Asuntomessut on kielletty aihe

Anonyymi

Keskustele vapaasti, mutta se ei ole kirjoittamattomien sääntöjen vuoksi sallittua aiheesta asuntomessut, josta kaupunginhallituksen puheenjohtaja käyttää nimitystä AM23.

97

1488

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Messut ovat kaikkien aikojen munkki!

      • Anonyymi

        kaikkien Aikojen Munkki kakskytkolme.

    • Anonyymi

      Armoton Munaus kakskytkolme.

    • Anonyymi

      Koronapandemia voi kestää vielä 3 vuotta sanottiin uutisissa. Silloin eletään v.23!!!!!

    • Anonyymi

      Messujen rahoittamisesta ei ole kerrottu mitään. Varmaan kielletty aihe, koska rahoitus tapahtuu velanotolla ja johtaa veroäyrin korotukseen. Pitäisi vain uskoa annettuun mahdollisuuteen ja olla maalaamatta taloudellisia uhkakuvia. Taloudessa ei ole kyse enää uhkakuvasta, vaan kaupungin talous on jo kuralla. Se oli kuralla jo ennen koronaa ja messuista lankevia miljoonien laskuja.
      Heikoissa kantimissa ja käsissä on kaupungin talouden pito!

      • Anonyymi

        Jatketaan vaan hei samalla tavalla, ei oteta mitään uusia murheen aiheita. Valitetaan vaan välillä kampaviinereiden määrästä ja lumiauran kolinasta sekä ihmetellään miksi keskusta autioituu. Sillee ei yritystä eikä riskejä tyylillä, veronmaksajien asialla. Toi on hyvä, mennään tolla.

      • Anonyymi

        Loviisanlahden pohjukan kalojen kutupaikka tuhottiin pysyvästi kaislanleikkuun vuoksi.Tästä tulee melkoinen soppa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loviisanlahden pohjukan kalojen kutupaikka tuhottiin pysyvästi kaislanleikkuun vuoksi.Tästä tulee melkoinen soppa....

        Kyllä,tästä tulee hyvin kallista,heille,jotka tämän ovat "ohimennen" hyväksyneet...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jatketaan vaan hei samalla tavalla, ei oteta mitään uusia murheen aiheita. Valitetaan vaan välillä kampaviinereiden määrästä ja lumiauran kolinasta sekä ihmetellään miksi keskusta autioituu. Sillee ei yritystä eikä riskejä tyylillä, veronmaksajien asialla. Toi on hyvä, mennään tolla.

        Kulkeeko ihmiset laput silmillä? Autioituminen keskustassa on jo alkanut. Asuntomessut on paras mahdollisuus mitä Loviisalla on. Vinkujat voisi esittää jotain halvempaa ja parempaa asuntomessujen tilalle millä Loviisaan saadaan lisää asukkaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä,tästä tulee hyvin kallista,heille,jotka tämän ovat "ohimennen" hyväksyneet...

        Ei tuolla mutaryteikössä ole koskaan ollut kalan kalaa. Eikä tämä tule kalliiksi. Eikä tästä tule edes kalasoppaa. Hyvä että tämä toteutettiin "ohimennen". Muussa tapauksessa yhtä kaislikon niittoakin olisi vatvottu monta vuotta siellä sun täällä. Se vasta olisikin tullut kalliiksi.

        Rauhoitettu jokihelmisimpukka on tuolla.Kyllä on vaikeaa saada rakennuslupia uhanalaisen "Raakun" takia.Loviisan petokalojen ainoa lisääntymispaikka...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kulkeeko ihmiset laput silmillä? Autioituminen keskustassa on jo alkanut. Asuntomessut on paras mahdollisuus mitä Loviisalla on. Vinkujat voisi esittää jotain halvempaa ja parempaa asuntomessujen tilalle millä Loviisaan saadaan lisää asukkaita.

        Voi pyhä yksinkertaisuus. Verojen korotuksillahan niitä asukkaita lisää saadaan? Eikö pitäisi keskittyä siihen millä saadaan entiset asukkaat pysymään kaupungissa, eikä uusien asukkaiden haalintaan. kaikkihan hoituu ihan kuin itsestään, kun pistetään asiat oikeaan järjestykseen. Tämä asioidenhoidon päättömyyshän se saa vingunnan aikaan, eikä mikään ihme kun asioita hoitaa itsekeskeiset kaupunkilaisista piittaamattomat ihmiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rauhoitettu jokihelmisimpukka on tuolla.Kyllä on vaikeaa saada rakennuslupia uhanalaisen "Raakun" takia.Loviisan petokalojen ainoa lisääntymispaikka...

        Tänään 20.5. Loviisanlahden itärannan pohjukassa 2 Rambollin tutkijaa..Totesivat ;Kyllä tämä hauen lisääntymisalue on.Todistajien läsnäollessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänään 20.5. Loviisanlahden itärannan pohjukassa 2 Rambollin tutkijaa..Totesivat ;Kyllä tämä hauen lisääntymisalue on.Todistajien läsnäollessa.

        Hyvä, nousee siis virvelillä hyvin kun omalta laiturilta heittää! Tämä oli hieno uutinen! Kiitos!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä, nousee siis virvelillä hyvin kun omalta laiturilta heittää! Tämä oli hieno uutinen! Kiitos!

        Senpä takia se onkin rauhoitusaluetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Senpä takia se onkin rauhoitusaluetta.

        tietäjät tietää et miten niistäkin päästään eroon...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuolla mutaryteikössä ole koskaan ollut kalan kalaa. Eikä tämä tule kalliiksi. Eikä tästä tule edes kalasoppaa. Hyvä että tämä toteutettiin "ohimennen". Muussa tapauksessa yhtä kaislikon niittoakin olisi vatvottu monta vuotta siellä sun täällä. Se vasta olisikin tullut kalliiksi.

        Taidat olla se kuuluisa tarjoilija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla se kuuluisa tarjoilija.

        Enemmänkin kaikkien alojen asiantuntija, kuten me kaikki täällä. Vai mitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enemmänkin kaikkien alojen asiantuntija, kuten me kaikki täällä. Vai mitä?

        Ihan ELY-keskuksen päätöksellä on rauhoitettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan ELY-keskuksen päätöksellä on rauhoitettu.

        Kaavan hyväksyntäkäsittelyssä rauhoitusaluetta ei saa ehkä keskustelussa ottaa esille kun yo Otto rajaa sen keskustelun ulkopuolelle? Nyt käsitellään vain kaavan hyväksyntää!

        Melkoinen sensori on siitäkin tullut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaavan hyväksyntäkäsittelyssä rauhoitusaluetta ei saa ehkä keskustelussa ottaa esille kun yo Otto rajaa sen keskustelun ulkopuolelle? Nyt käsitellään vain kaavan hyväksyntää!

        Melkoinen sensori on siitäkin tullut!

        Ottoa hävettää ihan tarpeeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tietäjät tietää et miten niistäkin päästään eroon...

        Jes,odotellaan.AM-23 Uudeksi nimeksi tulee tarjoilijanranta,tai tuhlaajapojanranta,kylän ahneimpien ihmisten ansiosta.Lisää fyrkkaa,autoetua,palkkiota..Katsotaan,mitä Ramboll kertoo alueesta..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jes,odotellaan.AM-23 Uudeksi nimeksi tulee tarjoilijanranta,tai tuhlaajapojanranta,kylän ahneimpien ihmisten ansiosta.Lisää fyrkkaa,autoetua,palkkiota..Katsotaan,mitä Ramboll kertoo alueesta..

        Kaikkea ei kerrota.Tässä lienee taustalla KSF.Veronmaksajien rahoilla tuhlaajapoika ja supertarjoilija tekevät "väkisin " Loviisanlahden itärannalle tontteja...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jes,odotellaan.AM-23 Uudeksi nimeksi tulee tarjoilijanranta,tai tuhlaajapojanranta,kylän ahneimpien ihmisten ansiosta.Lisää fyrkkaa,autoetua,palkkiota..Katsotaan,mitä Ramboll kertoo alueesta..

        Ramboll kertoo että on haukien kutupaikka, eli rakentaminen kielletään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuolla mutaryteikössä ole koskaan ollut kalan kalaa. Eikä tämä tule kalliiksi. Eikä tästä tule edes kalasoppaa. Hyvä että tämä toteutettiin "ohimennen". Muussa tapauksessa yhtä kaislikon niittoakin olisi vatvottu monta vuotta siellä sun täällä. Se vasta olisikin tullut kalliiksi.

