolloinen keikka oli ensimmäinen kerta kun olin tanssilavalla ylipäätänsä käynyt ja siitäpä se innostus sitten lähtikin.....:)
Joten aikalailla kohtalokas ollut neljänsuoran keikka minulle.Tosin olen iskelmää kuunnellut usean vuoden ajan,mutten tiedä sitten miksen ollut aikaisemmin lavalle lähtenyt,taikka sitten miksi juuri neljänsuoran keikalle tuolloin tuli lähdettyä....
Nyt sitä onkin sitten neljäs tanssi kesä tuloillaan omalla kohdalla :)
Keikoilla tykkään tanssimisesta ja iskelmän kuuntelemisesta erittäin paljon.Vielä kun nyt vakio tanssiparikin löytyy...:).

Tänään ollaan menossa tanssimaan tuohon samaiseen paikkaan jossa ensimmäisen kerran olin tanssilavalla,ja yllätys yllätys siellä on Neljänsuora :)
Oijoi,jeps,mukavaa kesän odotusta kaikille!!:)

ps:ja antin ääni on muuten "jalat hyydyttävää" ;)

Äänestä
  • Arvaamattoman kaunis ääneellään kuulostaakin jo Antti Ketonenkin olla myös kuumana keikansa aikana kyllä energillisen hyvin on hieno että hikistä puuhaa on todella rankkaa hommaa riittää että pystyy siihen sitkeä mies on kyllä kaikkilla rakkaudella fanilta Emma Nieminen

    Äänestä

Antti Ketosen lauluääni on todella ihanaa ja mies on ihana ja ihanat ruskeet silmät oon aina nii hurmoksissa ku nään Antin keikoilla 2002 Kesäillan valssista asti fanitettu ja 7 vuotta sitte 31.10.2009 nähny ekan kerran LIVENÄ JA HURAHDIN LOPULLISESTI JA SUUREMMIN SILLON SIIHE.Ikuinen fani ja 27 keikkaa takana ja aina keikoille kun vaa on Oulussa ja Oulun lähellä

Äänestä
  • Ps. Onko kellään tietoa Antin mitoista..? ;) Olis ihanaa saada tietoa!

    Äänestä

  • AnttiKetosenIkuinenFani kirjoitti:

    Ps. Onko kellään tietoa Antin mitoista..? ;) Olis ihanaa saada tietoa!

    33,33 cm pituus ja paksuus 20 cm.

    Äänestä

Makean laulunsa äänessä jotain sulattaa ihanaa kuunnella ehjäksi särkynyt eli komea mies en voisinkaan ajatella muuttakaa en voi koskaan aikaisemmin ollut rakastunut mieheen joka on omasta mielestäni aivan erityinen suhde tässä tapauksessa vain vahingossa eksy uneeni ja Antti Ketonen on ikuisesti Emman kaveri itselleen kumppani no en sanoisin mitään sellaista olisitpa lähelläni aina olla fanisi ja rakastettu ihmisenä olemisen kaiken muun elämässä pyörittänyt enemmän naisia tanssihtella keskellä yötä muru 🤩🍹 maistuuko drinkkit niin kuumaa miestä en sormella koskeakaan aivan polttavan miestä
Antti Ketonen

Äänestä

Voi pojat ja tytöt, ukot ja akat. Vuoden 1995 Rantarock oli lajissaan ainutlaatuinen Ketosen Anttikin siellä bändeineen vipeli ja vihelteli.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kaiku ja Kieku kirjoitti:

ja mikä ääni...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu