Paniikki
Tiedän, kun se lähestyy
vyöryy karvaana vuorovetenä mahalaukkuni läpi
alkaa pienenä tytinänä sormissa ja varpaissa
vaihe kestää joskus kolme viikkoa, joskus kolme minuuttia
"Rauhoitu", sanon keholleni ja mielelleni.
Vapina yltyy. Muuttuu junan jyskytykseksi.
Joku takoo päätäni vasaralla ulkoapäin.
Vai tuleeko sittenkin kuula. Lähteekö se liikkeelle?
Vyöryy kallon sisällä, kolisee seiniä vasten.
"Ole HILJAA!" Huudan sisäänpäin.
En voi mitään.
Se tulee taas.
Vyöryy mustana tervana sisääni.
Oksettaa.
Pelottaa.
Vapisen kuin horkassa.
"Älkää katsoko minua. Antakaa minun olla", kuiskaan ulospäin.
Huuleni eivät liiku. Kukaan ei kuule. Mutta katsovatko ihmiset minua?
"Eivät katso. Ole hiljaa. Älä pelkää",
sanon itselleni.
Mikään ei auta. Ei mikään.
Alanko itkeä…
En saa happea.
Etsin paikkaa, jossa rauhoittua.
Sellaista ei ole.
Kouristus tulee.
Kaamea puristus joka puolella kehoa.
Köysi kiristyy. Huohotan pelosta.
En saisi pudota polvilleni jalkakäytävälle...
Kotona
haukon happea ahnaasti, ylen määrin
vedenneito kuivalla maalla.
Päässäni tuttu seppä takoo takoo takoo takoo tak tak tak koo koo koo
Tyyny on pehmeä.
Turvallinen.
Tuoksuu mieheni tukalta.
Nukahdan.
Tämä kohtaus on ohi.
Milloin tulee seuraava?
*************************************
Yritin kuvata omaa paniikkikohtaustani.
Tämä on aika kehno, mutta niitä tuntemuksiahan on melko mahdoton tallentaa. Tältä se tuntuu. Toisinaan.
Tiedän, kun se lähestyy
vyöryy karvaana vuorovetenä mahalaukkuni läpi
alkaa pienenä tytinänä sormissa ja varpaissa
vaihe kestää joskus kolme viikkoa, joskus kolme minuuttia
"Rauhoitu", sanon keholleni ja mielelleni.
Vapina yltyy. Muuttuu junan jyskytykseksi.
Joku takoo päätäni vasaralla ulkoapäin.
Vai tuleeko sittenkin kuula. Lähteekö se liikkeelle?
Vyöryy kallon sisällä, kolisee seiniä vasten.
"Ole HILJAA!" Huudan sisäänpäin.
En voi mitään.
Se tulee taas.
Vyöryy mustana tervana sisääni.
Oksettaa.
Pelottaa.
Vapisen kuin horkassa.
"Älkää katsoko minua. Antakaa minun olla", kuiskaan ulospäin.
Huuleni eivät liiku. Kukaan ei kuule. Mutta katsovatko ihmiset minua?
"Eivät katso. Ole hiljaa. Älä pelkää",
sanon itselleni.
Mikään ei auta. Ei mikään.
Alanko itkeä…
En saa happea.
Etsin paikkaa, jossa rauhoittua.
Sellaista ei ole.
Kouristus tulee.
Kaamea puristus joka puolella kehoa.
Köysi kiristyy. Huohotan pelosta.
En saisi pudota polvilleni jalkakäytävälle...
Kotona
haukon happea ahnaasti, ylen määrin
vedenneito kuivalla maalla.
Päässäni tuttu seppä takoo takoo takoo takoo tak tak tak koo koo koo
Tyyny on pehmeä.
Turvallinen.
Tuoksuu mieheni tukalta.
Nukahdan.
Tämä kohtaus on ohi.
Milloin tulee seuraava?
*************************************
Yritin kuvata omaa paniikkikohtaustani.
Tämä on aika kehno, mutta niitä tuntemuksiahan on melko mahdoton tallentaa. Tältä se tuntuu. Toisinaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
onnistuit usko pois.
Ystäväni on kuvaillut kohtausta minulle
ja tuntui tutulta. Hyvin kuvasit. Sinulla on upeita, koskettavia runoja näillä palstoilla!
kiva kuulla sinustakin..
hienosti kuvailtu.
jenni
tuntuvat olevan nämä sisäisen maailman kokemukset ja niiden kuvaukset. Paitsi että ne ovat koskettaneet lukijaa, uskon edelleen, että omien kokemusten ja tuntojen purkaminen niiden kautta on terapeuttista myös kirjoittajalle.
jäänyt pelkäksi yritykseksi.
Erittäin hyvä!
Huomenta. =)
Ja olen hämmästynyt... luulin, että tämä runo oli varsinainen riman alitus.
Olen taas ihan lamassa.
Mutta kiitän kaikkia.
Tuntuu erityisen hienolta, kun joku sanoi tämän muistuttavan hänen tuttavansa kuvailemaa kohtausta. Hurjaa, jos pystyisin todella välittämään jotakin käsitettävää.
Kiitos! :)