        Et ole koskaan kalastanut.Minä olen.Ja äänestänyt RKP.Enää en äänestä.RKP.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla se kuuluisa tarjoilija.

        Koko kansan vihaama tarjoilija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enemmänkin kaikkien alojen asiantuntija, kuten me kaikki täällä. Vai mitä?

        Kuule,mä olen ammattikalastaja,joten tiedän,mitä meressä tapahtuu.

    • Anonyymi

      Kaikkein säälittävin on KAh.joka vaan tilaa konsultteja,mutta ei luovu 450 e ansiottomasta palkankorotuksesta.

    • Anonyymi

      Joo,emme tarvitse Arkkitehtiä..Ainakaan 10 vuoteen...

      • Anonyymi

        Tosin kaikki tehdään konsulttivoimin, Lindroosin viranhaltijapäätöksillä. Esim. Satama alueen vesialueselvitys ja yleissuunnitelma, jonka liitteenä kelluvien talojen suunnittelu. Hintaa 58 000 euroa. Hyväksytty 6.6.2019 elinkeino ja infrastruktuurilautakunnassa tiedoksiantoa.

        Lindrooshan on yksi niistä kaupungin autioittamisen arkkitehdeistä. Mitäköhän tekee kaupunginvaltuusto asian korjaamiseksi? Antaakohan Antti lisää rahaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lindrooshan on yksi niistä kaupungin autioittamisen arkkitehdeistä. Mitäköhän tekee kaupunginvaltuusto asian korjaamiseksi? Antaakohan Antti lisää rahaa?

        Johtaako se myös kaupungin ilmavoimia, jonka kalustona on 60 000 euroa maksanut drone?
        Yksi dronen taktisista tehtävä on kaavoitus ja se lentelikin päivän verran Määrlahden rantojen yläpuolella. Toinen dronen taktisista tehtävistä on katujen kuntokartoitus. Drone löysi toki ihan sattumalta ja ilman ohiohjaamon robotin äänellä antamia koordinaatteja päällystämättömän umpikujan, joka päätettiin kellotornista saadun datan perusteella priorisoida yhdeksi kaupungin tärkeimmistä päällystyskohteista.

        Onks se Museovirasto kun on tehnyt kaivauksia Laivurinkadulla ja -kujalla? Kyllä nämä katu- ja kujakohteet on päällystettävä mukulakivellä kuten Linnankuja. Tekisi erityisen fiinin vaikutuksen! Kyllä olisi virolaisille kivimiehille taas arvokasta työtä tarjolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosin kaikki tehdään konsulttivoimin, Lindroosin viranhaltijapäätöksillä. Esim. Satama alueen vesialueselvitys ja yleissuunnitelma, jonka liitteenä kelluvien talojen suunnittelu. Hintaa 58 000 euroa. Hyväksytty 6.6.2019 elinkeino ja infrastruktuurilautakunnassa tiedoksiantoa.

        Tarjouksen pitää olla alle 60000 euroa niin silloin Markuksella on valtuus hyväksyä tarjous. Kyllä kaikki tarjoajat tämän tietävät, katsokaa yleisemmin hyväksyttyjen tarjousten tasoa niin huomaatte maagisen 60000 :n hintaleikkurin, Lovisalaisena ilmiönä.

    • Anonyymi

      Tuo oli hyvä!

      • Anonyymi

        Big spender beach.Waitress beach.Hyvää mainosta molemmat,ahneuden perikuvia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Big spender beach.Waitress beach.Hyvää mainosta molemmat,ahneuden perikuvia!

        Ne varmaan itkee näille viesteille...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne varmaan itkee näille viesteille...

        No.En ainakaan Minä muuta tuonne.Vaikka Porvoossa käyn Kotkasta töissä.Tarjoilija ja Tuhlaaja.Pahasti Suomenkieli unohtuu päätöksissä....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No.En ainakaan Minä muuta tuonne.Vaikka Porvoossa käyn Kotkasta töissä.Tarjoilija ja Tuhlaaja.Pahasti Suomenkieli unohtuu päätöksissä....

        Tarjoilija ja tuhlaajapoika on esteenä meidänkin perheen muutolle Loviisaan.Ne kun hoidatte pois,niin ehkä saatte 3 tonttia myytyä.Oksettavia tyyppejä!!

