Se mikä menee alas ei tule ylös

Anonyymi

Tänä keväänä on kuollut normaalia vähemmän ihmisiä.

Korona on ainoa, yhteinen ja valtakunnallinen selittävä syy.

Siinäpä miettimistä panikoijille, miksei muillekin.

Iltapäivän roskalehdessä voisi hyvinkin olla iso lööppi :

KORONA VÄHENTÄNYT KUOLEMIA.

2

168

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei mikään tuulesta temmattu päätelmä.
      Juuri torstain aviisissa paikallinen tartuntatautiviisas toi ihmetyksensä esiin siitä, ettei jokavuotinen lenssu olekaan "puolta kaupunkia kaatanut" kuten tapana on ollut.
      Tuon tappavan lenssun(normaalisti yli 2000kuollutta kokomaassa) leviämisen on tehokkaasi topannut nämä korona rajoitukset jotka on niin päiväkodit kuin koulutkin sulkenut.
      Joten kiistatta voidaan osoittaa, että korona on vähentänyt kuolleisuutta.

    • Anonyymi

      Tilanne on maassa normaali. Silti Suomi on yhä pitkälti suljettuna.

      Ylimääräistä ja turhaa lainarahaa palaa 1200 miljoonaa euroa joka viikko tuon takia. Sulun aiheuttamia huonoja asioita, joita on rahassa vaikeampi mitata, riittää kirjaksi asti.

      Koulut suljettiin viikoiksi vaikka jo silloin oli tiedossa, että siitä ei ole hyötyä.
      Eikä siitä ollutkaan. Tehtiin vaan tyhmä ja hyvin poliittinen päätös.

      Pääministeri Marin (SDP, muistakaa vaaleissa) ilmoiti, että hallitus on valmis hyvin ketterästi muuttamaan rajoituksia, jos syytä ilmenee. Tarkoittiko hän tuolla pelkästään kiristysten lisäämistä mutta ei lievennyksiä ?
      Syitä rajoituksien poistoon on ilmennyt viikkoja. Järki avaisi maan sisäisesti.

      Hallitus :
      Mikä on se poliittinen asia/ puolue, joka estää yhteiskunnan avaamisen ?
      Kuka siitä hyötyy ja miten ?
      Keiden suosiota ja ääniä nyt yritetään kalastella, velaksi ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe