Ei mitään...

Viikot vierivät ja sama jatkuu. Mikään ei muutu. Joka aamu herään ja mietin jos vaikka tänään taphtuisi jotain, mutta illalla menen nukkumaan samoin kuin joka ilta. Sydän kylmänä, tyhjänä ilman ketään joka siellä olisi vaikka kaukanakin. Välillä tuntuu että ei jaksaisi mutta jostain saa voimaa ja toivoa paremasta. Jotenkin jaksaa odottaa sitä päivää että kaikki muuttuu. On vaan niin tuhottoman kylmä ja tyhjä olo.

Kevään tulo ja aurinkoinen ilma onneksi hiukan piristää ja tuo valoa pimeyteen mutta mitä iloa siitäkään on? Ei mitään, pintaa vaan lämmittää ei sisintä. Ja jos on sisältä kylmä ei ulkoinen lämpö jaksa kylliksi lämmittää. Ja voin varmasti sanoa että yksin ei lämpene ja se pieni toivon liekki ei juurikaan jaksa valaista saati lämpöä antaa. Kaikista synkintä on kun ei osaa nauttia mistään ei edes vapaapävistä ne ovat jopa pahempia kuin ne päivät jolloin on koulua. Koulu vie ajatukset muualle pois yksinäisyyden synkkyydestä.

Jos lähtee ulos ihmisten ilmoille tutee itsensä jotenkin ulkopuoliseksi. Lähes kaikilla vastaantulijoilla on joku käsi kädessä ja hymy kasvoilla. Itse ei jaksa hymyillä kuin sillätavalla pinnallisen teennäisesti. Ei se ole aitoa se on kaikki pekkää kuorta kun sydän todellisuudessa on ikiroudassa. Ja kylmyys sen pikkuhiljaa hitaasti ja tuskallisesti tuhoaa. Se on niinkuin autiotalo joka lämmittämättömänä vuosien kuluessa rapistuu ja lopulta romahtaa kasaan. Tuntuu että en kuulu minnekkään en ainakaan kenenkään sydämeen. Hyvin usein mietin onko jossain joku jonka saan tehdä onnelliseksi. Mitä jos ei olekkaan ja joudun kestämään tätä helvetillistä tuskaa vielä 60 vuotta.

Useita kertoja olen kuullut sanottavan että jokaiselle on se oikea. Olisipa aika mukava tietää mitä se oikea juuri nyt tekee ja missä. Vai onko missään... Väistämättömästi tuntee itsensä mitättömäksi. Minä olen hukkapätkä, ylimääräinen osa joka vaan on. Tuskin minä olen kenellekkään se täydeksi tekevä puolikas ja tuskin kukaan on minulle. Tästä toivottomuudesta pitäisi päästä eroon mutta miten siitä päästään? Ja jos joku sanoo nyt että vedäppä pää täyteen ni sanon että enpä vedä se kun ei ole ratkaisu yhtään mihinkään.

Iloista pääsiäistä kaikille onnellisille ja muillekkin ja onnellista kevättä kaikille jotka siitä osaavat nauttia.

[email protected]
19631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Olet surkea luuseri. Luuseriksi sinua ei tee kukaan muu kuin sinä itse, sillä sinä kieriskelet itsesäälissä ja valittelet omaa elämääsi.

Lakkaa säälimästä itseäsi niin osaat nauttia elämästäsi vain tällä tavoin voit päästä toivottomuudestasi pois.

Äänestä
  • Tiedän sen itse varsin hyvin. Asiat ei valittamalla parane sehän on tasan totuus. Ja eihän kukaan luuseria halua. Kerran luuseri aina luuseri. Ja oman itsen arvostus laskee entisestään. Aikamoinen noidankehä. Poispääseminen onkin helpommin sanottu kuin tehty. Mutta halu ja yritys on kova ja uskoa siihen vielä löytyy. Ainahan voi käydä niinkuin siinä laulussa "...Rakastuin mä luuseriin..." ja aina löytyy muita samanlaisia ehkä minulle se luuseri tyttö jostain...