    • Anonyymi

      Ei ne lue näitä.

      • Anonyymi

        Todennäköisesti lukee, vaalit lähestyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todennäköisesti lukee, vaalit lähestyy.

        Kävin tänään katsomassa Johtajan taloa.Voi hitsi,heräsi viha!Kuin Pohjoiskorea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävin tänään katsomassa Johtajan taloa.Voi hitsi,heräsi viha!Kuin Pohjoiskorea.

        sitä kutsutaan kateudeksi.

    • Anonyymi

      Näille nauraa 99,9% loviisalaisista.

    • Anonyymi

      Niin,nauru pidentää ikää,kun lasketaan äänimääräsi,tarjoilija!

      • Anonyymi

        Tarjoilija ei edes tiedä,mikä häntä odottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarjoilija ei edes tiedä,mikä häntä odottaa.

        Tsemppiä messuporukalle joka tekee asiota. Älkää välittäkö kateellisten kirjoitteluista. Toiset on luotu valittamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tsemppiä messuporukalle joka tekee asiota. Älkää välittäkö kateellisten kirjoitteluista. Toiset on luotu valittamaan.

        Toiset on valittu Loviisan päättäjiksi.En ole valittaja,olen hyvin toimeentuleva kalastaja.Joka ei hyväksy Loviisanlahden kutupaikkojen tuhoamista.

    • Anonyymi

      Missään muussa kaupungissa ei onnistuisi tällainen,piikki auki-systeemi.Mitään kustannusarviota ei ole.

      • Anonyymi

        Ja nyt haetaan säästöneuvoja veronmaksajilta

      • Anonyymi

        Asuntomessuja on järjestetty muuallakin yhtä typerillä sopimuksilla. Messut ovat yksi keino monista siirtää verovaroja hyville veljille. YIT, SRV ja knit mellastavat joka kunnassa.

        Entäs Capstan ja Degerby Constractor

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs Capstan ja Degerby Constractor

        Googlatkaapa asuntomessut ramboll . Siinä se vasta on häärääjä. Häärää Loviisassakin. Jokaisen koviisalaisen pöydässä syö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asuntomessuja on järjestetty muuallakin yhtä typerillä sopimuksilla. Messut ovat yksi keino monista siirtää verovaroja hyville veljille. YIT, SRV ja knit mellastavat joka kunnassa.

        Miten CLT paja, sehän on Hänen ja Sen lähellä oleva skumpaseuran jäsen. Pääsipä sen etustaja nostattamaan puupää-henkeä vatuloijien iltakouluun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten CLT paja, sehän on Hänen ja Sen lähellä oleva skumpaseuran jäsen. Pääsipä sen etustaja nostattamaan puupää-henkeä vatuloijien iltakouluun?

        Kaikki messuja vaativat bisneshenkilöt voisivat esittää kuinka paljon yhteisöveroa heidän
        firmansa maksoivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki messuja vaativat bisneshenkilöt voisivat esittää kuinka paljon yhteisöveroa heidän
        firmansa maksoivat.

        Paljonko tuloveroa he itse maksoivat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko tuloveroa he itse maksoivat?

        Sama kysymys Hänelle ja Sille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki messuja vaativat bisneshenkilöt voisivat esittää kuinka paljon yhteisöveroa heidän
        firmansa maksoivat.

        Miksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi?

        Tyhjästä on vaikea nyhjäistä. Vaativat verotulot käytettävän raatihuoneen lähipiirissä ilman avointa ja läpinäkyvää kilpailutusta. Demo: Harjunrinteen vanha osan purku-urakat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi?

        Koko touhu rahoitetaan verovaroin joten etenkin messuista päättäneiden ja myös niiden vaatijoiden tulee osoittaa kuinka he itse osallistuvat veronmaksajina niiden rahoittamiseen.

        Mikäli ette halua messuja, tehkää kaavasta valitus, kun valtuusto on tehnyt kaavapäätöksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäli ette halua messuja, tehkää kaavasta valitus, kun valtuusto on tehnyt kaavapäätöksen.

