Namin sota vaati kymmenessä vuodessa vähemmän kuolonuhreja kuin Yhdysvalloissa on kuollut koronaan kahden kuukauden aikana. Rajuja vertauksia.
Namissa kuoli vähemmän kuin koronaan
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
En ensin ottanut uskoakseni, mutta tarkastettuani asian oli pakko todeta, että tieto on oikea. Tällä hetkellä korona on tappanut n. 1000 jenkkiä enemmän kuin Vietnamin sota ja parituhatta uutta uhria tulee joka päivä. Esimerkisi eilen 2470 kuolemantapausta, eikä lientymisen merkkejä näy.
Raju oli vertaus, mutta tosi. Korona saattaa tappaa jenkeissä vielä moninkertaisesti sen, mitä Vietnamissa kuoli, ennen kuin korona saadaan aisoihin.
Joo ja tässä yksi venäläinen kuoli koronaan iltapäivälehden uutisoinnissa:
Moskovan läheisen kosmonauttien koulutuskeskuksen johtava ensiapulääkäri Natalia Lebedeva on kuollut pudottuaan ikkunasta, kertoo The Moscow Times.
Hän sai koronan pudottuaan, matkalla maahan.
Vietnamin sodassa kuoli runsaat kaksi miljoonaa siviiliä, mutta eihän niistä ole väliä...
Sillä vaatiihan miehiä taistelukin saati sorsanmetsästys.
Ei tainnut sinulle varsinainen pihvi paljastua. Nyt ei puhuttu sodan typeryydestä yleensä, vaan lähinnä yritettiin rinnastaa koronaa yhteen Jenkkien lähivuosikymmenten pahimmista traumoista. Niin minä aloituksen ymmärsin.
Vietnam on ns ikitrauma jenkeille. Alkaen vuoden 1975 lopputilistä kun tuli äkkilähtö Vietnamista. Hanoi ei unohdu.
Kuuluitko hurraajien joukkoon?
Huurasin sitä, että sota loppui. Sympatiat olivat minulla vielä tuolloin jenkkien puolella. Nyt olen ehkä vähän viisaampi, enkä katso asiaa aivan niin mustavalkoisesti.
On kyse sitten poliittisista- , uskonnollisista- tai muista ääriaatteista, niin kaikki ovat olleet kansoille ja ihmisyhteisöille tuhoisia. Kolonialismi, nationalismi rotuoppeineen, uskonnot ja kommunismi ovat olleet ihmiskunnan pahimpina syöpäkasvaimina historian aikana. Ne ovat historian saatossa ilmenneet eri tavoin, mutta lähes aina haitallisina. Niiden haitallisista vaikutuksista olisi jo aika päästä eroon.
Kuuluin tottakai, kuollut jenkki paras jenkki oli sen ajan iskulause.
Kuuluit sitten myös niihin, jotka ilahtuivat Prahan miehitylsestä elokuussa -68.
Joka vanhoja muistaa, sitä...