    Äänestä

ei aina tarvitse yrittää rakastaa toista ihmistä. Koita rakastaa elämää, rakasta kaikkea/ kaikkia. Tee kaikki onnellisiksi hyvällä tuulellasi.

Tällainen minä olen, ja olen onnellinen!

Äänestä

Lähde nyt jo kaljalle, mies! Se helpottaa.

Äänestä
  • Helpottaa varmasti vähäksi aikaa. Mä vähän odotinkin tollasta ehdotelmaa. No mulle ei ole toi kalja just maistunu niin josko Jäppinen joisi minunkin puolesta.

    Äänestä

Täytyy myöntää et aika tutulta kuulosti varsinkin tietyt kohdat..ja valitettavaa on että varsinkin näin keväällä pareja näkyy ulkona vaan enemmän ja enemmän..mutta minkäs teet ja nykyään kaikki katsoo vain ulkokuorta jne..

Myöskin 84:n

Äänestä
  • aivan, kaikil on joku ja mul ei oo ketään... mä yritän nauttia elämästä, mä rakastan elämää ja kaikkee päätöntä, mä oon tällänen vapaa lintu joka tekee kaiken minne tuuli kuljettaa... MUTTA munkin elämästä puuttuu se oma kulta ei sitä oo näkyny...
    [email protected]

    Äänestä

Et oo ainoo kenest tuntuu pahalt. Mä olin yhes vaihees tosi masentunu , mut oon päässy pahimmast yli, en oikeestaa tie ees miten. Bulimia mulla nytkin on, mut oon huomattavasti paljo pirteempi ko mitä olin 5kk sit. Mä en oo ikän elämässäni seurustellu enkä oikeestaa ees tie milt tuntuu rakastaa toist ihmist. Mä todella toivon et löytäisin jonkun, sillon elämä tuntus elämisen arvoselt. Koita piristyy ja toivottavasti säkin löydät itelles sen kaipaamas toisen ihmisen. Sun teksti tuntuu tosi samalta ko mun ajatukset.

Äänestä

Luusereita maailmaan mahtuu, tai niitä, joiden katsotaan olevan luusereita niin että ne alkavat uskoa siihen itsekin. Mä en myönnä, että olisi luuseri, elämä on hyvä, ainakin kelvollinen näinkin. Näkeehän noita pareja, mutta hymyilee vaan. Ne edes ovat onnellisia. Mutta parempi ilman, kuin sellaisen kanssa, joka ei ansaitsisi olla edes olemassa. Ehkä mä olen katkera, koska ovat vieneet multa uskon hyviin miehiin. Ja mä en ole vielä kahdeksaatoistakaan.

Mutta, hyvää kevättä sulle. Kyllä se siitä :)

Äänestä

Ehkä yksinäisyys johtuu sun asenteestas.. Sun pitäis ehkä tehä enemmän. Käy diskoissa, rannalla jne. paikoissa, jossa tapaat ihmisiä! Jokaselle on se oikea, ite oon vielä sinkku, mutta kyllä muaki vähän jännittää, kuka se mun oikea tulee olemaan. Yksinäiset, tavatkaa ihmisiä! Näyttäkää, että tekin osaatte elää TÄYSILLÄ!!! :)

Hauskaa kesänalkua ja pääsiäistä!

Flower

Äänestä

...kuka sitten ikinä tuletkaan olemaan. Tuo oli merkityksetön lause, mutta kuitenkin halusin kertoa, että et ole yksin tuollaisen ajatuksen kannattajana. Katumus on liian vahva ja opettavainen sana, ei se edes mitään antanut. Sinua en tunne, mutta ole onnellinen jos olet kuitenkin saanut elää ihanassa "tietämättömyydessä" vastakkaisesta sukupuolesta. Itse, tosin Sinua nuorempana, joutunut jo kärsimään omasta tyhmyydestä ja toisen ilkeydestä. Opettavainen kokemus, mutta sen näkee ikuisena haavana sydämessä. Vaikket välttämättä jaksaisi enää uskoa siihen "omaan oikeaan", voit aina haaveilla paremmasta. Mutta älä siirry toiseen maailmaan, älä jää unelmiin, sillä ne kostavat joskus pahiten. Pieni henkilökohtainen paratiisi, monet näyttävät kaipaavan sitä. Monet eivät kuitenkaan osaa käyttää sitä oikein, enkä osaa minäkään. Jokaista ihmistä ei ole luotu samoihin asioihin, omista periaatteista pitää pitää kiinni, vaikutat pitävänkin niistä, ole ylpeä siitä. Pystyt johonkin mihin harvat pystyvät.