        Valitus onkin raatihuoneen tuhlaajapojan sekä messuhanketta vetävän hurmosporukan ja omaa etua tavoittelevien hunajapurkin jakajien toive ja selviämisen strategia. Nyt lypsetään ja jaetaan verorahaa niin kauan kun voidaan.
        Raatihuoneella ollaan täysin tietoisia siitä, että kaupungin talous ei kestä Messuamis-alueen 61 miljoonan investointeja ja niistä jatkossa tulevia käyttökuluja. Kuningattarenrannan kaava-alueen infra ja fyysiset muutokset, hyvinvointihalli, AsOy:n kerrostalot, Mia- silta, maauimala, kiinteistöjen osto ja purku sekä useat muut ”kaavaan” solutetut hankkeen menot ja kulut vievät toteutuessaan kaupungin jo nyt heikossa hapessa olevan talouden selvitystilaan. Todellisista kustannuksista ei uskalleta puhua eikä avoimesti julkaista, eletään toivossa, että joku valittaa kaavasta, jolloin hanke perutetaan niin, että eliitin ”kunnia” säilyy ja Hän sekä Se raatihuoneelta voivat nimetä syyllisen joka tuhosi kaupungin loistavan tulevaisuuden.

        Siis Asuntomessuista ja Kaavasta ei kannata tehdä valitusta. Antaa Hänen johtaa nyt kaupungin talous totaaliseen vararikkoon. Kun euro alkaa nyt todella puhua ja velkataakan hoito käy ylivoimaiseksi niin, Suomen parhaasta pienestä kaupungista lähtee kaksikielinen elintasopakolaisten virta Porvooseen tai Siuntioon.

        Loviisassa kunnallisesta itsehallinnosta on tullut kilpi piittaamattoman päätöksentekokulttuurin suojaksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki messuja vaativat bisneshenkilöt voisivat esittää kuinka paljon yhteisöveroa heidän
        firmansa maksoivat.

        Veikkaan että messuja vaativat bisneshenkilöt vastaavat puolet loviisalaisien työpaikoista ja suurinta osaa koko Loviisan verotuloista. Messut tuo luultavasti kymmenen miljoonaa Loviisaan toteutuessaan.

    • Anonyymi

      Loviisan rahat ja tulevaisuuden toivo uppoaa Rotninrannan hetteikköön.
      Kaikki menee, pohjaa ei tule vastaan.
      Tulvavallit auttavat hetkeksi ja peittävät myös merimaiseman.
      Tarvittaisiin syväsyväpaalutus ja 10-metriä sepeliä korotukseksi koko alueelle.
      Tulvarakentamisesta on kokemuksia = urheiluhalli.
      Hiljaista on ollut siitä kuka maksaa uuden koulun peruskorjauksen kun valvonta tehtiin pelkästään kirjoituspöydän takaa.

      • Anonyymi

        Älkää nyt hosuko.5-6 tonttia on rakennettavissa,muut ovat sitä hypetystä,vaativat valtavat savimassansiirrot,paalutukset ja täytön,johon ei ole resursseja.

    • Anonyymi

      Kadut suoraan kanaviksi Venetsian mallin mukaan.

    • Anonyymi

      Messuleikit jatkuvat kiihkeänä ja vain kymmenet miljoonat puuttuvat.

      Kaupunki arpoo ensimmäiset kelluvat yöpyjät Kuningattarenrannassa heinäkuussa. Yöpyminen tapahtuu igluveneessä, joka ankkuroituu Kuningattarenrantaan. Kuinka pitkälle voi lapsellisuus ja hölmöys mennä?

      Och skattebetalare betalar?

      • Anonyymi

        Igluvene maksaa jonkinlaisella laiturilla varustettuna 60 000 euroa. Sellainen kannattaa hankkia messujen presentaatio tarkoitukseen. Jos kelluvien talojen rakentajia ei löydy niin kaupunki tilaa igluveneitä lisää messukohteiksi ja simuloimaan kelluvia tönöjä. Samoin mikäli talojen rakentajia ei ilmesty riittävästi voidaan jo ostettuja koulujen väistötiloina käytettyjä parakkeja käyttää puolestaan messukohteina.

    • Anonyymi

      Tulvavaara on ratkaistu kuulemma aallonmurtajalla.
      Tuleeko siihen kanavatyyppinen sulkuportti vai miten on ajateltu toimivan.

    • Anonyymi

      Otsikko on valeuutinen.

      • Anonyymi

        Niinpä, hyvinhän tämä keskustelu sujuu.

