Valtio on jo tukenut firmaa 600 miljoonalla ja aikoo sijoittaa ainakin 275 osakeannissa. Eli yhteensä saman verran kuin kaikki kohutut Business Finland -tukiaiset, jotka sentään pelastavat tuhansia työpaikkoja.
Onko kaksi miljoonaa euroa päivässä tappiota tekevä firma tukiaisten arvoinen?
Onko Finnair miljardin tukiaisten arvoinen?
18
764
Vastaukset
- Anonyymi
Ei ole. Nurin vaan ja uusi, asiakkaista kiinnostunut lentoyhtiö tilalle.
- Anonyymi
Eikös Finnairille voisi tehdä saman kuin Talvivaaralle. Nurin nykyinen p****läjä ja laanilla seisovat koneet uuden, innovatiivisen firman omistukseen.
Näin jäisivät ulkomaiset leasing-rahoitusyhtiöt suurimmiksi kärsijöiksi, mikä tuskin harmittaa meitä veronmaksajia.- Anonyymi
Ei se mene ihan noin. Leasing yhtiöt omistaa koneet. Ei Finnair voi niitä pitää.
Johtaja juuri sanoi että Finnair on sairaalassa. Seuraavaksi teholla?
- Anonyymi
Tietenki tämä pandemia mutta kun ajattelee kokonaisuutta, oli tulossa lama joka meni koronan taa piiloon, päästövähennykset jota kaikki jäi odottamaan tulevan kanan takia jne..
Siellä oli niin paljon tekemätöntä ja Finnairikin ylimielisenä jäi odottamaan muiden kaatumista.
Pandemia tulikin ja alussa heti olisi Finnairinkin tuki lopettaa ja antaa luonnon hoitaa.
Nyt siihen menee miljardeja ja Finnair tiedottaja sanoi että menee 3 vuotta entisenmalliseen.
Menneenpäivän tiedottajia kun entisenmallista ei ole tulossa. - Anonyymi
Kuinka kauan kassassa riittää rahaa?
Osakeanti toi käyttörahaa, mutta tappiota tulee edelleen. Lennot USAhan ja joihinkin Aasianmaihin totaalisesti seis. Ihmiset ei uskalla matkustaa. Jostain eteläeuroopan rantakohteista haetaan nyt Coronan toinen aalto.
Syksyllä lentoliikenne pysähtyy uudelleen.
Finnair kohta taas käsi ojossa valtion suuntaan.
Valtio on antanut rahat EUlle.
Milloin Finnairin konkurssi? Ennen joulua.- Anonyymi
Finnairin kukkaro kestää tällä hetkellä yli vuoden verran tyhjäkäyntiä. Monella muulla lentoyhtiöllä kukkaro ei ole lähelläkään näin hyvässä kunnossa.
- Anonyymi
Finnair on hyvin hoidettu yhtiö joka teki voittoa ennen koronaa. Aasia-strategia on onnistunut eli Helsinkiin syötetään asiakkaita Euroopasta jotka edelleen jatkavat Aasiaan Finnairilla.
Mitä Finnair vii koronalle? Kuten muutkin lentoyhtiöt, lennot seis, ei kassavirtaa. Valtion tulee tukea Finnairia joka Koronan jälkeen tekee taas voittoa.
Se että köyhällä ei ole varaa lentää Finnairilla, se on voi voi. Imekää piliänne.- Anonyymi
Katsokaapa kuinka moni Finnairin lestadiolaismafiasta saa potkut. Minun sivistynyt veikkaus on 0 henkilöä.
Näin se on aina ollut ja näin se t
on jatkossakin. - Anonyymi
Mutta riittääkö että tuon kokoinen firma tekee vuonna 2019 voittoa 4,9 miljoonaa euroa? Minusta sen pitäisi tehdä paljon enemmän, koska liikevaihto on sentään 2,9 miljardia euroa.
Eipä jää paljoa osakkeenomistajille (eli tuon valtionyhtiön omistajille) tai muillekaan heille jaettavaa. Paska firma jota pyörittävät amatöörit.
- Anonyymi
Aika epätoivoiselta kuulosti Tj hetki sitten telkassa.
- Anonyymi
Kaikki pitäisi kysyä minkä takia valtio tukee Finnair, joka on osittain yksityinen firma, ja johtajien palkat - kuinka paljon veronmaksajien rahat menevät Topin pankkitilille...
Tiedot julkiseksi! - Anonyymi
Katsokaapa kuinka moni Finnairin lestadiolaismafiasta saa potkut. Minun sivistynyt veikkaus on 0 henkilöä.
Näin se on aina ollut ja näin se
on jatkossakin.
- Anonyymi
Finnairin liikevoittoprosentti ollut ennen koronaakin vaivaiset 0,2% ja viiden vuoden paraskin vain 3,3%. Lähde https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/finnair-oyj/01080233/taloustiedot
Surkeaa toimintaa Finnairilta. Hävettää olla suomalainen ja lentää yhtiöllä jota hoidetaan noin huonosti. Parempi jos tämä poliitikkojen suojatyöpaikkoja tarjoava putiikki myytäisiin. Finnair ei tuota eläkerahastoille tai veronmaksajille yhtään mitään lisäarvoa vaan on pelkkä rahareikä. Paska lentoyhtiönäkin matkustaa ja kallis kuin mikä.- Anonyymi
Mitkä on niitä parempia lentofirmoja?
Thai, Cathay?
- Anonyymi
Finnair on alkanut ostaa pörssistä omia osakkeitaan. Tietysti veronmaksajien ja matkan varanneiden rahoilla. Mitään matkaa ei tulekaan kun peruuttavat kaiken ja asiakkaat joutuu odottamaan kuukausia rahojen palautusta.
Se että ostetaan omia osakkeita, tarkoittaa kurssin manipulointia.
Loppu on nyt lähempänä kuin mitä moni uskokaan.
Onneksi Topi Manner sai käärittyä miljooapalkkiot ennen konkurssia. Tämä rosvojoukko tienaa aina vaikka suuri osa työntekijöistä on irtisanottu tai lomautettuna.- Anonyymi
Töitä on, tosin SAK haluaa Finskin vaihtavan ulkomaisiin työntekijöihin.
- Anonyymi
Nytki pääjohtajan palkka nousi, muilla laski.
Kerosiini verolle, nyt veroton. - Anonyymi
jopa Finnairin astioiden tiskaajat matkustavat ilmaiseksi Bangkokiin businesspuolella, rakennusmies puolisoineen. Viikko sitten taisi olla kolme tiskaria ja niiden hanttimiehet busineksessa.
Jatkossa en osta yhtään business lippua Finnairille, siellä sellaista Junttia öyhöttämässä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä561968Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651678Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411357Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2281295Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391169- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3161080IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3361070