En väitä että kaikella olisi tarkoitus, mutta valitettavasti(ko?) en jaksa uskoa siihen että joutuisit elämään vielä 60 vuotta yksin, en sulata sitä. Ja jos sanoisin että ilmoitathan kun löydät jonkun, voisin melkein vannoa mutta en kuitenkaan luvata (en sentään kaikkitietävä ole) että joskus kuulisin Sinusta jotakin iloisen uutisen muodossa. Itse elän yksin, ajattelen sen kokemuksena oppia itsenäisyyttä ennen kuin joku kaunis päivä perustan perheen. Tai mitenkään muutoinkaan sitoudun. Tosin niitäkin haluja olisi jo.

Mutta yksinäisyyden voi ottaa myös positiivisena asiana. On ihmisiä jotka sitoutuvat jo nuorena, saattavat erota ja löytää pian uuden, jatkavat samaa rataa tai oppivat elämään sen yhden kanssa, mutta he eivät koskaan opi elämään yksin itsensä kanssa. He tulevat aina tarvitsemaan toisen läsnäoloa eivätkä osaa toimia yksin. En halua yleistää, ei ole tarkoitus, mutta tätäkin olen nähnyt. Valitettvasti. Enkä yritä väittää että olisin paljonkin maailma nähnyt pikku tyttö, ei ole tarpeeksi vuosia kertynyt maailman tietämiseen tai tuntemiseen. Ehkä niitä vielä kertyy.

Nykyhetkellä kadut tuntuvat täyttyvän ulkonäköasioista ja käyttäytymismalleista. Jollet ole tietynlainen, et ole mitään, ja se on mielestäni jopa säälittävää. Jos Sinun mielesi on yhtä pinnallinen kuin monen, en hirveästi ihmettele sanojasi, mutta jos olet sitä miltä vaikutatkin, syvällisemminkin ajatteleva niin sitten... Senkin haluan vielä sanoa, älä tuudita itseäsi tyhjyyteen jossa elät vain unelmasi voimasta. Etsi tai tee itsellesi jokin tehtävä elämääsi jonka avulla menee vaikka ilkeämpi vapaapäiväkin. Jokin oma asia, joku, joka opettaa ja tukee tai muuten vain saa jaksamaan. Itseni kohdalla toimii, ja voihan sitä ainakin yrittää. Toivon todella että löydät jonkun joka olisi myös Sinun arvoisesi, toivon sekä Sinulle että muillekin yksin oleville. Salaa ehkä hiukan itsellenikin. Sekavasti ilmaistua, sekavia ajatuksia.

Toivota myös itsellesi Iloista Pääsiäistä, sillä tiedän että on olemassa asioita, joista Sinäkin osaat nauttia tässäkin elämänvaiheessa. Vai voitko rehellisesti sanoa että olen väärässä?

Punatakkinen tyttö

Äänestä
  • Kiitos se oli aikalailla mukavasti sanottu. Ehkä laitan nimimerkin eteen sanan -ennen- jos minua joskus onnistaa. Ja joku kelpuuttaa minut vierelleen antamaan osan itsestäni.

    Äänestä

  • Iloista pääsiäistä voin kyllä itselleni toivottaa, muttaa ei siitä oikeasti iloista yksin saa. Onhan niitä asioita joista voi nauttia ja pienetkin ilonaiheet tuntuvat suurilta kun suuria ei osaa edes toivoa. Kyllä kaikki muuttuu varmasti joskus jaksan vielä uskoa siihen. Jos en omana itsenäni kelpaa niin silloin en ja silloin hyväksyn kohtaloni.