      • Anonyymi

        Se ei ole valeuutinen, koska ennen tätä keskustelua palstalta poistettiin messuja koskeva keskustelu, joka ei ollut mitenkään sääntöjen vastainen. Ehkäpä palstan pitäjä huomasi ettei pidä suostua kaikkiin vaatimuksiin keskustelujen poistamisesta. Nämä vaatimukset ovat epäilemättä peräisin messujen ja taloudellisen
        kaputin sylttytehtaalta.

    • Anonyymi

      On tämä hauska paikka kun yksi ja sama messuja vastustava henkilö vastaa yli puolesta kaikista kommenteista. Maksamaa eläkkeestään mitättömän määrän veroja ja myy kaikki palvelut "halvin tarjous" periaatteella Loviisan ulkopuolelle.

      • Anonyymi

        En minä ole eläkkeellä, tornin käskyläinen tai leppäkerttujen puudeli maalittaa aivan väärää henkilöä. Heh heh, hip hei huraa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En minä ole eläkkeellä, tornin käskyläinen tai leppäkerttujen puudeli maalittaa aivan väärää henkilöä. Heh heh, hip hei huraa

        Loviisan oma loikkari on näiden populististen juttujen takana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loviisan oma loikkari on näiden populististen juttujen takana.

        Viranhaltijoita on muutamien vuosien aikana irtisanoutunut lukuisa joukko. Etenkin talouspuolelta. Talouden sakatessa seuraava loikkari on.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viranhaltijoita on muutamien vuosien aikana irtisanoutunut lukuisa joukko. Etenkin talouspuolelta. Talouden sakatessa seuraava loikkari on.....

        Hän.

      • Anonyymi

        Vähintään 99,99 % loviisalaisista ja 100 % puheenjohtajistosta haluaa asuntomessut ja veroprosentin noston yli 23,50 prosentin, joka on tällä hetkellä Suomen ennätys. Näin päästään kartalle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän.

        Hänen kannattaa lähteä pikaisesti, sillä täydellisen osaamisvajeen paljastuminen, käytösongelmat ja kaupungin talouden johtaminen konkurssiin jättävät ruman jäljen tuhlaajapojan CV:hen. Edes Sen ja leppäkerttujen tuki ei pelasta häntä henkilökohtaisesta katastrofista. Saavutusten ja osaamisvajeen vuoksi julkisen sektorin työpaikat ovat Häneltä menetetty. Ura jatkuu omien lilliputti koon pöytälaatikkofirmojen Ylimpänä Pääjohtajana.

        Tiikeriä tankkiin! Terv. PH

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiikeriä tankkiin! Terv. PH

        Virheellinen maalitus. Käy alkossa hakemassa viisautta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virheellinen maalitus. Käy alkossa hakemassa viisautta

        Ei kiitos, en harrasta päihteitä. T:PH

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hänen kannattaa lähteä pikaisesti, sillä täydellisen osaamisvajeen paljastuminen, käytösongelmat ja kaupungin talouden johtaminen konkurssiin jättävät ruman jäljen tuhlaajapojan CV:hen. Edes Sen ja leppäkerttujen tuki ei pelasta häntä henkilökohtaisesta katastrofista. Saavutusten ja osaamisvajeen vuoksi julkisen sektorin työpaikat ovat Häneltä menetetty. Ura jatkuu omien lilliputti koon pöytälaatikkofirmojen Ylimpänä Pääjohtajana.

        Luotettavana pidetyn lähteen mukaan tuhlaajapoika on alkanut juomaan,oli huudellut ohikulkijoille ja taksijonossa olleille hävyttömyyksiä ravintolan sulkemisaikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luotettavana pidetyn lähteen mukaan tuhlaajapoika on alkanut juomaan,oli huudellut ohikulkijoille ja taksijonossa olleille hävyttömyyksiä ravintolan sulkemisaikaan.

        Oho, löytyy siis inhimillisiä piirteitäkin. Hyvä niin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luotettavana pidetyn lähteen mukaan tuhlaajapoika on alkanut juomaan,oli huudellut ohikulkijoille ja taksijonossa olleille hävyttömyyksiä ravintolan sulkemisaikaan.

        Tuhlaajapojan on käyttäydyttävä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luotettavana pidetyn lähteen mukaan tuhlaajapoika on alkanut juomaan,oli huudellut ohikulkijoille ja taksijonossa olleille hävyttömyyksiä ravintolan sulkemisaikaan.

        Oho! Missä tämä oli tapahtunut? Kaupungilla vai?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luotettavana pidetyn lähteen mukaan tuhlaajapoika on alkanut juomaan,oli huudellut ohikulkijoille ja taksijonossa olleille hävyttömyyksiä ravintolan sulkemisaikaan.

        Nyt kannattaa haastaa tämän kirjoittaja kunnianloukkauksesta. Tämä ylittää rajat ja reippaasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kannattaa haastaa tämän kirjoittaja kunnianloukkauksesta. Tämä ylittää rajat ja reippaasti.

        Kannattaa haastaa oikein joukolla. Kaikki Lovisan ”tuhlaajapojat” voivat tehdä nyt mahtavan joukkokanteen, johon koko johtava Leppäkerttujen parvi ja itsetunnon kanssa kamppailevat Buudelit yhtyvät. Kun johtavat uhrit käynnistävät jutun ja vievät haastetta eteenpäin, niin kannattaa tehdä aluksi YRVA, niin selviävät kaikki potentiaaliset tuhlaajat, niin tytöt ja pojat pääsevät osallistumaan kanteeseen siitä, miten kunnan asukkaiden verorahojen tuhlauksesta kitistään.
        Haasteeseen/joukkokanteeseen liittyviin itsetunto-ongelmiin kannattaa hakea apua ajoissa. Ongelmat ovat helpommin korjattavissa, kun ne eivät ole muhineet vuosia. Hoitamattomat itsetunto-ongelmat voivat olla taustalla oleva syy masennuksen, ahdistuksen, päihdeongelmien, pelkojen, syömishäiriöiden ja muiden vaikeampien psyykkisten häiriöden kehittymisen syy tai seurausta niistä.

    • Anonyymi

      Bostadsmässan framför allt!

      Kim Jang-mi

    • Anonyymi

      Itäväylä 24.06. Loviisa profiloituu kelluvaan: Loviisan asuntomessujen projektipäällikkö näki messuilla igluveneen ja alkoi fiilistellä. Kaupunki teki fiilistelyn tuloksena kuukauden vuokrasopimuksen igluveneen valmistajan kanssa. Okkosen mukaan oli hauska ajatus, että Loviisa profiloituu kaikkeen kelluvaan.
      Kuinka paljon messumatka fiilistelyineen maksoi? Onko kulut tarkoitus kattaa igluveneen majoitustoiminnalla?

      • Anonyymi

        Tämänkin lapsellisen hankkeen kulut katetaan verovaroista.

      • Anonyymi

        Kuka allekirjoitti vuokrasopimuksen? Igluveneessä järjestetty majoitustoiminta ja Sibeliuspäivien järjestäminen eivät kuulu kunnan lakisääteisiin tehtäviin. Kulut voidaa kattaa irtisanomalla pari kaupungin työntekijää.

        Sibeliuspäivistä on perinteisesti koitunut kaupungille noin 50 000 euron tappiot. Yhden työntekijän irtisanomisella pyritään saavuttamaan 40 000 euron säästöt, joten jonkun on nyt taiteen nimissä uhrauduttava.
        Ohjaamosta ei löydy uhrimieltä ja siellä taitaa muutenkin käydä suorastaan kiihkeänä tapahtumien tarjoilun suunnittelu?

    • Anonyymi

      Sunnuntain 28.06.2020 Loviisan Sanomien Maisema muuttuu kuningattarenrannassa -jutun mukaan asuntomessuhankkeesta ei ole tullut kielteistä palautetta kaupungin edustajille. On tullut vain virkistäviä ehdotuksia täydennyksiksi kokonaisuuteen. Keskisuomalaistunut lehdykkä on kepulaistunut, vaikka RKP hallitsee Loviisaa.

      • Anonyymi

        Tosi harmittava juttu...

      • Anonyymi

        Ei kielteistä palautetta? Nyt Raatihuoneelta on tullut vale-uutisia. Ei taida olla ensimmäinen kerta eikä varmaan viimeinen.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      60
      2007
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      166
      1688
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1408
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1367
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      232
      1313
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1179
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      80
      1135
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      317
      1085
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      342
      1082
    Aihe