    Äänestä

  • Yksinäinen M84 kirjoitti:

    Iloista pääsiäistä voin kyllä itselleni toivottaa, muttaa ei siitä oikeasti iloista yksin saa. Onhan niitä asioita joista voi nauttia ja pienetkin ilonaiheet tuntuvat suurilta kun suuria ei osaa edes toivoa. Kyllä kaikki muuttuu varmasti joskus jaksan vielä uskoa siihen. Jos en omana itsenäni kelpaa niin silloin en ja silloin hyväksyn kohtaloni.

    ...pistä nyt edes hetkeksi hymy huuleen. sanoit muuten fiksusti, tuosta että jollei kelpaa omana itsenään niin sitten... sillä periaatteella se pitääkin ottaa, tai sillä ainakin itse olen tähän asti pärjäillyt. Mutta eikös se ole hienoa että kuitenkin on ilonaiheita, oli ne sitten pieniä tai suuria, tai suuria jotka muuttuvatkin pieniksi tai pieniä jotka muuttuvat suuriksi? katso, ulkona on kaunis päivä, jollei ole parempaa tekemistä ota vaikka happihyppely... mieti mitä haet ja miksi haet. todellista syytä muuta kuin rakkauden jano tai läheisyyden kaipuu?

    Äänestä

  • punatakkinen tyttö kirjoitti:

    Kiitos kannustuksesta. Tuo hymyily alkaa olla jo sentasoinen asia että pitäisi varmaan opetella uudestaan. =) -> =l -> =( siitä se lähtee pikkuhiljaa.
    Sillä periaatteella minäkin että jos ei kelpaa näin niin sitten ei kelpaa. Jos kelpaisin jonakin muuna kuin sellaisena kuin olen tuskin voisn olla onnellinen kun joutuisn esittämään jotain mitä en ole.
    Tänään ulkoilu olikin oikein miellyttävää on niin mukavan keväinen ilma. =)
    Aika tylsää vaan yksin oli ulkoilla. =(

    piti yrittää sinuun saada eloa mutta katosikin oma eläminen... älä ainakaan jääkiekkoa ala harraastamaan fani-mielessä se vasta tuhoaakin kaiken... =)Tuli vaan mieleen, että huomaatko "ulkoilu olikin oikein miellyttävää" ja sitten "aika tylsää vaan yksin ulkoilla".. ei, ei, ei. Ulkoilu oli sulle miellyttävää kunnes totesit olevasi yksin. Hankala nauvo toteuttaa mutta nauttisit vaikka vain siitä kauniista säästä. Älä ajattele sitä että kävelet yksin siinä säässä. Ajattele positiivisesti, vaikka säästä =) (ja hyvinhän se hymy sieltä alkaa esiin tulla, tai sitten yrität vain päästä eroon)

    Äänestä

  • Punatakkinen tyttö kirjoitti:

    Joo ei oo jääkiekko mun laji.
    Kyl tää tästä =) Yrtiä säkin jaksaa. kyl mä tän vielä opin kunhan teen töitä vähän =)

    Äänestä

Minä olen löytänyt sen minulle tärkeimmän ihmisen.
Mutta noin viikko sitten sattui pieni väärinkäsitys ja sen taholta pystyin näkemään elämässä muutakin. Tajusin ettei se kuitenkaan ole vain yhdestä ihmisestä kiinni. Mielialanvaihteluni tasoittuivat ja kasvoin todella paljon parin päivän aikana. Kipeää se teki mutta mä kasvoin. Ja oli helpotus sitten viikolla kuulla että ei sen henkilön ajatukset ja tunteet minua kohtaan olleet muuttuneet , minä olin vain pelkästään käsittänyt väärin :)
Mutta olen todella kiitollinen tuosta tapahtumasta, vieläkin mielialani olisivat vuoristorataa masennuksesta älyttömiin naurukohtauksiin.

Sun täytyy keskittää ajatuksesi muuhun. Jos vain koko ajan etsit jotakuta , tuhlaat käsittämättömän paljon energiaa johonkin tyhjään.
Kun tajuat että elämä on elämisen arvoista muutenkin.. ei se ole yhdestä ihmisestä kiinni vaikka ainakin minä rakastan tätä jätkää kyllä koko sielustani.

Äänestä
  • Onhan se elämisen arvosita yksinkin. Jos ei olisi ni itsensähän sitä tappaisi. Aina on joku syy elää. Olisi vaan vielä joku jonka kanssa jakaa ne kivat ja myös vähemmän kivat asiat. kyllä sekin päivä varmasti vielä tulee. Se on vaan niin pirullista tämä olo. Sitä kun kukaan ei ole koskaan edes kädestä pitänyt niin sitä kuvitteelee/ymmrtää että itsessä on pakko olla jotain vikaa. Jos saisi hetken edes tuntea joskus itsensä merkitykselliseksi niin tietäisi ainakin että ei täällä turhaan ole ollut. Täytyy vaan jaksaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yksinäinen M84 kirjoitti:

Viikot vierivät ja sama jatkuu. Mikään ei muutu. Joka aamu herään ja mietin jos vaikka tänään taphtuisi jotain, mutta illalla menen nukkumaan samoin kuin joka ilta. Sydän kylmänä, tyhjänä ilman ketään joka siellä olisi vaikka kaukanakin. Välillä tuntuu että ei jaksaisi mutta jostain saa voimaa ja toivoa paremasta. Jotenkin jaksaa odottaa sitä päivää että kaikki muuttuu. On vaan niin tuhottoman kylmä ja tyhjä olo.

Kevään tulo ja aurinkoinen ilma onneksi hiukan piristää ja tuo valoa pimeyteen mutta mitä iloa siitäkään on? Ei mitään, pintaa vaan lämmittää ei sisintä. Ja jos on sisältä kylmä ei ulkoinen lämpö jaksa kylliksi lämmittää. Ja voin varmasti sanoa että yksin ei lämpene ja se pieni toivon liekki ei juurikaan jaksa valaista saati lämpöä antaa. Kaikista synkintä on kun ei osaa nauttia mistään ei edes vapaapävistä ne ovat jopa pahempia kuin ne päivät jolloin on koulua. Koulu vie ajatukset muualle pois yksinäisyyden synkkyydestä.

Jos lähtee ulos ihmisten ilmoille tutee itsensä jotenkin ulkopuoliseksi. Lähes kaikilla vastaantulijoilla on joku käsi kädessä ja hymy kasvoilla. Itse ei jaksa hymyillä kuin sillätavalla pinnallisen teennäisesti. Ei se ole aitoa se on kaikki pekkää kuorta kun sydän todellisuudessa on ikiroudassa. Ja kylmyys sen pikkuhiljaa hitaasti ja tuskallisesti tuhoaa. Se on niinkuin autiotalo joka lämmittämättömänä vuosien kuluessa rapistuu ja lopulta romahtaa kasaan. Tuntuu että en kuulu minnekkään en ainakaan kenenkään sydämeen. Hyvin usein mietin onko jossain joku jonka saan tehdä onnelliseksi. Mitä jos ei olekkaan ja joudun kestämään tätä helvetillistä tuskaa vielä 60 vuotta.

Useita kertoja olen kuullut sanottavan että jokaiselle on se oikea. Olisipa aika mukava tietää mitä se oikea juuri nyt tekee ja missä. Vai onko missään... Väistämättömästi tuntee itsensä mitättömäksi. Minä olen hukkapätkä, ylimääräinen osa joka vaan on. Tuskin minä olen kenellekkään se täydeksi tekevä puolikas ja tuskin kukaan on minulle. Tästä toivottomuudesta pitäisi päästä eroon mutta miten siitä päästään? Ja jos joku sanoo nyt että vedäppä pää täyteen ni sanon että enpä vedä se kun ei ole ratkaisu yhtään mihinkään.

Iloista pääsiäistä kaikille onnellisille ja muillekkin ja onnellista kevättä kaikille jotka siitä osaavat nauttia.

[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu